Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Bänditoiminta »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kun bänditoiminta tappaa soittohalut ja luovuuden
1 2 3
ps3t
03.10.2010 14:18:55
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nyt on kulunut hieman yli 10v siitä kun aloitin musiikin harrastamisen kitaraa soittamalla. Bändiin piti päästä innokkaana heti kun osasi voimasoinnut ja enter sandmanin alun, ja eikun maailmaa valloittamaan musiikilla tottakai. About 8v jaksoi vääntää kunnon raivolla, vaikka välillä pieniä taukoja olikin välissä. Siinä oli mennä parisuhteet ja monet muut asiat vituiksi, koska eihän millään muulla kuin musiikilla ollut mitään väliä.
 
Kuitenkin vuosien aikana kaikenlaisten kusipäiden ja muiden mulkeroiden kanssa bändissä olo aiheutti lopulta sen, että soittohalut ja pienikin luovuus oli tipotiessään, soittamisen ilosta puhumattakaan. Treenien ulkopuolella ei tullut soittimiin koskettua vahingossakaan ja musiikin kuuntelukin jäi vähemmälle. Möin suurimman osan kamoista, ja loput hautasin sängyn alle lepäämään, ja siellä ne saikin pysyä melkein parin vuoden ajan.
Nyt pikkuhiljaa soittaminen alkaa taas maistua ja kitara on vaihtunut bassoon, mutta bändiin tuskin liityn enään ikinä. Enkä varmaankaan tee enään ainuttakaan biisiä. Omia suosikkibiisejä rimputellessa voi laittaa levyn pyörimään ja soittaa sitä mitä haluaa silloin kuin haluaa. Olla oman soittonsa herra, ja ihmetellä kaikkia itsensä liian vakavasti ottavia urpoja. Näin.
 
no sense makes sense
poopi
03.10.2010 20:20:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hetken päästä huomaat etsiväsi soittoseuraa itseään ei niin vakavasti ottavista urpoista.
 
Hei vaan, jopas lähti!
baron
03.10.2010 20:32:12
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ai, musta keikat on soittamisen suola. Mä en viitsisi treenata pätkääkään jollei edes kaukaisessa suunnitelmassa olisi kuvitelma että pääsisi piisejä esittämään.
Jollet aio tehdä soolokeikkoja, hakeudu jengiin jonka kanssa voisit tehdä.
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Simo78
03.10.2010 21:27:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä kyllä diggailen nauhoitella kaikenmoista, sooloprojektia ja kahden miehen bändiä--> noilla ei mitään tarkoitusta keikkailla. Bändin kanssakin keikkaillaan todella harvoin, kun ei ole nykyisin aikaa/halua vetää hirveään usein keikkaa...
 
ubik
04.10.2010 08:58:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sehä se syy yleensä on et turhan vakavasti vedetään.
Sma ku junnu lätkässä minkä hiton takia pitää heti aloittaa tähtääminen maailman luokkaan ku se o kuiteki vaa se 0,05% ketkä sinne pääsee, menee se into ja hauskuus kokonaa ohi ku vedetää liia tosissaan.
 
elsewhere
04.10.2010 13:29:26
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä yrittäisin etsiä bändin, jossa ei oo kusipäitä ja mulkeroita. Sellaisiakin kun on, tosin ei varmaan niin paljon niiden joukossa, jotka oikeasti tähtää menestykseen.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
miikka_the_basist
04.10.2010 23:01:21
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Täällä vähän sama vika kuin ketjun aloittajalla tosin en enää jaksa edes soitella omaksi huviksenikaan. Tuli pistettyä aikoinaan pumppu pystyyn ja sitten armotonta treeniä viikosta toiseen ja vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään. Kun kokoonpano ei pysynyt samana kovin pitkää aikaa ja keikkoja sai harvakseltaan niin aloin kyseenalaistaa homman mielekkyyttä. Tähän tuli käytettyä monta vuotta elämästä ja olihan niitä hyviäkin hetkiä mutta koko jutusta meni maku kun homma jauhoi vuodesta toiseen paikallaan ja keikoille ei päässyt kovin usein kun bändin miehitys ei pysynyt eheänä kovin pitkiä aikoja. Itse panostin ja uskoin sata lasissa, että pääsemme vielä pitkälle tai edes siihen pisteeseen, että heitämme keikkoja baareissa/nuorisotaloissa yms. silloin tällöin. Näin ei kuitenkaan käynyt ja pistimme hommalle stopin noin vuosi takaperin.
 
Kun tämä pumppu tuli tiensä päähän, aloin hakea uutta projektia mutta ei löytynyt. Kävin yhdessä koesoitossakin mutta siellä meni homma ihan puihin... en ollut kehittynyt soittajana noiden monien vuosien puurtamisen jälkeen vaan olin todella kömpelö basson varressa ja varsinkin korvakuulolta soittaminen tuotti ylitsepääsemätöntä tuskaa. En ollut treenannut tätä osa-aluetta ja klassisen koulukunnan oppeja saaneena olen tottunut soittamaan nuoteista ja käytän itse paljon tabeja ja sointumerkkejä opetellessani uusia biisejä. Tiesin jo poislähtiessäni niistä treeneistä, että en tulisi saamaan sitä avointa basistin paikkaa.
 
Yritin tästä viisastuneena treenata tuota korvakuulolta soittamista mutta en pystynyt erottamaan, mitä basso soittaa ja monesti bassoni lensi takaisin laukkuun kirosana tulvan saattelemana kun olin yrittänyt tapailla korvakuulolta jotakin biisiä. Sitten jossain vaiheessa se viimeinenkin intohimon palanen liukeni minusta pois ja en ole pahemmin enää jaksanut bassoa soitella tai etsiä uutta projektia.
 
Can't you see tears won't wash out the rage? Memories of the years that started the pain Memories... FALLEN YEARS that started the hate Paradise Lost - Unreachable
Kailis
05.10.2010 01:03:44 (muokattu 05.10.2010 01:04:49)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Omia suosikkibiisejä rimputellessa voi laittaa levyn pyörimään ja soittaa sitä mitä haluaa silloin kuin haluaa. Olla oman soittonsa herra, ja ihmetellä kaikkia itsensä liian vakavasti ottavia urpoja. Näin.
 
Nimenomaan. Amen. Mitäs jos miikka_the_basistin kaa perustaisit bassoduon?
 
ps3t
06.10.2010 10:04:36 (muokattu 06.10.2010 10:05:10)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kailis: Nimenomaan. Amen. Mitäs jos miikka_the_basistin kaa perustaisit bassoduon?
 
Toinen yrittäisi aina välillä soittaa vähän jotain, jonka jälkeen nakkelisi bassoa ympäriinsä kiroillen, ja toinen istuisi tuppisuuna kännykkäänsä näpläten kun ei kiinnosta bändisoitto pätkääkään. Ehkä tolla kokoonpanolla vois saada keikkojakin performanssitaiteen muodossa :)
 
no sense makes sense
elsewhere
06.10.2010 16:13:44
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vartija.: Toinen yrittäisi aina välillä soittaa vähän jotain, jonka jälkeen nakkelisi bassoa ympäriinsä kiroillen, ja toinen istuisi tuppisuuna kännykkäänsä näpläten kun ei kiinnosta bändisoitto pätkääkään
 
Eikös tuossa ole ihan perusbänditreenit? :)
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
magister
10.10.2010 14:59:13
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Luullaan, että bändi on kuin pyramidi, johon kasatut kivet pysyvät, ja niiden päälle kasataan lisää kunnes vuosien päästä on huikean korkea kasa.
 
Mutta soittaminen onkin niinkuin suihkulähde, johon painetta lisäämällä nousee korkeampi suihku, mutta alas se tulee koko ajan ja koko ajan pitää pumpata lisää.
 
Tai niinkuin puutarha, joka koko ajan lakastuu tai kasvaa rikkaruohoa, ja koko ajan pitää haravoida ja hinkata että pysyy kondiksessa.
 
Pitää iloita siitä turhasta työstä, ja jos sitä puskee ja siitä tykkää niin sitten jotankin maagisesti se senhetkinen bändikin menestyy, taas sen pienen hetken eteenpäin.
 
Sit me kuollaan. Mutta oli kivaa.
 
Itse olen täysijärkinen, mutta mielikuvitusystäväni ovat sekopäitä.
Kailis
10.10.2010 15:28:40
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

magister: Luullaan, että bändi on kuin pyramidi, johon kasatut kivet pysyvät, ja niiden päälle kasataan lisää kunnes vuosien päästä on huikean korkea kasa.
 
Mutta soittaminen onkin niinkuin suihkulähde, johon painetta lisäämällä nousee korkeampi suihku, mutta alas se tulee koko ajan ja koko ajan pitää pumpata lisää.
 
Tai niinkuin puutarha, joka koko ajan lakastuu tai kasvaa rikkaruohoa, ja koko ajan pitää haravoida ja hinkata että pysyy kondiksessa.
 
Pitää iloita siitä turhasta työstä, ja jos sitä puskee ja siitä tykkää niin sitten jotankin maagisesti se senhetkinen bändikin menestyy, taas sen pienen hetken eteenpäin.
 
Sit me kuollaan. Mutta oli kivaa.

 
Ja sinä olet kuin sanonta-automaatti, jonka takuuaika on umpeutunut ja se on epämuodikkaana unohdettu leipä- ja jäätelökoneen viereen vinttikomeroon =D
 
BubbleBob
11.10.2010 00:48:36
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja säkin olet kuin iki-ihana Dr.Akula joka nouset uuden topicin myötä ja ZAP, imet siitä veret juuri kun... :-) Jep (tm. R.B.S).
 
Minusta tuo "take care & cherish" kuvaa hyvin harrastajabändin muusista toimintaa.
 
Tiilet ja Muurit - Sanat ja Lauseet.
ubik
11.10.2010 13:36:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pitää sen verra vielä tähän ketjuun laittaa et on ainaki omalta osalta jotenki mukavampi soitaa ku ei oo koko aikaa asenteella et ny tehää bändille riffiä taikka biisiä, vaa senku lurittelee mitä haluaa. En sit tiiä kyl sitä jonku näköne kaipuu bändi hommii on edelleenki koska sillo oli ns. syy soittaa muuteki ku omaks iloks.
 
et eiköhä sitä jossai vaihees tuu laitettua uus pumppu kasaa.
 
rintapek
11.10.2010 23:51:09
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elsewhere: Mä yrittäisin etsiä bändin, jossa ei oo kusipäitä ja mulkeroita.
 
Sama juttu.
Bändissä soittaminen on ainoa tolkullinen syy soittamiseen.
 
One kind of music only - the good kind
Kailis
12.10.2010 10:08:38
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bändissä soittaminen on ainoa tolkullinen syy soittamiseen.
 
Näin se mulle on myös aina ollut, mutta ymmärrän niitäkin jotka varsinkin nykytekniikan aikoina haluavat vääntää vaikka kotistudiossa ihan issekseen.
 
hapan
12.10.2010 10:44:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän se keikkailu on asia, minkä takia meikäläinen yleensäkään soittaa. En ole mikään satoja keikkoja vuodessa tekevä todellakaan, mutta jokunen keikka vuodessa pitää homman tuoreena. Itsekseen tulee harvemmin enää soiteltua tai harjoiteltua ja bänditreenitkin tuntuu välillä vähän turhilta keikkojen välissä. Mutta jos on uusia biisejä coverbändin ohjelmistossa niin toki ne pitää treenata, omien biisejen teko bändeissä on vähän jääny vähemmälle.
 
hola gibson
13.10.2010 13:27:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Keikkailu ja oman musiikin teko on kyllä ilman muuta koko soittamisen "suola", itsekseen rämpyttely on sitten varmaankin sitä sokeria.
 
Bänditoiminnassa on mielestäni kyse yhteistyöstä ja kompromisseista. Kun itsellä on joku idea, olkoon sitten kokonainen biisi valmiiksi sävellettynä tai joku yksittäinen riffi, pitäis osata ottaa huomioon koko porukan sopeutuminen tuohon ideaan. Kyllähän se tympii jos omat ideat on niitä joita "katsotaan sitten myöhemmin" ja sen toisen kaverin tyhmältä kuulostava riffi joka "ei ole vielä ihan valmis" on se jota aletaan sitten työstämään. Yritä siinä sitten olla innostunut. Mutta ei auta, joskus on yritettävä olla innostunut, jos vaikka omista ideoistakin joskus innostuisivat. Ei sitä kuitenkaan pidemmän päälle jaksa. Päätinkin juuri, että jos minun ideat ei bändilleni kelpaa niin työstän niitä sitten kotonani ja kokoan toisen projektin sitten niitä varten.
 
baron
14.10.2010 18:00:06
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hapan: Kyllähän se keikkailu on asia, minkä takia meikäläinen yleensäkään soittaa. En ole mikään satoja keikkoja vuodessa tekevä todellakaan, mutta jokunen keikka vuodessa pitää homman tuoreena.
 
Se että on keikka johonkin tulevaisuuteen sovittuna tai ainaskin suunnitteilla motivoi mua.
Se että treenataan, treenataan, treenataan eikä keïkan keikkaa näköpiirissä ei ainaskaan mua motivoi, keksin siinä tapauksessa itselleni parempaakin tekemistä.
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
djanni
26.11.2010 12:24:42 (muokattu 26.11.2010 18:53:05)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei mitään. Ei mulla tähän ollutkaan mitään asiaa...
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «