| Aihe: Kitarakamojen osto ja oman täydellisen soundin etsiminen. | |
|---|
 Ukko
04.11.2008 21:41:14 | |
|
Ainakin mulla soundeja täytyy löytyä vähän enemmän kuin se yksi ainoa oikea..
COVS jäsen nro 6 |  StrongMan
04.11.2008 21:47:11 (muokattu 04.11.2008 21:56:22) | |
|
Omalla kohdallani on käynyt aikalailla samoin kuin ketjun alottajalle. Petruccin kautta tutustuminen Mesaan ja sen monipuolisuuteen. Aiempi soittokokemus on koostunut pienestä Vox Cambridge 15:ta ja jubilee-marski. Marshall ei vaan satu olemaan meikäläisen juttu.
Mesa MarkIII on nykyinen mylly, ja aiempi multiefekti/irtopurkit/vahvistin/patch-härdelli on vaihtunut mesan kahteen kanavaan, elikkä hyvään cleaniin ja hyvään säröön ja muutamaan todettuun laatupurkkiin lattialla. Kokonaissoundia saa hallittua mielettömän hyvin ihan kitaran omilla säätimillä.
Esikuvien soundin tarkkaan seuraamisesta olen sitä mieltä, että "sen soundin" etsiminen on hyväksi, jos se mukavalta tuntuu. Itselleni riittää sinnepäin-viritelmä, eli välttämättä bluesbiisissä ei se fenkun kombo tarvitse olla helvetin lujalla särölle ajettuna, vaan puhdas kanava, tube screamer ja kovaa soitettu strato riittää. Studioon mentäessä ehkä tarkempaa ruuvausta mutta reenikämppä- ja keikkatilanteessa riittää oikein hyvin. Hevisoundi on ihan kohtalainen tuossa nykyisessä vahvarissa. Jos tukevampaa ja voimakkaampaa soundia haetaan, niin 4x12 alle ja djentdjent!
Tuo esikuvan "seuraaminen" toi siis hyvän monipuolisen koneen kotiin, eikä montaa eri vahvistinta tuossa välillä tarvinnut hankkia. Tämä kuitenkin oma kokemus, en voi väittää toimiiko muilla kuinka hyvin. Itse en ole hetkeen vaihtamassa tuota laitetta. ...Ellei kohtuullisen hintainen Mark IV ja kaappi ilmaannu torille. Pieni GAS on aina tervettä. ;) | |
Ainakin mulla soundeja täytyy löytyä vähän enemmän kuin se yksi ainoa oikea..
Miulla on 3 oikeaa soundia... eli hyvä puhdas, hyvä od/crunch ja hyvä lead särö. Nuita sitten maustetaan eri efektein biisin ja halutun fiiliksen mukaan (esim. leadiin delayta, cleanille chorusta tai vibeä jne.)
Oh, but you can't expect to wield supreme executive power just because some watery tart threw a sword at you. | |
Onko sinulla soundi tavoite jota yrität kovasti päivästä toiseen saada??..Oletko lähellä maalia??
Pakko oli kysyä muilta kitarafriikeiltä nykyistä tilannetta. Laita ihmeessä lyhyt selostus jos onnistuit siinä..ja oliko vaikeaa..?
Itselläni kului aikaa pari vuotta tähän. =)
Sellainen Marshallmainen kasaritukkahevi/seiskarirokkisaundi, tyyliin DIO ja AC/DC. Tuon Orangen (Rocker 30) hankittuani olen ollut 100% tyytyväinen.
Toinen saundimieltymys on sitten se mahdottoman jyrkkä "rautakanki ohimoon" rässihevisaundi joka ihkusti kirskahtelee übergaineineen. Moisen aion itselleni löytää ehkäpä Engl Screamerista taikka Carvin V3:sta lähitulevaisuudessa.
A million miles from nowhere, Dragon Lance burns hot. By the fire of a horse's ghost, a minnow would be lost... Cha-cha-changes... Tits... A fish... A fish with tits. Titty fish. | |
Seuraa pitkä vuodatus.
Ensinnäkin. Eiköhän jokaisella soittajalla, joka on itse päättänyt ryhtyä soittamaan sähkökitaraa (eikä vanhemmat pakottaneet tms.) ole soittoharrastuksen alussa mielessä ainakin yksi esikuvabändi/-kitaristi, jonka juttuja lähdetään jäljittelemään. Opetellaan tietyt riffit ja liidit, yritetään saada samanlainen soundi, mieluiten saisi olla jopa samannäköinen kitarakin. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. Jos inspiroi treenaamaan sitäkin enemmän, mikäs siinä.
Näinhän se tämänkin kirjoittajalla lähti silloin 1980-luvulla. Ekan bändin perustamisen aikoihin vuonna 1986 oli juuri tullut ulos kaikkien aikojen paras ja kovin ja rankin hevilevy mitä oli ikinä nähty, ja niinpä vähintään 90% Suomen aloittelevista hevibändeistä soitteli 1980-luvun loppupuolella tuon bändin biisejä. Ei tarvinne sanoa mikä levy kyseessä? Pitäväthän monet sitä edelleen maailmanhistorian parhaana hevilevynä, eikä täysin perusteetta.
Mutta eihän siitä surkeasta pienestä trankkuvahvistimesta, jonka vanhemmat olivat ostaneet, tullut kuin sellaista säälittävää pörinää. Siihen ostettiin sitten kaverin kaverilta joku säröboksi, ja soundi oli ainakin soittajan itsensä mielestä heti paljon hevimpi. Ei se silti yhtään sellaiselta kuulostanut kuin suosikkibändien soundi. Ja voihan kurjuus, bändin toisella kitaristilla oli joku 100-wattinen vahvistin, eikä oma pikkutrankku kuulunut juuri minnekään.
No sitten piti ostaa oikea Marshall. Sopivassa hintaluokassa löytyi Mosfetti. Eihän senkään soundi ollut riittävän hevi. No naapuribändissä vaikuttavalla kulmakunnan kovimmalla Eruption-tiluttajalla sattui olemaan Rat-pedaali ja tämä nuori soittaja oli aina digannut hänen soundiaan. Joten ei kun ostamaan rottapedaalia, jonka ko. tiluttaja myikin (törkeän kalliilla hinnalla) hyväuskoiselle nuorelle soittajalle, joka uskoi saavansa omasta Mosfetistaan samanlaisen soundin kuin naapurikämpän EVH-klooni putkivahvaristaan. Työnsi samaan kauppaan myös mukaan Bossin EQ:n, jonka avulla kuulemma "vahvarista saa ihan minkälaisen soundin tahansa". Tuon EQ:n nuori soittaja sitten väänsi aika jyrkkään V-asentoon, joka kuulosti soittajan mielestä tosiheviltä. Nykyään olisin sitä mieltä että kuulosti lähinnä säälittävältä muovipörinältä.
JCM-aika koitti 1980-luvun lopulla. Tuolloin muiden bändien kaverit olivat saaneet soittajan vakuuttuneeksi, että kunnon soundi lähtee vasta putkikoneista. Mutta JCM800:han ei ole mikään erityinen hevivaffari. Niinpä soittaja sitkeästi tunki saman rottapedaalin ja Bossin EQ:n myös JCM:n eteen ja soiva lopputulos oli objektiivisesti arvioituna aika samanlainen kuin Mosfetistakin. Etenkin kun muut kamat ja soittaja itse pysyivät samoina. Mutta soittaja kuitenkin oli kuulevinaan dramaattisen eron ja uskoi soittavansa maailman parhaalla ja rankimmalla soundilla...
Tämä tarina on tosi tarina tämän nimimerkin omasta bändihistoriasta. Nykyään tuosta 80-luvun omasta bändistä on jäljellä lähinnä hauskoja muistoja, pari kitaranraatoa ("projektikitaraa") ja nuo 2 mainittua pedaalia (Ratt ja EQ). Muut kitarat, vahvarit ja efektit on pistetty kiertoon jo aikoja sitten. Musamieltymyksetkin ovat muuttuneet radikaalisti, kuten jäsenkuvauksesta voinee päätellä. Vaikka edelleen tulee toisinaan hankittua kamaa, joka "sattumoisin" on vastaavaa kuin jollain tunnetulla kitaristilla, mutta syynä ei enää ole tarkoituksellinen jonkin bändin soundin apinointi. Jotkin kamat vain toimivat hyvin niihin juttuihin, joita yrittää soittaa ja tuottavat hyviä viboja/inspiraatiota soittajassa, ja se heijastuu myös omaan soittoinnostukseen & soiton laatuun.
Muutamia vuosien varrella valjenneita syitä, miksi en näe minkään bändin soundin apinointia pitkällä tähtäimellä hedelmälliseksi tavoitteeksi:
- Yhdelläkään suosikkibändilläni ei ollut vain yhtä kitarasoundia, jota olisin voinut lähteä matkimaan. Yhdellä levyllä oli yhdenlainen, mutta seuraavalla oli uusi tuottaja ja ihan toisenlainen kitarasoundi. Myös livesoundi oli yleensä rajusti erilainen.
- Studiolevyillä kuuluvaa kitarasoundia on yleensä loppujen lopuksi hyvin vaikea tuottaa täsmälleen samanlaisena livetilanteessa. Studioäänitteiden tuotannossa on yleensä "kikkailtu" monellakin tavalla, joita ei voi realistisesti toistaa livenä (päällekkäisäänitykset, multiamppaus jne.).
- Minulla ei ollut loppujen lopuksi vain yhtä suosikkibändiä, jonka soundin olisin halunnut, vaan kourallinen, ja niiden soundi olivat oikeastaan aika erilaiset. Kun kumarsi liikaa yhden soundin suuntaan, pyllisti toiselle. Jos skuuppasi keskiäänet, monet keskiäänirikkaat soundit jäivät löytymättä. Jos olisin ollut nuorena fiksumpi, olisin yrittänyt muodostaa sellaisen kompromissisoundin, joka ei ole tarkalleen kopio mistään, mutta joka toimii monenkin eri bändin musiikissa. Mutta nuoruus ja fiksuus eivät tunnetusti usein mahdu samaan päänuppiin (paitsi silloin kun on itse nuori ja mielestään maailman fiksuin). Nykyään sen sijaan soittelen enemmän sellaisella "omalla" soundilla, jolla kyllä voi soittaa monen muunkin bändin biisejä. Mutta se ei ole tarkalleen sama kuin minkään toisen bändin.
- Paitsi että oma maku muuttuu vuosien saatussa, myös oma korva kuulee juttuja eri tavalla kuin joskus aikoinaan. Esimerkiksi jollakin levyllä kuuluva soundi, joka vielä 1980-luvun alussa saattoi kuulostaa omissa korvissa maailman tiukimmalta ja kovimmalta hevisoundilta ikinä, saattaa tänä päivänä kuulostaa lähinnä fuzz-surinalta. Markkinoilla olevat kitarakamat muuttuvat, ihmisten soundi-ihanteet muuttuvat, ympärillä kuuluva musiikki muuttuu. Vaikka soittaisi samoilla kamoilla ja samalla soundilla kuin 20 vuotta sitten, se voi kuulostaa nyt paljon huonommalta omissa korvissa.
- Hyvää soundia kuulee usein bändeillä, joiden biisit eivät sinänsä iske. Radiosta kuuluu usein biisejä, jotka ovat omasta mielestä ärsyttävän huonoja, mutta kuitenkin komealla kitarasoundilla soitettuja. Jos lukitsisin soundi-ihanteen johonkin suosikkibändiin, sulkisin silmäni (korvani) kaikelta tältä.
- Oikeastaan se hyvä soundi, jota ihailin, ei useimmissa tapauksissa syntynyt niinkään niistä kamoista yksinään vaan soittajista. Kyllähän soveltuvat kamatkin ovat välttämätön, mutta eivät riittävä edellytys.
- Tähän liittyen, omien kokemusten mukaan ns. signature-kamat ovat aika turhia ainakin jonkin tietyn artistin soundin tavoitteluun. Tähän on monia mahdollisia syitä:
1) artisti ei ehkä itse soita ollenkaan ns. signature-kamoillaan vaan ainoastaan rahastaa niillä
2) artisti ehkä soittaa nyt signature-kamoilla jonkin endorsement dealin takia, mutta ne kuuluisat ja suositut vanhat superhyvät levyt on soitettu aivan erilaisilla kamoilla
3) artisti ehkä vaihtaa kamoja harva se päivä ja signature-tuote nappaa vain yhden tilannekuvan jostain hetkestä
4) loppujen lopuksi artisti kuulostaa itseltään myös muilla kamoilla, eikä mikään signatureskeba saa aloittelijaa kuulostamaan mestarilta tai edes keneltäkään muulta kuin itseltään
Eli oikeastaan näkisin toisten bändien soundin matkimisen aika turhaksi. Alkuvaiheessa se voi olla hyvä lähtökohta, mutta mitä nopeammin siitä pääsee ulos ja rupeaa tekemään omia juttujaan omalla soundillaan, sen parempi. Ja kyllä se vuosien saatossa tulee joka tapauksessa (paitsi jos soittaa jossain tribute-bändissä). Viimeistään silloin, kun on saavuttanut miltei tismalleen saman soundin kun jollain suosikkibändillä on ja huomaa että ahaa, kitarasoundihan voisi kuulostaa vielä paljon paremmalta kuin tämä...
Loppupeleissä on vain kahdenlaisia kitarasoundeja. Hyviä soundeja ja paskoja soundeja. Sillä, kuulostaako just samalta kuin jokin toinen bändi, ei ole merkitystä. Jotkin kamat auttavat paremmin sen hyvän soundin löytymisessä, mutta viime kädessä se on soittajan kädestä kiinni.
"Why are you smiling?"
"Why? 'Cos I'm trigger-happy, that's why!"
(Sledge Hammer) | |
Kas, löytyi tällainen hyvä pohja tuon kitarapuiden keskustelun rinnalle. Mikäs siinä, elvytetään vaan vanhaa keskusteluja muistin virkistämiseksi.
Ei tämäkään nyt ihan loppuunkaluttu ketju ole, kun vasta kaksi sivua kommentoitu.
Miten olette kokeneet kitaran puiden vaikuttaneen LIVESOUNDINNE löytymiseen?
Miten tieto kitaran puista vaikuttaa omaan hankintaan, motivaatioon, suoritukseen ja mistä puusta lopulta se täydellinen kitarasoundi sitten löytyi?
- Rock ... erityisesti kasarirock ! - | |
Ei se sormitta irtoa.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
Osteri: Kas, löytyi tällainen hyvä pohja tuon kitarapuiden keskustelun rinnalle. Mikäs siinä, elvytetään vaan vanhaa keskusteluja muistin virkistämiseksi.
Ei tämäkään nyt ihan loppuunkaluttu ketju ole, kun vasta kaksi sivua kommentoitu.
Miten olette kokeneet kitaran puiden vaikuttaneen LIVESOUNDINNE löytymiseen?
Miten tieto kitaran puista vaikuttaa omaan hankintaan, motivaatioon, suoritukseen ja mistä puusta lopulta se täydellinen kitarasoundi sitten löytyi?
Livenä vetäessä on muut asiat kuin kitaran puut mielessä.
"You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart | |
Livenä on tärkeää että kitara resonoi käsissä. Vaikkei oikein kuulisikaan soittoaan niin siitä tietää, että jotain tapahtuu :)
En ole musiikin asiantuntija. | |
opaa: Joo, mutta se soundi ei ole kenenkään muun soundi. Ja se hämärä tavoitesoundi kyllä sekin muuttuu pään sisällä hiljalleen.
Never :) Hyvältä soundaa silti.
Pakko antaa plussaa, koska noinhan se juuri on. Minulla ei ole koskaan ollut ihan selkeää päämäärää, vaan yleensä se vaan tuntuu joskus natsaavan. Ainoa mikä on varmistunut, niin en oikein ole kotonani särösoundien parissa. Aikoinaan rokkibändissäkin soitin aika puhtailla soundeilla rokissa se vaan vaati raskasta kättä ja meidän bändissä oli se toinen kitaristi joka hoiti sen säröosaston.
Välillä sitä inspiroituu jostakin soundista ja luulen vähän, että se on kytköksissä niihin hetkiin kun soitto sujuu. Silloin soundi on hunajaa vaikka ei olisi edes vahvistimeen kytkeytynyt :-)
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
Oman (vähäisen) kokemukseni mukaan on kolme eri täydellistä soundia: himasoittosoundi, treenikämppäsoundi ja livesoundi. Itse olen ollut huomaavinani että kaikkiin näihin pätee eri säännöt ja säädöt. Joo ja puilla ei ole vaikutusta noihin...*hymiö*
Nostalgy is not what it used to be |  Gabe
13.07.2015 00:35:17 | |
|
qal: Oman (vähäisen) kokemukseni mukaan on kolme eri täydellistä soundia: himasoittosoundi, treenikämppäsoundi ja livesoundi. Itse olen ollut huomaavinani että kaikkiin näihin pätee eri säännöt ja säädöt. Joo ja puilla ei ole vaikutusta noihin...*hymiö*
Näinhän se menee. Aina yhtä hauska huomata miten se yksin kotona hartaudella etsitty soundi toimiikin vain ja ainoastaan kotona ja yksikseen soittaessa. Se todellinen karva paljastuu kyllä viimeistään siinä kohtaa kun tulee muitakin soittajia mukaan, tai kun saa soittaa lujaa.
Mitä tulee otsikkoon niin täydellisiä soundejahan on vaikka miten paljon. Osa on tehty puisilla kitaroilla, osa metallisilla kitaroilla ja nyt ne tunkee magnesiumistakin valmistettuja. On putkivahvistimia, transistorivahvistimia, mallintavia vahvistimia. Siitä vain valitsee itselleen parhaat. Itse olen sen verran vanhanaikainen että tykkään kitaroistani puisina ja vahvistimistani putkellisina. :) Mutta mallintavat kehittyvät kovaa vauhtia ja mielenkiinnolla seuraan mitä sieltä seuraavaksi tulee. Kemper oli jo lähellä mutta ei ihan maaliin mennyt.
Kitarakamojen osto ja täydellisen soundin metsästys on vähän kuin häntäänsä jahtaava koira. Aina kun luulee saavansa kiinni niin eiköhän se perhana karkaa taas ulottumattomiin. Tarpeet, tilanteet, maku jne. muuttuvat ja sitä mukaa välineetkin luonnollisesti hieman liikkuvat. Eli mitään yhtä täydellistä soundia tuskin on olemassakaan, niitä on paljon. :) | |
Tämä on aina ollut itselle vähän semmoinen kaukainen haave tämä saundin metsästäminen. Suurin osa soittovuosista on mennyt samojen kamojen parissa, joihin ei tietenkään kovin tyytyväinen ole ollut, mutta joilla on metakkaa saanut aikaiseksi. Tosiasia tuntuu olevan, ettei näillä halvemmilla peleillä kauheasti saa muuta kuin sirinää aikaiseksi, joten on tullut väännettyä napit vähiten huonoon asentoon. Ja sitten säädettyä uudestaan kun sekin asento on rasittanut.
Ehkä tuolla Yamahan THR-10:llä on vähän päässyt saundeja jahtaamaan, mutta sielläkin nopeasti tyytyi siihen, että homma kuulostaa moninkerroin jo vakuuttavammalta kuin muilla omistamillani kamoilla. Tuostakin löytyi aika nopeasti ne muutamat soundit joita sitten suurpiirteisesti aina sieltä väännellään, tarkempi hienosäätö on ainakin mun korvilla jäänyt tekemättä. Mutta saapahan ainakin vähän monipuolisemmin erilaisia ääniä ulos.
Mie luulen että olisin melkein aina tyytyväinen, jos löytyisi semmoinen kasariheavysoundi kamoista, mikä ei ärsyttäisi. Ylenpalttiseen hiplaamiseen en ole oikein ikinä jaksanut lähteä, vai eikö siihen ole ollut mahdollisuuttakaan? Kaikkeenhan sitä kyllästyy, ehkä myös siihen "täydelliseen" kitarasoundiin.
Eli tulevaisuutta odotellessa, kun mallintavat yleistyvät halvoiksi ja hyviksi, jolloin saa presetit latailtua netistä ja soiteltua helposti hyvillä soundeilla. Onhan tuossa äänen luomisessa ihan liikaa muuttujiakin. Jos kerran mikkien vaihtaminen ja kajarit vaikuttavat kaikkeen, ja nämä vaihtamalla pitää kaikki spedutkin vaihtaa, niin mikä on todennäköisyys löytää yhtään käytettävää soundia maailman miljoonista vermeistä ja niiden kombinaatioista? Eikös tällöin ole järkevääkin seurata ns. pioneereja, jotka ovat tehneet duunin sun puolesta? :D | |
Kivijalka: Sellainen Marshallmainen kasaritukkahevi/seiskarirokkisaundi, tyyliin DIO ja AC/DC. Tuon Orangen (Rocker 30) hankittuani olen ollut 100% tyytyväinen.
Toinen saundimieltymys on sitten se mahdottoman jyrkkä "rautakanki ohimoon" rässihevisaundi joka ihkusti kirskahtelee übergaineineen. Moisen aion itselleni löytää ehkäpä Engl Screamerista taikka Carvin V3:sta lähitulevaisuudessa.
Heh, se mikä luvataan myös pidetään: V3 löytyy näin vuosia myöhemmin omistuksesta. Persaukisuus pakotti myymään loistavan Rockerin pois, mutta V3 on sen verran monipuolinen ettei asia haittaa kovinkaan paljoa.
"Every person with screen time knows some form of martial art, and most of them can solo like Van Halen. This is the way the world should be!" |  Myrkky Nuoli
13.07.2015 01:10:45 (muokattu 13.07.2015 01:11:40) | |
|
Aika kauan sitten jo hylkäsin semmoisen yhden äänen perässä menevän tonequestin. Nykyään en edes jaksa jauhaa yhdellä ja samalla unelmasaundilla. Rakentelen pöristimiä ja vaihtelen vahvistimia sitä mukaan kun sattuu impulssit kertomaan, enkä edes yritä pidätellä. Toki pohjabackline pysyy, että pystyy toimimaan jos tulee tehtyä hutihankintoja ja sitä rataa. Mummielestä vähän tylsä ajatus mennä yhden saundin perässä. Täydellistä ei ole, eikä tule ja jos tulee se on täydellinen vain määrätyn aikaa ja määrättyinä "good ear day" -päivinä, joten risaseks vaan. Ennemmin antaudun millon millekin ja katon mitä tapahtuu jahka opin kaivamaan ne vahvuudet esiin kustakin vekottimista.
More Nintendo, less Marshall. | |
Sellaisen hyvän ominaisuuden kyllä laskisin näille uusille mallintaville, että niillä voi kokeilla monenlaisia vehkeitä/soundeja. Eihän niiden soundi tietenkään aivan sama ole kuin originaalissa, mutta kyllä eräskin Behringerin combo soi todella hyvin ja useita vuosia sitten.
Omia suosikkeja oli säröpuolelta vanhemmat Marshall soundit ja puhtaista muutama Fender, Vox ja Matchless.
Varsinkin kuulokkeiden kanssa, mielestäni siitä sai käsityksen vielä paremmin millainen se originaali on.
On muuten aika harvassa sellaisia liikkeitä josta löytyy Mesan, Marshallin, Fenderin legendaarisimmat vahvistimet. Tämän lisäksi Soldano, Peavey, Matchless, Vox ja useita muita.
Kuulokkeilla saa noihin sen kaappisimulaation tai valittua useista vaihtoehdoista mieleisensä. Nykyään ovat nämäkin varmasti kehittyneet niistä ajoista jo huomattavasti vielä parempaan suuntaan.
Ainakin tämä Behringer oli jo silloin 10 vuotta sitten huomattavasti monipuolisempi kuin Line6 combo, joka löytyi toiselta bändimme kitaristilta. Siinäkin oli mallinnuksia, mutta huomattavasti vähemmän. Volumea lähti siitä Line6 vahvarista enemmän, mutta se olikin ainoa ns. parempi asia.
Se ei ollut kuitenkaan niitä ihan vanhempia punaisia taustalevyltään. Soundeiltaan kuitenkin hyvä peli ja molemmat olivat ainakin hintaisekseen todella hyviä.
Meidän "terapiabändissä" toimi ihan yhtä hyvin molemmat kuin putkivehkeetkin.
Myöhemmin soitin yhden keikan kyllä samanlaisella Line6 vahvarillakin ja väittäisin, ettei sitä kyllä yleisö tiennyt soundista oliko putkipeli vai ei. Tietenkin ne tiesivät jotka vahvarin näkivät ja harrastivat musiikkia muutenkin. Behringerilläkin treenasin monta vuotta ja yhden keikan soitin myös silläkin. Molempien toimivuudessa ei ollut mitään ongelmaa.
Mielestäni tällainen mallintava voi olla ehkä hyvä ratkaisu, koska sillä saa etsittyä monenlaisia kitarasoundeja ja sitten voi hommata ne "oikeat" jos niin haluaa. Niissä tuskin on ainakaan huonompi soundi kuin siinä mallintavassa ja ei tarvitse ostaa kalliita vehkeitä vain todetakseen, että ei se ollutkaan minun juttu.
Ainakin noita mallintavia etuasteita saa nykyään todella halvalla. Behringereita alle 50 euron ja niistä huomattavasti uudemmatkaan ja Line6 merkkisetkään eivät käytettynä maksa useita satasia. |  Osteri
13.07.2015 11:06:26 (muokattu 13.07.2015 11:07:25) | |
|
Sarko: Livenä vetäessä on muut asiat kuin kitaran puut mielessä.
Kyllä.
Mutta linkki kitaran puihin onkin seuraavanlainen: Soittaja on perehtynyt kitarointiin monellakin tapaa kotona ja harjoittelun alkuvaiheessa. Joillain vaikutteilla on päätynyt hankkimaan tietynlaisen tai muutamanlaisia kitaroita. Veikkaan että eräs vaikuttimista on puulaatu jota netti suosittelee...yms...mitä nyt kamavänkkäykseen liittyy.
Ekat keikat tulee. Sitten alkaakin arvuuttelu. Säilyykö edellä kuvatulla tavalla alkujaan haettu "täydellinen soundi" vai tuleeko pettymys? Muuttaako keikkailu käsitystä ja soittokalustoa kun ei se soundi ollutkaan vielä täydellinen? Siinäpä kysymys jossa ne puut alkujaan olivat ehkä hyvinkin ratkaisevia.
- Rock ... erityisesti kasarirock ! - | |
Varmaan monelle voi tulla pienoisena pettymyksenä jos on ensin treenannut vuosia samassa treenikämpässä ja hommannut sinne muutenkin siihen bändiiin toimiva soundiset soittokamat.
Livenä kun soitetaan niin se soundi niillä hyvillä kamoilla voi olla sinne lavalle aivan jotain muuta kuin mitä siellä treenikämpällä on tottunut. Tähänkin vaikuttaa soitettu musiikki ja volumen taso.
Jos vahvareita mikitetään, niin jo se muuttaa soundia todella paljon koska silloin pitäisi se oma vahvari olla mahdollisesti aika pienellä. Myöskin ulkoilmatapahtumissa on aivan omanlaisensa touhu ja riippuu todella paljon monitoroinneista miten se oma soitto kuuluu sinne lavalle.
Omien kokemusten mukaan ihan kaikki pienet nyanssit ei paljoa kuulu, vaikka ne mahdollisesti treeneissä kuuluisikin. Sellaisen olen myös laittanut merkille, että mitä akustisempaa/perinteisempää ja pienemmällä volumella musiikkia soitetaan, niin sitä helpompi on hyvä soundi saada myös sinne lavalle. Toisaalta on huvittaa, että monet roots muusikot taas laittavat itse niihin soittimiinsa todella suuria summia.
Mitä kovempaa soitetaan ja mitä enemmän on säröä, niin sitä vaikeampi on saada hyvä lava soundi itselle. Harvassa on myöskin sellaiset thrash bändit jotka selkeästi kuulostavat paremmilta livenä kuin levyillään. Toki on poikkeuksiakin.
Livenä on myös joskus valojen vaikutus sellainen, että ne voivat muuttaa soittotilannetta erittäinkin paljon. Välillä voi olla jopa täysin pimeää ja jos on tottunut soittamaan niin, että katsoo kaulaa soittaessaan. Voi tulla ongelmia. Myöskin kitaroille voi olla todellakin kovia lämpötilojen heittoja, koska joskus valot saattavat lämmittää todellakin paljon siellä lavalla. Tällöin on hyvä olla ainakin varakitara ja muutenkin hieman laadukkaammat soittimet. Jos keikkailua tekee enemmän on varakitara tosin hyvä olla keikoilla muutenkin.
Mitä tulee tuohon omaan ja mahdollisesti täydellisen soundin etsimiseen--->Niin itse ainakin säädän joka kitarasta ja vahvarista oman mielestäni parhaan siitä saatavan soundin ja ei ne soittokamat ihan kauheasti muuten muuta omaa soittotyyliäni. Tietysti avoimilla vireillä kun soittaa niin eihän C6-vireinen lap steel kuulosta mitenkään samalta kuin normaalivireinen kitara.
Esikuvia ja hyviä/mieluisia soittajia on varmasti kaikilla, mutta mielestäni sitä omaa juttua kannattaa opetella ja panostaa siihen. Kaikki hyvät kitaristit kuitenkin kuulostavat itseltään ja niin käy jokaiselle joka enemmän soittelee, ainakin jossain vaiheessa. Toisten kopiointi voi pahimmillaan vain hidastaa tätä oman "tyylin" löytymistä.
Nämä tosin ovat omia ajatuksia ja minusta siihen omien biisien tekoon kannattaa myös panostaa. Säveltäminen voi opettaa paljon enemmän kuin tabulatuureista opeteltu joku yksittäinen juttu. Tosin kyllä covereistakin voi oppia paljon. | teemu-t-k
13.07.2015 11:59:47 (muokattu 13.07.2015 12:17:56) | |
|
Sellaisen hyvän ominaisuuden kyllä laskisin näille uusille mallintaville, että niillä voi kokeilla monenlaisia vehkeitä/soundeja.
Täysin totta.
Mun mielestä noi vehkeet oli jo reilu kymmenen vuotta sitten sillä tasolla, että soundia rajoittava tekijä ei ollut niinkään laite vaan itse soittaja. Kun aikoinaan hommasin halvan Zoomin 606 multiefektin niin kyllä hämmästyin kuinka paljon enemmän se saa aikaan kuin ihan perinteinen sen ajan vahvistin jossa oli puhdas ja särökanava sekä kaikuefekti.
Mulla ei ollut mitään vaikeuksia ruuvata vaikka kymmeniä erilaisia mutta toimivia ja hyviä soundeja ulos siitä efektistä. Vahvistimesta ei puolestaan irronnut kuin ihan muutamaa erilaista soundia, ja nekin olivat loppupeleissä huomattavasti enemmän samankaltaisia kuin soundit mitä siitä Zoomista sai ruuvailtua pihalle.
Mutta kun ei oikein osannut soittaa niin se on ihan yhdentekevää. Itselleni 99% soundeja rajoittava tekijä on oma soittotaito. Jos ne kielet ei soi niinkuin kuluu niin se lopputulos ei siitä minkään valtakunnan efektiprosessoinilla tule paranemaan.
Mutta joo... Tommosessa "nykyajan vehkeessä" oli kyllä puolensakin. Itse harvemmin soittelevan vaan yhdellä soundilla ja eri jutut vaatii eri juttuja. Mukava ominaisuus oli siis vaikkapa tallentaa soundi muistiin mistä se löytyi jatkossa napin painalluksella tai kahdella. Ei siis aina tarvinnut ruuvata potikoita ja muistella oikeita säätöjä, jos halusi kokeilla uusia juttuja tai palata takaisin vanhoihin toimiviin soundeihin.
Livenä on myös joskus valojen vaikutus sellainen, että ne voivat muuttaa soittotilannetta erittäinkin paljon.
Hyvä pointti josta itselläkin oli/on käytännön kokemuksia. Esim siinä 606:ssa "patchin" yms. parametrit näyttää LEDi matriisi näyttö.
Sen ongelma on, että se ei näy suorassa auringonvalossa pätkääkään. Eli kannattaa muistaa tää ongelma kaikkien lattialla olevien efektien kanssa (lavan reunassa, jne. ne aika suurella todennäköisyydellä päätyy paikkoihin missä aurinko paistaa niihin suoraan). Itse ratkaisin tän tosin vaan askartelemalla pahvista ja teipistä pienen "aurinkolipan" joten ei neä ongelmat aina niin suuriakaan ole. | |
Mukavaa luettavaa on vuosien jälkeen tähän aloittamaani ketjuun saapunut. Olen itse kutistanut tavara määrää vahvistin puolelta, mutta soundit on pysynyt samana ellei asteen omalle korvalle parempana. Pyrin muutama vuosi sitten yksinkertaistamaan kaikki sälät ja lähinnä soitannalliselta puolelta katsottuna. Nyt saan haluamani soundit yhdellä klikkauksella ja niiden muokkaaminenkin käy alle puolen minuutin. Noin 6 Clean soundia, saman verran Lead ääniä sekä muutama komppipohja riittää. Näistä lempisoundeistani kasasin 12 soundin patterin ja pankkia ei tarvitse vaihtaa. Numerot pedalboardista on vain 1-12. Näillä mennään ja jos nyt on ihan pakko saada uutta ääntä, niin tehdään sellaista tarpeen mukaan.
Nykyään on taas aikaa soitella useamman kerran viikkoon ja pystyn keskittymään itse soittamiseen 100%:sti, kun ei tarvitse enää soundeja hinkata puolet ajasta. Kyllähän siitä oli kuitenkin paljon hyötyä testailla kaikenlaista ääntä vuosien mittaan, kun nyt naama hymyssä saa soittaa toivottuja ääniä. Styrkkarit päälle ja siinä se on =)
Jos jossakin on vikaa katson peiliin...omista sormista ja treenimäärästä on kaikki kiinni. On mukavaa olla ikuinen soitto-oppilas, se on musiikkia parhaimmillaan :D
Allekirjoitus: | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
