| Aihe: Omistan Gibsonin ja kaikki on hyvin | |
|---|
|
Onko se niin, että gibsonista hajoaa lapa vain kerran? Paljon näkyy myynnissä kerran korjattuja, toista kertaa ei siis tule vai onko mahdotonta korjata toisen kerran. Tai sitten kerrasta oppii? | |
bussoli: Onko se niin, että gibsonista hajoaa lapa vain kerran? Paljon näkyy myynnissä kerran korjattuja, toista kertaa ei siis tule vai onko mahdotonta korjata toisen kerran. Tai sitten kerrasta oppii?
johtuisikohan siittä, että kun sen lavan kerran tapittaa ja/tai liimaa huolella, niin se lujittuu huomattavasti verratrtuna alkuperäiseen... Tai sitten käsittelijät oppivat varomaan sitä kaatumista :)
kaikki paitsi on turhaa. | |
Mikä on viimeisin sana ja jengin tuntuma siitä, miten hyvin Gibsonit pärjäävät noin soitannollisessa mielessä suunnilleen vastaavan speksin instrumenteille? Itsellä on Japanin Tokain Love Rock ja Vintagen Lemon Drop, joista tuntuisi lähtevän nuo tyypilliset LP-soundit. Ynnä HB. Mutta kannattaisiko vielä unelmoida sellaisesta Les Paul-tyyppisestä soittimesta jossa myös lavassa lukee Gibson, eikä Epiphone tai muuta? Tiedän että Gibsoneista pyydetään torilla ja mahdollisesti maksetaankin tukevia summia, eli vaihtoarvo saattaa pysyä, mutta jos ei oteta sitä lukuun ja arvioidaan vain soitettavuutta ja soundia? | |
Drawbars: Mikä on viimeisin sana ja jengin tuntuma siitä, miten hyvin Gibsonit pärjäävät noin soitannollisessa mielessä suunnilleen vastaavan speksin instrumenteille? Itsellä on Japanin Tokain Love Rock ja Vintagen Lemon Drop, joista tuntuisi lähtevän nuo tyypilliset LP-soundit. Ynnä HB. Mutta kannattaisiko vielä unelmoida sellaisesta Les Paul-tyyppisestä soittimesta jossa myös lavassa lukee Gibson, eikä Epiphone tai muuta? Tiedän että Gibsoneista pyydetään torilla ja mahdollisesti maksetaankin tukevia summia, eli vaihtoarvo saattaa pysyä, mutta jos ei oteta sitä lukuun ja arvioidaan vain soitettavuutta ja soundia?
Vähän sama kuin kysyisi, että kumpi kahdesta sisällöltään samasta mutta tyyliltään erilaisesta tekstistä on luettavampi jos tarkastellaan vain sisältöä. Eli eihän nuo elementit ole erotettavissa toisistaan kuin teoreettisesti. Siksi tyylikään ei ole koskaan toissijaista. Selkeintä on ajatella Gibsonia ja esim. Tokaita omina, erilaisina soittimina. Mitä ne tietenkin väistämättä ovatkin.
Levysoitin on laite, jolla toistetaan 33, 45 tai 78 kierrosta minuutissa pyöriviä äänilevyjä. | |
2randpo: Vähän sama kuin kysyisi, että kumpi kahdesta sisällöltään samasta mutta tyyliltään erilaisesta tekstistä on luettavampi jos tarkastellaan vain sisältöä. Eli eihän nuo elementit ole erotettavissa toisistaan kuin teoreettisesti. Siksi tyylikään ei ole koskaan toissijaista. Selkeintä on ajatella Gibsonia ja esim. Tokaita omina, erilaisina soittimina. Mitä ne tietenkin väistämättä ovatkin.
Tiedät itsekin että tämä ei ole täydellinen vastaus. Jos on niin, että eri soittimet tuottavat samanlaisia soundeja, niin missä on jengin käyttäytymiseen vaikuttava ero? Joku voi pitää jonkun taitavan soittajan tuottamia soundeja hyvinä, mutta onko tässä mitään korrelaatiota eri merkkisten instrumenttien välillä? Vai onko kysymys vain muoti-ilmiöstä, kuten jossain kaukaisessa menneisyydessä kaikilla piti olla Jamekset? Tietysti on kysymys kansainvälisestä ilmiöstä, mutta se ei muuta asiaa. Olemmeko vain merkkien ja mainonnan perässä, jotta meistä tuntuu coolimmalta? | |
Drawbars: Tiedät itsekin että tämä ei ole täydellinen vastaus. Jos on niin, että eri soittimet tuottavat samanlaisia soundeja, niin missä on jengin käyttäytymiseen vaikuttava ero? Joku voi pitää jonkun taitavan soittajan tuottamia soundeja hyvinä, mutta onko tässä mitään korrelaatiota eri merkkisten instrumenttien välillä? Vai onko kysymys vain muoti-ilmiöstä, kuten jossain kaukaisessa menneisyydessä kaikilla piti olla Jamekset? Tietysti on kysymys kansainvälisestä ilmiöstä, mutta se ei muuta asiaa. Olemmeko vain merkkien ja mainonnan perässä, jotta meistä tuntuu coolimmalta?
Ihminen on typerä ja irrationaalinen olento, mitä pahentaa vielä se, että se kuvittelee typeryyksissään tekevänsä päätöksensä rationaalisin perustein. Ei se tee, ei silloin, kun ostaa karkkiaskin, eikä varsinkaan silloin, kun ostaa asunnon tai auton. Eikä se pysty oikein mitään muutakaan tekemään järkiperustein.
Mutta ne, kenellä noista on enemmän kokemusta, kertovat, että ne tosiaan ovat kaksi erilaista soitinta. Eli kyse ei ole kahdesta samanlaisesta soittimesta, missä toisen lavassa lukee Tokai ja toisen Gibson. Siksi fiksuinta lienee testata, kumpi sopii itselle paremmin ja ostaa se. Paitsi, jos se Gibson houkuttaa, niin sitten ilman muuta suoraan se.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina. | |
Drawbars: .... Olemmeko vain merkkien ja mainonnan perässä, jotta meistä tuntuu coolimmalta?
Kyllä. Pitää uskoa olevansa jotain omistamiensa asioiden kautta, että voi viestittää muillekkin kuuluvansa johonkin.
Käärinliinoissa ei ole taskuja ja kaurapuurollakin elää ihan hyvin. :D - Steelduck |  Slash
02.10.2020 22:18:54 (muokattu 02.10.2020 22:24:03) | |
|
Drawbars: Tiedät itsekin että tämä ei ole täydellinen vastaus. Jos on niin, että eri soittimet tuottavat samanlaisia soundeja, niin missä on jengin käyttäytymiseen vaikuttava ero? Joku voi pitää jonkun taitavan soittajan tuottamia soundeja hyvinä, mutta onko tässä mitään korrelaatiota eri merkkisten instrumenttien välillä? Vai onko kysymys vain muoti-ilmiöstä, kuten jossain kaukaisessa menneisyydessä kaikilla piti olla Jamekset? Tietysti on kysymys kansainvälisestä ilmiöstä, mutta se ei muuta asiaa. Olemmeko vain merkkien ja mainonnan perässä, jotta meistä tuntuu coolimmalta?
Mä voisin antaa omat pari senttiäni tähän.
Mun ensimmäinen "LP" oli kiinalainen Epiphone standard. Se oli ihan ok. Vaihdatin siihen suurena ZW fanina EMG81/85:set. Pysy vireessä, soi ihan jees ja kaikkinensa varsin ok soitin, erityisesti hintaisekseen. Se oli mun ainoa kitara varmaan 10v.
Pienen soitannollisen hiljaiselon jälkeen tuli soiteltua taas vähän enemmän ja 2015 investoin isoon G:hen LP Classic 2014:sen muodossa. Siinä oli 57 Classicit, niistä tykkäsin todella paljon. Ja olihan se herkkua, kun sillä ensimmäisen kerran sai luukuttaa täysillä. En tiedä kuinka paljon erilainen se Epiphone olisi ollut lopulta samoilla sähköillä. Mutta kyllähän siinä Gibsonissa on oma tuoksunsa ja tatsinsa kaikkine fret nibseineen yms joka yhdessä luo sen premium tuotteen placebon.
Sittemmin tuli hommattua kolme mikkinen '78 Artisan ja Classic lähti myyntiin. Artisan on taas ihan eri maata, eikä oikeastaan juuri samaa Classicin kanssa. Orkkismikit on aivan erilaiset, tallamikki on jumalainen, keskimikki 3/5 ja kaulamikistä en oikein tiedä mitä mieltä pitäisi olla. Mutta kaula on erilainen, ohut mutta erittäinen pyöreillä hartioilla. Äksöni on matala ja sillä on helppo soittaa, kunnes hikisillä sormilla tarvii bendata. Matalat 70-luvun nauhat on saanut mun laittaan sen myyntiin kahdesti mutta vielä se kaapissa roikkuu, kun on tullut toisiin ajatuksiin. Ehkä siihen pitää rosterijumbot lyödä johonkin väliin.
Sitten on vielä toi LP Modern Standard, jonka muutama sivu sitten tännekin linkkasin. Ja sekin on taas kerran aivan eri peli näistä kolmesta. Burstbucker 2 ja 3 mikit jotka on ehkä tasapainoisemmat kuin Artisanissa mutta ehkä jotenkin vähän "munattomat" tai "sivistyneemmät" jollakin tapaa. Juuri tässä yksi ilta A/B testailin Artisanin kanssa ja yllätyin kuinka erilaisia ne on soundiltaan, onhan niissä nyt tietysti myös rakenteellisia eroja materiaalien lisäksi. Modernissa kaula on myös paljon muhkeampi kuin Artisanissa, tosin en ole kovin nirso kaulan muodon suhteen, joten se on ihan fine. Muuten soittotuntuma, sustain/yms erinomainen. Kitaran painosta tulee myös erilainen tuntuma soittoon. Modern Stanun 3.3kg vs Artisan 4.5kg. Artisanilla kun veivaa istualtaan, niin tunnin sisään loppuu verenkierto jalasta. Jos tolla tarvis livenä veivää joka ilta, niin tarvis kyllä henkselimallin hihnan, että tulis yhtään mitään.
Jos yllä olevat horinat tiivistää jotenkin niin, kallistuisin ehkä siihen, että kaikki on hyviä, joskin erilaisia. Onko se ero Tokain ja Gibsonin välillä sitten niin iso, niin tuskin. Itse en ole Tokaita koskaan omistanut mutta lyhyelti testannut kyllä. Mutta asioissa on myös paljon semmoista sanomatonta tunnetta ja tuntumaa mikä tulee siitä, että tuote on sellainen josta on "haaveillut" tai jonka kokee oikeammaksi kuin joku toinen, jollain ei-järkiperusteisilla syillä.
Joten jos haluat alitajuisesti tai tietoisesti Gibsonin, osta Gibson. Ei se välttämättä ole yhtään parempi kuin Tokai, voi olla jopa vähän huonompikin, mutta voit olla silti tyytyväisempi siihen, kun yhtälöstä häviää se takaraivossa oleva pieni vaivaaminen, että haluaisinko semmoisen vai en.
Vähän samaa mihin itsekin viittaat niin, mielestäni tämä on vähän sama asia, kuin jos ihminen haluaa ajaa Harley-Davidsonilla. Objektiivisesti sanoen, HD:lla ei taida olla yhtään tuotetta joka olisi ollut teknisesti toimialansa huippua viimeisiltä vuosikymmeniltä. Mutta se yhteenkuuluvuuden tunne johonkin perinteitä huokuvaan itselle tärkeään brändiin, on tunteena sellainen, joka voi täydentää tai ehkä jopa kokonaan ohittaa ne puutteet ja tuoda inspiraatiota / nautintoa muilla tavoin, kuin pelkkä teknisten ominaisuuksien summa. Ymmärrän sen täysin vaikka en itse näe itseäni HD:lla koskaan ajavan.
Itse tartun silti omista vehkeistäni useimmin silti Ibanezin pinkkiin AZ:aan. Mielestäni se on monipuolisempi ja soittimena parempi, kuin nuo Gibsonini. Mutta ei se silti tunnu samalta, eikä voi niitä täysin korvata, joten niillekin on edelleen vahvasti paikkansa. | |
Drawbars: Mikä on viimeisin sana ja jengin tuntuma siitä, miten hyvin Gibsonit pärjäävät noin soitannollisessa mielessä suunnilleen vastaavan speksin instrumenteille? Itsellä on Japanin Tokain Love Rock ja Vintagen Lemon Drop, joista tuntuisi lähtevän nuo tyypilliset LP-soundit. Ynnä HB. Mutta kannattaisiko vielä unelmoida sellaisesta Les Paul-tyyppisestä soittimesta jossa myös lavassa lukee Gibson, eikä Epiphone tai muuta? Tiedän että Gibsoneista pyydetään torilla ja mahdollisesti maksetaankin tukevia summia, eli vaihtoarvo saattaa pysyä, mutta jos ei oteta sitä lukuun ja arvioidaan vain soitettavuutta ja soundia?
Aika monesti käy niin, että jos jostain haaveilee, niin se on se juttu ja muut on vain jonkinlaisia korvikkeita. Silti Tokai, Epiphone jne saattavat olla _sinulle_ jopa parempia, mutta itse se asia on testattava ja todettava. Gibson on kyllä tehnyt niin monenlaisia LP kitaroita, ettei niissä aina ole valmistusmaan lisäksi kuin ulkomuoto samaa. Tosin Les Paulia saa bodyltaan hieman ohuempaa ja myös tasakantisena. Mikkejäkin on ollut aikojen saatossa monenlaisia, niin myös talloja ja kaulojakin. Reunalistaa, otelaumerkkiä ja puitakin on edelleenkin monenlaista jne.
Eihän kaikkia Tokai kitaroitakaan tehdä Japanissa. Osa kun saattaa löytää eroja kahdesta samanlaisesta kitarasta, joita kaupassa kokeilee. Olipa merkki mikä tahansa.
Jos tässä haetaan jotain sellaista, millä merkillä saa eniten rahalle vastinetta, niin aika sama vastaus siihenkin. Osta Gibson jos sellaista haluat.
Jos kuitenkin olet ostamassa arvokkaampaa kitaraa ja tiedät mitä haluat, niin silloin sellaisen saa myös teettämällä ja ihan kotimaassa. Se on luultavasti vielä CS Gibsonia edullisempi, mutta tilaustyö kitara kannattaa teettää vasta kun tosiaan tietää mitä haluaa ja tarvitsee.
Eikä kaikki tarvitse ollenkaan mitään custom shop kamaa. Soitto onnistuu vallan mainiosti myös rahapussille ystävällisemmillä vaihtoehdoilla.
Voisin tässä joistakin Gibson, Tokai jne kitaroista tehdä jotain omien havaintojen perusteella olevia arvioita, mutta tuskin siitä SINULLE olisi juuri hyötyä. Malleja on monenlaisia, vaikka verrattaisiin vain kahta merkkiä ja niitä kaikkia malleja ei edes tehdä enää. Nyt tuotannossa olevista on vain itse testattava soittimia ja jos soittimelle on todellista tarvetta, niin sitten myös ostettava sellainen. Toki käytettyäkin löytyy monelta merkiltä ja useassa hintaluokassa...
Jos etsii parasta tai itselleen parhaiten sopivaa LP kitaraa tai jotain muuta, niin se etsiminen tuskin loppuu koskaan. |  2randpo
03.10.2020 09:01:59 (muokattu 03.10.2020 09:06:20) | |
|
mpekkanen: Jos etsii parasta tai itselleen parhaiten sopivaa LP kitaraa tai jotain muuta, niin se etsiminen tuskin loppuu koskaan.
Jep, tuo "jotain muuta" on melkoinen miina.
En tiedä, mutta omalla kohdalla se aluksi loputtomalta tuntunut kitara- ja kamarumba loppui siihen, kun vihdoin löysin ja ostin juuri sen mitä olin enemmän tai vähemmän tietoisesti etsinyt ja halunnut. Kopiot eivät kelvanneet. Sen jälkeen piti selvittää kustakin aidosta merkistä malli ja speksit. Sen jälkeenkin sattumalla oli osuutensa asiassa että se osteleminen loppui. "Tarvitsin" vain Stratocasterin, LP:n, Telecasterin, Presarin, Jazzarin, "jonkun Gibsonin basson, "jonkun" superstraton, Gibsonin akustisen, ja ja pari muuta ritsaa kuten seiskytlukulaisen Fenderin straton. Onhan siinä keihästä, liikaakin. Mutta kun arsenaali on koossa ja kerättynä, ei ole tarvinnut jatkaa kamarumbaa. Sama koskee niin pedaaleita kuin vahvistimiakin.
Niin kuin aiemmin joku sanoikin, niin kannattaa ostaa suoraan se kitara mistä oikeasti haaveilee. Siis heti kun tietää mikä se on tai jos sellainen sattuu kohdalle. Toisaalta ilman sitä kamarumbaa voi olla vaikea tietää, mitä oikeasti etsii ja haluaa.
Levysoitin on laite, jolla toistetaan 33, 45 tai 78 kierrosta minuutissa pyöriviä äänilevyjä. | |
2randpo: Jep, tuo "jotain muuta" on melkoinen miina.
En tiedä, mutta omalla kohdalla se aluksi loputtomalta tuntunut kitara- ja kamarumba loppui siihen, kun vihdoin löysin ja ostin juuri sen mitä olin enemmän tai vähemmän tietoisesti etsinyt ja halunnut. Kopiot eivät kelvanneet. Sen jälkeen piti selvittää kustakin aidosta merkistä malli ja speksit. Sen jälkeenkin sattumalla oli osuutensa asiassa että se osteleminen loppui. "Tarvitsin" vain Stratocasterin, LP:n, Telecasterin, Presarin, Jazzarin, "jonkun Gibsonin basson, "jonkun" superstraton, Gibsonin akustisen, ja ja pari muuta ritsaa kuten seiskytlukulaisen Fenderin straton. Onhan siinä keihästä, liikaakin. Mutta kun arsenaali on koossa ja kerättynä, ei ole tarvinnut jatkaa kamarumbaa. Sama koskee niin pedaaleita kuin vahvistimiakin.
Niin kuin aiemmin joku sanoikin, niin kannattaa ostaa suoraan se kitara mistä oikeasti haaveilee. Siis heti kun tietää mikä se on tai jos sellainen sattuu kohdalle. Toisaalta ilman sitä kamarumbaa voi olla vaikea tietää, mitä oikeasti etsii ja haluaa.
Näinhän tämä menee. Joutuu kokeilemaan monenlaista, että löytyy itselle ne vehkeet. Siltikin on varmasti vielä olemassa, jossain, parempi LP ja parempi strato jne. Kokemusta ei saa kuin kokeilemalla
Silti kannattaa ostaa se mitä itse haluaa ja haaveilee. Toki jos ostaa sen Gibson Les Paulin ja se on mieluinen, niin sitten saattaa kiinnostaa joku toinen kitara. Kenties Fender tai toinen Gibson..
Jos taas se Gibson ei olekkaan niin hyvä kuin on luultu, niin sitten on kokemusta siitä mallista. Eli se kamarumba jatkuu ja edelleen voi olla Gibson vaihtoehtona, joko jollain toisella LP mallilla tai sitten SG, Flying V jne
Tähän vielä se, että kun on kymmeniä vuosia harrastanut ja soitellut/kokeillut itselle hyvillä kitaroilla, niin musamaku ja tarve soundille ja soittimelle voi muuttua. Muutoksia voi tulla myös bänditoimintaan tai terveyteenkin.
Aikamoinen suo, joka on vain itse rämmittävä. | |
2randpo: Jep, tuo "jotain muuta" on melkoinen miina.
En tiedä, mutta omalla kohdalla se aluksi loputtomalta tuntunut kitara- ja kamarumba loppui siihen, kun vihdoin löysin ja ostin juuri sen mitä olin enemmän tai vähemmän tietoisesti etsinyt ja halunnut. Kopiot eivät kelvanneet. Sen jälkeen piti selvittää kustakin aidosta merkistä malli ja speksit. Sen jälkeenkin sattumalla oli osuutensa asiassa että se osteleminen loppui. "Tarvitsin" vain Stratocasterin, LP:n, Telecasterin, Presarin, Jazzarin, "jonkun Gibsonin basson, "jonkun" superstraton, Gibsonin akustisen, ja ja pari muuta ritsaa kuten seiskytlukulaisen Fenderin straton. Onhan siinä keihästä, liikaakin. Mutta kun arsenaali on koossa ja kerättynä, ei ole tarvinnut jatkaa kamarumbaa. Sama koskee niin pedaaleita kuin vahvistimiakin.
Niin kuin aiemmin joku sanoikin, niin kannattaa ostaa suoraan se kitara mistä oikeasti haaveilee. Siis heti kun tietää mikä se on tai jos sellainen sattuu kohdalle. Toisaalta ilman sitä kamarumbaa voi olla vaikea tietää, mitä oikeasti etsii ja haluaa.
Näin se menee. Olen kutakuinkin haalinut kaikki kitarat ja bassot jotka olen halunnut. Toki aina pyörii LP-malli mielessä, mutta en ole koskaan sinuiksi tullut. Ihan sama ollut myös Telen kanssa. Ostaa sen minkä haluaa ja on unelmoinut - se voi hyvinkin olla pettymys, mutta eipähän jää kaivelemaan.
Soitin on kuitenkin lähes aina melko edullinen sijoitus harrastukseksi. | |
Tympee Huttunen: Ostaa sen minkä haluaa ja on unelmoinut - se voi hyvinkin olla pettymys, mutta eipähän jää kaivelemaan.
Soitin on kuitenkin lähes aina melko edullinen sijoitus harrastukseksi.
Les Paulia on nytkin saatavilla erilaisilla kaulaprofiililla ja löytyy myös erilaista mikkiäkin. Samoin on strato/tele-osastonkin kanssa, eli vaihtoehtoja löytyy.
Jos se unelmien kitara on LP ja vaivautuu edes hieman kokeilemaan erilaisia, niin luultavasti se valinta ei silloin aivan täysin metsään mene. Yleensä noita soittimia on joka tyypillä useita jotka kiinnostaa, että jos/mikäli se haluttu ei osukkaan ihan nappiin, niin joku uusi on jo kiikarissa.
Eikä soittaminen ole välttämättä mitenkään tajuttoman kallis harrastus, vaikka muutaman kitaran hommaisikin. Kyllä sen kalliiksi toki saa... | |
Keith Richards on nähty soittamassa varhaista Gibson LP Special TV yellow -mallia. Nyt sitä saa taas kaupoistakin. Andertonin pojat vertailivat hiljattain Gibsonin ja Epiphonen tätä mallia. Soittimien soundista on vaikea sokkona löytää eroja, mutta Epiphone maksaa runsaat 400 euroa ja Gibson tonnin enemmän.
https://www.youtube.com/watch?v=9TBGRpOQQDw
Ottaisinko silti Gibsonin? Totta ihmeessä, jos ei olisi rahasta niukkuutta. Lavassa lukisi Gibson ja se siitä, ei tarvitsisi unelmoida enää, tai vakuutella itselleen että kyllä Epi on yhtä hyvä. Gibson toimii myös loistavan musiikillisen historian muistelun vakuuttavana kiintopisteenä. Siinä on jotain maagista voimaa, ja sen taika siirtyy myös omaan huoneeseeni. Kaikki on hyvin.
Mutta.. Beatlesitkin soittivat Epiphoneilla... pitäisköhän miettiä vielä.. |  Klapp
03.10.2020 11:36:37 (muokattu 03.10.2020 11:46:41) | |
|
Drawbars: Tiedät itsekin että tämä ei ole täydellinen vastaus. Jos on niin, että eri soittimet tuottavat samanlaisia soundeja, niin missä on jengin käyttäytymiseen vaikuttava ero? Joku voi pitää jonkun taitavan soittajan tuottamia soundeja hyvinä, mutta onko tässä mitään korrelaatiota eri merkkisten instrumenttien välillä? Vai onko kysymys vain muoti-ilmiöstä, kuten jossain kaukaisessa menneisyydessä kaikilla piti olla Jamekset? Tietysti on kysymys kansainvälisestä ilmiöstä, mutta se ei muuta asiaa. Olemmeko vain merkkien ja mainonnan perässä, jotta meistä tuntuu coolimmalta?
Ehkä kaikkein heikoin lenkki tässä argumentaatiossa on omasta näkökulmastani ymmärrys siitä, että instrumentin laatu palautuisi niihin soundeihin joita siitä saa irti. Näin asiaa ajateltaessa eri valmistajien näkemysten välille tuskin kovin suuria eroja muodostuu. Itselleni kyse ei olekaan yksinomaan Gibsonin, omassa tapauksessani 335:n, soundista, vaikka se tavattoman mukavasti omaan korvaani lotjahtaakin. Huomattavasti tärkeämpää on tietty kokonaisvaltainen, pääosin varmasti taktiilinen eli kosketusperäinen suhde aivan tiettyyn instrumenttiin, instrumenttiyksilöön. Itseäni viehättävät juuri tällaiset seikat Gibsonin soittokokemuksessa, alkuun tahmaisen-vaniljaiset nitrolakat ja muu viimeistelybling; juurikin tuntu eksklusiivisesta objektista. Vietän itse oman pääkitarani kanssa niin suuren osan valveillaoloajastani, että rahatilanteen niin salliessa en miettinyt hetkeäkään ostohousujen prässäämistä.
Merkkien ja mainonnan perässä juokseminen hahmotetaan lisäksi tässä yhteydessä mielestäni vähän hassusti; yli satavuotiaiden tuotemerkkien tarkasteleminen tällaisesta no logo-vinkkelistä on parhaimmillaankin ylihistoriallista, jopa historiatonta, tavattoman tasapäistävää. Kun itse nostan laatikostaan esille memppisissä kootun 335:n, painaa siinä 3,63 kilossa puun ja metallin lisäksi myös aika järkälemäinen kulttuurihistoria, jota ei ainakaan voi tyhjentää merkkien ja markkinoinnin lokeroihin. Kaikki mun sankarit on vetäneet jossain vaiheessa 335:lla, ja nimenomaan Gibsonilla. Toki tätä yhteyttä on käytetty tuotteiden markkinoinnissa sumeilemattakin hyväksi, mutta ei se ylikoodaa tai tee tyhjäksi sitä materiaalista jatkumoa, johon Gibsonia hipelöidessäni koen kytkeytyväni.
Tokaista ei ole kokemusta. Kuuleman mukaan hyviä pelejä, ja historiansa niilläkin. Vuosituhannen ensi vuosina mulla oli joku kiinalainen 335-kopio, silloin Kiina oli vielä melkein poikkeuksetta merkki kehnosta laadusta, ja äkkiä se vehje lähtikin kiertoon. Tilalle hankin Danon 52-reissuen, joka oli soittimena jo parempi, mutta varsin kirjaimellisesti kovin muovinen kapistus. Se lähti Pohjanmaalle muutama vuosi sitten, taisin hankkia tilalle jonkin särön. | |
Klapp: Ehkä kaikkein heikoin lenkki tässä argumentaatiossa on omasta näkökulmastani ymmärrys siitä, että instrumentin laatu palautuisi niihin soundeihin joita siitä saa irti. Näin asiaa ajateltaessa eri valmistajien näkemysten välille tuskin kovin suuria eroja muodostuu. Itselleni kyse ei olekaan yksinomaan Gibsonin, omassa tapauksessani 335:n, soundista, vaikka se tavattoman mukavasti omaan korvaani lotjahtaakin. Huomattavasti tärkeämpää on tietty kokonaisvaltainen, pääosin varmasti taktiilinen eli kosketusperäinen suhde aivan tiettyyn instrumenttiin, instrumenttiyksilöön. Itseäni viehättävät juuri tällaiset seikat Gibsonin soittokokemuksessa, alkuun tahmaisen-vaniljaiset nitrolakat ja muu viimeistelybling; juurikin tuntu eksklusiivisesta objektista. Vietän itse oman pääkitarani kanssa niin suuren osan valveillaoloajastani, että rahatilanteen niin salliessa en miettinyt hetkeäkään ostohousujen prässäämistä.
Merkkien ja mainonnan perässä juokseminen hahmotetaan lisäksi tässä yhteydessä mielestäni vähän hassusti; yli satavuotiaiden tuotemerkkien tarkasteleminen tällaisesta no logo-vinkkelistä on parhaimmillaankin ylihistoriallista, jopa historiatonta, tavattoman tasapäistävää. Kun itse nostan laatikostaan esille memppisissä kootun 335:n, painaa siinä 3,63 kilossa puun ja metallin lisäksi myös aika järkälemäinen kulttuurihistoria, jota ei ainakaan voi tyhjentää merkkien ja markkinoinnin lokeroihin. Kaikki mun sankarit on vetäneet jossain vaiheessa 335:lla, ja nimenomaan Gibsonilla. Toki tätä yhteyttä on käytetty tuotteiden markkinoinnissa sumeilemattakin hyväksi, mutta ei se ylikoodaa tai tee tyhjäksi sitä materiaalista jatkumoa, johon Gibsonia hipelöidessäni koen kytkeytyväni.
Tokaista ei ole kokemusta. Kuuleman mukaan hyviä pelejä, ja historiansa niilläkin. Vuosituhannen ensi vuosina mulla oli joku kiinalainen 335-kopio, silloin Kiina oli vielä melkein poikkeuksetta merkki kehnosta laadusta, ja äkkiä se vehje lähtikin kiertoon. Tilalle hankin Danon 52-reissuen, joka oli soittimena jo parempi, mutta varsin kirjaimellisesti kovin muovinen kapistus. Se lähti Pohjanmaalle muutama vuosi sitten, taisin hankkia tilalle jonkin särön.
Allekirjoitan kyllä tuon, että kysymys ei ole vain saundista. Myös instrumentin laadukas viimeistely ja kauneus viehättää, mutta ennen kaikkea se merkin historia. Esim. bluesin kolme kovaa kingiä käyttivät 33x Gibsoneita. Vaikka useimmista kopioista lähtee samat äänet, niissä ei ole samaa rytmimusiikin historian havinaa kuin vanhassa kuuluisassa merkissä. Nämä ovat fiilisjuttuja, ja tunteet ovat tärkeitä.
Eri henkilöt voivat olla liikkeellä erilaisin painotuksin. Puhtaasti vain hyväsoittoista ja -soundista 335- tai LP-sukuista kitaraa etsivät voivat päätyä mieleiseensä yksilöön tai merkkiin ilman että nimi lavassa merkittävästi vaikuttaa. Toisilla se taas vaikuttaa enemmän, ja moni voi instrumentin käyttöarvon lisäksi asettaa puntariin myös todennäköisen myöhemmän vaihtoarvon.
Jos vain soittimen laatua, viimeistelyä ja soundia katsotaan, niin ainakin Japanin Tokait kyllä pärjäävät vähintään yhtä hyvin kuin standardit Gibson LP:t, monesti väitetään että menevät laadussa ylikin. Mutta kuten sanottu se ei välttämättä ole se juttu.
Gibson kyllä pärjää vastakin, ainakin jos tehdas pitää perinteistään ja laadusta huolta. Siinähän on kai oltu pienoisilla harharetkilläkin viime vuosikymmenellä ja laatukin on päässyt vaihtelemaaan, mitä nyt asiasta on pikkuisen joskus sattunut lukemaan. Mutta mistä minä tiedän. | samiko
03.10.2020 12:49:14 (muokattu 03.10.2020 12:51:25) | |
|
Drawbars: Keith Richards on nähty soittamassa varhaista Gibson LP Special TV yellow -mallia. Nyt sitä saa taas kaupoistakin. Andertonin pojat vertailivat hiljattain Gibsonin ja Epiphonen tätä mallia. Soittimien soundista on vaikea sokkona löytää eroja, mutta Epiphone maksaa runsaat 400 euroa ja Gibson tonnin enemmän.
https://www.youtube.com/watch?v=9TBGRpOQQDw
Ottaisinko silti Gibsonin? Totta ihmeessä, jos ei olisi rahasta niukkuutta. Lavassa lukisi Gibson ja se siitä, ei tarvitsisi unelmoida enää, tai vakuutella itselleen että kyllä Epi on yhtä hyvä. Gibson toimii myös loistavan musiikillisen historian muistelun vakuuttavana kiintopisteenä. Siinä on jotain maagista voimaa, ja sen taika siirtyy myös omaan huoneeseeni. Kaikki on hyvin.
Mutta.. Beatlesitkin soittivat Epiphoneilla... pitäisköhän miettiä vielä..
Näitä painimisia käy kukin vuorollaan. Itse jos haluan Gibsonin, se tarkoittaa Gibsonia, ei Epiphonea. Jos ei ole paljoa rahaa niin sitten ostetaan "opiskelijamallin" Gibson tai säästetään tai käytetty. Tai sitten säästetään käytettyyn opiskelijamalliin.
...Ja tosiaan Squiereista ja Epiphoneista käy ne Beatles/alkupäänmallit. |  Kuha
03.10.2020 12:57:52 | |
|
Drawbars: AEsim. bluesin kolme kovaa kingiä käyttivät 33x Gibsoneita.
Amen.
https://muusikoiden.net/dyn/users/160914.jpg
Old Fenders never die | Drawbars
03.10.2020 13:02:06 (muokattu 03.10.2020 13:09:26) | |
|
Kuha: Amen.
https://muusikoiden.net/dyn/users/160914.jpg
Vau, noi vois muuttaa meillekin asumaan... ja niiden pikkuveli LP Special TV-yellow voisi tulla mukana. :-) | |
Epi LPssä on eräs merkittävä rakenteellinen ero vs Gibson enkä tarkoita lapaa. Verratkaa näitä rinnakkain ajatuksella ei tunteella ja pelkkä silmäily riittää. On parempi että itse toteaa faktana kuin se että luin netistä. Vaikka Epi kalustettaisiin täysin esikuvansa tekniikalla tailpiecestä alkaen niin sointi on eri. Se että onko huonompi vai parempi on makuasia. Olisi outoa ja hölmöä tehdä 1:1 samanlainen halpismerkki.
Omistan ja omistanut molempia. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
