Muusikoiden.net
06.12.2016
Musamaailma.fi - Soittimet helposti netistä 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Musiikin voima
1
Bonham
16.05.2015 01:48:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pieni tarina..
 
Olen aloittanut musan kuuntelun joskus 70-luvun alussa. Isoveli on neljä vuotta vanhempi ja hänen kauttaan tuli tutuksi sen ajan musa. Ei ollut nettiä eikä radiosta kuullut rokkia. Joku osti levyjä ja sitä kautta musa levisi.
 
Siitä tuli todella tärkeä osa elämää, vaikka sitä (tai ehkä juuri sen takia) joutui oikeasti etsimään - mitään ei saanut valmiiksi pureskeltuna ja kertakäyttöisenä joka tuutista.
 
Tätä jatkui hyvin pitkään. 80-luvulla tuli Rockradio YLE:n toimesta ja homma lähti uuteen kasvuun, helpottui ja laajeni oma näkemys.
 
Musa pysyi koko ajan elämässä tärkeässä roolissa. Tuli eukkoa ja poikaa (se paras, kuten kaikki vanhemmat tietävät). Jotenkin aika ja elämä ei riittänyt musan kuunteluun kuten ennnen..
 
Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin aloin lataamaan musiikkia ensimmäistä kertaa tietokoneelle. Iltaisin kun perhe jo nukkuu kuuntelen luureilla taas musaa kuten about 35 vuotta sitten. Kummasti sama musiikki puhuttelee edelleen.. ja tietysti myös vuosikymmeniä kerätty materiaali.
 
Kun täällä Muusikoiden.netissä pyöritään, niin kuvittelisin jengin tajuavan mistä puhun..
vaikka elanto tuleekin musiikin parissa, niin silti sen voima vaan jaksaa ihmetyttää, ajasta toiseen!
 
Kuten ruattalaiset asian ilmaisee, Thank you for the music!
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Osmo
16.05.2015 10:18:30
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno teksti johon on helppo samaistua. Itse elän vaihetta, missä musiikin kuuntelu on hyvin ajoittaista eikä sille tunnu olevan enää niin paljon aikaa kuin ennen. Tästä huolimatta rakastan musiikkia yhtä paljon kuin muistan aina rakastaneeni. Pieni poika kuka kuunteli ihaillen Nirvanaa ja Metallicaa c-kasetilta elää yhä sisälläni. Uskon myös, että kunhan aikaa kuluu, ehdin taas palata musiikin kuunteluun ja toivon sen tunteen olevan yhä tallella.
 
Musiikin voima on uskomaton! Yksi maailmankaikkeuden ihmeistä, sanoisin.
sellisti
16.05.2015 12:26:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bonham: vaikka elanto tuleekin musiikin parissa, niin silti sen voima vaan jaksaa ihmetyttää, ajasta toiseen!
 
Tämä ERITTÄIN vahvasti kaikille niille, jotka jaksavat nillittää siitä kuinka ammattilaisuus tekee muusikosta leipääntyneen, tylsistyneen, mielikuvituksettoman, samoihin kaavoihin ja teoriasääntöihin jämähtäneen dinosauruksen joka suurin piirtein vihaa musiikkia mutta pakko sitä on tehdä kun on ammatiksi ruvennut.
 
Aika helvetin hienosti on asiat jos saa tehdä ammatikseen sitä, mistä elämässä eniten nauttii oman terveyden ja perheen lisäksi, joten allekirjoitan.
 
Metsän laidas munat jäi vetoketjun väliin / Kyllä siinä joutsenemo katsoi hyvin pitkään. -M. A. Numminen
Demo Harrison
01.06.2015 16:14:57 (muokattu 01.06.2015 16:15:27)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mun on helppo kompata edellisiä puheenvuoroja. sillä oonhan kai enempi komppi- kuin soolokitaristi... No joo, anteeksi puujalka.
 
Ehkä mulla ei olisi oikeutta sanoa näin, mutta itse musiikki-intoilijana hämmästyttää sitten kohdata ihmisiä, joita musiikin voima ei hetkauta suuntaan eikä toiseen. Että siis ihan sama mitä soi radiossa tai että ne TV:n laulu- ja musiikkikilpailut kattavat musiikinnälän. No, älköön väärinymmärrettäkö tätä tokaisuani. Kyllähän mullekin toisaalta riittää janooni peruskalja ilman mitään sivumakuja - jos tämä vertaus nyt toimii tässä yhteydessä?
 
Krooninen sävelkorvan tulehdus ja ajoittainen rytmitajuttomuustila
Kefiiri
01.06.2015 22:08:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bonham: Kummasti sama musiikki puhuttelee edelleen.. ja tietysti myös vuosikymmeniä kerätty materiaali.
 
Kun kuuntelee jotain vanhaa suosikkilevyä pitkästä aikaa, sieltä saa ammennettua aivan uusia juttuja mihin ei aikoinaan tullut kiinnitettyä huomiota... ja aina vaan hienommalta kuulostaa.
 
En ole musiikin asiantuntija.
qal
01.06.2015 22:43:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joku lapsuudessa/nuoruudessa kuultu biisi jonka kuulee vuosien/vuosikymmenien jälkeen uudestaan vaikuttaa vähän samaan tapaan kuin tuoksu jota ei ole aistinut sitten lapsuusvuosien.
Se on voimakas tunne jonka se aiheuttaa ja muistikytkentöjä saa aikaiseksi tehokkaammin kuin näköaistimukset.
Joskus on tullut metsästettyä biisiä jonka on joskus ammoisina aikoina kuullut jostain isobroidin c-kasetilta. Onneksi nykyisillä interwebin ihmeillä sellainenkin onnistuu vaikkei bisin nimeä tai edes esittäjääkään tiedä. Hakukoneiden avulla on löytynyt monta lapsuusvuosina kuultua helmeä.
 
Nostalgy is not what it used to be
jukkajylli
02.06.2015 20:12:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä freelance-muusikkona joskus kaipaan sitä aikaa, kun musiikki oli jotain muuta kuin jatkuvaa projektia jonka kimpussa pakerretaan. Sinänsä se on hommaa josta en pysty enää luopumaan, mutta aika harvassa on kyllä ne hetket, että vapaa-aikaani vietän musiikkia kuunnellen, siis keskittyneesti kuunnellen. Sen olen huomannut että suurimmasta osasta uudesta musiikista en oikein osaa olla paljoakaan mieltä. Sitä joko tekee, tuottaa, toistaa, harjoittelee tai esittää. Mutta kuuntelemaan sitä muuten vaan jää todella harvoin. Lapsuuden ja nuoruuden musa on ja pysyy, ja siihen on aina luontevaa palata. Mutta sitten kun silloin tällöin löytää jonkun uuden innostuksen kohteen, siihen suhtautuu kuin teininä. Se on korvaamaton fiilis.
 
And it's just a waste of time..
jukkajylli
02.06.2015 20:14:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

qal: Joku lapsuudessa/nuoruudessa kuultu biisi jonka kuulee vuosien/vuosikymmenien jälkeen uudestaan vaikuttaa vähän samaan tapaan kuin tuoksu jota ei ole aistinut sitten lapsuusvuosien.
Se on voimakas tunne jonka se aiheuttaa ja muistikytkentöjä saa aikaiseksi tehokkaammin kuin näköaistimukset.
Joskus on tullut metsästettyä biisiä jonka on joskus ammoisina aikoina kuullut jostain isobroidin c-kasetilta. Onneksi nykyisillä interwebin ihmeillä sellainenkin onnistuu vaikkei bisin nimeä tai edes esittäjääkään tiedä. Hakukoneiden avulla on löytynyt monta lapsuusvuosina kuultua helmeä.

 
Kyllä. Allekirjoittaa voisin tämän.
 
And it's just a waste of time..
Funkånaut
02.06.2015 20:52:13 (muokattu 02.06.2015 20:53:13)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä en ole varmaan koskaan sinänsä rakastanut musiikkia. Tykkään kyllä kuunnella hyvää musaa, soitella musaa ja kuunnella uusia nimiä ja silleen, muttei musiikki itsessään ole koskaan intohimoksi laskettava asia mulle ollut. Tai no, miten intohimo sitten määritellään. Sanoisin pikemminkin, että musiikki on meikälle mukava harrastus.
 
Ei musa ny jalitsun tai oluen edelle mene prioriteettilistassa. :)
 
E: Lisättäköön vielä, että en osaa äkkiseltään sanoa yhtään biisiä, mikä herättäisi meikässä mielettömästi tunteita.
 
Kun en keksinyt muutakaan sanottavaa, yritin kääntää tilanteen huumoriksi toteamalla "tööt", mutta jostain täysin käsittämättömästä syystä sain vastaukseksi avokämmentä. - Vessajono
Sergei Fallinen
02.06.2015 23:55:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vähän samansuuntaista ajatusta kuin yläpuolella. Jos mun pitäisi poistaa maailmasta joko kaikki pillu, intialainen ruoka tai musiikki, tekisin päätöksen sekunnissa. Siksi kai olenkin ihan paska soittaja vielä näin kymmenisen vuotta soitettuani.
 
vain taito on rajana
jukkajylli
03.06.2015 00:33:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sergei Fallinen: Vähän samansuuntaista ajatusta kuin yläpuolella. Jos mun pitäisi poistaa maailmasta joko kaikki pillu, intialainen ruoka tai musiikki, tekisin päätöksen sekunnissa. Siksi kai olenkin ihan paska soittaja vielä näin kymmenisen vuotta soitettuani.
 
Ai vaikka nepalilaista saisikin? Siis ruokaa..
 
And it's just a waste of time..
Funkånaut
03.06.2015 00:36:47
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jukkajylli: Ai vaikka nepalilaista saisikin? Siis ruokaa..
 
Onha nepalilainen ja pohjois-Intialainen melko samanlaista murkinaa.
 
Kun en keksinyt muutakaan sanottavaa, yritin kääntää tilanteen huumoriksi toteamalla "tööt", mutta jostain täysin käsittämättömästä syystä sain vastaukseksi avokämmentä. - Vessajono
Sergei Fallinen
03.06.2015 01:33:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jukkajylli: Ai vaikka nepalilaista saisikin? Siis ruokaa..
 
No jos hiuksia halotaan niin aina sen musankin voisi korvata jollain Nickelbackilla ja Arttu Wiskarilla. Mutta hyvä on, jos nepalilaista saisi, valitsisin intialaisen ruoan.
 
vain taito on rajana
Zed
03.06.2015 11:33:51 (muokattu 03.06.2015 11:34:20)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Musiikki todellakin herättää yhtä voimakkaita muistijälkiä kuin tuoksut, ja muistoihin vajotessa hahmotankin aikakausia kulloinkin kuunnellun/kuullun musiikin kautta; jokaisella elämänvaiheellani on oma soundtrack. Vastapainoksi positiivisille tunne-elämyksille saan tietyillä musiikkivalinnoilla myös fyysisen heikotuksen ja päänsäryn aikaiseksi.
 
Elämäni on toisen kerroksen huoneisto, jonka avonaisesta ikkunasta heitellään huonoja CD-levyjä lumihankeen.
Osteri
03.06.2015 17:54:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse kuulun siihen osastoon joka vaan harrastaa musiikkia. Kuuntelut jees ja perässä soittaminen myös. Ehkä sen takia mitkään syvälliset tunteet eivät heiluta tällä alueella ja coverien soittelut tosiaan riittää.
Onneksi kuitenkin on sellaista voimakkaasti musiikkituntevaa ja luovaa porukkaa, koska heillä musiikki pistetään elämään. Kiitos teille.
 
Maailma olis aika kuiva paikka jos kaikki olis ostereita; tomppeleita joilla ei ole mitään musiikillista omaa sanottavaa ;)
 
- Rock ! -
roknrollife
03.06.2015 18:29:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hello guys! I AM BACK AND I WILL ROCK /,,/
 
Elikkäs musiikin, tai oikeastaan raskaan hevin voima, perustuu siihen, kuinka kovaa pystyy rokkaamaan. Aina, kun laitan Hanoi Rocksia soimaan, niin tukka alkaa heilumaan. Se heiluu ilman, että edes heilutan päätäni (Kisses for Andy & Michael). Sormet nousevat ilmaan hevimerkkiin, hengitys salpautuu ja ennen kuin tajunnan yämärtymistä huudan: ROCK 'N' ROLL FOR EVER /,,/. Sitä on musiikin voima. Ihmisten on vaikea ymmärtää, että olen maanpäällinen hevijumala. Taidankin pian ottaa Squierin nurkasta ja lyödä sen tulille.
 
Sorry guys et olin pois, mut jouduin jäähylle. Rokkasin muka aivan liian lujaa!!!! Lupaan, etten enää jätä teitä. Aion ohjata teidät kaikki metalliveljeni hevijumaluuden alttarille!!!! ROCK ON /,,/
 
Nuages
04.06.2015 15:31:31 (muokattu 04.06.2015 15:32:58)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

roknrollife: Aion ohjata teidät kaikki metalliveljeni hevijumaluuden alttarille!!!! ROCK ON /,,/
 
Ja me seuraamme sinua.
 
"Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Eino Kyrköösjärvi
ferodoz
05.06.2015 02:04:38
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nuages: Ja me seuraamme sinua.
 
ihanko maailmanmusiikki pändiin saakka? Siinä tapauksessa en seuraa jos olen nauhoittamassa etnomusiikkistudiossani.
 
Just a face in the crowd.
jukkajylli
05.06.2015 17:20:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

roknrollife: Aion ohjata teidät kaikki metalliveljeni hevijumaluuden alttarille!!!!
 
Tuskin maltan odottaa..
 
And it's just a waste of time..
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti