| Aihe: Paras blues kitaristi | |
|---|
|
glx405: Pitäisi järjestää blueskitaristien MM-kisat. Ensin olisivat maakohtaiset kisat, sitten Euroopan, Aasian ja Amerikan lohkojen parhaat pääsisivät loppukilpailuun. Siellä sitten kaksi parasta blueskitaristia olisivat finaalissa alkulohkojen ja välierien jälkeen.
Kriteereinä mm.:
- tunneskaala
- surumielisyys
- venytykset
- perinteiden huomioiminen (kaikesta uudesta tulisi virhepisteitä)
- irvistykset
- soundit (välineurheiluksihan sekin tietysti menisi, mutta so not, niinhän se aina)
- lisäksi henkilökohtaisen elämän huomattavista vaikeuksista (alkoholiongelma, huumeet, avioerot, petollinen manageri) saisi muutaman bonuspisteen
- selvästi tunnistettava esikuva
Kiellettyjä dopingaineita ei ole, vaan niitä pikemminkin sitten suositaan. Ainoastaan digitaalisia ulottuvuuksia pedaaleissa ja vahvistimissa ei sallittaisi. Pedaalit ja vahvistimet tarkistaisi Kansainvälisen roadariliiton hyväksymät tarkastajat.
Raatina olisi joka maanosasta Bluespuristien keskuudestaan valitsemat perinnetietoiset teräväkielet.
Eiköhän näillä eväillä löytyisi paras blueskitaristi. Maailmanmestari saisi kullatun Robert Johnson-patsaan neljäksi vuodeksi ja talon Jacksonista, Mississipistä.
Olisiko sielun Saatanalle myyminen dopingia? :D | |
Robbiy Krieger ja Angus Young. Monesti bluesin "ulkopuolelta" löytyvät raikkaat ja omintakeisimmat tuulet.
http://www.youtube.com/watch?v=QpPB6DRUIWo
-Ride on
"Dogs Run Free - Why Don't We". | |
flirtti: Robbiy Krieger ja Angus Young. Monesti bluesin "ulkopuolelta" löytyvät raikkaat ja omintakeisimmat tuulet.
http://www.youtube.com/watch?v=QpPB6DRUIWo
-Ride on
Tuo nyt ainakaan kovin raikasta tai omintakeista ollut. |  Jussiman
12.09.2012 11:51:49 (muokattu 12.09.2012 11:52:39) | |
|
flirtti: Angus Young.
Toistaa Chuck Berryn tyyliä paitsi että kovemmalla ja säröisemmällä soundilla. |  blaekie
12.09.2012 22:48:26 (muokattu 12.09.2012 22:49:04) | |
|
Just tossa katselen Anttilasta ostettua SRV:n keikkaa Daytona Beachilta -87, vetää juuri Ain't gonna give up on love nimistä kappaletta.
Tässä on paras blues kitaristi ehdottamasti. , mutta tämähän me tiedettiin jo ennestään.
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ... ja mitä se sulle kuuluu.. ja jos kuuluukin , niin syytön mä siihen oon. | |
Blues man -99: Olisiko sielun Saatanalle myyminen dopingia? :D
Siitä saa vain lisää skenepisteitä. | |
Jussiman: Toistaa Chuck Berryn tyyliä paitsi että kovemmalla ja säröisemmällä soundilla.
So?
It's not what you play, it's how you play it.
- The late bird catches a nap - | |
Laiskiainen: So?
It's not what you play, it's how you play it.
Mutta ei mun mielestä Angus Youngia voi laittaa oikein millään kitaristilistalla kovin korkealle kun ei löydy oikein mitään persoonallista tai innovatiivista tyypin soitosta. Tai ainakaan ei voi väittää tyyppiä "parhaaksi blues kitaristiksi". | |
Jussiman: Mutta ei mun mielestä Angus Youngia voi laittaa oikein millään kitaristilistalla kovin korkealle kun ei löydy oikein mitään persoonallista tai innovatiivista tyypin soitosta. Tai ainakaan ei voi väittää tyyppiä "parhaaksi blues kitaristiksi".
Voisi ajatella AC/DC:n olleen aika virkistävä ilmestys 70-luvun keskivaiheen main stream musailmapiirissä. Mutta eihän se Angus varmaan kauhean innovatiivinen ole BluesKitaristina. Itse en ehkä kauhean innovatiivista musaa diggaile..
- The late bird catches a nap - | |
Laiskiainen: Voisi ajatella AC/DC:n olleen aika virkistävä ilmestys 70-luvun keskivaiheen main stream musailmapiirissä. Mutta eihän se Angus varmaan kauhean innovatiivinen ole BluesKitaristina. Itse en ehkä kauhean innovatiivista musaa diggaile..
Innovatiivisia (blue)kitaristeja ovat mun mielestä esimerkiksi BB King, Robert Johnson, Chuck Berry, Keith Richards ja Jimi Hendrix. | |
Jussiman: Innovatiivisia (blue)kitaristeja ovat mun mielestä esimerkiksi BB King, Robert Johnson, Chuck Berry, Keith Richards ja Jimi Hendrix.
Voisin lisätä listaan jo aiemmin mainitsemani John Lee Hooker, jos siis nyt otettiin innovatiivisuus haun kohteeks?
"Yksi huono puoli pitkissä vahatuissa viiksissä on se että ne menevät vinoon kun soittaa kitaraa hampailla." -Sakmongkol | P.P.King
14.09.2012 21:55:32 (muokattu 14.09.2012 22:05:35) | |
|
Jussiman: Innovatiivisia (blue)kitaristeja ovat mun mielestä esimerkiksi BB King, Robert Johnson, Chuck Berry, Keith Richards ja Jimi Hendrix.
Hieman kyllä ihmetyttää, millä tapaa "Keef" nyt on niin innovatiivinen blueskitaristi?
Richards on kyllä varsin pätevä rock-kitaristi, mutta bluesin puolella lähinnä esikuviensa summa, joka ei omasta mielestäni juurikaan erotu muista 60- ja 70-lukujen bluespohjaisista rock-kitaristeista. Kyllä Richardsinkin soitosta ne samat vaikutteet kuuluvat aina Chuck Berryä myöten.
Vaikka Richardsia yleensä pidetäänkin "Stonesin sieluna", Mick Taylorin ja Ry Cooderin panosta Stonesin bluesilmaisulle on turha vähätellä. Ainakin omaan korvaani Stonesin bluesit ennen ja jälkeen Taylorin kautta kuulostavat melko hengettömiltä. Cooder puolestaan tutustutti Richardsin avointen viritysten maailmaan soittaessaan "Let it bleed"-sessioissa. Ilman Cooderin oppeja luultavasti hittibiisit kuten "Honky tonk women", "Brown sugar", "Start me up" sekä "Exile on main st."-albumi tuskin olisivat syntyneet ainakaan nykyisessä muodossaan.
Ainakin omassa mielessäni innovatiivisuus yhdistyy uudistamiseen, eikä uudistusmielisyys ainakaan bluesin saralla lukeudu mielestäni Keefin vahvuuksiin. Richardsin sijaan innovatiivisuuden liittäisin mieluummin vaikka näihin nimiin: Gatemouth Brown, Lurrie Bell, Robert Lockwood Jr., Fenton Robinson, Hubert Sumlin, Magic Sam, Freddie King, T-Bone Walker, Casey Bill Weldon jne. | blaekie
14.09.2012 21:57:32 (muokattu 14.09.2012 22:19:15) | |
|
Heh, aika "mielenkiintoisia" nämä kommentit Angus Young:n "innovatiivisuudesta" . Eiköhän hän ole todistellut innovatiivisuutensa aika tarkkaan, tai sit täytyy olla aika puukorva/pää jos ei ole sitä huomannut tähän mennessä.
Nm "Back In Black"
p.p ping: Cooder puolestaan tutustutti Richardsin avointen viritysten maailmaan soittaessaan "Let it bleed"-sessioissa. Ilman Cooderin oppeja luultavasti hittibiisit kuten "Honky tonk women", "Brown sugar", "Start me up" sekä "Exile on main st."-albumi tuskin olisivat syntyneet ainakaan nykyisessä muodossaan.
Hmm, tähän tarttee nyt kyllä jotain muutakin faktaa, kuin mutua
Ainakin omassa mielessäni innovatiivisuus yhdistyy uudistamiseen, eikä uudistusmielisyys ainakaan bluesin saralla lukeudu mielestäni Keefin vahvuuksiin. Richardsin sijaan innovatiivisuuden liittäisin mieluummin vaikka näihin nimiin: Gatemouth Brown, Lurrie Bell, Robert Lockwood Jr., Fenton Robinson, Hubert Sumlin, Magic Sam, Freddie King, T-Bone Walker, Casey Bill Weldon jne.
Lurrie Bell, Fenton Robinson, Casey Bill Weldon, aika marginaalisia ukkoja, ainakin Suomessa.
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ... ja mitä se sulle kuuluu.. ja jos kuuluukin , niin syytön mä siihen oon. | |
Hienoa, että on tällainen ketju, jossa voi käydä luettelemassa kuuluisia kitaristeja.
White men can't Monk | P.P.King
14.09.2012 23:09:45 (muokattu 14.09.2012 23:18:49) | |
|
blaekie: Hmm, tähän tarttee nyt kyllä jotain muutakin faktaa, kuin mutua
Let It Bleedia voitaneen pitää jonkinlaisena murroskautena Stonesin tuotannossa, jolloin bändin tyyli ja soundi muuttui ratkaisevasti. Brian Jonesin sijaan levyn kitaraosuudet soitti Mick Taylor. Sessioissa soitti myös Ry Cooder jonka panos Let it bleed levyllä rajoittuu "Love in vainin" mandoliinisooloon.
http://en.wikipedia.org/wiki/Let_It_Bleed#Personnel
Samoissa sessioissa äänitettiin myös "Jammin with Edward!" jolla Cooder soittaa kitaraa mm. slideosuudet.
http://en.wikipedia.org/wiki/Jamming_with_Edward!
Slidespesialistina avoimet viritykset olivat Cooderille tuttuja jo ennestään, jonka voi kuulla mm. Captain Beefheartin "Safe as milk"-albumilla (1967), jolla hän soitti kitaraa. Cooder soitti slidet myös Stonesin "Sister morphineen". Cooderin soittoa jonkin verran tutkineena tiedän kertoa, että hän soitti sähkökitaraa liki poikkeuksetta avoimessa G- vireessä, ja Cooderin soitossa on paljon samoja tekijöitä ja lickejä kuin Stonesien klassikkoriffeissä.
Brian Jonesin aikainen Rolling Stones kyllä levytti bluesbiisejä, mutta slideä tai avovireitä niissä ei juurikaan käytetty (ainakaan millään kovin kehittyneellä tavalla). Muutos tapahtui vasta "Let it bleedin" aikaan "Honky tonk woman"-biisillä, joka oli ensimmäisiä avoimella-G:llä soitettuja legendaarisia Stonesin biisejä. Myöhemmin Stones on hyödyntänyt ko. viritystä useissa biiseissään (monet "Exile on main st:n" kappaleet, "Start me up" jne.). Tuo äkillinen muutos Richardsin soittotyylissä ei liene pelkkää sattumaa.
Tuo Stonesin ja Cooderin yhteys on käsittääkseni jonkinlainen julkinen salaisuus rock-historiassa, josta on kirjoiteltu ahkerasti useammissakin eri lähteissä. Luin siitä muistaakseni ensimmäisen kerran jostakin rockin klassikkolevyjä ja niiden taustoja käsittelevästä opuksesta (nimeä en muista), mutta sama tarina on tullut esiin milloin missäkin, historiikkeja ja levyarvosteluja myöten.
Lopuksi vielä linkki yksityishenkilön ylläpitämälle Stones sivustolle, jolta löytyy monenlaista tietoa Stonesista. Alla linkki listaan Sonesin vaikutteista, joissa on mainittu myös Cooder.
http://www.rollingstonesnet.com/influenc.htm
Ja jottei mene täysin offtopicin puolelle, ehdotan myös Cooderia yhdeksi maailman parhaista (blues)kitaristeista. | Jussiman
15.09.2012 00:16:46 (muokattu 15.09.2012 00:32:09) | |
|
P.P.King: Hieman kyllä ihmetyttää, millä tapaa "Keef" nyt on niin innovatiivinen blueskitaristi?
Richards on kyllä varsin pätevä rock-kitaristi, mutta bluesin puolella lähinnä esikuviensa summa, joka ei omasta mielestäni juurikaan erotu muista 60- ja 70-lukujen bluespohjaisista rock-kitaristeista. Kyllä Richardsinkin soitosta ne samat vaikutteet kuuluvat aina Chuck Berryä myöten.
Blues olikin sulkumerkeissä, eli puhuin yleisimmin kitaristeista. Keef oli oikeastaan ensimmäisiä varsinaisten kitarariffien soittajia. Satisfaction, Jumpin Jack Flash, Brown Sugar, Honky Tonk Women, täytyykö sanoa lisää? Ei ole toista samantasoista riffittelijää. Keef myös monessa mielessä uudisti rock-kitaransoiton ja on kitaristina yhtä olennainen kuin vaikka Jimi Hendrix.
On totta että Keef käyttää paljon Berryn lickejä, mutta ne eivät suinkaan olleet ainoa mitä hän soitti, Keef on erittäin hyvin oppinut bluesmies, jonka soitossa on piirteitä aina varhaisesta deltabluesista Chicagon sähköiseen bluesiin. Ajoittain Keef yhdistelee taidokkaasti myös kantrielementtejä. Ja Rolling Stones oli alunperin bluesyhtye.
Ja avoimen G-vireen Richards taisi joskus 60-luvun puolessavälissä oppia Everly Brothersilta yhteisen kiertueen aikana, tai näin ainakin väittää omaelämäkerrassaan jos muistan oikein. Avointa G-virettä olivat käyttäneet bluesmiehet ennen sitä jo iät ja ajat. Ry Cooder lienee oppinut sen käytön esimerkiksi Muddy Watersilta, joka käytti sitä soittaessaan slide-kitaraa. | |
Jussiman: Keef oli oikeastaan ensimmäisiä varsinaisten kitarariffien soittajia. Satisfaction, Jumpin Jack Flash, Brown Sugar, Honky Tonk Women, täytyykö sanoa lisää? Ei ole toista samantasoista riffittelijää. .
Tuli mieleen kaksi muuta aikalaista, joka olivat riffinikkareina todella aikaansa edellä. Nimittäin veljekset Dave ja Ray Davies. Vanhoilla Kinks-hiteillä oli liuta riffejä, jotka ovat kelvanneet myöhempien aikojen hevisankareille kuten Van Halen. Jos ei anna 60-lukulaisten kitarasoundien hämätä, niin Kinksin biiseistä löytyy ihan AC/DC-tasoista riffittelyä.
En sitten malttanut olla sanomatta. | P.P.King
17.09.2012 12:37:21 (muokattu 17.09.2012 12:38:59) | |
|
Jussiman: Keef oli oikeastaan ensimmäisiä varsinaisten kitarariffien soittajia. Satisfaction, Jumpin Jack Flash, Brown Sugar, Honky Tonk Women, täytyykö sanoa lisää?
Omassa mielessäni ensimmäiset varsinaiset kitarariffit yhdisyvät Chessin studiokitaristeihin (Robert Lockwood Jr., Luther Tucker,, Hubert Sumlin jne.), jotka soittivat timanttisia riffejä niin Sonny Boy Williamson II:n, Little Walterin kuin Howlin' Wolfinkin taustalla jo 50-luvulla. Stonesin "varhaiset" hittisinkut kuulostavat omaan korvaani lähinnä vanhojen Chess-riffien pyörittelyltä (vertaa keskenään esimerkiksi Stonesin "Last time" ja Howlin Wolfin' "Smokestack lightning"). Riffittelystä huolimatta Richards on mielestäni malliesimerkki lähinnä seisahtuneisuudesta. Voiko kitaristia, joka on juntannut samaa tavaraa viimeiset 40 vuotta ilman mainittavaa kehittymistä muusikkona, pitää innovatiivisena?
Ja avoimen G-vireen Richards taisi joskus 60-luvun puolessavälissä oppia Everly Brothersilta yhteisen kiertueen aikana, tai näin ainakin väittää omaelämäkerrassaan jos muistan oikein.
Keefin lausunnot tuosta aiheesta ovat sangen ristiriitaisia. Itse olen lukenut kumpaakin versiota, niin Everly Brothersia kuin Cooderiakin. Stonesin levyjä kuuntelemalla pitäisin Cooderia kuitenkin todennäköisempänä oppi-isänä. Ensimmäiset biisit jolla Keef käytti avovirettä olivat vuoden 1968 "Street fighting man" sekä "Jumpin' jack flash". Kyseisissä biiseissä Keef käytti avointa-D:tä. Stonesin soundille ominainen avoin-G tuli mukaan ensimmäisen kerran vasta "Let it bleedin" aikoihin, jolloin Cooder soitti Stonesin sessiomuusikkona (ks. aiempi kirjoitukseni). Mielestäni Everly Brothers teoria kuulostaa siis jokseenkin hataralta.
Avointa G-virettä olivat käyttäneet bluesmiehet ennen sitä jo iät ja ajat. Ry Cooder lienee oppinut sen käytön esimerkiksi Muddy Watersilta, joka käytti sitä soittaessaan slide-kitaraa.
Korostan vielä, että mielestäni esikuvien lukumäärällä ei ole mitään merkitystä soittajan innovatiivisuuden kannalta. Vaikka Cooderin soitossa voi kuulla niin vaikutteita niin bluesista, ragtimesta, ns. Guthrie-folkista, havaijikitaristeista kuin isosta joukosta erilaisia perinnemusiikkilajeja, pidän silti Cooderia äärimmäisen innovatiivisena kitaristina. Sen lisäksi että Cooder on onistunut luomaan uniikin soittotyylin, kuultavissa on myös jatkuvaa kehitystä muusikkona. | |
Jep, on outoa ettei Keef voi myöntää oppineensa avovirettä Cooderilta, muistan lukeneeni jostain että asia olisi juuri näin.
Tätä tukee se että Cooder oli mukana Stonesin sessioissa samaan aikaan. Avovire riffit olivat yksi pääsyy miksi Stones oli yhtäkkiä "Greatest rockroll band in the world"
oltuaan joku vuosi taaksepäin rhythm and blues cover bändi.
Toinen syy myksi Stonesin taso nousi kertaheitolla oli Mick Taylor ja Nicky Hopkinsin liittyminen porukkaan.
Kyllä olisi Keefiltä kiitoksen paikka Cooderille vaikkapa samaan tapaan kun maksoi velkansa Chuck Berrylle järjestämällä tämän 60-v. juhlakonsertin.
Mutta alkuperäiseen aiheeseen:
Clapton, Mick Taylor, SRV, Hendrix, King nimiset, jne.
Cooder lienee paras slide kitaristi, hyviä näytteitä esim. joku aika sitten tv:stä tulleessa Crossroads leffassa.
Surkein: Ynkkä(Blues on tunnetta, ei tekniikkaa) | |
fiesta2: (Blues on tunnetta, ei tekniikkaa)
Mun mielestä tää oli oudosti sanottu kun kattoo mitä mainitsit parhaiksi...
"Yksi huono puoli pitkissä vahatuissa viiksissä on se että ne menevät vinoon kun soittaa kitaraa hampailla." -Sakmongkol | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
