Muusikoiden.net
05.12.2016
 

Roots »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Paavo Pesonen Guitar Workshop Sampolan kirjastossa
1
bluesmannen
09.10.2015 10:20:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paavo Pesonen Guitar Workshop Sampolan kirjastossa
 
BluesLovers ry:n ja Sampolan kirjaston yhteistyössä järjestämä Guitar Workshop on tapahtuma, jonka vetäjäksi on kutsuttu Suomen eturivin blues & roots-muusikoihin lukeutuva Paavo Pesonen.

Tampereen Sampolan kirjastossa tarjoutuu keskiviikkona 14.10. mainio tilaisuus tutustua vanhaan pohjoisamerikkalaiseen juurimusiikkiin. Kirjastossa esiintyvä kitaristi Paavo Pesonen perehdyttää kuulijansa esittämänsä musiikin saloihin niin soitannollisin kuin kerronnallisin keinoin.
 
Tiedossa on monipuolinen kattaus akustisilla kitaroilla ja resonaattorikitaralla perinteitä kunnioittaen soitettua vanhaa countrybluesia, hengellisen- ja kansanmusiikin pohjalta syntyneitä kappaleita sekä Appalakkien vuoristoalueen perinnemusiikkia. Tilaisuudessa kuullaan siis kaikenlaista musiikkia mustien ja valkoisten sävelten sulatusuunista.
 
Paavo Pesonen on nuori itseoppinut kielisoitinten taitaja, joka on perehtynyt syvällisesti soittamansa musiikin historiaan ja taustoihin. Kirjastokeikalla musiikkiin yhdistyvät tarinat, joissa kerrotaan kappaleiden alkuperäisistä esittäjistä, kappaleiden syntyyn vaikuttaneista oloista ja tapahtumista sekä kytköksistä muuhun juurimusiikkiin.
 
Paavo Pesonen soittaa kitaroitaan ns. fingerpicking -tekniikalla. Alun perin ragtime pianistien soittotyylistä johdetun tekniikan avulla muusikko saa kappaleet kuulostamaan siltä, kuin esitykseen osallistuisi useampia soittajia. Fingerpicking osa elävää musiikkiperinnettä, ja kyseinen soittotekniikka on yhä vahvasti edustettuna etenkin Yhdysvalloissa. Tällä tekniikalla soittivat myös kuuluisimmat bluesmiehet jo aikoinaan Robert Johnsonista lähtien.
 
Tilaisuus on yleisölle avoin ja pääsymaksuton. Kuuntelijat voivat esittää esiintyjälle kysymyksiä esitetystä musiikista, käytetyistä soittimista, ym.
 
Tapahtumapaikka: Sampolan kirjasto, Sammonkatu 2, 33540 Tampere
 
Tapahtuma-aika: keskiviikko 14.10.2015 klo 19.30
 
Linkit:
 
http://paavopesonen.blogspot.fi/
https://www.facebook.com/Paavo-Pesonen-446124145507688/timeline/
Sampolan kirjasto
https://www.facebook.com/sampolankirjasto/timeline/
www.blueslovers.org
https://www.facebook.com/groups/blueslovers.ry/
 
Old Guitar
14.10.2015 23:58:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nauhoitettiinko Workshop? Kiinnostaisi kovasti. Olisin mennyt paikallekkin, mutta luin vasta ilmoituksen nyt 14.10. klo 23.56. Varmaan olisi kiinnostusta laajemmaltikin.
 
Ota iisisti - loppu lähestyy...
19691970
15.10.2015 17:11:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Old Guitar: Nauhoitettiinko Workshop? Kiinnostaisi kovasti. Olisin mennyt paikallekkin, mutta luin vasta ilmoituksen nyt 14.10. klo 23.56. Varmaan olisi kiinnostusta laajemmaltikin.
 
Valitettavasti ei nauhoitettu. Paavon kotisivuilta kantsii katsella, missä ja milloin on seuraava workshop. Yritetään saada uudestaan Tampereellekin jossain kohtaa taas järjestymään.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti