Muusikoiden.net
09.12.2016
OGRE | Klikkaa tästä lisätietoa ja jälleenmyyjät 

Bänditoiminta »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Musabisneksen realiteetit
1 2 3
JCM
22.07.2004 17:58:21
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jatkoa parin vuoden takaiselle "vuodatukselle".
 
Kuten aiemmin olen todennut, on musaharrastukseni ollut lähinnä pelkkä harrastus. Tietysti jonkinasteista odotusta ihmisten tietoisuuteen siirtymisestä on aina ollut, ja sitä myöten yritystäkin. Ikenet verillä ei kuitenkaan olla oman porukan kanssa levydiiliä vongattu.
 
Tänä päivänä, useiden vuosien jälkeen alkaa pikkuhiljaa sisäistämään sen ajatuksen että menestyminen on monien osien summa. Lähtökohtana tämän kaltaisilla, tavallisista ihmisistä koostuvilla, bändeillä on oltava toimiva konsepti. Tällä tarkoitan hyvää musiikkia, persoonallisuutta ja "ryhtiä".
 
Seuraavaksi tulee promootio. Hyvin ja säännöllisesti hoidettuna mainostaminen tuo tulosta. Tarkoittaa käytännössä keikkoja ja julkisuutta. Näkyvyyttä hiukan kauemmas kuin kaveripiiriin ja kotikylään.
 
Sitten päästään siihen, mikä onkin se kaikista vaikein juttu. Aika, ja paikka. Jos bändinne musiikkityylille ei ole kysyntää, niin huonompi homma. Mielenkiintoa osoitetaan useammalta taholta, mutta naulaa ei lyödä kantaa myöten kirstuun eli sopparia ei heru. Ei vaikka paketti on hiottu, kasassa ja toimii.
Ei kukaan aloittaessaan, ja tehdessään alusta asti "sitä" mistä itse pitää, pysty ennustamaan onko "sille" kysyntää musamarkkinoilla, ja milloin mahdollisesti tulee olemaan?
 
Tässä vaiheessa monella tekee mieli ruveta "kaupalliseksi" ja moni tekeekin niin. Tosi asia on, että vaikka kuinka alkaa "kaupalliseksi", harvemmin (uskoisin) sekään lyö leiville.
 
Ajattelen näin:
 
Jatkan sitä mitä teen, koska pidän siitä. En myy sieluani (en halua yleistää, puhun omasta puolestani), koska tiedän että mahdollisuudet menestyä jollain muulla mistä itse pitää ovat marginaaliset täällä jumalan selän takana varsinkin, kun ei ole suhteita.
 
Toivon näin:
 
Jos sydämestänne teette musiikkia, ja se on teille tärkeää, tehkää sitä myös jatkossakin. Älkää ottako ulkopuolelta negatiivisia vaikutteita siten, että luopuisitte siitä mikä on todella "omaa".
 
Niin, ja loppukaneettina tähän vielä että tämän hetkinen kokoonpanomme on joka tapauksessa kunnianhimoisempi, kuin mikään edellinen, missä itse olen vaikuttanut. Kemiat pelaa, homma toimii, tavoitteita ja projekteja on ihan lähiaikoina toteutumassa.
Menestyminen on kiven alla, mutta siihen silti tähtäämme, ja nimenomaan tekemällä sitä mistä itse pidämme!
 
Kiitos kaikille, jotka jaksoitte lukea tämän loppuun asti. Menenpä keittämään kahvit, kun basisti just soitti ja aikoi tulla käymään. Moro.
 
Shun saturday iltoja, those having me nolostumaan.
Lubrication Midsummer Page kädenväännössä and can better tulitikkutempunkin,
what is naturally as Page allege canning appropriation combination sormella tulitikkuaskista röökin and firing its.
kivi
22.07.2004 18:18:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hienoa puhetta suoraan sydämestä.
 
Jätättävä tai edistävä kello ei ole koskaan ajassa, sen sijaan seisova kello näyttää atomikellontarkkaa aikaa kahdesti päivässä. Jos sinnikkäästi seisoo paikallaan ja sanojensa takana, tulee maailma kierroksellaan ennen pitkää vastaan.
 
Älkää luovuttako!
 
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
JCM
22.07.2004 18:21:11
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jätättävä tai edistävä kello ei ole koskaan ajassa, sen sijaan seisova kello näyttää atomikellontarkkaa aikaa kahdesti päivässä. Jos sinnikkäästi seisoo paikallaan ja sanojensa takana, tulee maailma kierroksellaan ennen pitkää vastaan.
 
Nimenomaan. Tätä mä hain, sait sen kauniisti ja hienosti ja lyhyesti sanottua!
 
Shun saturday iltoja, those having me nolostumaan.
Lubrication Midsummer Page kädenväännössä and can better tulitikkutempunkin,
what is naturally as Page allege canning appropriation combination sormella tulitikkuaskista röökin and firing its.
Tmp
23.07.2004 10:06:50
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jätättävä tai edistävä kello ei ole koskaan ajassa...
 
Kyllä se vaan on...
 
Sori oli pakko.
 
Mutta hyvä vertaus. Itse olen sitä mieltä että jos lähtee muuttamaan omaa tyyliä toisten mieltymysten mukaan, niin silloin saa muuttua koko elämänsä ajan.
 
Ulkopuolisiltä tietenkin saa ja pitää ottaa vaikutteita, mutta vain mausteena.
 
Vähän off-topic. Jos joku nuori bändi pääse tekemään työtä(esim demoa) jonkun vähän kokeneemman muusikon kanssa, niin ottakaa ihmeessä mahdollisuus!
 
Me tehtiin ja miksattiin levy kokeneemman muusikon kanssa, ja sai runsaasti uusia ideoita. Levystä tulee varmaasti parempi kun jos itse oltaisiin tehty.
 
"Mutta jos [sota] tulee, niin toivottavasti kukaan ei kuole eikä haavoitu pahasti." - Eclipse
MrQ
23.07.2004 10:57:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JCM, asiaa. Just näin se menee. Tätä hommaa tehdään tunteella loppuun asti. -Ja minä eksklusiivisesti.
 
"Kun kuollaan, kuollaan kerralla ja kunnolla. Nyrkkisääntönä pidettäköön sitä, että mitä useammissa ja pienemmissä laatikoissa haudataan, sitä parempi."
Notefix
23.07.2004 15:00:01
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos sydämestänne teette musiikkia, ja se on teille tärkeää, tehkää sitä myös jatkossakin.

Hienoa puhetta JCM:ltä! Toi pitäis pitää mielessä.
 
My name is Baron, Notefix Baron "
Torniojaws
24.07.2004 20:13:13
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liian moni ajattelee, että ei bändi ole vielä mitään ennen kuin taskussa on levytyssopimus. Tuommoiset asiat voi jo haudata nykyaikoina - levy-yhtiöitä ei enää tarvi. Kyllä kotinauhoituksissa voi parhaimmillaan nykyään olla jo keskivertostudion tasoiset soundit. Markkinoinnin voi hoitaa internetin kautta, valtaosalla ihmisistä kun nettiyhteys löytyy jo. Samoin levynmyynnin netin kautta ja postissa.
 
Jatkakaa vain omaan malliin, ei enää kauaa mene kun vaaka kallistuu ja aina tulee uusia bändejä demojen kautta yhä kasvavissa määrin ilman mitään levy-yhtiötä tai vastaavaa. Ei se ole enää vaatimus bändin nousulle.
 
A boon I ask thee, mighty shade, within this circle I have made, make me a werewolf strong and bold, the terror alike of young and old.
Super-Jari
26.07.2004 14:15:21
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onneksi ei ole koskaan pakko mennä bisnekseen asti muuten kuin ostamalla uusia laitteita.
 
Itse soitan koska pidän siitä. Ehkä vähän heikko termi tuo "pitäminen", mutta harrastuksena minulle maailman paras.
 
Chemo
26.07.2004 14:43:49
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jatkan sitä mitä teen, koska pidän siitä.
 
Oikein!
 
Vielä yksi näkökulma: ihminen tekee melkoisella varmuudella kaikkein parasta työtään tehdessään sellaista juttua josta hän pitää eniten. Jos ryhtyy tekemään jotain muuta kuin mistä tykkää, ei juttuun saa annettua samanlaista inputia. Ja se mitä ehkä väkisin koetetaan onkin aika todennäköisesti sitten jonkun muun intressi- ja vahvuusaluetta...
 
Jatkakaa samaan malliin, JCM. Mä muistan jo muutama vuosi sitten suositelleeni teidän touhuanne ihmisille, jotka diggaavat juuri teidänlaistanne musaa.
 
Loppuun vielä multakin yksi vertaus: "Jos päätä hakkaa seinään tarpeeksi kauan, se menee siitä läpi".
 
Ramalamadingdong.
kivi
26.07.2004 14:49:05 (muokattu 26.07.2004 14:50:13)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liian moni ajattelee, että ei bändi ole vielä mitään ennen kuin taskussa on levytyssopimus. Tuommoiset asiat voi jo haudata nykyaikoina - levy-yhtiöitä ei enää tarvi. Kyllä kotinauhoituksissa voi parhaimmillaan nykyään olla jo keskivertostudion tasoiset soundit. Markkinoinnin voi hoitaa internetin kautta, valtaosalla ihmisistä kun nettiyhteys löytyy jo. Samoin levynmyynnin netin kautta ja postissa.
 
Parahin Torniojaws, sulta jäi pari bändinpyörittämisen olennaista osa-aluetta huomaamatta; keikkamyynti, ulkomaanpromootio ja apurahajärjestelmä. Joista ensimmäinen ja viimeinen tarvitsevat rattaiden rasvaamiseen ainakin jakelusopimuksen, mielellään ihan perinteisen ja tunnetun levy-yhtiön kautta. Ulkomaanpromootion toki voi hoitaa muutenkin kuin perinteisesti messujen kautta.
 
Musiikkilehtien artikkeleja ja arvosteluja varten ei välttämättä tarvita oikeaa levy-yhtiötä, siinä suhteessa vedän aikaisempia väitteitäni takaisin. Sen sijaan ikävän usein vaa'assa painaa, ovatko äänitteen jakelija ja julkaisija ostaneet lehdestä mainostilaa ja millaista.
 
Keikkoja voi kyllä myydä ilman ohjelmatoimistoakin, mutta silloin ei koskaan päästä kilpailemaan niistä parhaista päivistä, festaripaikoista ja isoista lavoista. Ohjelmatoimistosta taas saattaa olla ylipääsemättömän vaikeaa, jos neuvottelukumppani onkin bändin basisti, eikä ammattimainen A&R-henkilö. Catch-22 on totta, kun keikkamyyjää ei saa ilman konservatiivista levysopparia, ja sama toisinpäin.
 
Esekin tuotantotuen määrittelykohdissa ei kylläkään sanota, että taustalla pitäisi olla konservatiivinen levy-yhtiö, mutta rahaa jaetaan vain niille, jotka ovat jo osoittaneet osaavansa sitä myös käyttää. Sama pätee aivan kaikkiin apurahoihin, niitä ei kerta kaikkiaan saa, ennen kuin niitä alkaa saada. Tiedän mistä puhun, olen sen vedenjakajan yli kiivennyt
:-)
 
Mutta jos tavoite on saada omaa musiikkia muiden kuultavaksi silloin tällöin, olet aivan oikeassa. Levy-yhtiö perinteisimmässä muodossaan ei ole tarpeellinen. Muun koneiston liikkeelle saamiseksi pitää sitten luoda tarpeeksi iso vipuvarsi muilla keinoin, jolloin näyttöä vaaditaan taatusti enemmän kuin vanhan koulun kuvioissa.
 
Onnea. Onnea meille kaikille, joilla ei juuri tällä hetkellä ole seuraavan levyn sopparia taskussa.
:-)
 
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Notefix
26.07.2004 19:07:48 (muokattu 26.07.2004 19:08:10)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mielellään ihan perinteisen ja tunnetun levy-yhtiön kautta.

Mä olen tavallaan jonkun verran Torniojawsin linjoilla. Tilanne ei ehkä vielä ole sellainen kun hän kuvaili, mutta kaikki mahdollisuudet jonkunlaiseen musalevityksen vallankumoukseen on olemassa. Itseasiassa vallankumous on jo tapahtunut, muusikot eivät sitä vaan ole tajunneet!

sitä myös käyttää. Sama pätee aivan kaikkiin apurahoihin, niitä ei kerta kaikkiaan saa, ennen kuin niitä alkaa saada. Tiedän mistä puhun

Tuo on mun mielestä ehkä hieman kummallinen tilanne sinänsä. Apuraha-automaatit...no, Kivi tietää mun kantani apurahoihin, joten ei niistä enempää :)

Mutta, mun mielestä pääasia ja hyvä juttu on se, että ei tarvitse olla enää sidottu mihinkään perinteiseen jo parhaat päivänsä eläneeseen instituutioon tulevaisuudessa.

Onnea. Onnea meille kaikille, joilla ei juuri tällä hetkellä ole seuraavan levyn sopparia taskussa.
:-)


Juu, ei koskaan enää sopparia mulle...kitoosh :)
 
My name is Baron, Notefix Baron "
käsi
31.07.2004 12:46:31
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

eräs henkilö sanoi minulle näin tuosta menestymisestä.
 
aina voi tehdä muuta duunia sitä varten että saa soittaa.
ja jos soittaminen muuttuu duuniksi, niin hauskuus voi kadota siitä. silloin on pakko soittaa jotta elää.
 
ei ne mitään huomaa - katsojat on niin tyhmiä
JCM
02.02.2005 14:46:16
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aina voi tehdä muuta duunia sitä varten että saa soittaa.
ja jos soittaminen muuttuu duuniksi, niin hauskuus voi kadota siitä. silloin on pakko soittaa jotta elää.

 
Tääkin on varmaan suurelta osin totta. Riippuu tietenkin ihmisestä.
 
Nostin ylös tän keskustelun, kun ei kai ole vielä liian vanha haudattavaksi. Ja aihe on aina ajankohtainen.
 
Shun saturday iltoja, those having me nolostumaan.
Lubrication Midsummer Page kädenväännössä and can better tulitikkutempunkin,
what is naturally as Page allege canning appropriation combination sormella tulitikkuaskista röökin and firing its.
kivi
02.02.2005 15:18:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

eräs henkilö sanoi minulle näin tuosta menestymisestä.
 
aina voi tehdä muuta duunia sitä varten että saa soittaa.
ja jos soittaminen muuttuu duuniksi, niin hauskuus voi kadota siitä. silloin on pakko soittaa jotta elää.

 
Onhan se noinkin. Mutta toisaalta se on ihan sama kaiken työn kanssa, olipa vaikka mikä maailman hauskin homma, jos sitä tekee työkseen, se ei ole enää koko ajan hauskaa.
 
Toisaalta, itse olen valinnut niin, että kaikki mikä mun mielestäni on hauskaa (housut jalassa), on myös tavalla tai toisella mun työtäni. Vastineeksi on sitten tullut se, että aika ajoin mikään ei ole kovin kivaa. Keskiarvo (ja todnäk elämän laatu) on kuitenkin paljon parempi kuin jos tekisi työtä rahan takia.
 
Jotainhan sitä pitää kumminkin tehdä. Miksei siis tekisi sitä mistä tykkää.
 
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
JCM
03.01.2006 20:40:49
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voisinpa päivittää tilanteen tässä ja nyt.
 
Sama bändi mistä aloitusviestissäni kerroin, on edelleen elossa (tosin viime aikoina hiukan hiljaisempana kuin aiemmin, miehistö saattaa lähiaikoina snadisti muuttua). Rinnalle ja jo varmaan hyvästi rinnanmitan edellekin on mennyt tämä nykyinen viime keväänä käynnistetty juttu, jossa teemme laulajan kanssa kahdestaan just sitä mitä tosissamme haluamme, ja keikkailemme duona sekä bändinä. Näyttää tosi hyvältä, motivaatiota löytyy ja keikkaa saisi tehdä oikeastaan enemmän kuin mitä tällä hetkellä ehtii tekemään (maantieteelliset sijaintimme eivät tee oikeutta täysipainoisesti keikkailla, toistaiseksi). Ja tällä ollaan saatu hyvää palautetta jopa ihan tuntemattomiltakin ihmisiltä. Ei ole liioiteltua sanoa, että faneja on jo siellä täällä vaikka aika tuore tapaus ollaankin. Eli ei rajoitu pelkästään kotikulmille ja parhaisiin ystäviin.
 
Mielenkiinnolla nyt viemme näitä juttuja eteenpäin ja katsotaan miten homma etenee. Suunnitelmia on jo kehkeytynyt toteutettavaksi asti, ja pikkuhiljaa.. pikkuhiljaa edetään.. tai oikeastaan ihan kivaa vauhtia:) ..ensimmäinen EP julkaistaan tässä kuussa, ja studiolla ollaan parasta aikaa duunaamassa lisää matskua..
 
Keskustelu jatkukoon, tämä aihe ei taida vanheta kovin äkkiä...?
 
Eli samat lait pätee edelleen, nyt pitäisi löytyä aika ja paikka...
 
Grazy Mama & Daddy Ritchie
Blood Rockers
"..tää oli ihan suunniteltu juttu!"
"..yks ennen sua, hetki vaan!"
JCM
18.06.2006 02:38:25
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eli samat lait pätee edelleen, nyt pitäisi löytyä aika ja paikka...
 
Päivitystä:
 
..levytyssopimus on kuluvan vkl:n aikana kirjoitettu.
 
Katsotaan, mitä tuleman pitää... ainakin sinkku ja pitkäsoitto olis tarkoitus!
 
Eli ne tulee, mutta mitä se tuo meille tullessaan on sitten taas eri asia;) ..eikä niin tärkeääkään, koska kuulijathan tässä ovat avainasemassa edelleen, joka tapauksessa.
 
Grazy Mama & the Sidekicks going strong
Murhaliiga on startannut, olet pian uhri.. VARO!
the bomb
18.06.2006 11:41:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toi "Grazy" kannattais varmaan muuttaa muotoon "Crazy". Näyttää ja kuullostaa paremmalta. "Ganes" logiikka ei avaudu ehkä kaikille.
 
Johnny Buzz
18.06.2006 21:19:29
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toi "Grazy" kannattais varmaan muuttaa muotoon "Crazy". Näyttää ja kuullostaa paremmalta. "Ganes" logiikka ei avaudu ehkä kaikille.
 
Etenkin ulkomailla se näyttää vain kirjoitusvirheeltä. Siis ainakin englantia puhuvissa maissa.
 
www.soulstab.com
Soulstab live 17.6.2006 Club Hasselhoff @ Liberté, Helsinki w/ Lemmenpyssyt, Lovestone. Liput 4 ¤.
Johann Onn
18.06.2006 21:36:35 (muokattu 19.06.2006 16:33:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tiivistetty. Vähemmän jaarittelua.
 
Kivi kirjoitti, minä lainaan: Jätättävä tai edistävä kello ei ole koskaan ajassa, sen sijaan seisova kello näyttää atomikellontarkkaa aikaa kahdesti päivässä. Jos sinnikkäästi seisoo paikallaan ja sanojensa takana, tulee maailma kierroksellaan ennen pitkää vastaan. Älkää luovuttako!
 
Hmmm. Pitäiskö siis aloittaa ens syksynä "alusta uudestaan", samalla lailla kun 20 vuotta sitten ?. Aikoinaan onnistuttiin olemaan aina jotenkin väärässä paikassa / ajassa. Ja yleensä hajottamaan ne "tästä vois tullakkin jotain" bändit siinä vaiheessa, kun se homma toimi kunnolla - ja sitten aloittiin taas alusta.
 
Ja sitten... (= 1995 tuli se "antaa olla..." fiilis lopulta).
 
Jotta muistaisin tän itte, niin laitetaan tää tähän. "Ali = liikuta otelautaan päin." "Yli - liikuta otelaudasta poispäin."
Johnny Buzz
18.06.2006 21:56:04 (muokattu 18.06.2006 21:58:52)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Varoitus ! Nyt seuraa karmeaa vuodatusta:
 
Hmmm. Pitäiskö siis aloittaa ens syksynä "alusta uudestaan", samalla lailla kun 20 vuotta sitten ?.
 
Aikoinaan onnistuttiin olemaan aina jotenkin väärässä paikassa / ajassa. Ja yleensä hajottamaan ne "tästä vois tullakkin jotain" bändit siinä vaiheessa, kun se homma toimi kunnolla - ja sitten aloittiin taas alusta-

 
Missasit tuossa Kiven pointin. Hän tarkoitti sitä, että jos bändi tekee määrätietoisesti omanlaistaan musaa, niin jossain vaiheessa se kyllä löydetään, kunhan palaset ovat kunnossa. Eli musatyylit kiertävät sykleissä. Nyt on esimerkiksi taas metalli kovin muodikasta ja suosittua. Näin ei ollut esim. 10 vuotta sitten. Garage rock oli ja meni, mutta sekin tulee varmasti jossain vaiheessa takaisin. Kuten myös muodissa, niin myös musiikissa eri trendien kierto on entisestään nopeutunut. Kasarimeininki oli kovassa nousussa pari vuotta sitten. Nyt alkaa jo kuulua vaikutteita 90-luvun alusta.
 
Eli kunhan bändi tekee omaa juttuaan, niin kyllä musiikkityylien sykli sen löytää jossain vaiheessa. Kovaa uskoahan tämä vaatii, mutta jos lähtee apinoimaan jotain sillä hetkellä suosittua tyyliä, niin auttamatta myöhässä.
 
www.soulstab.com
Soulstab live 17.6.2006 Club Hasselhoff @ Liberté, Helsinki w/ Lemmenpyssyt, Lovestone. Liput 4 ¤.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti