Muusikoiden.net
29.10.2020
Musamaailma.fi - Soittimia rock-asenteella 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Musiikista pitäminen, maun muuttuminen, musiikin luonne
1 2
nenissaK
09.06.2017 21:36:34
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ajatusten herättäjiksi: lukekaa osa tai kaikki tai kyselkää parempia kysymyksiä c:
 
Luin jostain "tieteellisestä" lähteestä jokin aika sitten (en enää muista, mutta ei liene syytä epäilläkään) että eristyksissä eläneille ihmisille eri intervalleja soitettaessa pyydettäessä arvioimaan intervallin miellyttävyyttä asteikolla kyseiset sapiens sapiensit eivät tehneet eroa dissonanssin ja konsonanssin välillä miellyttävyyden suhteen - siis TriTonus saattaa kuulostaa Helvetin hyvältä jollei ole tottunut sen puuttumiseen musiikissa (esimerkiksi?) ja susikvintti voikin olla enkeliseksti jollei piano-opettaja ole pienestä pitäen kivenkovaan painottanut että se ulvoo.
 
Olen myös lukenut että mitä vanhemmiksi vartutaan, sen konservatiivisemmiksi muututaan eli muka keskimäärin "vanhempana" ihmiset mieluummin pitäytyvät vanhassa ja turvallisessa ja ovat epäluuloisempia "uusia" asioita kohtaan. Toisaalta itse olen huomannut ja nyt pääsemässä siitä eroon, että nuorena ottaa joskus liikaakin vaikutteita vain yhdestä tai parista lähteestä kun on tarve ihailla ja ottaa mallia jostain ja liian kärsimätön etsimään ensin laajemmin.
 
Nykyään haluan enemmän eroon suosikkien etsimisestä missään asiassa vaan pikemminkin etsin hyvät ja huonot puolet kappaleissa ja yritän oppia niistä sen sijaan että päätän etukäteen mikä on absoluuttisen hyvä tai huono kappale tai bändi. Etenkin kun harva bändi tekee pelkästään hyviä tai huonoja kappaleita tai kaiken oikein tai väärin missään asiassa.
 
Lähdin Dream Theaterista ja kitaristiystävän kautta löysin mm. Toolin, Opethin, Leprouksen, Peter Hammillin (the Lie, jumankauta mikä kappale..), Steven Wilsonin, Igorrrin, King Crimsonin jne. Animals as Leaders, Meshuggah, Snarky Puppy, Brian Blade&the Fellowship Orchestra, Antonio Sanchez & Migration Band, Gorillaz, Caravan Palace, Rings Of Saturn, Gojira, Queen, Blotted Science, Judas Priest, Kikka Korean Sähköinen Joukkue, Kingston Wall, Leevi ja Jätökset, Led Zeppelin, Black Sabbath, Pink Floyd, Deep Purple jne. Ja kaikki mitä en muista enkä ole vielä löytänyt. Egotrippi, Apulanta, jada jada.
 
Haluaisin kysyä että onko ketään, joka ehdottomasti ei pidä jostain musiikkityylistä? Itsellä ainakin vaati ihan oikeaa totuttelua ja yritystä ymmärtää aluksi esim. Meshuggah, joka taas Nyt on ehdottomia lempibändejä. Esim. Gojira on usimmiten aivan loistava, vaikkakin "simppeli" (toistoa on paljon), kun vain musiikissa kuulee muutakin kuin growlin. Growlissa on nimittäin se juju, että alussa se varmasti on monelle yksinomaan epämiellyttävää, koska ihmisen karjunta nyt vain lähtökohtaisesti on epämiellyttävää/stressaavaa kuultavaa, ihmisiä kun ollaan. Vai onko joku eri mieltä? Itse olen sitä mieltä että sitä mitä ei ymmärrä, siitä ei pidä - siksi kestää monta kuuntelukertaa esim. Meshuggahin kappaleissa. Toisaalta jos jokin kuulostaa kliseiseltä kopiolta, jossa ei ole mitään uutta, se saa itsellä joskus pinnan kireälle. Jälleen kerran; ärsyttää, koska itse ei ymmärrä sitä mitä säveltäjät/soittajat ovat (kai) ymmärtäneet kappaleessa, ja on kärsimätön kuuntelemaan uudestaan ainakaan jos koko kappale vaikuttaa hyvin simppeliltä tai tiivistettynä siltä ettei siitä löydä mitään uutta (hyvää ainakaan) toisella kuuntelukerralla.
 
Etenkin siis: jos (sinä lukija) et kuuntele jotain, niin osaatko nimetä nimenomaan Mitä Spesifistä et kuuntele ja miksi vai onko kyseessä ennakko-oletukset niinkuin tässä oletan ja ajan takaa? Itsellä esim. vieläkin tuntuu takaraivossa sellainen "poppi on paskaa"-ajattelu, vaikka pidän todella monista "pop"-kappaleista (genrejen nimet ovat perseestä mutta en nyt lähde tarkemmin muistelemaan). Oli nimittäin pitkään sellainen "proge"-identiteetti josta yritän tässä pikkuhiljaa luopua ja avata korvat mahdollisimman yksinkertaisille ja samalla toimiville asioille.
 
Klassista kuuntelen myös. Lähinnä ongelmana kaikkien genrejen suhteen on että on laiska kaivamaan.
 
Itse kuuntelen musiikkia aina "musiikki" edellä paitsi jos on esim. Juicesta tai Leevistä kyse, siinä kun on vaikeaa olla erottamatta sanoja vaikkei yhtään yrittäisikään. Olen siis enemmän instrumentaali- kuin lyriikkaihmisiä. Miksi? Varmaan jälleen koska olen laiska kaivamaan lyriikoita, tai sitten vain musiikki on yksinkertaisesti mielenkiintoisempaa. Lisäksi en halua ottaa sanoista selvää koska se ohjaa kappaleen tulkintaa liikaa ja kutistaa jotenkin mielikuvitusta IMO.
 
Itse olen 21 joten toivon että joku "hieman" vanhempi avaisi oman musiikkimaun muuttumista ja ajatuksia musiikista ylipäätään: mikä siinä miellyttää/minkä siinä pitäisi miellyttää? Haetko jotain tunnetilaa? Onko raivo, pelko, ahdistus jne. poissuljettuja tunteita kun etsit musiikkia, vai käyvätkö kaikki tunnetilat? Itse kun olen viime aikoina ihastunut kaikkeen obscureen/negatiiviseen/vaikeasti avattavaan musiikkiin, mutta toisaalta taas esim. Caravan Palace on minusta äärimmäisen piristävää "vaikkakin yksinkertaista" (vaikkei sekään aina iloista) musiikkia.
Miksi te ihmiset siis kuuntelette tai soitatte musiikkia, mitä siinä haette, mitä siitä ajattelette? Mielellään filosofisia vastauksia :) kun jaarittelulinjalle lähdin.
 
Bändisoitossa tietysti yhdessä tekemisen ja oivaltamisen meininki ja yhteisten kokemusten saanti on tärkeimpiä syitä, samoin esiintyminen silloin kun sekä soittajat että yleisö pitävät. Yhteisöllisyys on itselle varmaan 50% ja uuden löytäminen/ajattelun ja tunteiden avaaminen 50% musiikin viehätyksestä.
 
Ja siis: mistä musiikissa ihminen pitää? Matemaattisista suhteista (sekä melodioissa että rytmissä)? Onko hyvän kuuloista musiikkia jossa ei ole juuri mitään matemaattista (laittakaa esimerkki jos on). Koska surun, ilon, ahdistuksen, pelon, vihan, kateuden jne lisäksi aivan oma mielihyvän tunne on Oivaltaminen: joskus oivallus on "ai, näinkin voi tehdä tämän jälkeen" ja joskus "arvasin että tämä tulee tähän" musiikissa, parhaimmillaan ehkä omasta mielestä "ai tällaistakin on olemassa". Itse tekee mieli etsiä aina jotain mahdollisimman uutta ja mielenkiintoista.
 
Mitä koette kun kuuntelette/soitatte musiikkia josta pidätte; miksi pidätte ja mistä tarkalleen ottaen?
 
Short rolls in 6/8 = lyhyet kääryleet, joista on neljännes syöty
Askorbiinihappo
11.06.2017 15:10:36
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Musta kaikki on kiinni mielentiloista ja niiden stimuloinnista. Rakastan kuunnella romanttista ja iloista musiikkia silloin, kun tuntuu siltä. Rakastan myös kuunnella vihaista, itsetuhoista ja ahdistavaa musiikkia silloin, kun iskee pakottava tarve päästä "sfääreihin". Päivät täyttyy musiikilla, silloinkin kun se ei soi. Silloin tietää, mitä haluaisi kuunnella. Olen ajatellut asian kutakuinkin niin, että olen valjastanut satojen yhtyeiden ja artistien musiikin oman elämäni soundtrackiksi, ja toki onnistunut myös laajentamaan omaa tunneälyäni samalla, kokien tunteita, joiden olemassaolosta en tiennytkään.
 
Soittaminen on lähinnä ajanvietettä, leikkiä, tosin maailman tärkeintä sellaista. Soittaminen on mulle toissijainen asia, työkalu siihen, että pääsee säveltämään ja toteuttamaan omat, "maailman parhaat ja tärkeimmät" visiot. Joskus harvoin saattaa hukkua tunteiden pyörryksiin soiton aikana. Useimmin kuitenkin ennen ja jälkeen sen.
 
Hyvän musiikin mulle tekee mikä vaan, jossa kuulen tunnetilan, näen jonkin paikan, koen jotain joka vie mut jonnekin. Musamaku/genre on siinä rinnalla aivan toissijainen juttu. Totta kai on päiviä, jolloin haluaa kuunnella musaa muista syistä, ja ehkä tämäkin joskus vielä muuttuu, kunhan mielenterveys ja muu siihen liittyvä on kunnossa. Mut toistaiseksi nyt näin. Ise en muuten ole sua paljoakaan vanhempi, 24 vuotta tuli juuri täyteen.
 
nenissaK
16.06.2017 14:53:05
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Askorbiinihappo: Musta kaikki on kiinni mielentiloista ja niiden stimuloinnista. Rakastan kuunnella romanttista ja iloista musiikkia silloin, kun tuntuu siltä. Rakastan myös kuunnella vihaista, itsetuhoista ja ahdistavaa musiikkia silloin, kun iskee pakottava tarve päästä "sfääreihin".
 
Niinpä kai itselläkin. Luin myös lukiossa jostain että tämä on yleistä ihmisillä muutenkin, haetaan musiikista samaa tunnetilaa kuin itse kokee kuunteluhetkellä/työkalua (Tool jo sen tiesi) tunteiden/asioiden käsittelyyn.
 
Joskus harvoin saattaa hukkua tunteiden pyörryksiin soiton aikana. Useimmin kuitenkin ennen ja jälkeen sen.
 
Näinpä. Tosin esim. kappaletta harjoitellessa hiipuu/unohtuu fiilis sitä enemmän mitä enemmän jauhaa yhteen putkeen, mutta se nyt ei tietysti varmaan mikään yllätys kenellekään ole.
 
Hyvän musiikin mulle tekee mikä vaan, jossa kuulen tunnetilan, näen jonkin paikan, koen jotain joka vie mut jonnekin. Musamaku/genre on siinä rinnalla aivan toissijainen juttu.
 
Kyllä vaan. Ja joskus tulee ihan puun takaa jotain uskomatonta mikä saa nauramaan/ajan hidastumaan :)
 
Päivät täyttyy musiikilla, silloinkin kun se ei soi. Silloin tietää, mitä haluaisi kuunnella. Olen ajatellut asian kutakuinkin niin, että olen valjastanut satojen yhtyeiden ja artistien musiikin oman elämäni soundtrackiksi, ja toki onnistunut myös laajentamaan omaa tunneälyäni samalla, kokien tunteita, joiden olemassaolosta en tiennytkään.
 
Elävänä esimerkkinä kesätöissä pitkä veemäisen päivän aikana alkaa kaihoamaan tiettyjä biisejä/niiden tunnetiloja ja tekisi mieli päästä jo kuuntelemaan ja soittamaan, mistä saa myös lisää energiaa töihin. Tahti nopeutuu kun haluaa mahdollisimman nopeasti soittamaan.
 
Short rolls in 6/8 = lyhyet kääryleet, joista on neljännes syöty
Hannubal
16.06.2017 19:52:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen lähes kaikkiruokainen itsekin, mutta pari kolme musagenreä on, joista ei saa oikein mitään kiksejä.
 
Raskasta musiikkia kuuntelen paljon, mutta siinä vaiheessa kun laulu ei ole enää melodista, vaan pelkästään ns. "örinää", niin se ei enää sytytä. Monesti olen pohtinut, että Stam1na on se raja musiikin raskaudelle, eli kyseinen bändi vielä menee, koska heillä on tarttuvia koukkuja myös, jopa popahtavia kertosäkeitä. Tykkään hyräillä mukana laulumelodioita, kun kuuntelen musiikkia.
 
Elektronisesta musiikista taas ei iske 2000-luvun Dubstep ja muut päristelyt, joissa osa matalista äänistä kuulostaa lähinnä pieruilta, röyhtäyksiltä tai oksentelulta. Se tempoileva komppi myös aiheuttaa pahoinvointia.
 
Parasta elektronista musaa itselleni on melodinen trance, ja kaikki missä on soitettu tai sämplätty esim. raikkaita pianosoundeja ja akustista tai kevyttä sähkökitaraa. Tarpeeksi täyteläinen ja ilmava soundi on parempi kuin sellainen ohuesti nariseva ja puhiseva 2000-luvun r'n'b.
 
Hän valikoi vaatteemme ja sanat suuhumme. Hän työntää kätensä meidän taskuumme ja syö meidän laskuumme.
Krice
17.06.2017 19:49:40
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nuorena musiikkimakuun liittyy muutakin kuin pelkkä musiikki, ja sehän siinä muuttuu iän myötä mielestäni. Eli aika usein nuorena jokin "kapinallinen" musiikki koetaan omaksi, koska sen avulla rakennetaan identiteettiä. Itselläni se oli hevi, koska olin 80-90 -luvulla nuori. Vanhemmiten ainakin minulla musiikkigenret on laajentuneet, mutta laatutietoisuus kasvanut. Toisaalta jos ajattelen vaikka Metallicaa, niin vaikea sanoa miksi pidin siitä nuorena. Mutta sehän on sitä identiteetin hakuun kuuluvaa juttua, jossa musiikin laadulla ei niin ole väliä.
 
nenissaK
10.08.2017 22:52:37
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nuorena musiikkimakuun liittyy muutakin kuin pelkkä musiikki, ja sehän siinä muuttuu iän myötä mielestäni. Eli aika usein nuorena jokin "kapinallinen" musiikki koetaan omaksi, koska sen avulla rakennetaan identiteettiä.
Itsella oli nuorempana Dream Theaterin kanssa tuo, vaikka eipä se ainakaan viime aikoina mitenkään "kapinallista" tai "tavallisesta poikkeavaa" olekaan, tuskin on koskaan ollutkaan (vaikka sinänsä uniikki bändi sekin, samaa tosin voi sanoa useimmista bändeistä). Oli jo vähän kuin etukäteen päättänyt että "jes, tässä se nyt on, suosikkibändi löytyi, muiden on oltava kauheaa kuraa koska mä nyt tykkään tästä ja työnnän pääni pensaaseen". Jonkun bändin kun liittää vahvasti vielä kehittyvään (feikki- tai aitoon) identiteettiinsä on vaikeaa avata silmänsä muille, paremmillekin teoksille ja asioille, koska varmaan jotenkin tuntuu siltä että pitää tunnustaa myös "identiteettinsä" olevan vielä kehitysvaiheessa ja kasvun kesken siinä tapauksesssa. Koko ikähän on kasvamista, sama pätee varmaan kaikenikäisille - avoimin mielin elämä on helpompaa. Enää en jaksa uskoa että musamakuni olisi mitenkään valmis nyt tai tulevaisuudessakaan, uudet asiat jaksavat kuitenkin kiinnostaa enemmän kuin saman vanhan jauhaminen aina vaan.
Vanhemmiten ainakin minulla musiikkigenret on laajentuneet, mutta laatutietoisuus kasvanut.
Laadusta tuli mieleen (sen lisäksi että "laatu" lienee tässä sitä että kopioijia, näkemyksettömiä ja sutaisijoita ei jaksa kuunnella jos parempaakin on genressä tarjolla?) että joidenkin bändien (kuten Rings of Saturn) tapauksessa mielenkiintoa ainoastaan lisää se, ettei tiedä kuinka vakavalla naamalla kappaleet on tehty. Etenkin jos jotkin kohdat ovat loistavia, jotkin sinnepäin ja teemana joku, tulee miettineeksi että mitähän hemmettiä tässä oikein yritetään sanoa. Toisin sanoen teemaltaan sekasikiöt bändit ja teokset kuten Rings of Saturn ja Devin Townsend Projectin Deconstruction-albumi voivat olla mielenkiintoisempia kuin puristiset jonkin tietyn genren vakavanaamaiset edustajat, jotka menevät otsa rypyssä ainoastaan musiikki edellä. Ehkä rupeankin tässä pikkuhiljaa kiinostumaan taustoista ja lyriikoista paljon enemmän kuin tähän asti. Lyriikoissa on tosin se riski, että jos ne eivät miellytä ja muuten pitäisi biisistä niin sitten alkaa aktiivisen unohduksen vaihe, jossa yrittää palata aikaan jolloin ei lyriikoista tiennyt mitään.
Hannubal: Olen lähes kaikkiruokainen itsekin, mutta pari kolme musagenreä on, joista ei saa oikein mitään kiksejä.
Raskasta musiikkia kuuntelen paljon, mutta siinä vaiheessa kun laulu ei ole enää melodista, vaan pelkästään ns. "örinää", niin se ei enää sytytä. Monesti olen pohtinut, että Stam1na on se raja musiikin raskaudelle, eli kyseinen bändi vielä menee, koska heillä on tarttuvia koukkuja myös, jopa popahtavia kertosäkeitä. Tykkään hyräillä mukana laulumelodioita, kun kuuntelen musiikkia.

Entä kitara-/muut melodiat? Esim. Opethin tapauksessa sinänsä Aina laulu ei kiinosta ainakaan minua, vaikka örinä voikin sopia yllätävän moneen paikkaan ja luo tunnusomaista soundia ja tunnelmaa - örinä-ääniäkin on yhtä paljon kuin puhtaan laulun ääniä, lisäksi välimaastoon karjunta nuottiin kuten Gojiralla. Örinää voi käyttää myös Surullisiin/katkeriin/epätoivoisiin kohtiin ja huumorikeinona tai jopa maanisen ilon ilmauksena (Igorrr)
Niin ja Rings of Saturn: Jostain syystä Lugal Ki En -levy iskee Kovaa vaikka kaikki Laulu onkin pelkkää growlia ja tavallaan hyvin keskiössä myös, vaikkei omaa elämäänsä todellakaan eläkään, vieläpä erityisen purevaa ja terävää sellaista. Muutenkin tämä levy esimerkkinä siitä, etten tiedä kuinka huumoripainotteista kyseinen levy on, onko synasoundi yhdessä biisissä tahalleen tönkkö (sanovat genrekseen leikillä fanien kommenttien perusteella "aliencore", mikä kuvaa hyvin utuisia, etäisiä, mutta ilottelevia, sekopäisiä, vaihtelevia, kaikki tunneskaalat kattavia melodioita ja tahallisen hölmöjä harmonioita ja kitaraefektejä), onko lyriikat pelkkää huumoria vai konseptialbumin semivakava konsepti ja niin edelleen.
Parasta elektronista musaa itselleni on melodinen trance, ja kaikki missä on soitettu tai sämplätty esim. raikkaita pianosoundeja ja akustista tai kevyttä sähkökitaraa. Tarpeeksi täyteläinen ja ilmava soundi on parempi kuin sellainen ohuesti nariseva ja puhiseva 2000-luvun r'n'b.
Nyt odotan Innolla vastausta; oletko kuullut Igorrrista? Caravan Palacen ensimmäistä albumia Caravan Palace suosittelen myös. On kyllä raikkaita pianosaundeja Igorrrilla :D ja cembalo, sitar, klassista kitaraa (siis muutenkin klassista musiikkia, viulu, kuoro), mutta on myös parissa biisissä maiskutusta, huokauksia ja muuta mukavaa - myöskin growlia! Tosin lähinnä huumorikeinona tai koko elämän tunneskaalan kattavien muiden tunteiden ja samaten puhtaan hulluudenkin ilmaisijana. Siitä huolimatta musiikki on 50% ajasta täysin Vakavaa, 50% täysin huumoria. Yhdistelty klassista, black metallia, growlia, klassista laulua, sähkökitaraa, klassista akustista kitaraa, flamencoa, mustalaismusiikkia, akustisia rumpuja ja konekomppeja, blastbeatia, lampaita, kaskaita, kanoja (niitä riittää, Patrick muun muassa), pölynimuria... suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan biisit Vegetable Soup, ieuD, Houmous (SNES-midiääniä) ja Cicadae. Hevimpää Absolute Psalm.
 
Short rolls in 6/8 = lyhyet kääryleet, joista on neljännes syöty
nenissaK
12.08.2017 13:46:35 (muokattu 12.08.2017 13:47:59)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja matematiikasta: kaikessa rytmissä ja melodioissa ja harmonioissa sitä on. Ja korvahan ymmärtää logaritmeja/eksponentteja ja suhteita (äänenkorkeus, desibelit, harmoniat, melodiat) eikä niinkään summaa - toisaalta, onko rytmi juurikaan eksponentteja (en keksi mitään tapausta paitsi esim. perus 4:n eksponentti; esim. 4 iskua tahdissa, 4 tahtia jossain osassa, mahdollisesti eteenpäin vielä jne.) tai suhteita ja kertolaskua muissa kuin polyrytmisissä ja polymetrisissä tapauksissa? Perus virveli kakkoselle ja neloselle on 4/4-tahdin jakamista kyllä, esimerkiksi, mutta rumpujen soittamisessa ei muuten välttämättä löydy niin paljoa eksponentteja tai logaritmeja, vai? Eli kyllä se summakin näköjään viehättää, toisaalta kaikki nämä "summat" rummuillahan voi ajatella jonkin näköisinä jakolaskuina tahdin tai tahtien sisällä. Meshuggah onkin varmaan tyydyttävää kuultavaa rytmisesti siksi että löytyy summa, kertolasku/jakolasku ja siihen liittyen vielä kongruenssi, jos ymmärtää tarkemmin, minkä pituinen riffi on toistumassa ja missä kontekstissa.
 
Because you worship anal pain, hey old man, lend me your purse - enjoy a game of polo! New Millenium Cyanide Christ misheard lyrics, Meshuggah
Gary Enfield
12.08.2017 14:33:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ajattelisin, että musiikkimakuni on paremminkin laajentunut kuin muuttunut. On paljon mielestäni hyvää musiikkia josta olen pitänyt ja pidän oikeastaan edelleen, mutta en juurikaan kuuntele koska olen ne jo kuunnellut. Jos joskus harvoin kuuntelen niin se on joko plokkaamista varten tai satunnaista fiilistelyä.
 
Tyyleistä joita en välitä kuunnella: taidemusiikin klassisen kauden sinfoniaa en kauheasti kuuntele, yritetty on. Pienemmät kokoonpanot menettelee, mutta taidemusiikki olkoon mieluiten Bachista taaksepäin tai Debussystä eteenpäin - joukkoon mahtuu toki useampikin poikkeus. Ja kävin kuin kävinkin tuossa keväällä kuuntelemassa kun Segerstam johti Beethovenin 9:nen. Siihen toki löytyy jo muitakin syitä kuin rakkaus kyseiseen musiikkiin. Mutta ei nuo pitämisen ja ei-pitämisenkään rajat niin selkeitä ole, varsinkaan jos harrastaa musiikkia ja kuuntelee sitä uteliaalla mielellä.
 
Oma mielenkiintoinen juttunsa on soittajalla, joka voi haluta soittaa yhtä - ja soittaakin - mutta kun nuudlailee vaan omiaan niin sieltä tuleekin ihan jotain muuta.
 
nenissaK
26.08.2017 11:49:13
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eläinten musikaalisuus: "esimerkkinä" tässä video papukaijasta https://www.youtube.com/watch?v=WK5uGXpd_PE https://www.youtube.com
Pelkkää "rytmiä" tai muuta matkimista /watch?v=UcEdRM3se6w
Joidenkin lintujen laulu kuulostaa menevän muutenkin säveleen.. halusin vain tekosyyn jakaa nuo videot :)
 
BECAUSE YOU WORSHIP ANAL PAIN, HEY OLD MAN, LEND ME YOUR PURSE, ENJOY A GAME OF POLO! New Millenium Cyanide Christ misheard lyrics, Meshuggah
Lauska
31.08.2017 20:46:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Maku on muuttumut paljon vuosien varrella, joskus kuunneltavat bändit ja tyylit vaihtuivat viikoittain. Nykyään ollut paljon sitä, ettei jaksa kuunnella ees lemppareitaan. Silloin harvoin kun jotain kuuntelee, se on tätä nykyä todennäköisesti joko Rubik, Tigran Hamasyan tai bulgarialainen dissonoiva kansanmusiikki. Itseäni helposti ärsyttää musiikissa ennalta-arvattavuus.
Soittaminen taas on miellyttävää lähinnä silloin kun kokee osaavansa jonkun jutun, tai soittelee jotain omia kehitelmiä. Uusia juttuja treenatessa on aina jotenkin mukavuusalueen ulkopuolella, ja itsellä ainakin jotenkin vaikea hahmottaa niiden tarjoamia mahdollisuuksia. Covereiden soittelu ja erityisesti joidenkin artistien matkiminen harvoin kiinnostaa kovin pitkälle.
Muilla vastaavia kokemuksia?
 
Dave Dangerous
26.09.2017 09:15:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei ole maku muuttunut 37 vuoteen.
Ja aina ja ikuisesti NELJÄ RUUSUA on se jota en voi sietää. Alangon ääni kruunaa kaiken .
 
hiljaisuus on näkymätöntä liimaa
Laama666
26.09.2017 16:42:38 (muokattu 26.09.2017 16:58:29)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aloittajalle: on hyvin tyypillistä, että musiikkimaku muuttuu tai laajenee iän myötä.
 
Myös käymäsi kehityspolku on tavallinen eli ensin kuunnellaan jotain nykyaikana soittavaa bändiä ja kiinnostutaan siitä. Sen jälkeen etsitään tietoa bändin jäsenistä ja saadaan selville keitä heidän vaikuttajansa ja esikuvansa ovat. Sitä kautta edetään ajassa taaksepäin vanhempiin bändeihin ja mahdollisesti eri musiikkityyleihin.
 
Sama prosessi jatkuu näiden vanhempien bändien kohdalla eli tutustutaan jäseniin ja tutkitaan keitä taas heidän idolinsa olivat. Näin syntyy lopulta monimutkainen ajassa taaksepäin etenevä verkosto, joka laajentaa omaa musiikkimakua.
 
Mitä tulee kysymykseesi musiikin hyvyydestä vai miten se oli, pohdit jotain matemaattisia juttuja. Minulle on ihan samantekevää onko musiikki yksinkertaista vai monimutkaista vai jotain siltä väliltä. Jos se kuulostaa hyvältä, niin se on hyvää. En teoretisoi sitä sen enempää, mutta yleisesti ottaen tuo on tunnepuolen asia, ei järjen.
 
Niin ja lisäys vielä: sekin on ihan tyypillistä, että varsinkin oudompi tai monimutkaisempi musiikki ei heti aukene. Ekoilla kuunteluilla Yesin Close To The Edge albumi kuulosti minusta aika sekavalta. Vaati pitemmän ajan, jotta biiseistä sai jotain tolkkua. Nyt se on yksi suosikkilevyjäni.
 
Computer got no soul
LaMotta
26.09.2017 17:14:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Murrosiässä vanhemmat sanoi minulle etten yli kaksikymppisenä enää kuuntele niitä mistä tykkäsin murkkuna ja että siirryn kuuntelemaan iskelmää.
 
Ei tapahtunut. Iskelmämusiikki on ollut ja pysynee inhokkina.
 
Heavy kuuluu myös samaan kategoriaan.
 
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
Sergei Fallinen
26.09.2017 17:43:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lähinnä se on muuttunut sitä mukaa, kun on kyllästynyt samojen vanhojen renkutusten kuunteluun tuhannetta kertaa. Laajahko se on ollut aina, joskaan ei ihan kaikkea kata. Suurinpana inhokkina kaikenlainen nolouteen asti härmäläinen, alimman yhteisen nimittäjän mukaan, mutta ilman itseironian häivääkään, tehty rokki-iskelmä, tyyliin Haloo Helsinki.
 
Kefiiri
26.09.2017 20:17:16 (muokattu 26.09.2017 20:20:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

LaMotta: Murrosiässä vanhemmat sanoi minulle etten yli kaksikymppisenä enää kuuntele niitä mistä tykkäsin murkkuna ja että siirryn kuuntelemaan iskelmää.
 
Tämä harha oli voimissaan silloin, kun keski-ikäiset kuuntelivat iskelmää ja nuoriso rokkia. Päätelmä: keski-ikäisenä ryhdytään kuuntelemaan iskelmää.
 
Mutta vitsihän on siinä, että iskelmämusan kuuntelijat olivat kuunnelleet iskelmiä nuoresta saakka, ja jatkoivat moista toimintaa lähestyessään keski-ikää. Aivan kuten rokkia nuorena kuunnelleet kuuntelevat sitä vanhempanakin. Ei tuollaista rokista iskelmän pariin siirtymistä tainnut oikeasti tapahtua kenellekään.
 
Oma musamakuni on vanhemmiten sillä tavalla lieventynyt, että pidän edellä mainittua Haloo Helsingin itseironian puutetta tavallaan ihan raikkaana juttuna.
 
En ole musiikin asiantuntija.
Laama666
26.09.2017 21:00:56 (muokattu 26.09.2017 22:00:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kefiiri: Ei tuollaista rokista iskelmän pariin siirtymistä tainnut oikeasti tapahtua kenellekään.
 
Tuskin tosiaan ainakaan siinä mielessä, että rokki olisi korvaantunut iskelmällä. Itse olen kyllä laajentanut musiikkimakuani teini-iän jälkeen siten, että myös iskelmät menevät.
 
Mutta iskelmämusiikissa on niin paljon tusinatavaraa kuten rokissa, että ei sitä varauksettomasti jaksa kuunnella. Itsellä iskelmä painottuu vuosikymmeniin 1940-1980. En seuraa näitä uusia iskelmälaulajia, mutta klassikot menevät. Ei tosin hirveästi tuota iskelmäosastoa löydy levyinä: jotain Olavi Virtaa, Tapsa Rautavaaraa, Katri Helenaa, Jorma Ikävalkoa, Repe Helismaata, Irwiniä, Reetuakin. Ja joku Jormasin kokoelma on.
 
Enemmän pitäisi kuunnella 1950-1960 luvun naislaulajia iskelmän saralta. Siellä on todella hyviä monta!!! :-)
 
Computer got no soul
nenissaK
30.09.2017 16:08:43
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laama666:
 
Mitä tulee kysymykseesi musiikin hyvyydestä vai miten se oli, pohdit jotain matemaattisia juttuja. Minulle on ihan samantekevää onko musiikki yksinkertaista vai monimutkaista vai jotain siltä väliltä.
 
Niin ja lisäys vielä: sekin on ihan tyypillistä, että varsinkin oudompi tai monimutkaisempi musiikki ei heti aukene. Ekoilla kuunteluilla Yesin Close To The Edge albumi kuulosti minusta aika sekavalta. Vaati pitemmän ajan, jotta biiseistä sai jotain tolkkua. Nyt se on yksi suosikkilevyjäni.

 
..nimittäin se oivaltamisen ilo liittyen mielestäni (melkein) kaikkeen hyvään musiikkiin tunteiden ja mielikuvien lisäksi. Vaikka herbie hancockin chameleon hymyilyttää 50% "itse musiikin" ja svengin takia ja 50% biisin nimen ja muiden tekijöiden aiheuttamien mielikuvien takia - omalla kohdalla.
 
Niin.. mutta myös pelkkä aukeamattomuus saattaa tehdä musiikista vähemmän tai jopa Enemmän hyvää; siihen (mm.) liittyi tuo matematiikka. Esim. nykyään minusta on jopa äärimmäisen Rentouttavaa esim. Agent Frescon biiseissä se, että Ei tiedä heti mitä siinä tapahtuu (edes rytmisesti).
Ts; jos joku on hyvää, Miksi se on hyvää? Se oli osa tuota pohdintaa. Tosin totta kai musiikin kanssa sama kuin huumorin ja sammakon avaamisen kanssa: "harva siihen ryhtyy, likaista hommaa ja kohde kuolee samalla", mutta pohdin tässä vain, miksi pidän vaikka siitä em. Meshuggahista. Pakko siinä on jotain oivaltamista matikan suhteen olla, tai muuten jää jäljelle joskus vain growli (aina ei melodiaakaan). Aivot kun muutenkin mittaavat tietoisesti ja alitajuntaisesti monia asioita; mitä eroa on matematiikan tehtävän ratkaisemiseen ja polymetrisen kuvion avaamiseen liittyvässä mielihyvän tunteessa? Ei minun mielestäni mitään :D ennustettavuus ja ennustamattomuus sopivassa suhteessa tekee hyvää musiikkia.

Jos se kuulostaa hyvältä, niin se on hyvää. En teoretisoi sitä sen enempää, mutta yleisesti ottaen tuo on tunnepuolen asia, ei järjen.
 
aivan samaa mieltä, MUTTA tunnepuolen asiat ovat silti monesti järjellä käsiteltävissä :D
Kaikesta tästä huolimatta kaikki melodiat ja rytmit ovat matematiikkaa - ei siitä pitää tarvitse mutta niin se vain on
 
BECAUSE YOU WORSHIP ANAL PAIN, HEY OLD MAN, LEND ME YOUR PURSE, ENJOY A GAME OF POLO! New Millenium Cyanide Christ misheard lyrics, Meshuggah
nenissaK
18.03.2020 03:00:19
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tulin näköjään tänne taas fiilistelemään ekaa kertaa kolmeen vuoteen ( _ _)
Gary Enfield: Ajattelisin, että musiikkimakuni on paremminkin laajentunut kuin muuttunut.
Sama tuntuu mullakin olevan. Ja juuri se ettei vanhat poistu, vaan pikemminkin on vaan pitkälti koluttu läpi sen verran ettei jaksa tuhannetta kertaa joka päivä kelata niitä.
Oma mielenkiintoinen juttunsa on soittajalla, joka voi haluta soittaa yhtä - ja soittaakin - mutta kun nuudlailee vaan omiaan niin sieltä tuleekin ihan jotain muuta.
Ite varmaan huomasin lähinnä alkuaikoina ettei tule (taitu, eikä aivot prosessoi) kuin yhtä tyyliä, vaikka toisaalta myös oma tyyli löytyy pikkuhiljaa myös ajan kanssa. Sanoisin kuitenkin että itsellä aikalailla yhtä monipuolista on sävellys, soitto ja kaikki kokeilut ja tuotoksetkin kuin on kuuntelurepertuaarikin. Tai siis, yhtä laaja kuin se repertuaari musiikista josta Oikeasti pitää.
 
https://soundcloud.com/user-671730176/sleeper (rumpalina) Lopputuloksen kannalta on yhdentekevää, alittaako optimistiset odotukset vai ylittääkö pessimistiset odotukset
megatherium
18.03.2020 11:54:47 (muokattu 18.03.2020 13:37:45)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minun makuni muuttui sitten nuoruusvuosien jolloin kuuntelin suomalaista iskelmämusiikkia klassista taidemusiikkia painottavaksi mutta myös genreen sisällä makuni muuttui klassisen kauden musiikista deliuksen ediustaman myöhäisromantiikan kautta suomalaista 1900 luvun musiikkia, niin myöhäisromanttista, uusklassista kuin modernia atonaalista ja jälkisarjallista musiikkia suosivaksi.
 
Mozartin ja beethovenin musiikki subliimeimmillaan on niin yliaistillista ja tavoittamattoman tuntuista että jos sen sisälle pääsee siihen valettujen objektivoitujen emootioiden ottaessa kuulijan tajunnan ja kehon joka solua myöten kokonaan ja ehdoitta valtaansa niin että tämä tuntee tulleensa vedotuksi tunteisiinsa mitä syvimmällä tavalla tahtomisen ja minuuden kadotessa tajunnasta kun kuulija nostetaan pois tavanomaisesta minästään ei hän lopulta kuule enää laisinkaan musiikkia ja säveliä kuuloaistimuksen ollessa tajunnasta tahtona niinikään pois tungettu vaan on valtaisan tunnehehkun vallassa nivustaipeiden valtimoiden kiivaasti jyskyttävässä hurmiossa hikikarpaloiden valuessa pitkin sängyllä lepäävän kylmän kehon rintamusta häikäisevän valopallon väikkyessä tajunnassa.

Tämä johtuu siitä että musiikki transformoituu vastaanottajan tajunnassa takaisin siksi psykofyysiseksi tilaksi jonka säveltäjä koki teostaan luodessaan luomisaktin aikana ja joka on vain sävelin sanottava asia.
 
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
shuffle
18.03.2020 14:32:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Musiikkimakuni ei ole iän mukana 40 vuodessa muuttunut käytännössä yhtään. No jotain Iron Maidenia tulee ehkä viisikymppisenä kuunneltua vähän harvemmin. Stones oli kova sana 1980 ja on yhä. Samoin Hanoi, jne.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2020, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti