| Aihe: Gibson '57 humbuckereita vastaavat mikit? | |
|---|
|
p130: Mulla oli aito 50-luvun lopun PAF. Ei siinä mitään taikaa ollut, tai en ainakaan kokenut mitään erityisen suurta mojoa mikä niissä lienee "se" juttu. Myin eteenpäin, koska kiinni oleva raha suhteessa hyötyyn ei mun mielestä ollut järkevällä tasolla. KAikki laatumerkkien PAF-kloonit soundasivat suunnilleen samalle ja erot eivät varmasti ole sen suurempia, kuin alkuperäisissäkin on. Sen "oikean" PAF-soundin etsimisen sijaan mun mielestä kannattaa etsiä sitä soundia mikä miellyttää omaa korvaa. Ja mielenrauhan saa tietenkin hankkimalla aidon asian jos juuri "aito PAF" on se mitä haetaan.
Tämä siis yhden aidon ja ison kasan klooneja perusteella. Jonkun muun mielipide on varmasti yhtä hyvä.
Plussaa. +
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina. | |
Metalkallo: Ok. Juu, ei se "Päf" nyt siinä kokonaan paina, soundi se on ekana jota kuuntelen, kunhan nyt halusin kysyä ihan mielenkiinnosta muiden mielipiteitä. 59 nyt pääty lespaan ja 57 SG:n, sopivat noin hyvin.
Okei, hyvä tietää, meinaan tuo Duncanin 59 on ollut tarkoituksena testata, mutta eipä taida maksaa vaivaa, jos nyt on kiinni 57:t. Tosin tallassa tais olla plussa-malli, mutta kuitenkin...
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina. |  Metalkallo
03.08.2018 21:51:06 (muokattu 03.08.2018 22:05:12) | |
|
Laulava Kylätohtori: Okei, hyvä tietää, meinaan tuo Duncanin 59 on ollut tarkoituksena testata, mutta eipä taida maksaa vaivaa, jos nyt on kiinni 57:t. Tosin tallassa tais olla plussa-malli, mutta kuitenkin...
57 toimii todella hyvin SG:ssä, kuin tehty siihen kitara malliin soundinsa puolesta. 59 toimii jopa ehkä paremmin vielä kuin 57 SG:ssä, mutta ovat keskenään niin samanlaisia et kummallakaan ei pety, siis SG:ssä. :)
Tykästyin normi 57:n enempi kuin plussaan, kun tykkään humpuukeista siinä 7.5k kategoriassa. 59:ssä tuon tarjoaa 59N kaulamalli joka on hiukan tehokkaampi kuin 57. 59N toimii juuri SG:ssä hyvin. Sitten jos haluaa tehokkaamman 59:n SG:n, niin 59B eli tallamalli.
Mut näin lopuksi, 57:ssa on enempi keskialuetta ja lämpöä/tummuutta, ja 59 on skuupimpi sekä kirkkaampi. Tuossapa nuo erot lähinnä on pieniä sointi eroja lukuunottamatta.
Mä kyllä suosittelen kokeilemaan normi 57:kaa tallassa, on kuitenkin jonkin verran erilainen verrattuna plussa malliin. Plus vaikka on aika samanlainen tuntuis olevan hieman skuupimpi, bassomaisempi sekä tietty ärhäkkäämpi kuin normi 57. Voit vaikka helposti kokeilella normi 57:kaa jos sulla on se kaulassa kiinni, siirrät vaan tallaan, jos siis etsit pienitehoisempaa ja enemmän keskialuetta omaavaa soundia.
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän. | |
Minulla ei ole kokemusta alkuperäisistä 50-60 luvun PAF:feista. Olen kuitenkin viime aikoina hurahtanut jäljitelmiin aiheesta, ja niissä on mielestäni huomattavia eroja. Gibsonin Classic 57 ja Lollarin Imperial ovat soundillisesti enemmän yleismikkejä, kun taas Peter Florencen Voodoo 59 ja Kloppmanin 59 HB välittää suoremmin vintage-fiilistä.
Jos omistaisin vaan yhden kitaran pistäisin siihen Imperialit. Soundispektri minkä näillä pystyy kattamaan on uskomattoman laaja. Selkeästi paras yksittäinen soundi sen sijaan lähtee Kloppmannista. Mulla on tältä valmistajalta pelkästään Torilta ostettu tallamikki, mutta ostan heti kaulaversion jos Torille kohtuuhintaan ilmestyy. Ei tarvitse mittailla mikin korkeutta saati tasoitella soundia pedaaleilla tai vahvarin EQ:llä. Parin kuukauden jälkeen vielä ihmetyttää joka kerta kun Kloppmannilla varustetun SG:n iskee mihin tahansa vahvariin kiinni. Tässä on se ero Imperialeihin, että Imperialit muuttuu hyvinkin raskassoundisiksi niin halutessa. Kloppmannit kuulostaa hämmästyttävästi vintagehenkisiltä jopa 6505:n Lead-kanavalta. Parhaimmillaan nämä ovat pikkurosolle säädetyssä Marshallissa, ja se soundi kuulostaa tällä hetkellä juuri siltä mitä olen koko ikäni hakenut.
Kloppmannin mikkejä ei olla tässä ketjussa vielä listattu, joten vielä erikoismainintana että voittivat 19 PAF-mikin testin missä oli mukana myös -62 Gibson. Käsittääkseni tämä saksalainen tyyppi käämii itse kaikki mikkinsä edelleen, kun esim. Jason Lollarilla on kymmenisen henkilöä töissä. Gibsonin alkuperäisissä PAF:feissa oli mukana paljon vaihtelua soundin suhteen, koska langan käämimäärää ei oltu määritelty joten output saattoi vaihdella suuresti. Eri magneettejä käytettiin saatavuuden mukaan myös täysin sekaisin. Siinä mielessä Gibsonin PAF:fien kanssa on turha tehdä testejä, koska jokainen mikki on erilainen. Lollarin Impearialeissakin on huomattava ero onko kyseessä Regular-käämitty tai +10/-10 % yli- tai alikäämityt low ja high windit. | |
Onkos kukaan kokeillut Gibsonin vanhoja T-Top mikkejä? Tuntuvat olevan moni alnico 5 magneetilla, talla ainakin. Gibsonin 490R kait on rakenteeltaan aika sama kuin T-Top, mutta eri magneetilla, näin netistä lukeneena.
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän. |  fox
08.08.2018 19:25:23 | |
|
Metalkallo: Onkos kukaan kokeillut Gibsonin vanhoja T-Top mikkejä?
Mutta totta kai. ;) Samoin on tullut eri kitaroissa vuosien mittaan tullut kokeiltua monia muitakin Gibsonin tekemiä kitaramikkejä. Tarbackeja, True Blueseja, Velvet Brickeja, Tim Shaw'ta ynnä muita. | |
Metalkallo: Onkos kukaan kokeillut Gibsonin vanhoja T-Top mikkejä? Tuntuvat olevan moni alnico 5 magneetilla, talla ainakin. Gibsonin 490R kait on rakenteeltaan aika sama kuin T-Top, mutta eri magneetilla, näin netistä lukeneena.
En ole mikään aiheen syvä asiantuntija, mutta mun wanhassa Customlespassa on moiset laitettu aikanaan tehtaalla. Liekö kokonaisuudesta vai mikeistä kiinni, mutta mun mielestä keihäässä on aika omintakainen soundi ja tuntuma muihin soittamiini lespoihin verrattuna. Jotenkin vähän tavallista kirkkaampi ja varsinkin selkeämpi humpparisoundi isommilla säröillä. Lespahan se on joo, mutta muroutuu myös jotenkin eri tavalla reunasäröillä kuin muut lespat samoilla säädöillä. Edustaa hauskasti mun käsitystä siitä ikonisesta hard rock soundista ihan vaan suoraan vahvaimeen kytkettynä, vaikkei tyylilaji niin lähellä sydäntä olekaan. No täsmälleen samanlaisella kitaralla ja mikeillä taisi se Randykin soitella.:) Ja soundi elää tosi paljon pikkaustavasta riippuen. Varsin dynaaminen meininki outputin suhteen on myös.
Pitihän tätäkin kokeilla... | |
Tomasi: En ole mikään aiheen syvä asiantuntija, mutta mun wanhassa Customlespassa on moiset laitettu aikanaan tehtaalla. Liekö kokonaisuudesta vai mikeistä kiinni, mutta mun mielestä keihäässä on aika omintakainen soundi ja tuntuma muihin soittamiini lespoihin verrattuna. Jotenkin vähän tavallista kirkkaampi ja varsinkin selkeämpi humpparisoundi isommilla säröillä. Lespahan se on joo, mutta muroutuu myös jotenkin eri tavalla reunasäröillä kuin muut lespat samoilla säädöillä. Edustaa hauskasti mun käsitystä siitä ikonisesta hard rock soundista ihan vaan suoraan vahvaimeen kytkettynä, vaikkei tyylilaji niin lähellä sydäntä olekaan. No täsmälleen samanlaisella kitaralla ja mikeillä taisi se Randykin soitella.:) Ja soundi elää tosi paljon pikkaustavasta riippuen. Varsin dynaaminen meininki outputin suhteen on myös.
Juu, tuo on kyllä ihan T-Top kuvaus. Selkeys varmaan tulee siitä, kun ne on yleensä pienempitehoisia mikkejä, mut vaihteli paljon aikoinaan.
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän. |  p130
08.08.2018 21:58:33 (muokattu 08.08.2018 21:59:47) | |
|
Vanhemmat T-topit ovat yleensä alikäämityn oloisia, vaikka kOhmit ovat suunnilleen PAF. Erottelevia ja dynamiikka muistuttaa fendermaailmaa. 70-luvun lopun versiot tuntuisivat olevan usein lähempänä PAF-meininkiä. 60/70-luvun taitteeen T-top on mun lempihumbucker ehdottomasti.
E: Allekirjoitan siis aiemman kirjoittajan näkemyksen.
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. | |
Varsinkin kaulapaikalla T-top on mielestäni tosi hyvä.
Its only Rockn Roll |  Tomasi
10.08.2018 17:39:57 (muokattu 10.08.2018 17:51:44) | |
|
p130: Vanhemmat T-topit ovat yleensä alikäämityn oloisia, vaikka kOhmit ovat suunnilleen PAF. Erottelevia ja dynamiikka muistuttaa fendermaailmaa. 70-luvun lopun versiot tuntuisivat olevan usein lähempänä PAF-meininkiä. 60/70-luvun taitteeen T-top on mun lempihumbucker ehdottomasti.
E: Allekirjoitan siis aiemman kirjoittajan näkemyksen.
Kas, en sitten ihan vaan omia harhakuuloluulojani sitten kuvaillut. Toi mun 20th anniversary customlespa on vuodelta 74. Samalta vuodelta soittajan kanssa. :) Tykkään kyllä kovasti. Antaa soittessa huimasti mahdollisuuksia kontrolloida soundia ihan vaan pikkaustatsilla ym. En tykkää tosi kompressoivista on/off mikeistä, mut ymmärrän kyllä minkälaiseen soittoon moisia jotkut sitten tarvitsevat.
Juu kaulamikko on mainio, mut tallamikki tone aavistuksen kierrettynä kiinni on ihan päällikkösoundi noissa. Ei toimi sama niksi oikein muissa.
Pitihän tätäkin kokeilla... | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
