Aihe: Harjoittelu : Puhtaat bendit ja vibratot
1 2
re infecta
26.06.2003 13:55:41 (muokattu 26.06.2003 14:03:43)
Nyt tässä jutussa mättää jokin. Jos kitaraa on soiteltu vasta pari kuukautta ja jo nyt ollaan harjoittelemassa ja omaksumassa tilusweeppejä sointujen sijaan, niin kyseessä täytyy olla teknisesti ja soittotekniikan tajultaan aivan huikealla tasolla oleva otus :D
 
Kuten jo tuossa totesin, en osaa varsinaisesti sweepata. Halusin vain kokeilla ja katsoa, mistä on kysymys. Toki suurin osa harjoitteluajastani kuluu perussointujen harjoittelussa ja yksinkertaisten melodioiden ja biisien opettelussa. Palaan sweep-tekniikkaan sitten vuoden pari päästä uudelleen, kun muu tekniikka on ensiksi kehittynyt.
 
EDIT: Hieman lisää off-topicia. Onko täällä minun lisäkseni muita kitaristeja, jotka joutuivat aloittamaan soiton _aivan_ yksin? Eli lähipiirissä ei ollut ainoatakaan kitaristia, eikä soitonopettajaan ollut varaa. Ainoat tiedon lähteet minulle ovat olleet internet ja internet. Kaiken mitä osaan, olen oppinut realmedia-videoista, ääninäytteistä, tabultatuureista, tutorialeista, online-lessoneista jne. jne. Kerran olen käynyt kysymässä kitarakaupasta ihan oikealta ihmiseltä kitaraan liittyviä säätövinkkejä. Toivottavasti syksyllä opintojen alkaessa tutustuisin uusiin kitaristi-ihmisiin ja voisin heidän kanssa yhdessä harjoitella/jakaa tietoa.
Olen taikuri: Kaiken minkä laitan suuhuni, muuttuu paskaksi.
Play Loud
26.06.2003 14:37:09
Itse aloitin ihan omin päin. Ensialkuun jollain vanhalla akustisella, jossa ei ollut edes kaikkia kieliä! Siitä sitten lievää paremman kehittymisen myötä sain paremman akustisen ja sitä kautta tulikin opeteltua sointuja, muutamia skaaloja ja muuta jokseenkin tarpeellista. Varsinainen tehokkaampi itseopiskelu alkoi vasta sitten, kun sain ihka aidon Fender Stratocasterin. Voi pojat sitä riemua, iloa ja ylpeyttä, joka astui kuvaan tuon AIDON SOITTIMEN! myötä :)
 
Siitä on jo tosin aikaa ja välillä ehti tuo intokin laantua moneen kertaan. Käväisin kyllä jostain syystä siinä välissä muutaman tunnin oikein soitonopettajankin juttusilla, mutta ei se sen kummemmin innostanut. Kaikki sieltä opittu unohtui pikku hiljaa, eli ei tainnut olla mitään kovin tarpeellista. Viime vuoden puolella suurempi innostus nosti taas päätään ja tämä puolivuosi onkin mennyt varsin tiiviisti kuusi- ja nelikielisten parissa. Muutaman soitin- ja laitehankinnan myötä ovat illan tunnit kuluneet melko musiikkipitoisina. Itseopiskelu siis jatkuu niin soittimien kuin apuvermeidenkin parissa.
PIM
26.06.2003 14:38:40
Silloin kun minä aloitin yksikseni kitaransoiton opettelun 25 vuotta sitten ainoa opas oli joku suomenkielinen vihreäkantinen vihkonen jonka kaikki sen aikaiset aloittelevat kitaristit kyllä muistavat. Ei ollut internettiä, ei videoita, meillä ei edes levysoitinta, ja ainoa musiikkia opiskellut tuttava oli joku pikkuserkku joka asui 150 kilometrin päässä ja soitti muistaakseni viulua. Ekat pari vuotta tuli vedettyä nailonkielisellä Landolalla ennen kun sain teräskielisen akustisen ja siitä parn vuoden päästä ekan sähkiksen, joka sekin laadultaan häviäisi varmaa kaikkein halvimmille nykypäivän squiereille. Pikkasen on lähtökohdat niistä ajoista muuttuneet vaikkei sitä nyt itseään vielä kovin vanhaksi osaa edes mieltää.
Kesäkuun tarjous: Fostex digitaali-8-raitapaketti VM200&VR800 yht. 650e, Pignose G40V täysputkivahvistin 300e
Sabbathologist
22.05.2024 07:18:37
 
 
PIM: Silloin kun minä aloitin yksikseni kitaransoiton opettelun 25 vuotta sitten ainoa opas oli joku suomenkielinen vihreäkantinen vihkonen jonka kaikki sen aikaiset aloittelevat kitaristit kyllä muistavat.
 
Tuo kirjanen on varmaan Ulf G. Åhslundin ''Opi soittamaan kitaraa''.
Milkop
22.05.2024 07:29:22
 
 
Eiköhän tuo ole 21 vuodessa jo selvinnyt. Mikä järki näissä nostoissakin oikein on...
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)