Muusikoiden.net
04.12.2016
ROKKAA MERKONOMIKSI - liiketalouden perustutkinto 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Ibanez RG:n mallinumero hakusessa
1
AndyJay
20.05.2012 12:13:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei!
 
Ostin nelisen vuotta sitten Japanissa käydessäni käytetyn Ibanezin pienestä kitarakaupasta Tokion Shinjukusta. Kitara oli todella halpa, vain 50 euroa.. kitara oli tosin nähnyt maailmaa, mutta oli kuitenkin ok kunnossa, joten kaupat tehtiin. Ostin samasta kaupasta kitaralle kovan laukun, joka oli kalliimpi kuin kitara :) Kukaan myyjistä ei osannut sanoa, mikä oli kitaran mallinumero.
 
Suomeen palattuani selvitin netin kautta, että kyseinen kitara on kasattu vuonna 1995 Fujigenin tehtaalla Japanissa. Muutapa en ole tähän mennessä kitarastani saanut selville.. joten apu olisi enemmän kuin tervetullutta! :)
 
Kyseessä on siis vuoden 1995 Ibanez RG, väriltään kitara on transparent blue tyylinen, hardware on kullan värinen, kitaran kaulassa ja headstockissa on valkoiset bindingit, talla on Lo-TRS trem, H-S-H mikitys ja all access joint neck.
 
Eilen sitten irrotin kitaran kaulan, koska useinmiten Ibanezin kitaroissa kitaran mallinumero voi löytyä kitaran kaulan takaa kohdasta jossa body ja kaula kohtaavat. Täältä löytyikin seuraava merkintä: MRG 500. Pikainen katsaus netistä, ei oikeastaan mitään infoa. Pari venäläistä sivua, mutta siinäpä se. Liityin myös Jemsite.comille, mutta jostain syystä aloittamaani threadia ei ole vielä julkaistu.
 
Kaikki apu olisi siis tervetullutta, olisi kiva tietä kitaran tarkka mallinumero. Lisään kitaran kuvan mahdollisimman pian omiin kuviini.
 
-Andy
 
SlipKnoT
20.05.2012 22:04:38 (muokattu 20.05.2012 22:05:23)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Iban katalogeja selaamalla löytyi rg370GHBLS, voisiko olla tuo? Ainakin tuntomerkit osuvat täysin kohdilleen. Katso linkki, kyseessä siis vuoden 1995 Aasian & Etelä-Amerikan katalogin sivu.
 
http://www.ibanez.co.jp/anniversary/expansion.php?cat_id=213&now=4
 
McNulty
21.05.2012 08:56:51 (muokattu 21.05.2012 09:17:05)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

SlipKnoT: Iban katalogeja selaamalla löytyi rg370GHBLS, voisiko olla tuo? Ainakin tuntomerkit osuvat täysin kohdilleen. Katso linkki, kyseessä siis vuoden 1995 Aasian & Etelä-Amerikan katalogin sivu.
 
http://www.ibanez.co.jp/anniversary/expansion.php?cat_id=213&now=4

 
Ei ole tuo, jos aloittajan viestissä mainittu bindauksilla varustettu kaula on alkuperäinen eikä vaihdettu jälkikäteen.
 
Myös RG470FM-osuisi aika lähelle tuota, joskin taisivat olla Made In Korea nuo RG370 ja RG470. RG470 oli vuodesta '92 vuoteen '94 asti Japanissa tehty (EDGE-tallalla), mutta '94 lähtien Koreassa (Lo-TRS II).
 
AndyJay: Kyseessä on siis vuoden 1995 Ibanez RG, väriltään kitara on transparent blue tyylinen, hardware on kullan värinen, kitaran kaulassa ja headstockissa on valkoiset bindingit, talla on Lo-TRS trem, H-S-H mikitys ja all access joint neck.
 
Onko sinulla kuvaa kitarasta? Onko otelaudassa millaiset merkit? Hainevät vaiko perinteiset pisteet? Onko mikeissä merkintöjä?
 
Kyseessä voi olla myös jokin vuosittaisista "limited edition" malleista. Tai sitten Japanin omille markkinoille valmistettu malli, jota ei löydy EU tai USA-katalogeista.
 
"Courage is not the absence of fear, but rather the judgement that something else is more important than fear." -A. Redmoon
Humanoid
21.05.2012 09:29:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Veikkaan, että tuo on ihan suoraan Ibanez MRG-500, eli "modernisoitu" versio 500-sarjasta. Pienen erän tuotos, eikä siitä siksi löydy juuri infoa.
 
AndyJay
21.05.2012 10:16:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuossapa olisi parai kuvaa kitarasta:
 
Koko kitara:
http://postimage.org/image/4etaitl2t/
 
Lähikuva bodysta:
http://postimage.org/image/bnkhv7sxb/
 
Kitaran pitäisi olla ihan orkkis kunnossa ja talla on tosiaan Lo-TRS eikä Lo-TRS II, inlayt ovat tosiaan tuollaiset dot malliset. Mikeistä ei löydy mitään merkintöjä päältäpäin, pitänee tässä vielä irrottaa mikit ja katosa takaa. Jemsite.com foorumilla ovat arvelleet, että kyseessä voisi olla "special order RG model for Kurosawa Gakki in Japan", koska kaulasta löytyy MRG-500 merkintä. Tuolta koko löytyy koko keskustelu: http://www.jemsite.com/forums/f18/l … nate-my-ibanez-rg-model-120611.html
 
Ja tosiaan, tuo Hello Kitty tarra on sitten jälkiasennettu :D
 
tender.insanity
21.05.2012 10:23:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä punainen samanlainen
http://www.musicon.ru/ub_tv.php?use … 0048&model=MRG-500&nm_cod=998017567
 
Eipä paljoa tietoa löydy.
 
Hyvä terveys on hitain tapa kuolla.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti