Muusikoiden.net
06.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Roots »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Persut vs. roots
1
tjj2000
26.02.2011 09:44:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jokunen kuukausi sitten kirjoitin vitsinä johonkin divarikappaleen otsikkoon, että kun PS saa vaalivoiton, tälläisen tekijät viedään saunan taakse.
No nyt heidän vaaliohjelmansa on julkaistu; tuohon suuntaan ollaan menossa; ainakin henkisellä tasolla.
 
Muiutama pala heidän ohjelmastaan: http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1536
 
"Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan."
 
Huomatkaa sana ikuinen; samaa sanaa käytettiin Saksassa 30-luvulla menestyksekkäästi; silloin valtakunta oli vain tuhatvuotinen
 
"Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna. Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle."
 
No roots homma nyt on kaukana mistään suomalaisuudesta.. No ei tämä tähän pääty
 
"Sen sijaan yleisradion olisi keskityttävä suomalaisen ja laajemmin länsimaisen kulttuurin vaalimiseen tarjoamalla korkealaatuista kulttuuriohjelmaa mm. dokumenttien, teatteriesitysten tai konserttien muodossa"
 
Nyt sitten kelpaakin ns. länsimainen kulttuuri; miltähän tämä itänaapurissa vaikuttaa, kun lukevat. Ei siellä kaikki ole kunnossa, mutta on siellä hyviäkin asioita.
 
"Suomen on tarjottava riittävät voimavarat siihen, että niin Savossa, Pohjanmaalla kuin muuallakin on maakuntien asukkaille mahdollisuudet tuottaa paikallisia traditioita seuraavia kulttuuririentoja. Murteet koemme niin ikään kansalliseksi rikkaudeksi eikä niitä pidäkään pyrkiä juurimaan pois"
 
Voe pistin juuri trattocasterin uunin saunapuiksi; mut mis on miun kannel..
 
Ei jaksa enempää. Lukekaa koko juttu ja olkaa aktiivisia tulevissa vaaleissa.
Ei pitämiset on ennenkin vaihtuneet kielloiksi ja rajoituksiksi.
Älkää sanoko, että teitä ei ole varoitettu.
 
Kun en soittele, niin olen varmaan lenkillä http://www.movescount.com/members/tjj2000
blues guitar
26.02.2011 10:16:03 (muokattu 26.02.2011 10:24:27)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitähän vaalikampanjaa täällä käydään?
Pidetään politiikka pois täältä.
 
edit.
 
Kun ton PS:n mainoksen tohon laitoit, niin kävin lukemassa ja täytyy kyllä todeta että monissa asioissa olen aivan samaa mieltä heidän kanssaan.
Joten täytyypä todella harkita josko äänestäisi PS.ää.
 
...ajan H-D:llä pitkin suomee...antaa kitaran laulaa vaan...juomaksi kelpaa vain Scotch Single Malt...
Scuttle
26.02.2011 10:30:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tjj2000: Voe pistin juuri trattocasterin uunin saunapuiksi; mut mis on miun kannel..
 
Suomalaiskansallisesti sanan alussa ei voi olla kahta konsonanttia eikä ole c-kirjainta. Siis rattokasteri.
 
Vaalit on tärkeä asia ja politiikka hauskinta huumoria, mut jutellaan myö täällä vaan lepposasti musiikista.
 
Ei mulla mitään asiaa ollut, pahoittelut kohinasta.
 
I started out with nothin and I still got most of it left - Seasick Steve
sub zero
26.02.2011 15:50:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikö persujen populismiin voisi kuulua myös julkisen rahoituksen mittava siirto taidemusiikilta populaarimusiikille (mukaan lukien tietysti roots)? Ovatko he puhuneet tästä?
 
a gypsy woman told my mother before i was born you have a boy chile comin' gonna be alemman tason mies
jPekka
26.02.2011 22:58:52
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sub zero: Eikö persujen populismiin voisi kuulua myös julkisen rahoituksen mittava siirto taidemusiikilta populaarimusiikille (mukaan lukien tietysti roots)? Ovatko he puhuneet tästä?
 
Hesarin Vesa-Matti Saarakkalan haastattelusta:
Haluatte lisää arvostusta Albert Edelfeltin, Akseli Gallén-Kallelan ja Jean Sibeliuksen teoksille. Haluatte myös tukea suomalaista identiteettiä vahvistavaa taidetta ja ottaa tukea pois postmodernilta nykytaiteelta. Onko poliitikkojen tehtävä määritellä mikä on oikeaa taidetta?
 
Ei se ole mitenkään politiikan ulkopuolella oleva kysymys. Se kertoo hyvin paljon perinteisistä puolueista, että ne eivät halua eivätkä uskalla ottaa kantaa tämäntyyppisiin asioihin, vaan pitävät sitä kammoksuttavana. Täytyy ottaa kantaa asioihin. Kyllä minulle ainakin on tärkeämpää vanhustenhoito kuin postmodernismin tukeminen. Asetan vanhukset edelle.
 
Eli suomalaisten vanhusten identiteettiä vahvistava populaarimusiikki kelpaa, mutta muuten ei.
 
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä."
Gary Enfield
27.02.2011 10:10:32
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jPekka: Hesarin Vesa-Matti Saarakkalan haastattelusta:
Haluatte lisää arvostusta Albert Edelfeltin, Akseli Gallén-Kallelan ja Jean Sibeliuksen teoksille. Haluatte myös tukea suomalaista identiteettiä vahvistavaa taidetta ja ottaa tukea pois postmodernilta nykytaiteelta. Onko poliitikkojen tehtävä määritellä mikä on oikeaa taidetta?
 
Ei se ole mitenkään politiikan ulkopuolella oleva kysymys. Se kertoo hyvin paljon perinteisistä puolueista, että ne eivät halua eivätkä uskalla ottaa kantaa tämäntyyppisiin asioihin, vaan pitävät sitä kammoksuttavana. Täytyy ottaa kantaa asioihin. Kyllä minulle ainakin on tärkeämpää vanhustenhoito kuin postmodernismin tukeminen. Asetan vanhukset edelle.
 
Eli suomalaisten vanhusten identiteettiä vahvistava populaarimusiikki kelpaa, mutta muuten ei.

 
On yksi asia päättää tuetaanko kulttuuria vai ei ylipäätänsäkään, ajattele vaikka suomalaista musiikkikoulutusta. On sitten eri asia jos poliitikko rupeaa vielä määrittelemään mikä on sitä tuettavaa kulttuuria ja mikä ei.
 
http://www.youtube.com/watch?v=BtNOXVjwsqE
latuska90
27.02.2011 14:34:27
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voin sanoa tähän vain, että en ymmärrä politiikasta mitään... en siis yhtikäs mitään. :P
 
"Ihminen on sekin akustinen instrumentti, kun sen virittää niin se soi kuin enkeli." - Albert Järvinen
sub zero
27.02.2011 14:51:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

gary field: On sitten eri asia jos poliitikko rupeaa vielä määrittelemään mikä on sitä tuettavaa kulttuuria ja mikä ei.
 
Kuka sen nykyään määrää ja onko se enemmän demokraattista?
 
Poliitikot ovat kansan valitsemia ja jos he etukäteen sanovat, mitä taidetta tukevat ja miltä leikkaavat, niin ei sekään demokratian kannalta aivan huono vaihtoehto kai ole.
 
a gypsy woman told my mother before i was born you have a boy chile comin' gonna be alemman tason mies
Gary Enfield
27.02.2011 16:33:07
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sub zero: Kuka sen nykyään määrää ja onko se enemmän demokraattista?
 
Poliitikot ovat kansan valitsemia ja jos he etukäteen sanovat, mitä taidetta tukevat ja miltä leikkaavat, niin ei sekään demokratian kannalta aivan huono vaihtoehto kai ole.

 
Kulttuurin rahat taitaa tulla aika montaa eri reittiä ja monen eri portaan kautta. Kun poliitikko tai semmoiseksi haluava ennen vaaleja selittää mitä kulttuurimuotoja haluaa ja mitkä ovat pois vanhustenhoidolta, niin on se pääasiassa paskanpuhumista. Sinänsä ihan tavallista demokratialle, mutta ei se siitä puheesta sen järjellisempää tee. Mielenkiinnolla odottelen miten persujen noste materialisoituu vaaliuurnilla.
 
http://www.youtube.com/watch?v=BtNOXVjwsqE
Epämuusikko
28.02.2011 16:19:20
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

On roots-musakin länsimaisen kulttuurin puitteissa ihan mukavasti.
 
I'm way deep into nothing special (SD: West of Hollywood).
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti