Yleistä keskustelua musiikista ›

Miten homma toimii? Miten tai millä tekniikalla tai onko apuna jokin lista jolla tarkastella eri asioita vai onko kaikki vain kehittyneen kuuntelun tuomaa mutu juttua?

Rahalla
 
Ei virhettä

Kultaisin korvin.

Kissatäti: Miten homma toimii? Miten tai millä tekniikalla tai onko apuna jokin lista jolla tarkastella eri asioita vai onko kaikki vain kehittyneen kuuntelun tuomaa mutu juttua?
 
Jos on joku lista ja kriteeristö arvioimiseen niin se on silloin kilpaurheilua. Musiikki ei ole urheilua, siinä kriitikon subjektiivinen näkemys painaa. Yleensä kriitikot ovat musiikkitoimittajia jotka kuuntelevat tosi paljon erilaista musiikkia, joka väistämättä ohjaa makua ja arviointia tiettyyn suuntaan, onko se sitten hyvä vai huono asia.. varmaan vähän kumpaakin.

Kriitikko on kuin eunukki, joka periaatteessa tietää miten eri musiikki on tehtävä.
Tämä näkemys hieman Juicea mukaellen. ;)

Mahdollisimman taitavasti.

https://www.kronozio.com/remote.axd … 5_back.jpg?rotate=90&quality=40
Tsekkauslistoilla

Enpä ole ajatellut asiaa. Mutta, kai musiikin, niinkuin minkä tahansa muunkin arvioimiseen voisi kehittää jonkinlaisen heuristiikan, ellei sellaista jo ole.

Sertzo S.: Kriitikko on kuin eunukki, joka periaatteessa tietää miten eri musiikki on tehtävä.
Tämä näkemys hieman Juicea mukaellen. ;)
 
"Kriitikot kärsimys on, ja yleisö piina.
Ennätyksiä syntyy ulkopuolella kilpailun...
...missä tärkeintä ei ole soitto, vaan jaloviina.
Orja kruunun tuo kutreille kuninkaan naulitun."
 
(Juice Leskinen: Jumalaut mä oon out)

Yleensä väärin.
 
Olikohan se KaRa joka täällä joskus sanoi jotenkin, että kriitikon ei tulisi vain arvioida musiikkia, vaan enemmänkin kuvailla. Se on ehdottomasti näin. Jotta siitä jotain hyötyä lukijalle olisi siis. Ja tulisi vertailla musiikia johonkin. Ja edes yrittää luokitella genre(j)ä tarkemmin, jos mahdollista.

Piepe: Yleensä väärin.
 
Olikohan se KaRa joka täällä joskus sanoi jotenkin, että kriitikon ei tulisi vain arvioida musiikkia, vaan enemmänkin kuvailla. Se on ehdottomasti näin. Jotta siitä jotain hyötyä lukijalle olisi siis. Ja tulisi vertailla musiikia johonkin. Ja edes yrittää luokitella genre(j)ä tarkemmin, jos mahdollista.
 
no eihän se sitten olisi kriitikko vaan kuvailija

Piepe: Yleensä väärin.
 
Olikohan se KaRa joka täällä joskus sanoi jotenkin, että kriitikon ei tulisi vain arvioida musiikkia, vaan enemmänkin kuvailla. Se on ehdottomasti näin. Jotta siitä jotain hyötyä lukijalle olisi siis. Ja tulisi vertailla musiikia johonkin. Ja edes yrittää luokitella genre(j)ä tarkemmin, jos mahdollista.
 
Kyllä, ja kaikkien levyjen tulisi aina saada 3/5, ettei kukaan loukkaannu.

carnation: Kyllä, ja kaikkien levyjen tulisi aina saada 3/5, ettei kukaan loukkaannu.
 
Minusta 5/5, ihan vain jo siksi, että levy on saatu aikaiseksi.

Henri Henri Olavi: Minusta 5/5, ihan vain jo siksi, että levy on saatu aikaiseksi.
 
Ehkä siinäkin vois olla perusteettoman genre-edun tasausmekanismi että vähemmän suositut levyt sais enemmän tähtiä

phiit: no eihän se sitten olisi kriitikko vaan kuvailija
 
Hä. No pitää se kritiikki silti osata antaa, vaikka kuinka kuvailisi.

Se on ihan hyvä sanonta se "kriitikon kritiikin voinee jättää omaan arvoonsa". Itse asiassa nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, niin tosiaan - milläs "lihaksilla" vaikkapa täysin ei-muusikko-kriitikko vaikkapa teilaa levyn? Tai antaa viisi tähteä, siis musiikin historian mittapuussa "täydellinen" levy, mestariteos? Jälkimmäinen on minusta erityisen hankala, koska ns. viiden tähden (tai vaikka 10/10) levy on genrerajat ylittävä klassikko, eikä sitä pitäisi ajatella edes genrensä parhaana enää. Esimerkiksi, jos Milesin Kind Of Blue on viiden tähden mestariteos, onko täysin eri genren, vaikkapa Behmin viiden tähden arvion saanut levy myös? Minusta ei.
 
Kaikesta objektiivisuudesta huolimatta, kriitikoillakin lienee omat mieltymyksensä (okei, monesti myös arvioivat toki vain "oman genrensä" levyjä), joiden pohjalta arvottavat arvioitavan levyn onnistumista mielestään. Väittäisin, että aika harvalla on kuitenkaan sen enempää kompetenssia siihen. Ehkä musiikin tuntemus (ei teorian) on syvempää kuin perustallaajalla, siksi vaikka kiinnekohtia jo tehtyyn voi löytää.
 
Loppujen lopuksi, mikä edes on kritiikin arvo enää nykypäivänä? Ja nimenomaan taiteessa? Joskus aiemmin jonkun artistin tai bändin suosio saattoi olla jopa riippuvainen siitä, mitä Rolling Stone tai NME sanoi. Tai HS. Mutta nykyään enää?
 
Nykyään ehkä tuntuu että se on lähinnä sitä, että tuhlaanko aikaani tähän elokuvaan/peliin tässä valtavassa mediatarjonnassa; tai osviittaa siitä, missähän soittokunnossa tämä legendaarinen bändi/laulaja on nykyisin, menisinkö konserttiin.
 
Levyjen kanssa sillä ei minulle oikein ole edelleenkään mitään merkitystä, kokemus on niin subjektiivinen.

Mun mielestä asiassa kuin asiassa "ihan hyvä" on maksimihyvä mitä voi olla. Kaikki loput on harhaa ja mielipiteitä mitä mestariteoksiin tulee.

En tiedä mistä tuulee, mutta yleensä ottaen oon luottanu kriitikoiden makuun ja asiantuntemukseen. Toki aina saa ja välillä pitääkin olla eri mieltä, mutta ei niille tyhjästä makseta.
 
Hifi-lehdessä ainakin on edelleen tolkun levyarvosteluja. Toki siellä kuunnellaan ehkä hivenen soundi edellä, mutta on siellä musiikillistakin tietoa takana.

Epämuusikko: En tiedä mistä tuulee, mutta yleensä ottaen oon luottanu kriitikoiden makuun ja asiantuntemukseen. Toki aina saa ja välillä pitääkin olla eri mieltä, mutta ei niille tyhjästä makseta.
 
Hifi-lehdessä ainakin on edelleen tolkun levyarvosteluja. Toki siellä kuunnellaan ehkä hivenen soundi edellä, mutta on siellä musiikillistakin tietoa takana.
 
Soundi edellä toki hifi lehdessä. Ehkäpä hyvän arvostelun pointti on jonkinlainen kontekstitietoisuus ja sen esilletuominenkin.
 
Laadukas arvosteluhan on sellainen, joka päällisinpuolin vaikuttaa kuvailulta, koska asiat tekee järkeä. Kuvailu on ikäänkuin perustelu ja varsinainen arvosteleva osuus on sellaista hienovaraista silausta kaiken pohjustelevan kuvailun jälkeen.

Vessajono: Ehkä siinäkin vois olla perusteettoman genre-edun tasausmekanismi että vähemmän suositut levyt sais enemmän tähtiä
 
Eikös wanha musiikkikriitikoiden sääntö sanokin, että "tuntemattomia kehaise, kulttibändejä ylistä, suositut hauku maan rakoon"? 8-)
 
Oma musiikkikriitikon "urani" (ts. Rumban avustajuus) on kaikeksi onneksi päättynyt jo parikymmentä vuotta sitten. En tiedä oliko minulla mitään yksiselitteisiä kriteereitä missään vaiheessa - edes tuota edellämainittua - sillä yleensä tuli mentyä aikalailla perstuntumalla.
 
Jos tunsin artistin aikaisempaa tuotantoa (mikä ei ollut suoratoistoja edeltävänä aikana mitenkään itsestään selvää tai yksinkertaista) vertasin toki siihen, samoin jos olin kuunnellut enemmän samantyylistä musiikkia. Tämäkään ei ollut mitenkään itsestään selvää, etenkään siinä vaiheessa kun levyt alettiin lähettää arvostelijoille postitse toimituksen lajittelemana eikä niitä enää käyty hakemassa toimituksen hyllystä "tää kiinnostaa mua" -pohjalta. Silloinkin toimitussihteeri tai päätoimittaja saattoi tarjota jotakin "tsekkaisitsä tämän" -pohjalta.
 
Koska ei ole olemassa mitään absoluuttisia kriteereitä musiikin laadulle, kaikki arvosteltava tietysti vertautuu kaikkeen siihen, mitä kriitikko on ennen elämässään sattunut kuulemaan ja (ehkä) tykkäämään tai inhoamaan, syystä tai toisesta. Itse ns. uuden aallon ja juurevan bluespohjaisen musiikin (mutta myös 70-luvun suomalaisen iskelmän) kasvattina arvostin laulujen tarinoita ja tekstien maailmaa enemmän kuin esimerkiksi soitannosta briljanssia, etenkään silloin jos musiikista välittyi semmoinen jonkinlainen "kuunnelkaa kuinka taitava minä olen" -viesti.
 
Itse (koti)äänittelyä harrastelleena kiinnitin toki huomiota myös äänitteiden tekniseen toteutukseen, tuliko bändin/artistin ilmaisu minun korviini niin hyvin kuin se olisi ansainnut. Ja basistina sitä, miten hyvin soitto ja laulu ns. kulkee ja groovaa.
 
Vaikka itse nauhoittelin arvosteltavat levyt aina kasetille pipodiskokäyttöä varten kävellessä ja kulkuvälineissä kuunneltaviksi (tämä oli yhdeksänkötlukua, nimittäin), moni albumi jäi väistämättä ihan liian vähälle kuuntelulle, ja tehokkaampi syventyminen olisi saattanut muuttaa näkemyksiä. Siitä syystä en voi kuin pahoitella niitä arvostelujeni kohteeksi joutuneita, jotka kokivat tulleensa väärinymmärretyiksi.