| Aihe: Genre, leimako? | |
|---|
 -J
26.09.2013 08:23:40 | |
|
Genre on aita joka erottaa sudet ja lampaat.
Ryppyotsaisuus on suurinta viihdettä | |
Varmasti on paljon musiikkia joka on helppo laittaa jonkun genren alle. Kuitenkin omasta mielestä moni sellainen bändi jota on vaikea laittaa ihan suoraan mihinkään genreen on musiikillisesti kiinnostava. On otettu vaikutteita sieltä ja täältä.
Väittäisin jopa ,että yksi hyvän musiikin piirteistä on se,ettei sitä pysty ihan heti laittamaan tai sanomaan mihin lokeroon se kuuluu. Hyvää musiikkia löytyy kyllä näistä genre lokeroistakin, että ei voi sanoa mitään yleispätevää ainakaan minusta.
Itse kyllä kuunteleen paljon bluesia,jatsia ja metalliakin ja monenlaista muutakin musiikkia ettei minulle ole mitään väliä mikä on jonkun bändin genre. Jos musiikki on minusta hyvää niin se on ja piste.
En ole myöskään siitä ihan varma löytyykö erilaisten lokerointien avulla musiikki mahdollisesti uusia kuuntelijoita. Tämäkin on niin tapauskohtaista ja riippuu niin niistä resursseista. Hyvä jazz musiikki ei myy vaikka sitä mainostettaisiin kuinka paljon tahansa ja vaikka se olisi ihan selkeästi löydettävissä jostain genrelaatikosta. | |
Quu: Yhdellä sanalla; metallia.
Näin esimerkiksi voidaan kertoa jollekin metallia kuuntelemattomalle että mistä puhutaan tai mitä tehdään. Alagenret taas ovat hyödyllisiä kun puhutaan alan harrastajien kanssa. | |
Todella yleisesti ajatellen genrettämisessä on tavallaan sama asia kuin muussakin teoreettisessa jäsentämisessä: pitää ymmärtää mitä varten on asioita jäsentämässä, jotta voi löytää kohdan, jossa "informaatiota menetetään" sopivasti, muttei liikaa, jolloinka tuo "totuudenkaltaisuus" voi kertoa enemmän kuin aineisto per se. Jos kerätään tilastollista aineistoa kymmenistätuhansista ihmisistä, ei varmaankaan kannata yrittää kehittää mallia, joka selittäisi kaiken vaihtelun aineistossa, käytännössä siis toisintaisi aineiston, vaan etsiä vaikka jokin kiva suora, jonka aineistoon sovittamisen jälkeen nähdään, että on jokin korrelaatio X- ja Y-muuttujien välillä; eläinlajeja tutkittaessa on ihan mielekästä ryhmittää ne jollain tavoin sen sijaan, että katsottaisiin vain valtavaa määrää eliöitä yksilöinä.
Kun mietitään genrettämistä, täytyy miettiä, mitä varten sitä ollaan tekemässä, jotta tiedetään, mikä on sopiva abstrahoinnin taso. Quu kirjoitti bändinsä genrettämisestä, että "Yhdellä sanalla; metallia. Miksi? Siksi, että sen alagenre vaihtelee melkein biisistä toiseen." Periaatteessahan tämä pätee yleisimminkin: jokaisen biisin todellakin voisi genrettää erikseen, mutta onko se sitten enää mielekästä? Meneekö se siihen, että jokaiselle kirahville keksittäisiin oma lajimääritelmänsä? Vielä pidemmälle asia menisi, jos jokaiselle biisinosalle keksittäisiin oma genre - mikä ei välttämättä nykyään olisi edes kaukaa haettua: rankasti toisiaan kontrastoivien tyylilajien yhdistelemisestä on tullut arkipäivää, ja esimerkiksi last.fm:ssä biisejä tagataan yksilöidysti, jolloinka jokaiselle kappaleelle ikään kuin tulee oma "alagenrensä".
Nykyään, kun on tehokkaita sähköisiä tiedonhakumenetelmiä, tuollainen tarkka annotointi* on siinä mielessä toimivaa, että tietoa voi hakea monella eri tasolla ja tahtonsa mukaan sitten tarkentaa, että nyt haetaan nimenomaan dark symphonic reggae pop metallia. Tällä tavoin pystyy valtavasta tietomäärästä siivilöimään etsimänsä - kuin hetulavalas siivilöisi merestä itselleen syötävää.
(*tämä on ehkä järkevämpi sana kuvaamaan tagaamista kuin genrettäminen, mutta käytännössä kyse on samasta asiasta eri tasoilla)
Näkisinkin, että tarkka genrettäminen, tagaaminen tai annotointi, miten sitä nyt kutsuukaan, on ikään kuin tiedonhakulähtöistä: se lähtee siitä yksinkertaisesta tarpeesta, että valtava tietovuo pitää pystyä pilkkomaan monella eri tasolla, jotta käyttäjä löytäisi haluamansa tiedon, tässä tapauksessa fiilikseen sopivan biisin. Nämä tagit ovat suuren ihmisjoukon biiseihin liimaamia, joten ne ovat sitä kautta jonkinmoisen ikään kuin vertaiskontrollin tulosta.
Sen sijaan, kun kuvaillaan oman bändin musiikkia vaikkapa posterissa, lehdessä tai kavereille, olisi mielestäni järkevämpää pysyä yleisemmällä tasolla. Siinä pitää olla hyvin rehellinen itseään kohtaan: mitkä ovat ne tärkeimmät vaikutteet musiikissamme? Tarvitseeko ihan jokaista tyylilajikikkaa, jota on tullut käytettyä, survoa siihen genrenimeen? Siihen pitää ikään kuin jättää väljystä sille _aivan kaikessa musiikissa_ olevalle tyylivaihtelulle. Jotenkin siitä, kun se oman bändin genre ilmoitetaan useammalla laatusanalla, tuleekin mieleen, että onkohan siinä poikaset nyt vähän hukassa, luulevatko he, että eri tyylilajien käyttö on jotenkin uusi juttu.
Ihmisillä nyt muutenkin on hieman omat käsityksensä termeistä, jolloinka se tarkka kuvaus saattaakin itse asiassa paradoksaalisesti viedä enemmän harhaan kuin yleisempi kuvaus, ja nykyään kaikenlaisia määreitä on niin valtava määrä, ettei kukaan voi tietää, mitä ne kaikki pitävät sisällään, eli niillä on käyttöä lähinnä yllämainitussa tiedonhakutilanteessa, jossa genreen jo perehtynyt tahtoo sukeltaa syvemmälle johonkin tiettyyn alagenreen.
Toisin sanoen Mozartin kannattaisi Rumbaan haastattelua antaessaan kuvailla musiikkiaan klassistiseksi, eikä mainita mitään tarkempaa esimerkiksi turkkilaisvaikutteista tai instrumentaatiosta, jotka taas olisivat avuksi hänen kuuluisan rondonsa yksilöimisessä tiedonhakua varten.
The authors declare no conflict of interest. |  StJerky
26.09.2013 14:08:10 (muokattu 26.09.2013 14:10:12) | |
|
Quu: Yhdellä sanalla; rokkia.
80-luvun alussa Original Recordsit ja muut kaupat Soundin sivuilla jaottelivat levyt listoissaan kahteen osaston. 1. Rock, pop ja 2. Heavy, hardrock (suunnilleen noin). Siltikin jako oli monen artistin kohdalla liian vaikea. Ja on sitä myös täällä mnetissä. Siksi Motörhead on raskaamman musiikin osastolla ja Deep Purple Rock-osastolla.
Nykyisin jo bändit itsesensuroivat musiikistaan pois kaiken mikä ei siihen ahtaaseen lokeroon kuulu. Minusta se on sääli. | |
Onhan elokuvillakin omat genrensä, vieläpä tarkoituksella ja hyödyllisestikin, eikä tästä kukaan koskaan valita.
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." | StJerky
27.09.2013 10:56:41 (muokattu 27.09.2013 10:57:42) | |
|
carnation: Onhan elokuvillakin omat genrensä, vieläpä tarkoituksella ja hyödyllisestikin, eikä tästä kukaan koskaan valita.
No esim. Dogma 95 suuntauksessa (esim. Lars von Trier) yhtenä periaatteena on "Genre-elokuvat eivät ole sallittuja". Tosin voi miettiä onko Dogma 95 jo oma genrensä. Argh. |  Klezberg
27.09.2013 11:02:32 (muokattu 27.09.2013 11:05:19) | |
|
StJerky:
80-luvun alussa Original Recordsit ja muut kaupat Soundin sivuilla jaottelivat levyt listoissaan kahteen osaston. 1. Rock, pop ja 2. Heavy, hardrock (suunnilleen noin). Siltikin jako oli monen artistin kohdalla liian vaikea. Ja on sitä myös täällä mnetissä. Siksi Motörhead on raskaamman musiikin osastolla ja Deep Purple Rock-osastolla.
Tuo jako on vaikea myös silloin, kun tekee ihan tavallista musiikkia, joka ei kuitenkaan ole rockia/poppia, eikä heavyä, muttei myöskään iskelmää, jatsia, klassista eikä kansanmusiikkia. Vaan ihan tavallisia lauluja, jotka sitten on sovitettu eri tavoin.
(Tätä kautta mä voin kyllä ymmärtää Amazonin tekemän luokittelun "teatterimusiikiksi", teatterissahan esitetään lauluja sopivasti sovitettuina.)
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta.. siksi siirryinkin haitariin | |
Quu: On tullut törmättyä useampaan proggikseen tässä jokusen viime vuoden aikana jotka "eivät halua lokeroida musiikkiaan sen tarkemmin".
Onko tämä joku uusi juttu ja/tai suuntaus, että pitää olla niin erilainen ettei mikään genre sovi?
Niin kauan, kuin minä olen elänyt (60v) useimmat bändit ovat keksineet mitä hyvänsä selityksiä vakuuttaakseen, että he nimenomaan ovat erityisen originaaleja. Mielestäni on ilman muuta ihan viime vuosien juttu, että avoimesti vakuuttaa soittavansa nimenomaan jotain genreä, jolla on jo valmiiksi nimi. Pahimmillaan "sitoudutaan" jopa
genren ala-genreen. Eli suljetaan itsensä vielä pienempään karsinaan.
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5
Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
