| Aihe: Terve esiintymisjännitys vs. halvaannuttava esiintymispelko | 1 |
|---|
|
Positiivinen esiintymisjännitys nostaa henkistä ja fyysistä virettä, sulkee ylimääräiset häiriötekijät mielestä ja auttaa keskittymään haastavaan tilanteeseen. Negatiivinen jännitys taas voi olla pahimmillaan halvaannuttavaa esiintymispelkoa.
Kuinka esiintymisjännityksen voi pitää kurissa niin, että sen pystyy valjastamaan latausta lisääväksi energiaksi?
Samae Koskinen, Arto Tuunela ja Kirsi Ylijoki kertovat tähän vinkkejä Rytmimanuaalin artikkelissa: http://www.rytmimanuaali.fi/miten-e … misjannityksesta-kesytetaan-ystava/
Jokainen keikkaileva muusikko tai muunlaisia esiintymistilanteita kokenut ihminen lähestyy tätä aihetta omalta kantiltaan. Olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia, vinkkejä ja ylipäätään ajatuksia aiheesta. |
|
olen fonia soittava harrastelijamuusikko. Keikkailen satunnaisesti. Itselleni toi varmuutta se, että laadin jokaisesta kappaleesta pienen selostuksen ja opettelin sen hyvin. Ongelma ei yleensä ole kappale, toki sekin täytyy osata, vaan mitä tapahtuu kappaleiden välillä. Kuulijoita kiinnostaa milloin kappale on sävelletty, kuka säveltänyt, missä ja miksi. Kun selittää taustat, on ikäänkuin yleisön kanssa samalla puolella perehtymässä kyseiseen kappaleeseen. Ei niin, että nyt esitän teille... vaan nyt yhdessä perehdymme .... Toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan. Silloin katsotaan yleisön kanssa samaan suuntaan eikä esittäjä katso yleisöä. Esityksestä tulee yhteinen seikkailu. Omista esityksistäni on (kuulemma) tullut mielenkiintoisia näin. |
|
Osa esiintymisjännityksestä on sitä, ettei ole omaksuttu soitettavaa materiaalia tarpeeksi hyvin. Siitä selviää monipuolisella treenillä. Itse en ole varsinaisesti esiintymisjännittänyt vuosiin, mutta joissain akustiikoissa soittoni sujuu huonommin kuin toisissa. Tästä joskus myöhemmin.
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
|
Itse en ole varsinaisesti esiintymisjännittänyt vuosiin.
Minä en vuosikymmeniin. En toki esiinny enää juuri koskaan. |
|
No eipä keikoilla juurikaan enää jännitä. Tietty jossain hää tai synttärivedoissa se eka valssi tai häätanssi mikälie. Siinä kohtaa kun ei sais mokailla. Mut sitte jos esim sukulaisille tai työporukalle pitäs esittää jotain, ni mieluummin ei tai sitten muutaman promillen hutikassa. Jos vierasta yleisöä 5 tai stadionin verran niin no problem.
"Siwa-stemma - yllättävän lähellä" |
|
Epämuusikko: Osa esiintymisjännityksestä on sitä, ettei ole omaksuttu soitettavaa materiaalia tarpeeksi hyvin.
Tämä on oikeastaan ainoa muoto. Oli sitten treenattu huonosti tai pitää vetää primana tai muuten jollain tapaa lentävä lähtö. Varsinainen esiintymisen itsensä jännittäminen katosi aika pitkälti jossain +200 keikan jälkeen.
Funkånaut: Noi naisten halut kuulostaa kyllä melko paljon luodilta mukesin katossa poistutettuja varusmiehiä kutittelemassa eiku mun perseeseen. |
|
Vessajono: Tämä on oikeastaan ainoa muoto. Oli sitten treenattu huonosti tai pitää vetää primana tai muuten jollain tapaa lentävä lähtö. Varsinainen esiintymisen itsensä jännittäminen katosi aika pitkälti jossain +200 keikan jälkeen.
Jännittäminen on yksilöllistä. Toiset pääsevät siitä ajanmittaan (lähes) eroon. Toisaalta tiedän useampia klassisen puolen orkesterimuusikoita joiden ura on jäänyt kesken jännityksen muodostuttua ylivoimaiseksi. Ehkä klassisella puolella virheen pelko on kaikkein suurin. |
 Kefiiri
16.09.2016 09:14:43 (muokattu 16.09.2016 09:19:13) | |
|
Sax-pappa: Toisaalta tiedän useampia klassisen puolen orkesterimuusikoita joiden ura on jäänyt kesken jännityksen muodostuttua ylivoimaiseksi. Ehkä klassisella puolella virheen pelko on kaikkein suurin.
Siellä on varmaan kauheat paineet soittaa virheettömästi. Se on musta jotenkin paradoksi, kun musiikki nyt tavallaan on keksitty mielihyvän tuottamiseksi, niin sitten sen musiikin tuottaminen kuitenkin saattaa viedä hermot.
Yleensä ei muista ollenkaan jännittää, mutta joskus iskee sellainen koko orkan yhteinen kipsi, joka jäyhistää koko setin. Sitten ihmetellään mistä se tuli eikä löydetä vastausta, mutta seuraava osuus sujuu jo letkeämmin.
En ole musiikin asiantuntija. |
|
Hekku56: olen fonia soittava harrastelijamuusikko. Keikkailen satunnaisesti. Itselleni toi varmuutta se, että laadin jokaisesta kappaleesta pienen selostuksen ja opettelin sen hyvin. Ongelma ei yleensä ole kappale, toki sekin täytyy osata, vaan mitä tapahtuu kappaleiden välillä. Kuulijoita kiinnostaa milloin kappale on sävelletty, kuka säveltänyt, missä ja miksi. Kun selittää taustat, on ikäänkuin yleisön kanssa samalla puolella perehtymässä kyseiseen kappaleeseen. Ei niin, että nyt esitän teille... vaan nyt yhdessä perehdymme .... Toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan. Silloin katsotaan yleisön kanssa samaan suuntaan eikä esittäjä katso yleisöä. Esityksestä tulee yhteinen seikkailu. Omista esityksistäni on (kuulemma) tullut mielenkiintoisia näin.
Teen tätä samaa trubakeikoilla, tosin aika spontaanisti. Se jotenkin keventää tunnelmaa, kun kertoo mistä joku biisi kertoo, miksi se nyt esitetään ja jotain omakohtaisia viitteitä siihen jne. Ja on aika hauskaa jopa.
"olis niin kova bändi, että vetäis covereinakin vaan omia biisejä" |
|
Pieni jännitys on tuttu ja ihan hyväkin asia. Auttaa jossain määrin keskittymiseen. Toisaalta kaikki mokat lavalla on ehtinyt jo tehdä, joten ylitsepääsemättömäksi jännitys ei enää pääse muodostumaan. |
|
Nosto.
Hyvä kirjoitus.
https://yle.fi/aihe/a/20-10006558
LET'S SÄRJETÄÄN AND MURJOTAAN! |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
