| Aihe: Kappaleita, joissa on ehkä vähän huono rakenne | |
|---|
 sub zero
11.03.2016 12:43:37 (muokattu 11.03.2016 12:44:55) | |
|
Onko koskaan tullut mieleen, että jossain kappaleessa voisi olla parempikin rakenne?
--
Katsoin Aquan "Barbie Girlin" videon pari päivää sitten ja tuli tunne, että ennen ensimmäistä säkeistön jälkeen tulevaa kertosäettä ois pitäny tapahtua vielä jotain.
Bootsy Collinsin "Psychoticbumpschool" ja "Very Yes" omaavat hyvin omituiset rakenteet. Ensimmäisessä tapahtuu kovasti ensimmäisten kahden minuutin aikana ja sit loput pari minuuttia toistetaan vaan samaa, mikä tuntui kyllä aika oudolta aluksi. Jälkimmäisessä kappaleessa kertosäe taas tulee kunnolla vain kerran, mikä on sekin hyvin kummallisen tuntuista.
--
Itse biisejä tehdessä tulee jumiuduttua usein aika huolella näihin rakenteellisiin ratkaisuihin. Vaikea sanoa, miten paljon sillä sitten on merkitystä aina kuuntelijan kannalta. |
|
Mikä on parempi?
Oon miettiny rakenteen merkitystä pop-musiikissa viime aikoina.
Miten luonnehtisitte seuraavia?
-Every Breath You Take (Pollarit)
-Weather With you (CH)
-Macho Man (VP)
Itse pidän rakenteellisesti yllättävistä kappaleista. Crowded Houselta "Catherine Wheels" on bonussijalla, kun itse biisi loppuu jo kahden minuutin paikkeilla mutta sitten alkaa pukata uutta matskua, lailla Tie Fighter -pelin salatehtävien!
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
|
Tää on mielenkiintosta.
Musta tuntuu, että metripopissa (josta Anna Abreu on aina ollut hyvä esimerkki) tuli joskus Lagy Gagan aikaan (tai siis itse huomasin) todella vahva paino prechorukselle eli ei enää ABABCB vaan oikeastaan AB1B2B3AB1B2B3CB1B2 ja tätä sitten kopioitiin. Jälkeenpäin sen merkitys on vähentynyt. Nyt tuntuu olevan, että osia on 2, mutta kertsiä on silti yhtäpaljon kuin jossain Just Dancessa tai Poker Facessa.
Säkeistöjen merkitys on vuosien saatossa hävinnyt kaikesta muusta paitsi räpistä ja enemmän ja vähemmän jo siitäkin. Lyhyin intron jälkein säkeistö, minkä muistan laskeneeni jostain radiohitistä oli 15sekuntia eli tyyliin 16 tahtia. Tämä on nähtävissä esim. Teflon Brossin ja Vilma Alinan biiseistä, joita oon viimeaikoina kuunnellut.
Nyt rakenne menee jotenkin ABABBCBBBB.
Käytännössä esim. juuri tässä Juha 88 on tällainen rakenne, joskin 2 vikaa B:tä ovat laulun osalta hieman muutettu jättämällä jotain laineja pois. Siinä missä Gagalla oli ekalla ja tokalla levyllä upeita sävellyksiä, niin nykypopissa tuntuu olevan vain helpoimman kautta.
Konttori sinikylkee ja pronssia koteloon |
 Gritsen
12.03.2016 15:01:04 (muokattu 12.03.2016 17:10:47) | |
|
Kapane: Tää on mielenkiintosta.
Musta tuntuu, että metripopissa (josta Anna Abreu on aina ollut hyvä esimerkki) tuli joskus Lagy Gagan aikaan (tai siis itse huomasin) todella vahva paino prechorukselle eli ei enää ABABCB vaan oikeastaan AB1B2B3AB1B2B3CB1B2 ja tätä sitten kopioitiin. Jälkeenpäin sen merkitys on vähentynyt. Nyt tuntuu olevan, että osia on 2, mutta kertsiä on silti yhtäpaljon kuin jossain Just Dancessa tai Poker Facessa.
Säkeistöjen merkitys on vuosien saatossa hävinnyt kaikesta muusta paitsi räpistä ja enemmän ja vähemmän jo siitäkin. Lyhyin intron jälkein säkeistö, minkä muistan laskeneeni jostain radiohitistä oli 15sekuntia eli tyyliin 16 tahtia. Tämä on nähtävissä esim. Teflon Brossin ja Vilma Alinan biiseistä, joita oon viimeaikoina kuunnellut.
Nyt rakenne menee jotenkin ABABBCBBBB.
Käytännössä esim. juuri tässä Juha 88 on tällainen rakenne, joskin 2 vikaa B:tä ovat laulun osalta hieman muutettu jättämällä jotain laineja pois. Siinä missä Gagalla oli ekalla ja tokalla levyllä upeita sävellyksiä, niin nykypopissa tuntuu olevan vain helpoimman kautta.
Tää on The 1% oikeista muusikkokirjoituksista muusikkofoorumilla. Kiitos siitä. Toi lopussa mainitsemasi lainien vähennyskikka on tosi klassikkotapa pidentää kertsejä, joissain jutuissa se toimii tosi hyvin, niiku Dingon Autiotalossa (ah se Juno-melodia sanojen tilalla, tuo oikeesti lisää sävellykseen).
Joskus ihmetyttää se, mistä biisin kirjoitusvaiheessa syntyy tavallaan tosi lyhyet 1-2 tahdin yhtäkkiset bridget säkeistöstä kertsiin. Huomasiko esim. Anssi Kela 1972:ta kirjoittaessaan, että säkeistö ei ilman sitä solju kertsiin hyvin, vai oliko se täysin luonnollinen lisäys? Toimii kuitenki tosi hyvin. Siis kyseessä se nostattavalla ekstratahdilla oleva "meidän piti muuttaa maailmaa" -laini. Tuntuu, että huonoja minibridgejä ei juuri olekaan, vaan ne aina palvelee asiaa ja ovat fiksun biisinkirjoittajan tuotosta. |
|
olikos se Princen Money Don't Matter Tonight (joka tapauksessa se hiturihitti Diamonds & Pearls rieskalta) joka on pelkkää A-osaa koko biisi, ainakin mitä sointuihin tulee. Onhan biisissä dynaamista kaarta jonnin verran, mutta sama sointukierto tahkoaa biisin alusta loppuun. Mut se miten se vaan toimii on silkkaa nerokkuutta.
http://thegrandmasterjasonlehtinen.tumblr.com/ |
|
BÖC:n Don't Fear The Reaperin rakenne jotenkin ärsyttää, vaikka kappaleesta paljon tykkäänkin. Säkeistön jälkeinen paussi ja kappaleen uudelleen alkaminen pelkällä kitaralla sekä pirteässä kappaleessa synkkä c-osa hevisoololla käyvät jotenkin päähäni. Kertosäe myös blendautuu ikävästi muuhun biisiin eikä erotu.
Pahoittelen vielä mielipidettäni, se voi olla sivistymätön ja väärä, mutta pidän kappaleesta erittäin paljon, rakenne käy väin päähän. :D
Tämä on kiinnostava keskustelu, johon haluaisin paljon enemmän viestejä. Biisirakenteita on tullut ajateltua itsestäänselvyyksinä, kun on keskittynyt kuuntelemaan biisejä tekniseltä puolelta ja koukkujen osalta.
Jos rupeaa ajattelemaan "huonoja" biisirakenteita, tulee mieleen useita metalli- tai progebiisejä. Päällimmäisenä nousi mieleen Megadethin Wake Up Dead. Kappale kertoo lyhyen tarinan naisen pettämisestä, ja 3:43-pituiseen kappaleeseen on ympätty kahdeksan täysin erilaista osiota. Missään vaiheessa ei palata aiempaan riffiin tai osioon (huomio: Pidän tästäkin kappaleesta, riffit jäivät ensikuuntelulla mieleen, minkä takia onkin häpeä, ettei niitä toistettu enemmän) vaan koko kappale on riffiä riffin perään, heti alussa alkaa säkeistö ja toinen alkaa kappaleen loppupuolella.
"Vähemmän on enemmän" on aika hyvä sanonta, moniosioiset kappaleet ovat usein koukkua koukun perään. Tuo tapa, että kappaleessa on lähes kymmenen eri osiota, on vissiin klassisesta musiikista peräisin. Tulee väkisin mieleen, että kannattaako niitä mahduttaa alle neliminuuttiseen kappaleeseen. Rushin La Villa Strangiatossa on alle kymmenessä minuutissa 12 osiota, jotka vaihtuvat välillä ilman "yhteenkuuluvuutta" ja todella nopeasti, mutta vaihdokset on tehty paikoitellen hyvin modulaatioilla ja aikaisempaan osioon paluilla.
Kirjoitinpa turhaan pitkän viestin, en oikeasti pidä mainitsemiani kappaleita huonoina rakenteiltaan, mutta pointtinani oli kai se, että biisin sisällä riffien ja osioiden kierrättäminen on vain hyvä asia ja että joku vanhan liiton rokkari olisi tehnyt yhdestä esim. Rushin biisistä kymmenen erillistä biisiä.
Leimaudun tällä viestillä todennäköisesti yksinkertaiseksi. Jonkun mielestä proge/instrumentaalimusiikki/fuusiojazz/speed metal on soitolla egoilijoiden puuhaa, toisen mielestä säkeistö-kertsi-säkeistö-kertsi-c-kertsi-musiikki on tyhmien puuhaa.
Others were made of aluminium, Freddie Mercury |
 ituvirtanen
12.03.2016 20:02:21 (muokattu 12.03.2016 20:06:26) | |
|
Muistinvaraisen opettelun kannalta EWF:n After the love has gone on ollut minulle erittäin vaikea. Tosin osasyy on ollut sointuviidakon lisäksi kaikki välimasturbaatiot. Ihan hieno kpl mutta ei vanha muista, ei. Toinen on Street life (Randy Crawford & The Crusaders). Siinäkin ehtii tapahtua yhtä ja toista.
Radiomiksaukset ovat usein aika kevyitä muodon suhteen mutta erityisesti 80-luvun extended-versiot voivat olla sitten ihan mitä tahansa. |
|
Street Life nyt sinänsä ei ole kummoinen, mutta kieltämättä After the love has gone on harmoniamaailmaltaan ihana.
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
|
ganesha: olikos se Princen Money Don't Matter Tonight (joka tapauksessa se hiturihitti Diamonds & Pearls rieskalta) joka on pelkkää A-osaa koko biisi, ainakin mitä sointuihin tulee. Onhan biisissä dynaamista kaarta jonnin verran, mutta sama sointukierto tahkoaa biisin alusta loppuun. Mut se miten se vaan toimii on silkkaa nerokkuutta.
Tää on yks hieno esimerkki niistä biiseistä, joissa läpi biisin samaa sointukiertoa, eikä sitä välttämättä oikein huomaakaan heti. Mulla muistuu tuosta kategoriasta myös Lynnareiden Simple Man.
Krooninen sävelkorvan tulehdus ja ajoittainen rytmitajuttomuustila |
 öl m
14.03.2016 08:47:29 | |
|
Demo Harrison: Tää on yks hieno esimerkki niistä biiseistä, joissa läpi biisin samaa sointukiertoa, eikä sitä välttämättä oikein huomaakaan heti. Mulla muistuu tuosta kategoriasta myös Lynnareiden Simple Man.
Muistui ym. mieleen Iggy Popin The Passenger, tuo neljän soinnun ihme. Tosin kuuluu enemmän (olemattomaan) ketjuun Kappaleita, joissa ei ole ehkä vähän huono rakenne. |
|
Schocking blue - Never marry a railroad man.
Alkuun ihan ok, mutta loppu-osa biisistä pelkkää modulaatiota ja akka ulisee onomatopoeettisesti. Tästä mestariteoksesta on myös tehnyt oman suomenkielisen version Paula Koivuniemi. Ja tykkään kyllä molemmista, mutta biisi on vähintäänkin outo. |
|
Onpa muuten todella hyviä piisejä mainittu tässä ketjussa. Voidaan kai sitten sanoa että tykkään piiseistä joissa on huono rakenne. |
|
Dylanin "Hurricane" on vähän sellainen.
Tuntuu että se vaan jatkuu ja jatkuu ja tulkinnassakaan ei tapahdu mitään varsinaista kehitystä. ("Desire"-) albumikokonaisuudessakaan ei rakenne oikein tunnu antavan lisäarvoa.
Toisaalta sitten, sillä ei ole kovin paljon väliä. Hieno biisi ja hienoja kohtia siinä on. Kun siihen tottuu, niin jotenkin tajuaa että siinä on korkea intensiteeetti, jota ei tarvitse rakenteen avulla korostaa. |
|
Demo Harrison: Tää on yks hieno esimerkki niistä biiseistä, joissa läpi biisin samaa sointukiertoa, eikä sitä välttämättä oikein huomaakaan heti. Mulla muistuu tuosta kategoriasta myös Lynnareiden Simple Man.
Falcohan oli tämän skenen mestari. TJEU Rock Me Amadeus ja Jeanny.
"A good cocker would think nothing of cleaning his cock's wounded head by sticking it in his mouth and sucking it clean." |
 Useful Idiot
15.03.2016 02:37:27 (muokattu 15.03.2016 08:13:34) | |
|
Huonoista en niin tiedä, mutta A Perfect Circlen "The Noose"ssa on melko erikoinen rakenne. Ite ajattelen sen niin, että verseä tulee pari kertaa peräkkäin, sitten tulee kerran kertosäe ja sen jälkeen biisi jo loppuukin. Periaatteessa yhtä kiertoahan toi kappale muutenkin on. Hieno biisi kyllä.
Kotimainen Sara on hyvä kikkailemaan kappalerakenteilla, esim "Vielä Muodostan Varjoni" on todella erikoinen biisi rakeenteeltaan
"Ei pidä mennä nenineen sinne, missä muut on ollut munineen" -Klunssila |
 Jamz
15.03.2016 07:21:21 | |
|
J. Karjalaisella on muutamia mielenkiintoisia biisejä tämän suhteen mm. On kaikki niinkuin ennenkin ja Laura Häkkisen silmät. Hyviä biisejä kyllä.
Raja se on raittiudellakin. |
|
Jamz: J. Karjalaisella on muutamia mielenkiintoisia biisejä tämän suhteen mm. On kaikki niinkuin ennenkin ja Laura Häkkisen silmät. Hyviä biisejä kyllä.
No olisit voinut kertoa, mikä niissä on mielenkiintoista. |
 lukethesis
15.03.2016 17:56:42 (muokattu 15.03.2016 17:58:46) | |
|
ituvirtanen: Muistinvaraisen opettelun kannalta EWF:n After the love has gone on ollut minulle erittäin vaikea.
Ehkä tuosta syystä joo, mut älä nyt prkl mainitse ko. kappaletta "huonot rakenteet" -ketjussa. ;) Toihan on yksi hienoimpia pop-sävellyksiä koskaan, kiitos David Foster. Aikakaudelta, jolloin tuollaisilla sointuharmonioilla varustetusta biisistä saattoi jopa tulla radiohitti. Nykyäänhän se ei onnistu, jollei biisissä ole takuuvarmaa ruotsinlaiva-akuankka -sointurakennetta kolmisoinnuilla. |
|
For Whom The Bells Toll jää mielestäni jotenkin kesken. Tosi mahtava se alku, kun ei ole mitään kiirettä laulun alkamisen kanssa. Sitten jotenkin töksähtää kerralla outroon.
Hey Ho, Let's Go! |
Jamz
15.03.2016 23:22:27 | |
|
sub zero: No olisit voinut kertoa, mikä niissä on mielenkiintoista.
No nehän on yhtä ja samaa kiertoa koko biisin ajan. Tarinan kerrontaa.
Raja se on raittiudellakin. |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
