Muusikoiden.net
03.12.2016
Jenkkirundi - Uutuuskirja nyt myynnissä! 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Keskustelua nettimusaliikkeiden takuu- ja palautusehdoista
1 2
Vladi
21.10.2011 12:06:38
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tervehdys!
 
En jaksanut tarkistaa onko aiheesta jo olemassa ketju. Saa raivota jos on.
 
Olen tehnyt aikamoisen liudan musakamaostoksia netissä ja lähes kaikki ovat olleet joko tutulta ja turvalliselta Thomannilta tai DV:ltä. Thomannilla homma on toiminut joka kerta, olen saanut tavarat palautettua sen kummemmin säätämättä ja kaikki toimituskulut on korvattu. DV:llä sama homma, mitä nyt niuhottivat palautetusta, selvästi rikki olleesta Orangesta, että mukamas olin asentanut putken huonosti vaikka olin testannut vahvaria useilla putkilla. Tästä rokottivat sen verran, että jouduin maksamaan toimituskulut, mutta kyse oli kuitenkin muutamasta kympistä.
 
Homma on siis toiminut yleensä hyvin ja koska palautuksesta ei välttämättä koidu lainkaan kuluja minulle, on välillä tullut tehtyä ostoksia myös koemielessä. Osa on lähtenyt takaisin, osa jäänyt.
 
Yllätys olikin aikamoinen, kun menin tilaamaan Andertonsilta tuon torillakin roikkuvan Sterling JP60:sen. Olen kerran ennenkin ostanut kyseisestä liikkeestä ja muistikuvani oli, että heillä on hinnat hieman korkeammalla kuin muualla ja postikuluistakin saa pulittaa useamman euron kuin muissa liikkeissä. Kuitenkin kokonaisuutena kitaran hinta postikuluineen oli varsin hyvä, ja koska palautusmahdollisuuskin oli olemassa, menin moisen tilaamaan. Toimitus oli suht nopeaa ja kitara tuli alle viikossa.
 
Nyt kun tulin päätökseen päästä kitarasta eroon, homma ei mennytkään niin mukavasti kuin olin tottunut muissa puljuissa. Andertonsin nettisivuilla ei palautuksissa ohjeistavalla sivulla lue mitään merkintää toimituskuluista, vain se, mitä saa palauttaa ja että tuotteiden pitää olla "as new". Olin liikkeeseen yhteydessä josta tuli varsin tönkkö vastaus, että minun pitää maksaa tuo UPS kuljetus vakuutettuna, hintaa mukavat 74 puntaa. Eivätkä muuten korvaa tätä summaa jälkikäteen. Tässä on pari kertaa saanut rauhoitella itseään, etten lähettäisi jotain kunnon avautumissähköpostia sinnepäin. Näistä palautuskuluista kun ei ole mainittu yhtään mitään ja olisin varmasti miettinyt kahteen kertaan kitaran tilaamista.
 
Sivuja tarkemmin tutkimalla selvisi, että myös takuuasioissa Andertonsilla on sama politiikka. Eli jos ostat sieltä vahvarin ja siinä ilmenee vika, takuuhuoltoon lähettämisen kulut maksat sinä.
 
Tarinan opetuksena on ainakin itselleni se, että tarkastan kaikki mahdolliset piilokulut jatkossa kunnolla ennen tilaamista. Andertonsilta en tilaa enää mitään. Muutenkin kalliimmat hinnat yhdistettynä tönkköön asiakaspalveluun ja kaikenlaisiin piilokuluihin antavat tarpeeksi syytä sijoittaa rahani jonnekin muualle.
 
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Vai olenko vain tuudittautunut Thomannin ja DV:n reiluihin ehtoihin ja Andertonsin toiminta on ihan normaalia muissa liikkeissä?
 
-Vladi
-septimisti-
21.10.2011 12:25:51 (muokattu 21.10.2011 12:34:40)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muutama pikainen huomio. Takuuhommien ollessa kyseessä ei tuotteen korvaamisesta/korjaamisesta saa tulla lain mukaan EU:n alueella asiakkaalle minkäänlaisia kuluja. Jos lafka vaatii tuotteen lähettämistä huoltoon omalla kustannuksella, tätä voidaan perustella sillä, että kauppias ei voi tietää onko laite oikeasti huollon tarpeessa, on sen korvattava nämä kulut takaisin asiakkaalle huollon / vaihdon yhteydessä.
 
Palautushommien osalta EU:n alueella voinee pitää jonkinlaisena nyrkkisääntönä, että palautus olisi tehtävä 7 päivän kuluessa, ellei ko. puoti tarjoa parempaa diiliä tai maan/maiden lait muuta sano.
 
Seuraavaa en mene vannomaan ihan käsi sydämellä, mutta mun tuntuma on, että palautusten osalta sulla saattaa olla mahdollisuus vaatia tuotteesta maksetun hinnan lisäksi palautettavaksi alkuperäistä lähetysmaksua. Palautuksesta aiheutuvat kulut sen sijaan taitavat mennä kuluttajan piikkiin ellei myyjä tarjoa parempaa diiliä hyvää hyvyyttään. Vahva tuntuma on myös sille, että ko. puodilla ei ole mitään oikeuttaa vaatia palautusta tehtäväksi jollain tietyllä keinoin ja esim vakuutettuna kunhan laitos saapuu jollain tavalla tyyppien postiosoitteeseen. Tietty jos keppi on miljoonassa osassa saapuessaan, niin riski on lähettäjällä. Mutta saatan olla väärässä! Korjatkaa ihmeessä jos näin on.
 
Avattu huone kaikille tampereen m.nettiläisille. Liity ihmeessä Linkki.
Vladi
21.10.2011 12:29:32
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

-septimisti-:
Palautushommien osalta EU:n alueella voinee pitää jonkinlaisena nyrkkisääntönä, että palautus olisi tehtävä 7 päivän kuluessa, ellei ko. puoti tarjoa parempaa diiliä tai maan/maiden lait muuta sano.

 
Joo, tää oli tiedossa. Saksassa ja Suomessa tuo palautusaika on 14 päivää, ihan lakiin kirjattuna siis. Briteissä ilmeisesti jotain muuta.
J-PPP
21.10.2011 12:54:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuota lakiahan ollaan nyt muuten muuttamassa kuluttajalle epäsuotuisemmaksi, jos menee läpi, niin jatkossa palautuskulut maksaa asiakas.
 
http://www.taloussanomat.fi/myynti/ … lut-ostajan-kukkarosta/20118835/135
 
nic0us
22.10.2011 20:55:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse palautin t. bonen langattoman kitaralle. Kaikki sujui niinkuin pitikin, thomann maksoi kaikki lähetyskulut takaisinpäinlähetettäessä ja palautti rahat tuotteesta tilille.
 
Midrange
22.10.2011 21:40:24 (muokattu 22.10.2011 21:40:56)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieman kenties ohi alkuperäisestä aloituksesta, mutta ihmeellistä miten takuuehdot vaihtelevat eri nettimyyjien välillä. Olin tässä ostamassa erästä melko hintavaa efektipedaalia, kysyin paikallisesta (joka olisi puolestaan tilannut sen musamaailman tukusta) ja takuuta laitteelle olisi annettu vain puoli vuotta (musamaailman takuu).
 
Sitten taas Thomannilta annetaan kolmen vuoden takuu. Jotenkin tulee semmonen fiilis tuon musamaailman kautta tilaamisesta että asiakkaasta ei paljon välitetä noin lyhyellä takuuajalla. Kyse oli siis blackstarin pedaalista.
 
Haluaisin tukea paikallisia liikkeitä mutta jos takuuehdoissa on noin suuria eroja niin valitettavasti omat rahat menee Saksaan. Siinä tapauksessa olisin vielä ottanut kotimaiselta jos olisivat edes vuoden takuun myöntäneet mutta ei.
 
Jotenkin outoa että Blackstar myöntää UK:ssa kolmen vuoden takuun tuotteilleen, mutta niitä maahantuova Musamaailma ei pysty puolta vuotta parempaan.
 
Tietysti tähän voisi sanoa että jos jokin laite toimii puoli vuotta, se toimii todennäköisesti jatkossakin. Eikä itsekkään noiden korjaaminen ole vaikeaa, mutta itselläni on kyse periaatteesta, ja mulle ainakin jää paska maku suuhun vain puolen vuoden takuusta vs. edes vuosi tai jopa kolme.
 
How many guitarist does it take to screw in a light bulb? Answer 50, one to screw it in, and 49 to stand back and say I could do that better
Vladi
22.10.2011 21:52:51
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Midrange:
Sitten taas Thomannilta annetaan kolmen vuoden takuu...

 
No tämä!
 
Mä olen valmis maksamaan muutaman kympin ekstraa esim. vahvarista jos saan vastineeksi hyvää palvelua ja kunnon testimahdollisuuden. Monta kertaa varsinkin halvempaa kamaa ostaessa se pitkä takuu on vaan niiiiiin iso juttu, että siitä ei kovin mielellään tinkisi. Pitkä takuu antaa turvaa ja mielenrauhaa, jota se puolen vuoden toimivuus ei pysty antamaan.
 
Miten nämä isot liikkeet sitten pystyvät antamaan noin pitkät takuut? Maksavatko ne mahdolliset viat omasta pussista vai pääseekö moisiin sopimuksiin valmistajan kanssa, jos tilaa isoja eriä heidän tuotteitaan?
pekurides
23.10.2011 01:21:22
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi:
 
Miten nämä isot liikkeet sitten pystyvät antamaan noin pitkät takuut? Maksavatko ne mahdolliset viat omasta pussista vai pääseekö moisiin sopimuksiin valmistajan kanssa, jos tilaa isoja eriä heidän tuotteitaan?

 
olen antanut itseni elää sellaisessa käsityksessä että tuo thompan 3v takuu johtuu saksan lainsäädännöstä eli 3.v takuu on pakollinen ja samaa lakia taas ei suomessa ole niin tietenkin maksimaalista tuottoa havitteleva myyjäpuoli ei ota yhtään lisää riesaa itselleen kuin on pakko.
 
mielummin vähän liikaa kuin liian vähän!
Midrange
23.10.2011 01:42:52 (muokattu 23.10.2011 01:48:32)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pekurides: olen antanut itseni elää sellaisessa käsityksessä että tuo thompan 3v takuu johtuu saksan lainsäädännöstä eli 3.v takuu on pakollinen ja samaa lakia taas ei suomessa ole niin tietenkin maksimaalista tuottoa havitteleva myyjäpuoli ei ota yhtään lisää riesaa itselleen kuin on pakko.
 
Ootko varma tästä? Thomannin 3 vuoden takuu ei ole ollut voimassa kovin pitkään, oisko reilun vuoden. Sitä ennen se oli vuoden, vai kaksi. Mulla on jotain tuotteita Thomannilta joihin en saanut kuin sen vuoden takuun kun tuli tilattua ennen sitä takuuajan laajennusta parisen vuotta sitten. Toki tuo vuosi on aika semmonen perusaika ja parempi kuin musamaailman vain puoli vuotta.
 
How many guitarist does it take to screw in a light bulb? Answer 50, one to screw it in, and 49 to stand back and say I could do that better
pekurides
23.10.2011 01:47:02
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Midrange: Ootko varma tästä? Thomannin 3 vuoden takuu ei ole ollut voimassa kovin pitkään, oisko reilun vuoden. Mulla on jotain tuotteita Thomannilta joihin en saanut kuin sen vuoden takuun kun tuli tilattua ennen sitä takuuajan laajennusta. Toki tuo vuosi on aika semmonen perusaika ja parempi kuin musamaailman vain puoli vuotta.
 
En ole varma, jostain vain tällasta kuulin.
 
mielummin vähän liikaa kuin liian vähän!
oiva tumpeloinen
23.10.2011 02:12:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Midrange: Ootko varma tästä? Thomannin 3 vuoden takuu ei ole ollut voimassa kovin pitkään, oisko reilun vuoden. Sitä ennen se oli vuoden, vai kaksi. Mulla on jotain tuotteita Thomannilta joihin en saanut kuin sen vuoden takuun kun tuli tilattua ennen sitä takuuajan laajennusta parisen vuotta sitten. Toki tuo vuosi on aika semmonen perusaika ja parempi kuin musamaailman vain puoli vuotta.
 
Mä en tiedä onko asialla tekemistä lainsäädännön kanssa, mä olen itseni antanut enemmänkin ymmärtää, että on heidän vapaaehtoinen takuu laitteille. Ne haluaa myydä lisää, ja antavat lisätakuuta kaikelle, jotta heihin voisi luottaa enemmän. Samaa on havaittu joissain muissakin liikkeissä. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä minkään lain kanssa, vaan he itse maksavat lopputakuut. Mikä on sinänsä heille helppo, että joku pedaali yleensä kestää sen loputkin kolmesta vuodesta, jos ensimmäinen puoli vuotta menee ongelmitta.
fhl
23.10.2011 02:46:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Midrange: Tietysti tähän voisi sanoa että jos jokin laite toimii puoli vuotta, se toimii todennäköisesti jatkossakin.
 
Keskustelin erään soitinliikkeen omistajan kanssa jokin aika sitten ja tuli juttua mm. Thomannin 3 v. takuusta myyntivalttina. Hän sanoi ihan suoraan, että kyllä hän voisi ihan hyvin luvata vaikka 5 v. takuun, koska suurin osa ongelmista tulee kuitenkin melko pian laitteen hankkimisen jälkeen.
 
kimurantti1
23.10.2011 02:56:41 (muokattu 23.10.2011 03:12:01)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

fhl: Keskustelin erään soitinliikkeen omistajan kanssa jokin aika sitten ja tuli juttua mm. Thomannin 3 v. takuusta myyntivalttina. Hän sanoi ihan suoraan, että kyllä hän voisi ihan hyvin luvata vaikka 5 v. takuun, koska suurin osa ongelmista tulee kuitenkin melko pian laitteen hankkimisen jälkeen.
 
Siispä kysymys kuuluu, mikseivät lupaa?
 
Mä olen ostanut kaikki isoimmat ja kalleimmat laitteeni Suomesta yhdestä ja samasta liikkeestä (lukuunottamatta paria kitaraa, joita ei täältä päin saa). Kuitenkin on pakko todeta, että jos ostan jonkin laitteen uutena, niin kyllä mulle merkkaa aika paljon kolmen tai viiden vuoden takuu, varsinkin jos puhutaan jostain digimuljuttimista joita ei välttämättä yleismittarilla ja kolvilla korjaa. Olkoonkin että suurin osa mahdollisista hajoamisista tapahtuukin ensimmäisen vuoden sisään, mielenrauhaa siitä pitkästä takuusta ainakin saa. Plus että mä teen keikkoja duunikseni, eli laitteet joutuu keskimäärin vähän kovemmalle rasitukselle kuin pelkästään kotona soittavilla. Samaan syssyyn tietty merkkaa se, että toimiiko se luvattu takuu, Thomannista on mulla ainakin hyvä maku.
 
Kamojen palautuksesta mulla ei ole kokemusta, en ole ikinä tilaillut laitteita vain testiin. Mä olen käsittänyt, että Thomannin "kaikki kulut katetaan" -kuukauden palautusoikeus on aika luksusta ja mahdollista koska se on niin pirun iso lafka. Myynti käy paremmin ja liikevaihdossa joidenkin kitaroiden, pedaalien tai vahvistinten lähettely on yksi kärpäsen kakka. Mitä olen noiden nettikauppojen palautusehtoja lukenut, niin jos ilman takuun piiriin kuuluvaa syytä palautellaan kamaa, niin ostaja maksaa itse lähetyskulut.
 
Huonoimmat takuu- ja palautusehdot on toistaiseksi ollut eräällä hollantilaisella liikkeellä, jonka kanssa en enää ikinä asioi. Siinä kävi niin, että luvatut romut ei ikinä tulleet. Väittivät että ovat lähettäneet mutta ei kuulemma ollut tarjota mitään lähetystunnuksia tms. Palauttivat rahat, mutta saamarin korkeat postimaksut ym. jouduin kuitenkin maksamaan vaikken tavaraa saanut. Ei siinä nyt tullut kuin satanen loppuviimeksi takkiin, kuluttajaneuvonnasta sanottiin, että asian hoitaminen toiseen maahan olisi kuulemma pitkä juttu, joten päätin antaa olla.
 
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
Murgo
23.10.2011 08:13:15 (muokattu 23.10.2011 08:23:01)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

J-PPP: Tuota lakiahan ollaan nyt muuten muuttamassa kuluttajalle epäsuotuisemmaksi, jos menee läpi, niin jatkossa palautuskulut maksaa asiakas.
 
http://www.taloussanomat.fi/myynti/ … lut-ostajan-kukkarosta/20118835/135

 
Syynä mainitaan: Palautuksissa on ollut tiettyjä ongelmia. On esimerkiksi tapauksia, joissa ostaja tilaa tuotteen useammalta myyjältä, noutaa ainoastaan nopeimmin saapuneen ja palauttaa muut takaisin myyjälle. Tai sitten on saatettu tilata tavaraa yhtä tiettyä tilaisuutta varten ja palauttaa ne jälkikäteen.
 
Itse laskisin samaan kategoriaan myös täälläkin mainitun "tilataan kotiin kokeiltavaksi ja palautetaan jos ei miellytä"-menettelyn. Ei se palautusoikeus kuitenkaan ihan sitä varten ole olemassa että voi vaikka tilata 5 kitaraa, pitää yhden ja palauttaa muut puhumattakaan siitä että tilaa kamaa ihan vain "kun olis kiva kokeilla tuotakin kallista vermettä vaikkei olekaan varaa sellaiseen" ilman että edes aikoo pitää sitä.
 
Näistä "kokeiluista" kun kuitenkin syntyy liikkeelle kuluja ja vaivaa joka on jollain katettava eli näkyy sitten lopulta hinnoissa joten kyllä sen ostopäätöksen pitäisi olla melko selvä siinä vaiheessa kun tilauksen tekee ettei virheetöntä tuotetta tarvitse palauttaa "kun ei ollutkaan mun juttu".
 
Eli ei ainakaan minua haittaa jos "aiheettoman" (eli tuotteessa ei ole sinänsä mitään vikaa, se vain ei jostain syystä enää miellytäkään tai on tilattu vain "huvin vuoksi kokeiltavaksi kun palautus kerran ei maksa mitään" tai rahat tarvitaankin johonkin "tärkeämpään") palautuksen joutuu maksamaan itse, viallisen tuotteen palautus taas nähtävästi menee edelleen myyjän kustannuksella kuten pitääkin.
 
Tosin veikkaan että esim. Thomann yms. megaliikkeet tarjoaavat jatkossakin kilpailuvalttina ilmaista palautusta, sitähän ei kuitenkaan kukaan ole kieltämässä. Isoilla toimijoilla lienee logistiikkafirmojen kanssa senverran edulliset sopimukset etteivät kuljetuskulut lopultakaan ole kovin merkittävä kustannuserä.
 
Niin vähän aikaa,niin paljon puuhasteltavaa!
ReBeat
23.10.2011 08:25:09
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Murgo: Eli ei ainakaan minua haittaa...
 
Samaa mieltä. Hyvä se vaan olis jos ton myötä vähenis turha etämyyntiromun rahtaaminen edestakaisin.
 
tinman
23.10.2011 08:58:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei ehkä ihan aiheeseen, mutta kuitenkin sinnepäin. Kirjoittelin tästä jo toisessakin ketjussa.
 
Mulla on juuri Budda lähetettynä dv247:aan takuuhuoltoon. Alkuun oli kova narina siitä, etten ollut säästänyt alkuperäistä pakkausta. Tästä kuitenkin päästiin sopuun ja paketti noudettiin minulta sovitusti. Nyt Budda on seurannan mukaan ollut jo pari viikkoa perillä, mutta mitään yhteydenottoa ei ole tullut. Itse kyselin sähköpostilla tilanteesta ja vastaus kuului että kyllä tuote on perillä. Ei kauheasti valaissut tilannetta. Sinänsä asiointi kyllä sujuu ihan mukavasti, kun suomeksi saa asioida nykyään DV:lläkin. Jotenkin vaan toivoisi että pidettäisiin paremmin ajan tasalla näissä tilanteissa.
 
Aiheeseen liittyen: DV247 velvoittaa palauttamaan tuotteet alkuperäispakkauksissaan. Muuten mahdolliset kuljetusvauriot lankeaa asiakkaan kontolle. Tämä on aika erikoista, koska ei se pahvilaatikko jossa budda mulle tuli, ollut mitenkään erityisen vahva tai suojaavampi kuin mikä tahansa muu pahvilaatikko. Lisäksi jos laitteesta ei löydykään vikaa, asiakas maksaa kaikki lähetyskulut. Tälläinen tuli ilmi noissa alkutohinoissa, kun olin sen paketin jo hävittänyt.
 
Jungleman
23.10.2011 11:30:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kimurantti1: Siispä kysymys kuuluu, mikseivät lupaa?
 
Niinpä.
 
Huonoimmat takuu- ja palautusehdot on toistaiseksi ollut eräällä hollantilaisella liikkeellä, jonka kanssa en enää ikinä asioi.
 
Hmm, kuulostaa jotenkin tutulta. Minulla on myös erittäin hapan kokemus samassa maassa toimivasta firmasta: lähettivät viallisen tuotteen - minä jouduin maksamaan sekä palautuskulut että korvaavan tuotteen lähetyskulut. Kävin pitkän sähköpostikirjeenvaihdon aiheesta: vaadin oikeuksiani asiallisesti mutta tiukasti, toisessa päässä heittäytyivät hankaliksi, pitivät välillä mykkäkoulua, lopulta valehtelivat päin naamaa. Ettei olisi ollut sama lafka..?
 
Ei se ole vika. Se on ominaisuus.
kimurantti1
23.10.2011 15:32:14
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jungleman: Hmm, kuulostaa jotenkin tutulta. Minulla on myös erittäin hapan kokemus samassa maassa toimivasta firmasta: lähettivät viallisen tuotteen - minä jouduin maksamaan sekä palautuskulut että korvaavan tuotteen lähetyskulut. Kävin pitkän sähköpostikirjeenvaihdon aiheesta: vaadin oikeuksiani asiallisesti mutta tiukasti, toisessa päässä heittäytyivät hankaliksi, pitivät välillä mykkäkoulua, lopulta valehtelivat päin naamaa. Ettei olisi ollut sama lafka..?
 
Kun tää nyt pikaviestein vielä varmistettiin, niin vastaillaan tännekkin, että kyseessä on MaxGuitarStore. Tässä se meikäläisen juttu: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=187112&o=0
 
Tiedän ja olen kuullut monelta positiivista, mutta samalla myös on tullut tietoon muutamakin vastaavan tyyppinen juttu. En suosittele ko. lafkaa kenellekään.
 
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
ngo
08.12.2011 20:15:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pekurides: olen antanut itseni elää sellaisessa käsityksessä että tuo thompan 3v takuu johtuu saksan lainsäädännöstä eli 3.v takuu on pakollinen ja samaa lakia taas ei suomessa ole niin tietenkin maksimaalista tuottoa havitteleva myyjäpuoli ei ota yhtään lisää riesaa itselleen kuin on pakko.
 
Muistakaa että takuu ei ole Suomessa lakiin kirjattu asia vaan turha lisähärpäke josta ei kannata yleensä maksaa mitään ekstraa (esim. pidennetyt "takuuajat"). Myyjällä on joka tapauksessa vastuu myymästään tuotteesta tuotteen *kestoiän* verran. Tämä vaihtelee tuotekohtaisesti.
 
Musamaailma ei siis missään nimessä voi väittää että esim. viiden tonnin kitaralla olisi vain 6kk takuu. He ovat myyjäosapuolena vastuussa tuotteesta myös itse lupaamansa takuuajan jälkeen! Lisäksi myyjällä on velvollisuus hoitaa takuuasiat, eli Musamaailma ei voi ohjata teitä suoraan esim. maahantuojalle ja yrittää päästä hankalista huoltoasiakkaista eroon.
 
Kaikista ikävintä tuossa Suomen kuluttajansuojassa on se, että vastuun jakaminen myyjän ja kuluttajan välilllä on todella epämääräistä ja myös tuotteiden normaali elinkaari on absurdi hatusta heitetty käsite. Sitä olettaisi että esim laadukas sähköhella yksinkertaisuudessaan kestää normaalia käyttöä 15 vuotta, mutta myyjät haluavat pestä kätensä niistä jo vuoden päästä käyttöönotosta. Sama musakamojen kohdalla.
 
Tässä hieman lainausta kuluttajavirastolta:
 
Laki ei määrää antamaan takuuta. Jo kuluttajansuojalaki turvaa kuluttajalle tietyt perusoikeudet virhetilanteissa. Takuun antaminen on vapaaehtoista ja sitä käytetään myyntivalttina yleisesti kodinkoneiden ja elektroniikan kaupassa.
 
Takuuaika ei ole sama kuin yrityksen vastuuaika virheestä. Kuluttajansuojalaissa ei ole määritelty tuotevirheiden tarkkoja vastuuaikoja.
 
Jos takuun päättymisestä on kulunut lyhyehkö aika, myyjäliike ei voi kieltäytyä mahdollisesta virhevastuustaan vain perustelulla "Emme korjaa koska takuu on päättynyt". Sen täytyy esittää muitakin perusteluja sille, miksi liike ei ole vastuussa laitteen vikaantumisesta.
 
Myyjäliike ei voi automaattisesti käännyttää kuluttajaa asioimaan maahantuojan tai valmistajan kanssa. Myyjän on hoidettava korjaustoimet takuunantajan kanssa.
 
Kuluttajan kotivakuutustakaan ei saa panna myyjän vastuulla olevan virheen maksajaksi. Silloin asiakas joutuu kuitenkin maksamaan vakuutuksen omavastuuosuuden, joka sekin kuuluisi selkeässä virhetilanteessa myyjäliikkeen vastuulle.
 
Takuu annetaan tuotteelle ja se pysyy voimassa, vaikka tuote vaihtaisi omistajaa. Takuuta ei siis voi rajoittaa tavaran ensimmäiseen omistajaan. Takuunantaja vastaa sitoumuksestaan koko takuuajan tavaran omistajasta riippumatta. Tavaran käyttötarkoitus ei saa kuitenkaan olennaisesti muuttua esimerkiksi yksityiskäytöstä ammattikäyttöön.
 
Kuluttajalla on oikeus odottaa laitteen kestävän normaalikäytössä realistisen kestoikänsä ajan. Laitetta saatetaan elinkaarensa aikana joutua huoltamaan ja korjaamaankin kuluttajan laskuun. Kuitenkin kodinkoneen elinkaaren alkupuolella ja heti takuuajan jälkeen myyjäliikkeen vastuu on suuri. Vastuu pienenee kun laite ikääntyy.

Kodinkoneiden takuuaika on usein 1-2 vuotta. Niiden odotettavissa oleva kestoikä - laitteesta riippuen - on kuitenkin yleensä huomattavasti pidempi. Jos laite rikkoutuu heti takuuajan jälkeen, korjauskustannukset eivät ole vähäiset ja kuluttaja ei ole toiminut käyttöohjeiden vastaisesti, hän voi vedota kestoikään.
 
Twinkle
08.12.2011 22:27:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi: Miten nämä isot liikkeet sitten pystyvät antamaan noin pitkät takuut? Maksavatko ne mahdolliset viat omasta pussista vai pääseekö moisiin sopimuksiin valmistajan kanssa, jos tilaa isoja eriä heidän tuotteitaan?
 
Ne pystyy, koska niillä on aivan ensikäden tietoa siitä, että kuinka moni vimpain tulee takaisin ja minkä ajan jälkeen, siitä ne pystyy sitten laskeskelemaan että kannattaako se pidennetty takuu vai ei. Käytännössähän vimpaimet hajoaa valmistusvirheestä todella pian oston jälkeen, normaalia kulumistahan ja väärinkäytöstä johtuvaa hajoamista takuu kun ei kata.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti