Muusikoiden.net
09.12.2016
 

Bänditoiminta »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Etsin itselleni bändiä/kiinnostuneita bänditoimintaan TURUSTA!!
1
m3r1Yellonis
30.09.2015 14:39:35
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Löytyisikö Turun alueen sisäpuolelta ihmisiä, jotka haluaisivat aloittaa kanssani bänditoimintaa tai sitten jo valmista bändiä, joka kaipaisi suht hyvää laulajaa ja pianonsoittajaa? Olen soittanut pianoa 11 vuotta ja laulanut itsenäisesti 7 vuoden ajan. Olen käynyt joitakin lyhkäsiä laulukursseja sekä leirejä myös. Olin myös lukion kahdessa musikaalissa mukana bänditoiminnassa. Vuosi sitten olin myös bändissä Keravalla mukana, ja siellä soitettiin improvisaatiomusiikkia sekä covereita ja tehtiin myös biisejä. Teen omia biisejä itse ja olen siis aika hyvä soittamaan imrovisoiden. Bändi saa olla aika vapaankokoinen, ei periaatteessa mitään rajoitteita. Mieluisinta silti olisi, jos löytyisi vähintään basisti, sähkökitaristi sekä rumpali.
 
Mikäli kiinnostuitte minunlaisestani rohkeasta soittajasta, ottakaa ihmeessä yhteyttä. Facebookista minut löytää nimellä Meri Pohjola
 
Folkson
01.10.2015 08:36:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://muusikoiden.net/wanted/
 
Onnea etsintöihin!
 
Niin. Mä taisin olla 13 silloin. Olin sitä ennen aina ajatellut juovani ensikännit joskus 16-17 vuotiaana, mutta 13 se sitten oli. - JOPPA
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti