Muusikoiden.net
04.12.2016
ROKKAA MERKONOMIKSI - liiketalouden perustutkinto 

Bänditoiminta »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Silloin eivät taidot riittäneet
1 2 3
guitaristiman
27.04.2010 13:45:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bändikaverini houkutteli kerran jameihin jotka olivat samalla hänen tutun tuttunsa synttärit. Tilaisuutta varten oli vuokrattu omakotitalo. Mitään ei tarvitsisi viedä mukanaan.
 
Vieraina oli päivänsankarin pienen seurueen lisäksi kaksi jonkin verran mainetta niittänyttä bändiä pohjoissuomesta. (bluesia ja suomirock covereita)
Puitteet ja musa oli hyvää. Taukojen aikana soittajat kehuivat kilpaa toistensa soittimia ja soittotaitoja.
 
Koitti aika jolloin pääsin itse soittamaan. (kitaraa) Soitin yhden kolmen soinnun bluesin jonka jälkeen kitara kirjaimellisesti ryöstettiin kädestäni. Kukaan ei sanonut mitään mutta tehtiin kyllä selväksi että täällä eivät lahjattomat jammaile!
Lähdin heti kotiin. Se oli kova pala, ja on vieläkin..
 
Funkånaut
27.04.2010 15:03:20
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

guitaristiman: Bändikaverini houkutteli kerran jameihin jotka olivat samalla hänen tutun tuttunsa synttärit. Tilaisuutta varten oli vuokrattu omakotitalo. Mitään ei tarvitsisi viedä mukanaan.
 
Vieraina oli päivänsankarin pienen seurueen lisäksi kaksi jonkin verran mainetta niittänyttä bändiä pohjoissuomesta. (bluesia ja suomirock covereita)
Puitteet ja musa oli hyvää. Taukojen aikana soittajat kehuivat kilpaa toistensa soittimia ja soittotaitoja.
 
Koitti aika jolloin pääsin itse soittamaan. (kitaraa) Soitin yhden kolmen soinnun bluesin jonka jälkeen kitara kirjaimellisesti ryöstettiin kädestäni. Kukaan ei sanonut mitään mutta tehtiin kyllä selväksi että täällä eivät lahjattomat jammaile!
Lähdin heti kotiin. Se oli kova pala, ja on vieläkin..

 
Aika tylsää menoa. Eikö jamien idea nimenomaan ole, että eritaitoiset ja -taustaiset henkilöt jammailevat keskenään? Tollasessa jammailussa oppiikin paremmin ryhmäsoittoa kuin kotona metronomin kera.
 
"He must be smokin' some heavy doobies."
BubbleBob
27.04.2010 22:48:04
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näyttöbileet.
 
Ehkä olit niin hyvä ja persoonallinen (luonnoton mozo-groove) että kateus iski näihin covereita veivaaviin keskinkertaisuuksiin? ;-)
 
Musiikki puhuu, näyttää ja läpi väreilee.
hapan
27.04.2010 23:06:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joka kerta studion jälkeen se pyörii mielessä.
 
"...silloin eivät taidot riittäneet..."
 
hola gibson
28.04.2010 08:13:35 (muokattu 28.04.2010 08:14:51)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itelläni saattaa tässä jonkin ajan kuluttua olla vastaavanlainen "keikka" ja sehän olisi mulle elämäni ensimmäinen esintyminen kitaran kanssa. Oon miettiny mielessäni tilannetta... Nenän varttaan pitkin katsovia "muusikoita", aktiivisia musiikinkuuntelijoita, jotka tietää kyllä millaista hyvä musa on, tyttösia ja poikasia joita musiikki ei edes kiinnosta jne. Voihan joukossa olla tilanteen täysin ymmärtäviä ihmisiäkin, joille on ihan ok, että kokematon soittaja soittaa taitojensa mukaisesti.
 
Jos tai kun joskus esiintymään nousen, niin aion kyllä rakentavan ja asiallisen palautteen ottaa vastaan, mutta kännisten kommentit ja muut vastaavat lasken toisesta korvasta ulos. Niin olen tehnyt tähänkin asti.
 
Eihän ne keikat suuruuksillakaan aina putkeen mene, uran alkuvaiheessa varsinkaan. Muistankohan oikein, että Metallican ensi keikka meni enimmäkseen kamoja säätäessä. Jamitteluun kuitenkin jamittelu fiiliksellä.
 
Volle
28.04.2010 10:12:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hapan: Joka kerta studion jälkeen se pyörii mielessä.
 
"...silloin eivät taidot riittäneet..."

 
Heh, näinhän se on. Nöyryytys vielä maksimoituu, kun raitoja kuunnellaan irrotettuna kokonaisuudesta, jolloin kaikki skrubut kuuluvat. Yleensä silti lopputulos on kuitenkin kokonaisuutena siedettävä, joskus jopa hyvä. Tosin vähemmällä kiroamisella pääsisi, kun viitsisi harjoitella osuudet etukäteen.
 
Chemo
28.04.2010 10:24:58
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä olin lukioikäisenä vaihto-oppilaana Massachusettsissa, Jenkeissä. Soitin koulun bändissä ja muutenkin. Kun paikalliseen vanhainkotiin kerättiin oppilaita laulamaan joululauluja, mua pyydettiin sinne komppaamaan laulua kitaralla. Suunnilleen kaikki kaveritkin olivat suostuneet mukaan, joten mikäs siinä.
 
Paikalle ilmaantui mun lisäkseni yksi ainoa ihminen. Mimmin kanssa tuumattiin että tulee vähän toisenlainen esitys kuin mitä oli luvattu. Mutta mennään vaan.
 
Laitellessani kamoja pelikuntoon pyysin saada laput valmiiksi. Oli melkoisen häkellyttävää huomata että lapuissa ei ollutkaan sointumerkintöjä - ja kappaleet olivat sikäläisiä joululauluja, joista suuresta osasta mulla ei ollut minkäänlaista havaintoa.
 
Vedettiin sitten kuitenkin, jotenkin.
 
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.
hola gibson
28.04.2010 10:50:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerrompa yhden tarinan ko. aiheesta. Joitakin aikoja sitten nauhoittelin kaverin kanssa yhtä omatekoista biisiä. En oikein ehtinyt harjoittelemaan sitä etukäteen, joten eka nauhoitus sessio meni miten meni. Toisella kerralla saatiin jo tulostakin aikaan, ei mikään mestarisuoritus, mutta siedettävä.
 
Esittelin näitä aikaansaannoksiamme myöhemmin yhdelle musiikkiäijälle joka ei itse soita kitaraa. Hän totesi ensimmäisestä nauhoituksesta että "aika aneemiselta kuulostaa toi sun soittosi..." No ihan tottahan hän puhui, ei siinä mitään. Sitten soitin sen paremman version. Tähän kaveri totesi että "no eipä se paljon paremmaksi muuttunut" Hän ei kuitenkaan osannut sanoa että millä tavalla se olisi pitänyt soittaa. No, vielä myöhemmin tämä samainen tyyppi pyrki bändiini laulajaksi. Arvatkaa pääsikö?
 
Murttis
28.04.2010 11:02:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hola gibson: Kerrompa yhden tarinan ko. aiheesta. Joitakin aikoja sitten nauhoittelin kaverin kanssa yhtä omatekoista biisiä. En oikein ehtinyt harjoittelemaan sitä etukäteen, joten eka nauhoitus sessio meni miten meni. Toisella kerralla saatiin jo tulostakin aikaan, ei mikään mestarisuoritus, mutta siedettävä.
 
Esittelin näitä aikaansaannoksiamme myöhemmin yhdelle musiikkiäijälle joka ei itse soita kitaraa. Hän totesi ensimmäisestä nauhoituksesta että "aika aneemiselta kuulostaa toi sun soittosi..." No ihan tottahan hän puhui, ei siinä mitään. Sitten soitin sen paremman version. Tähän kaveri totesi että "no eipä se paljon paremmaksi muuttunut" Hän ei kuitenkaan osannut sanoa että millä tavalla se olisi pitänyt soittaa. No, vielä myöhemmin tämä samainen tyyppi pyrki bändiini laulajaksi. Arvatkaa pääsikö?

 
haha, no on siinäki tyyppi :D
 
elsewhere
28.04.2010 12:11:35
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mun mielestä vilpittömästi soitettu hyvä yritys on usein miellyttävämpää kuunneltavaa kuin naama rutussa ja nokka pystyssä tehty rutiinisuoritus, ja eron kyllä yleensä kuulee.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
puusormi
28.04.2010 12:15:25 (muokattu 28.04.2010 12:16:37)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hola gibson: ... No ihan tottahan hän puhui, ei siinä mitään. ... No, vielä myöhemmin tämä samainen tyyppi pyrki bändiini laulajaksi. Arvatkaa pääsikö?
 
Eli tyyppi joka sanoi aiheesta että ei kuullosta hyvältä (vaikkakaan ei ihan tarkaan että miksi) ei ole toivottava jäsen bändiin. Totta kai sitä pitää sanoa jos joku ei ole omasta mielestä hyvin, ainakin jos mielipidettä kysytään. Miten helevetissä bändin pitäisi kehittyä jos ei negatiivista palautetta saa antaa ja jäseniksi erikseen etsitään ihmisiä jotka vain taputtava ringissä toisiaan selkään.
 
Tämä on kyllä ihan yleistä soittajissa, aiheesta ei saa sanoa tai alkaa alahuuli väpättää ja mennään nurkkaan murjottamaan että mikä tuokin luulee olevansa kun suurta taitelijaa alkaa arvostella. En kyllä pitkään jaksa itse moista menoa katsella.
 
Saapiko lähettää terveisiä?
hola gibson
28.04.2010 17:45:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

puusormi: Eli tyyppi joka sanoi aiheesta että ei kuullosta hyvältä (vaikkakaan ei ihan tarkaan että miksi) ei ole toivottava jäsen bändiin. Totta kai sitä pitää sanoa jos joku ei ole omasta mielestä hyvin, ainakin jos mielipidettä kysytään. Miten helevetissä bändin pitäisi kehittyä jos ei negatiivista palautetta saa antaa ja jäseniksi erikseen etsitään ihmisiä jotka vain taputtava ringissä toisiaan selkään.
 
Tämä on kyllä ihan yleistä soittajissa, aiheesta ei saa sanoa tai alkaa alahuuli väpättää ja mennään nurkkaan murjottamaan että mikä tuokin luulee olevansa kun suurta taitelijaa alkaa arvostella. En kyllä pitkään jaksa itse moista menoa katsella.

 
Joo, ymmärrän mitä tarkoitat, aika pinnallinen veto olla ottamatta bändiin tyyppiä jonka mielestä soittoni kuulostaa huonolta. Oli siinä kemioissa vähän muutakin pielessä ja onhan bändi muutakin kuin joukkoa asiansa osaavia muusikoita.
 
Toki se tuntuu paskalta jos joku sanoo että olet huono. Jos joku sanoo että voisit kokeilla soittaa näin ja noin, tai pikkuisen eri tavalla kuin nyt, niin se ei tunnu niin paskalta. Itse asiassa se tuntuu mukavalta, siis uuden oppiminen.
 
Antti1
28.04.2010 17:49:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

puusormi: Eli tyyppi joka sanoi aiheesta että ei kuullosta hyvältä (vaikkakaan ei ihan tarkaan että miksi) ei ole toivottava jäsen bändiin. Totta kai sitä pitää sanoa jos joku ei ole omasta mielestä hyvin, ainakin jos mielipidettä kysytään. Miten helevetissä bändin pitäisi kehittyä jos ei negatiivista palautetta saa antaa ja jäseniksi erikseen etsitään ihmisiä jotka vain taputtava ringissä toisiaan selkään.
 
Puhut silkkaa paskaa, mielipiteesi on väärä ja olet huono ihminen. En tiedä miksi.
 
Siinäpä sulle syy miksi tuo on huono tapa. Jos on joku mielipide, niin totta munassa se pitää pystyä myös perustelemaan. Muuten se mielipide on täysin arvoton ja pohjaa vailla, sanoisin. Saa sellaisiakin toki olla, mutta ei kukaan niistä mitään koostu.
 
"Jazz is just a series of mistakes without the 'oops'" - Nigel Tufnel
JoKo
04.05.2010 09:21:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran pyydettiin yhdelle keikalle basistiksi... Kysyessäni että mitä soitetaan vastaus oli: "Peruskamaa, ei mitään ihmeellistä. Katotaan treeneissä sitten." (Meillä oli siis aikaa pitää vaan yhdet treenit ennen keikkaa) No, eipä siinä mitään, ajattelin. Treeneissä paljastui että se peruskama oli sellaista älyttömän nopeeta vanhaa jazzia missä sointu vaihtuu noin neljä kertaa tahdissa. En siis ole varsinaisesti jazz-soittaja, en tuntenut suurinta osaa biiseistä etukäteen enkä osaa lukea nuotteja prima vistana niin sujuvasti että pysyisin kyydissä tollaisessa menossa. Lievästi hävetti. Onneksi saivat sinne keikalle toisen basistin.
 
zuppermuhle
10.05.2010 15:25:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kitaristi(minä) ja viulisti olivat samassa tilassa. Päätettiin soittaa ukko-nooaa. Viulisti ei käsittänyt miten kitaristi ei automaattisesti tietänyt millä soinnuilla pitäisi kompata(muuta kuin C-duuri tietenkin)
 
"Itse aloin harjoittaa heti kävelyikään päästyäni muinaista kungfu-tekniikkaa, jossa luustoa vahvistetaan vahingoittamalla, ja iskinkin toistuvasti päätäni erinäisiin koviin esineisiin ensimmäisten elinvuosieni aikana."
fuzz
10.05.2010 20:47:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla oli soittohommia aloittaessa mielestäni loistava tuuri. Joskus yläasteella pääsin erän tutun muutaman vuoden vanhemman pojan bändiin toiseksi kitaristiksi. Soittotaidot eivät olleet ihmeelliset, kitaraa oli vasta pari semi-aktiivista vuotta takana. Menin reeneihin, tyypit ottivat hyvin vastaan ja kysäisivät mitä osaan. "Perushommia, esim. AC/DC menee iha ok". No, soitettiin Highway to hell, ja jäin bändiin.
 
Ei se muu porukka mitään virtuooseja ollut, mutta jokatapauksessa parempia kuin minä. Asiaa helpotti kyllä se, että olin muuten musikaalinen, pianoa musiikkiopistossa jo ihan natiaisesta, joten opin suht nopeasti.
 
M4ss3 m/: No oon sentään ollu mnetis kauemmin kuin sä!
kimurantti1
11.05.2010 23:28:21 (muokattu 11.05.2010 23:31:28)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elsewhere: Mun mielestä vilpittömästi soitettu hyvä yritys on usein miellyttävämpää kuunneltavaa kuin naama rutussa ja nokka pystyssä tehty rutiinisuoritus, ja eron kyllä yleensä kuulee.
 
Hehe, ei millään pahalla mutta tää on kyllä älyttömintä tuubaa mitä mä olen tänään kuullut. Ne "vilpittömästi soitetut hyvät yritykset" kuulostaa narulla lähstulkoon poikkeuksetta vaan paskalle. Yleisö ei kuuntele mitään vilpittömiä hyviä yrityksiä". Ne kuuntelee sitä ääntä, ja jos se ei kuulosta hyvältä niin sitten ei, oli sitten kuinka vilpittömästi tahansa soitettua. :-)
 
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
elsewhere
12.05.2010 13:30:16
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kimurantti1: Hehe, ei millään pahalla mutta tää on kyllä älyttömintä tuubaa mitä mä olen tänään kuullut. Ne "vilpittömästi soitetut hyvät yritykset" kuulostaa narulla lähstulkoon poikkeuksetta vaan paskalle. Yleisö ei kuuntele mitään vilpittömiä hyviä yrityksiä". Ne kuuntelee sitä ääntä, ja jos se ei kuulosta hyvältä niin sitten ei, oli sitten kuinka vilpittömästi tahansa soitettua. :-)
 
Kyllä mun mielestä esitykseen kuuluu muutakin kuin se pelkkä ääni vaikka itseni siihen kädet puuskassa miksauspyödän vieressä seisovaan rokkipoliisisektioon luokittelenkin. Levytetty musiikki on sitten vähän eri juttu, vaan sielläkin hieman rupinen soundi ja kunnon yritys iskevät ainakin minuun usein enemmän kuin väsynyt perusveto. Makuasia, kaiketi.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
kimurantti1
12.05.2010 15:39:58
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elsewhere: Kyllä mun mielestä esitykseen kuuluu muutakin kuin se pelkkä ääni vaikka itseni siihen kädet puuskassa miksauspyödän vieressä seisovaan rokkipoliisisektioon luokittelenkin. Levytetty musiikki on sitten vähän eri juttu, vaan sielläkin hieman rupinen soundi ja kunnon yritys iskevät ainakin minuun usein enemmän kuin väsynyt perusveto. Makuasia, kaiketi.
 
Toki esitykseen kuuluu muutakin kuin ääni, mutta mä en ainakaan kuuntele silmilläni. Olisko sulla heittää esimerkkiä näistä tunteella soitetuista sinnepäin -vedoista, jotka jotenkin maagisella tavalla kuulostaa paremmalta kuin varma perusveto?
 
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
konehes
12.05.2010 16:42:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kimurantti1: Toki esitykseen kuuluu muutakin kuin ääni, mutta mä en ainakaan kuuntele silmilläni. Olisko sulla heittää esimerkkiä näistä tunteella soitetuista sinnepäin -vedoista, jotka jotenkin maagisella tavalla kuulostaa paremmalta kuin varma perusveto?
 
Jos laulajat lasketaan mukaan, niin kyseisiä tapauksia on populaarimusiikin historia pullollaan.
 
cherub with heavy metal machine
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti