Muusikoiden.net
10.12.2016
 

Aloittelijat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Pahoitteluni aikaisemmista.
1
Konsultti
17.07.2013 00:01:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei,
 
En tiedä tuleeko tämä nyt oikeaan paikkaan, siirtäkää tarpeen mukaan oikeaan lokeroon. Sain ilmoituksen noin 20 maissa, että joku kirjoittelee meidän uuden aloittelevan yrityksemme nimissä keskustelunaloituksia täällä.
 
Me emme ole vielä aloittaneet toimintaamme, mutta on monien musiikkipiireissä pyörineiden tiedossa hyvinkin ja lisäksi minusta on harmillista ettei täällä edes katsota rekisteröityjiä, saatika oteta mitään varmenteita. Hienosti onneksi olitte sulkeneet keskustelut jo. Toivon myös että poistatte kyseisen tunnuksen sivustolta lisä häiriöiden välttämiseksi.
 
Kaikki jotka ehtivät vastata kyseisiin viesteihin, pyydän että otatte yhteyttä oikeaan henkilöön eli minuun, jotta voidaan sopia asioista ja näin ollen varmentaa ettei kukaan ole ehtinyt minkää näköisiä alustavia sopimuksia tekemään.
 
Yrityksemme verkkosivut eivät ole vielä valmiina, joten en voi linkittää teitä sinne tarkistelemaan asioita. Kohta nekin ovat valmiina ja yrityksen käynnistäminen saadaan käyntiin, jos näette vielä lisää vastaavanlaisia viestejä ottakaa minuun suoraan yhteyttä. Näin moni välttyy mielipahalta ja huijauksilta.
 
Ps. Muuten hyvin kyllä paikkaansa pitävää tekstiä sisälsi, kiitos siitä! Toivottavasti et kokonaan päässyt muuttamaan ihmisten käsitystä meistä!
 
p130
17.07.2013 00:57:22
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sattuipa sopivasti. Että joku oikein kirjoitteli ihan asiattomia. Pistikö ylläpito edellisen tunnuksen kiinni...?
 
Edelleenkin: Minne saa lähettää rahaa?
 
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä.
Konsultti
17.07.2013 02:20:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei,
 
Hienoa, että ensimmäisenä tulee joku kommentoimaa vastaavanlaista. No mutta jokainen kulkee tyylillään. Ehkäpä tulet joskus ite kokemaan vastaavanlaista, haluaisin tietää miltä itsestäsi tuntuu tämmöisen jälkeen. :))
 
Ei se mitään nämähän ovat vain epäonnistuneen ihmisen kommentteja uusille aloittelijoille, koitahan pärjäillä. Ei mulla muuta.
 
Jeszse
17.07.2013 08:33:30
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Konsultti: Hei,
 
Hienoa, että ensimmäisenä tulee joku kommentoimaa vastaavanlaista. No mutta jokainen kulkee tyylillään. Ehkäpä tulet joskus ite kokemaan vastaavanlaista, haluaisin tietää miltä itsestäsi tuntuu tämmöisen jälkeen. :))

 
Tervetuloa internetiin.
 
Jari "Vittuku on hienot kattopaneelit" Kurki ja soitinyhtye Ramin Kivekset: The Jasser Arafats
Tawsky
17.07.2013 09:13:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Asiattomuuksia? EI VAAN MUN MNETISSÄ!
 
kaduttaakohan huomenna kun on kuusi kuukautta jäähyä voivvv nähtiin pulenm vuoden päästä toveirtm -dinghie
p130
17.07.2013 11:52:10
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Konsultti: Hei,
 
Hienoa, että ensimmäisenä tulee joku kommentoimaa vastaavanlaista. No mutta jokainen kulkee tyylillään. Ehkäpä tulet joskus ite kokemaan vastaavanlaista, haluaisin tietää miltä itsestäsi tuntuu tämmöisen jälkeen. :))
 
Ei se mitään nämähän ovat vain epäonnistuneen ihmisen kommentteja uusille aloittelijoille, koitahan pärjäillä. Ei mulla muuta.

 
Pahoitteluni. Liian monta sattumaa tässä on etteikö tulisi mieleen että suljetun tunnuksen jälkeen ollaan uudella liikkeellä.
 
Kerro nyt toki y-tunnus oman uskottavuutesi säilyttämiseksi, sellainen on jokaisella rekisteröidyllä (aloittavallakin) yrityksellä vaikka netisivujen teko olisikin vielä kesken.
 
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä.
Kukkis 77
17.07.2013 17:25:14
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hmm.
 
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11594452
 
"Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin" -Aki Kaurismäki
käsi
19.07.2013 19:14:59
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen manageritoimisto joka täältä mnetistä hakee yhteistyötahoja. Eikä ollut huonoin aloitus, mutta siellä suunnalla kuitenkin.
Viimeksi, ainoa kerta, kun olin jopa yhteydessä tälläisen managerin kanssa oli se mielenkiintoista. Kyseinen manageri kyllä sai joillekin bändeille keikkaa järkyttyä jne,
Lopulta parikin bändiä varoitti siitä henkilöstä kotisivuillaan tyyliin: jos kuulette xxxx henkilöstä jotain juoskaa karkuun. Taisi manageri jäädä rahaa velkaa bändeille.
 
Ja vähän se tuntuu oudolta että "joku" käy huutelemassa ilman lupaa yrityksestä...
Ei lisää luottoa yhtään. Mutta ihan mielenkiinnosta, ilmoittele tänne toki kun joku esiintyy a) omalla nimellä b) on antaa t-tunnus c) voitte hieman enemmän kertoa toiminnastanne
 
Janus
19.07.2013 20:28:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.sh-konsultti.fi/
 
Onko äidinkielenne suomi?
 
p130
20.07.2013 13:53:29
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nettisivujen yhteystietojen OHJELMATOIMISTO S&H -nimellä ei löydy rekisteröityä yritystä.
 
Paska haisee kovasti. Josko arvon Konsultti jo vähän valottaisi yrityksen taustoja tarkemmin edes sen y-tunnuksen verran. Ja ihan ilmaisena neuvona kerron, että konsultin uralla pärjää paremmin jos on yhdys sanat hallussa.
 
Vielä kerran: Minne saa lähettää rahaa?
 
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä.
OPJ1974
20.07.2013 15:03:35
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

p130: Nettisivujen yhteystietojen OHJELMATOIMISTO S&H -nimellä ei löydy rekisteröityä yritystä. Paska haisee kovasti.
 
Aika pitkälle juu - PRH:n yritysrekisteristä/kaupparekisteristä en minäkään löytänyt millään hakusanalla vastaavaa yritystä.
 
Luotto palaa ja pelaa, kun sen y-tunnuksen toimittaa ja oikeat/validit yhteystiedot tai esim. perustamiskirjaan merkittyjen vastuuhenkilöiden nimet, jotta firman taustan voi tarkistaa.
Janus
21.07.2013 12:44:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näytöt on kyllä vahvoja jo alkutaipaleella.
 
http://amoroso.yhtio.fi/
http://muusikoiden.net/jasenet/152963
 
Kukkis 77
21.07.2013 19:23:29
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Janus: Näytöt on kyllä vahvoja jo alkutaipaleella.
 
http://amoroso.yhtio.fi/
http://muusikoiden.net/jasenet/152963

 
"Lisäksi referenssilistamme on pitkä ja monta vuotta toiminut."
 
"Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin" -Aki Kaurismäki
Janus
22.07.2013 14:48:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kukkis 77: "Lisäksi referenssilistamme on pitkä ja monta vuotta toiminut."
 
http://www.jannekuusinen.net/Nauraviihde.html
 
Antti1997
22.07.2013 23:41:13 (muokattu 22.07.2013 23:41:20)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Janus: Näytöt on kyllä vahvoja jo alkutaipaleella.
 
http://amoroso.yhtio.fi/

 
"Amoroso on komiikan ja musiikin - ohjelmatoimisto"
 
Ei siis huilu - koulu?
 
Milkop
23.07.2013 12:26:29
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

p130: Kerro nyt toki y-tunnus oman uskottavuutesi säilyttämiseksi, sellainen on jokaisella rekisteröidyllä (aloittavallakin) yrityksellä vaikka netisivujen teko olisikin vielä kesken.
 
Jokos tämän saisi tietää?
 
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
Janus
23.07.2013 13:05:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://amoroso.yhtio.fi/esiintyjahaku/poprock/resolution-13/
 
Kirjoitatteko bändien esittelytekstit itse?
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti