| Aihe: Joe Bonamassa | |
|---|
|
Jep, haukutaan Bonamassaa kuinka vaan toisten kopioijaksi, niin pitää edelleenkin todeta, että hän on niitä harvoja, joiden uusia levyjä jaksaa vielä kuunnella ja ostaa. Hyvä laulaja ja helvetin hyvä soittaja, ei musiikin nin mullistavaa tarvitse olla kunhan on sydän mukana. |
|
Se uusin levy on ihan kiva.
http://www.soundi.fi/levyarviot/joe-bonamassa-different-shades-blue
Kaikista löytyy ihana sielu, kun ihmiseen keskittyy. |
|
Suosikkibiisikseni Different Shades of Blue-albumilta on muutaman viikon kuuntelulla muodostunut tämä kakkosraita
https://www.youtube.com/watch?v=OaBWaB5kHZg
Liveversiotakin näköjään youtubessa (alun hendrixien jälkeen)
https://www.youtube.com/watch?v=kCkHXJV1yX0
Tässä ja muutamassa muussakin uuden levyn biiseistä Joe päässyt piristävästi vähän uusille urille. |
|
Joen live tulkinnat senkuis paranee, tämä BB klassikko toimii kuin se junan vessa..
https://www.youtube.com/watch?v=YnG7SR6kl2w
Laulu on täytettä soolojen välissä... |
|
Omasta mielestäni parhaimmat "taidepläjäykset" Bonamassa on tähän mennessä saavuttanut tämän neidon kanssa ... (Beth Hart)
Tässä "Jing & Jang" - kaksikon varsinainen herkkupala;
https://www.youtube.com/watch?v=aLR_bSzPTiY
" Soittaa tunteella - tarvittaessa vähemmän " ....... soittotaitoa sekin. |
|
Kävin kuuntelemassa kolmetoista minuuttia jotain livevetoa ja olen aikaisemmin kuullut kaverilta hajanaisia pätkiä joten kovin syvällä rintaäänellä en voi puhua. Tuo livepätkä oli vuodelta 2014 joten kuvannee kaverin nykyistä settiä ainakin jollain tavalla.
Ensinnäkin täytyy sanoa, että on taitava ihan kiistatta. Toiseksi on pakko todeta, että vähän ristiriitainen fiilis tuli itselleni tästä kaverista. Biisit oli aika hyviä ja bändi toimi kuin junan vessa ja Joe itse on virtuoosimainen soittaja. Kolmanneksi tuli mieleen, että tämä musa ei ole bluesia nähnytkään (jostain syystä olin kuvitellut, että Bonamassa olisi rootskaiffari) tai ainakin se on niin kloriitilla valkaistua ettei itse suuri Claptonkaan vedä yhtä valkoista.
Bonamassa soitto on todella tarkasti artikuloivaa ja tyylikästä. Se basisti oli kyllä aivan hemmetin kova, siis se kalju jätkä. Viidenneksi tuli mieleen lahjakkaan lapsen tragedia, kaverille on vissiin pikkupojasta asti jankutettu kuinka hemmetin kova se on ja se seikka pikkuisen näkyi ja kuului:-). luoja varjelkoon enää ketään koskaan kirjoittamasta nimeään kitaran otelautaan:-D sitä vaan ei pitäisi kenenkään tehdä. Soitossa se kuului pikkuisen tarpeettomalta turvallisuushakuisuudelta ja riskien välttelyltä. Toisaalta vaikka kuului, että kaveri on vetänyt satamiljoonaa kertaa noi samat likit, niin onhan ne itsessään hienoja ja tosi makeita.
Oli kuitenkin jännän ristiritaisen fiiliksen jättävä kaveri. Itse tykkään enemmän vanhojen bluesukkojen suurpiirteisyydestä vireen suhteen ja pikkuisen välinpitämättömästä asenteesta omaan virtuositeettiinsa. Joe tuntui pikkuisen "kitarasankarimaiselta" ja kamat liian vireessä, mutta sen soitto svenggaa ja musa on hyvää. Ja mikä helvetti siinä on ettei netissä ole yhtään kuvaa jossa se ei poseerasi sen kitaravuorensa keskellä:-(. Ei tuon tason kaveri tarvitsisi enää mitään pippelin jatkeita. (jos kuse ei ole sitten jostain markkinointidiilistä Gibsonin kanssa).
Lopputulemana on todettava, että tulen väistämättä palaamaan tämän kaverin pariin vielä uudelleenkin. Tää jätkä olisi aivan superi, jos se olisi pikkuisen vähemmän insinörtti ja enemmän blues:-). Toisaalta se voi olla superi noinkin, mutta mä en vain tajunnut sitä ihan vielä, siksi täytyy kuunnella sitä toistekin ja nimenomaan ilman kuvia ja videoita. Niin ja hyvä laulaja se on, ihan jäätävän hyvä (ei mikään BB King, mutta kevyesti elviksen veroinen).
Olisipa jo kevät |
|
Joe aiheuttaa ristiriitaisia tunteita joten hallun kirjoitus on ihan yleisillä linjoilla.
Se mitä tulee Joen blues hommaan niin siitä jo kolme levyä sitten kirjoiteltiin että hän on hylännyt bluesin vaikka kaveri oli mukana perustamassa The Blues Foundationia.
Joe itse (perustuu omaan mielipiteeseen, en ole Joen kanssa saunanlauteilla tästä jutellut) ei halua jäädä yhden tyylin vangiksi vaan haluaa laajempaa käsitystä bluesiin, lisäten siihen muutakin genreä. Rohkeasti coveroi muiden kappaleita omalla tyylillä ja on saanut arvostelua Eric Johnsonin skaalojen käyttämisestä, niitähän riittää mutta jos koko Joen tuotantoa kuuntelee niin ne lainaukset menee lähinnä tribute osastolle kun sitä muunlaistakin soittoa löytyy yllin kyllin...
No tämä meni nyt henkilökohtaiseksi mielipiteeksi ja jokaisella on oma, senverran vielä tuosta skebasta missä on Joen nimi otelaudassa..on lahja Gibsonilta, olishan sen voinut jättää seinälle mutta toisaalta..soitettavaksi se on tehty.
Loppuun vielä Joen oma blues
https://www.youtube.com/watch?v=c-7drgQYvBM
Laulu on täytettä soolojen välissä... |
 hallu
18.12.2014 23:30:05 (muokattu 18.12.2014 23:37:36) | |
|
scorpion-70: Joe aiheuttaa ristiriitaisia tunteita joten hallun kirjoitus on ihan yleisillä linjoilla.
Se mitä tulee Joen blues hommaan niin siitä jo kolme levyä sitten kirjoiteltiin että hän on hylännyt bluesin vaikka kaveri oli mukana perustamassa The Blues Foundationia.
Joe itse (perustuu omaan mielipiteeseen, en ole Joen kanssa saunanlauteilla tästä jutellut) ei halua jäädä yhden tyylin vangiksi vaan haluaa laajempaa käsitystä bluesiin, lisäten siihen muutakin genreä. Rohkeasti coveroi muiden kappaleita omalla tyylillä ja on saanut arvostelua Eric Johnsonin skaalojen käyttämisestä, niitähän riittää mutta jos koko Joen tuotantoa kuuntelee niin ne lainaukset menee lähinnä tribute osastolle kun sitä muunlaistakin soittoa löytyy yllin kyllin...
No juu, huomasin olevani vähän kärjekäs. Ehkä se oli sitä ristiriitaisuutta:-). No ei ole uutta, että suuret taiteiiijat ovat ristiriitaisuuksia herättäviä henkilöitä. Ilman muuta kiinnostava tapaus johon lienee pakko tutustua lähemmin, ei kai tässä muuten saa nukutuksi:-).
No tämä meni nyt henkilökohtaiseksi mielipiteeksi ja jokaisella on oma, senverran vielä tuosta skebasta missä on Joen nimi otelaudassa..on lahja Gibsonilta, olishan sen voinut jättää seinälle mutta toisaalta..soitettavaksi se on tehty.
Montakohan kitaraa G-pajasta pitää ostaa, että saa moisen lahjan? :-). Joella näytti olevan niitä kaksi. Sitä paitsi ne voivat olla hyviä kitaroita että ei siinä mitään:-).
Loppuun vielä Joen oma blues
https://www.youtube.com/watch?v=c-7drgQYvBM
No tuon tunnisti Bluesiksi meikäläinenkin.
Olisipa jo kevät |
 Ossi
21.01.2015 12:33:21 | |
|
Bonamassa veti v. 2001 Puistobluesissa hyvän keikan, vaikka varsinaisia "shivers down the spine" - fiiliksiä tuosta ei jäänytkään. Päällimäinen muistikuva on, että repertuaariin kuului mm. Blind Faithin Had to cry today -kipale. Sinänsä mies ei ole keksinyt mitään uutta ja mullistavaa - kukapa juuri keksiikään näinä aikoina?
Ehkä näiden keskivertoa nuorempana vitsansa vääntäneiden rasitteena on, että soundi, tekniikka, soitto- ja esiintymisrutiini yms. on jo teinivuosina tasolla, josta meikätaviksen on turha edes unelmoida. Niinpä noiden tekemiset aikuisiällä saattavat kuulostaa tilua ja tykinlaukauksia odottavan ns. suuren yleisön ja kaikkien alojen erikoisasiantuntijoiden korvissa tylsältä :)
Kerettiläistä lausua moista ääneen, mutta tällainen modernimpi blues kolahtaa mulle enemmän, kuin esim. John Lee Hooker, Muddy Waters ym. vanhan kansan tekijät, näitä toki väheksymättä :) |
|
Joe vetää keikan Muddy Watersin ja Howlin' Wolf tuotantoa
https://www.youtube.com/watch?v=vlqK4DMhawk
Laulu on täytettä soolojen välissä... |
|
scorpion-70: Joe vetää keikan Muddy Watersin ja Howlin' Wolf tuotantoa
https://www.youtube.com/watch?v=vlqK4DMhawk
Hyvin soi telekasteri! Näemmä Kirk Fletcher mukana, ukkohan on ihan yhtä kova soittaja kuin Bonamassakin (ei taida tosin hänen soittonsa juuri tuolta kuulua) |
|
Pienen osuuden pääsee Kirk tässä biisissä vetäsee
https://www.youtube.com/watch?v=wvOwOrBrxNI
Laulu on täytettä soolojen välissä... |
|
Ossi: Sinänsä mies ei ole keksinyt mitään uutta ja mullistavaa - kukapa juuri keksiikään näinä aikoina?
Ehkä näiden keskivertoa nuorempana vitsansa vääntäneiden rasitteena on, että soundi, tekniikka, soitto- ja esiintymisrutiini yms. on jo teinivuosina tasolla, josta meikätaviksen on turha edes unelmoida. Niinpä noiden tekemiset aikuisiällä saattavat kuulostaa tilua ja tykinlaukauksia odottavan ns. suuren yleisön ja kaikkien alojen erikoisasiantuntijoiden korvissa tylsältä :)
Entäs Joen lauluääni? Sen kehittäminen voisi räjäyttää pankin. Nyt kuulostaa jotenkin sellaiselta niiailulta.
"If you dig it, you must learn it."
http://www.truthinshredding.com |
|
antnis: Jep, haukutaan Bonamassaa kuinka vaan toisten kopioijaksi, niin pitää edelleenkin todeta, että hän on niitä harvoja, joiden uusia levyjä jaksaa vielä kuunnella ja ostaa. Hyvä laulaja ja helvetin hyvä soittaja, ei musiikin nin mullistavaa tarvitse olla kunhan on sydän mukana.
Kyllä se hyvä soittaja on mutta laulu on monesti jotain ihme hyminää.Kyllä se minusta kuitenkin on Se blues kitaristi Stevien ja Gary Mooren jälkeen.
Pelataanko ronskia? |
|
Ei nyt suoraan Bonamassasta, mutta tänään Savoy-teatterissa esiintyvän Beth Hartin keikalle olisi ylimääräistä lippua tarjolla. Keikka loppuunmyyty ja liput olleet 50e paikkeilla, lähtee ensimmäiselle halukkaalle vaikka 30e hintaan. |
|
Bonamassa on jees, mutta siltä puuttuu tietty vaarallisuus. Kaikki on hienosti tehtyä, oivaltavaa, hyvin soitettua mutta kuitenkin niin helvetin varman päälle vedettyä, että seuraavasta äänestä tai soinnusta ei voi erehtyä. SRV:llä oli toisin. Silti, pidän Bonamassasta ja ostan miehen levyjä.
Ei elämästä enää edes juovu. |
 Blain
28.03.2016 12:45:17 (muokattu 28.03.2016 12:49:32) | |
|
Bonamassalta tuli pitkänäperjantaina ulos uusi Blues of Desperation -levy. Laitoin sen Spotifystä soimaan ja mietin, kannattaako tätä ostaa hyllyyn. Tällä hetkellä mieleen on jäänyt parhaiten Albert Collins -henkinen You Left Me Nothin' But the Bill and the Blues, jonka perusteella Bonamassa ei ole ainakaan kadottanut kitarataitojaan.
Ainakaan vielä levy ei ole kuitenkaan iskenyt samalla tavalla kuin aikaisemmat. En tiedä, mihin on menty loistavan Driving Towards the Daylight -levyn jälkeen, koska edellinen levy (Different Shades of Blue) vaikutti samalla tavalla mitäänsanomattomalta. Soitto on taitavaa ja kitarariffit hyviä, mutta lieneekö juuri se vaarallisuus puuttuvan. Särmää ei oikein löydy. Tosin laulu on parantunut viime vuosina. Ehkä tämä levy paranee useamman kuuntelun myötä - niin se on ollut aiempienkin levyjen kohdalla.
Bloodlinen ajoista alkaa muuten olla jo reilut 20 vuotta, tässä haastattelu ja Calling Me Back akustisena https://www.youtube.com/watch?v=PqDvXhbJZGU. Pitkä ura jo takana. |
|
Itsekin kuuntelin Blues of Desperationin kertaalleen läpi. Muutama tosi maistuva riffi ja liuta meneviä sooloja ja likkejä, mutta itselle ei ainakaan heti mikään biisi erotu erityisesti edukseen. Ihan perus mukavaa blues-rock -kamaa, muttei mitään erityisen mieleenpainuvaa. Se on kyllä sanottava, että onhan Bonamassa erittäin taitava kitaristi jo soittaa monesti tyylikkäitä juttuja juuri oikeissa paikoissa. |
|
Bonamassa on aiheuttanut minulle harmaita hiuksia (niin on kyllä akkanikin ja moni muu asia). En ole oikein päässyt kärryille, miksi. Sana feikki tulee mieleeni siitäkin huolimatta, että saatan palaa tämän takia roviolla.
Kuuntelen sujuvasti, ihailen kamakokoelmaa ja osaamista, mutta missä sydänveri? Missä savuisten baarien, huorakujien ja slummikortteleiden elämänmakuinen soundi? Missä blues? Tuntuu että kaikki on jotenkin lavastettua.
En tarkoita että olisin jollain tavalla parempi. kaukana siitä. Mutta itse soitan bluesia. En välttämättä blues-biisejä, mutta joka biisissä bluesia. Bonamassa kuulostaa liian usein siltä, että asia olisi toisinpäin.
Äh. Kaipa niiden soittamalla tienattujen miljoonien näkyminen vain ahdistaa. Kateuttani kitisen.
En usko että minun juttujani kannattaa ottaa ihan tosissaan. Minä en ainakaan ota ;D |
|
Eivät kai rikkaiden tunteet yhtään sen feikimpiä ole kuin köyhienkään. Kova ukko Joe on, vissiin vetää liian tyylinmukaisesti eikä kyllä hirveesti riskejä ota (enää). |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
