Muusikoiden.net
03.12.2016
ROKKAA MERKONOMIKSI - liiketalouden perustutkinto 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Musiikkipaja nuorille??
1 2
tomaattiorava
17.09.2012 11:21:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä oon nyt tämmöistä ideaa jonkin aikaa päässä pyöritellyt.
Nää "syrjäytyneet" nuoret on nyt niin kova keskustelunaihe ja omalle sukupolvelleni varsin tuttu asia. Syrjäytymiseltä vältyin itse kuin ihmeen kaupalla koska sitä tietä oltiin pitkälti vauvankengistä asti kurinalaisesti kuljettu. Ja koko ongelma on niin vitun turha ja absurdi että tekis mieli oma kortensa kantaa kekoon koska eivät nää meidän "päättäjät" sitä ainakaan tee.
Enkä siis todellakaan ole mikään musiikkipedagogi, mutta monipuolisesti musahommia olen harjoittanut varsin nuoresta iästä asti. Tuottaminen, soittaminen sekä äänihommat ovat tutuiksi vuosien mittaan tulleet.
Mutta sentimentaalisuudet sikseen ja asiaan eli rahaan. Tavoitteena tietysti olisi että tällä toiminnalla saisi toimeentulonsa. Lainan hakeminen ja oman toiminimen perustaminen ei saundaa sinänsä kovin järkevältä kun tarkoitus on nimenomaan jeesata niitä nuoria, ei rahastaa niitä. Entä yhteistyö kaupungin kanssa? Kaupunki nyt on pihimpi kuin itse piru ja työnantajana täysi painajainen, mutta jos koko hoidon sais tarpeeksi nättiin pakettiin niin mahtaisko olla toivoa? Olisiko mahdollisesti muita reittejä rahalle?
Näkemyksiä tai ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan!
 
"Ootko avaruusolio? -En. No mee sit lääkäriin."
maelstorm
17.09.2012 12:21:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jooh, kyllähän se tässäkin taas tulee vastaan, että oli asia mikä tahansa niin jos sen esittäjä on joku musiikin parissa puljaava tyyppi, niin kaiken sanahelinän takaa paljastuu aina rahaa himoitseva ojennettu käsi.
 
jos sä haluat auttaa nuoria niin nuoriso-ohjaajan kouluun vaan ja sitä kautta sitten sellaista toivotaan toivotaan -laakia menemään nuorisotyön puolelle, kyllä siellä jo kaikenlaista musiikkipajaa on. toinen vaihtoehto on sitten sosiaalityöntekijän pätevyydet jos oikeasti haluat päästä puljaamaan jossain elämän varjomailla vaeltelevien rikkinäisten tapausten kanssa.
 
ja kun nyt otit tämän muodikkaan syrjäytyneen osaston esille, niin mieti nyt ensin hetki, millasta sakkia ne on. sisäänpäinkääntyneitä, alhaisen toimintaenergian omaavia, mahdollisesti tyhmiäkin, päihdeongelmaisia, rikkinäisistä kodeista... nämä syrjäytyneet eivät ole mikään maailman hedelmällisin maaperä ottaa kitaraa syliin ja alkaa puljaamaan jotain musiikin teoriaa tai vastaava toimintaa. se on lopulta aika raskasta oppimista ja opettelua kun se alusta aloitetaan, näillä syrjäytyneillä voi olla ihan oikeita kouriintuntuvia ongelmia mitkä pitäisi selättää ensin, jotta tuollainen olisi edes teoriassa mahdollista.
 
syrjäytyneet ei ole mikään kovin hyvä kanava päästä musiikin parissa tienaamaan, sen mä kehtaan tässä ääneen epäillä.
 
Bonham
17.09.2012 12:29:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

maelstorm: jooh, kyllähän se tässäkin taas tulee vastaan, että oli asia mikä tahansa niin jos sen esittäjä on joku musiikin parissa puljaava tyyppi, niin kaiken sanahelinän takaa paljastuu aina rahaa himoitseva ojennettu käsi.
 
jos sä haluat auttaa nuoria niin nuoriso-ohjaajan kouluun vaan ja sitä kautta sitten sellaista toivotaan toivotaan -laakia menemään nuorisotyön puolelle, kyllä siellä jo kaikenlaista musiikkipajaa on. toinen vaihtoehto on sitten sosiaalityöntekijän pätevyydet jos oikeasti haluat päästä puljaamaan jossain elämän varjomailla vaeltelevien rikkinäisten tapausten kanssa.
 
ja kun nyt otit tämän muodikkaan syrjäytyneen osaston esille, niin mieti nyt ensin hetki, millasta sakkia ne on. sisäänpäinkääntyneitä, alhaisen toimintaenergian omaavia, mahdollisesti tyhmiäkin, päihdeongelmaisia, rikkinäisistä kodeista... nämä syrjäytyneet eivät ole mikään maailman hedelmällisin maaperä ottaa kitaraa syliin ja alkaa puljaamaan jotain musiikin teoriaa tai vastaava toimintaa. se on lopulta aika raskasta oppimista ja opettelua kun se alusta aloitetaan, näillä syrjäytyneillä voi olla ihan oikeita kouriintuntuvia ongelmia mitkä pitäisi selättää ensin, jotta tuollainen olisi edes teoriassa mahdollista.
 
syrjäytyneet ei ole mikään kovin hyvä kanava päästä musiikin parissa tienaamaan, sen mä kehtaan tässä ääneen epäillä.

 
Eipä tähän paljoa ole lisättävää... ja tosiaan ilman mitään pätevyyttä on aivan turha edes haaveilla mistään rahoituksista taikka luvista. Se, että on harrastanut jotain, ei riitä. Onneksi.
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Janus
17.09.2012 12:37:32 (muokattu 17.09.2012 12:38:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bonham: Eipä tähän paljoa ole lisättävää... ja tosiaan ilman mitään pätevyyttä on aivan turha edes haaveilla mistään rahoituksista taikka luvista. Se, että on harrastanut jotain, ei riitä. Onneksi.
 
Eikä olisi muuten eka kerta, kun muusikko (en nyt laita lainausmerkkejä tuohon) kouluttautuisi vanhemmalla iällä nuorisotyön/musiikkiterapian/tms pariin: on siellä kentällä ihan rautaisia ammattilaisiakin, Jussi Kinnunen (Hassisen Kone, Freukkarit) nyt tulee ensimmäisenä mieleen.
 
1) koulutus+pätevyys => ??? => PROFIT
2) http://www.hel.fi/hki/nk/fi/Vapaa-aika/Vapaaehtoistoiminta
 
Bonham
17.09.2012 12:39:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Janus: Eikä olisi muuten eka kerta, kun muusikko (en nyt laita lainausmerkkejä tuohon) kouluttautuisi vanhemmalla iällä nuorisotyön/musiikkiterapian/tms pariin: on siellä kentällä ihan rautaisia ammattilaisiakin, Jussi Kinnunen (Hassisen Kone, Freukkarit) nyt tulee ensimmäisenä mieleen.
 
1) koulutus+pätevyys => ??? => PROFIT
2) http://www.hel.fi/hki/nk/fi/Vapaa-aika/Vapaaehtoistoiminta

 
On paljon todella pätevää jengiä. Valitettavasti varmaan joka kylästä löytyy myös niitä seppiä, joilla ei ole mitään avuja ketään neuvoa. Rahaa otetaan ja kaikki mitä tehdään on päin persittä... niiden korjaamisessa onkin sitten jo enemmän työsarkaa.
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
tender.insanity
17.09.2012 12:43:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minäkin voisin perustaa oman yksityisen kirurgisen klinikan. Koulutusta ei ole, mutta olen katsellut paljon sairaalasarjoja telkkarista.
 
Joo, ehkä parempi antaa tuon olla vain siellä ajatuksen tasolla. Vielä kun muistelee sinun aiempia keskusteluja. Ei kavereita, työkkärin uhkavaatimukset, kömpelyys sosiaalisissa tilanteissa yms. niin en ihan ensimmäisenä tuolta pohjalta lähtisi syrjäytyneiden auttamiseen. Oma elämä ja pääkoppa pitää olla kunnossa ennen kuin alkaa hoitamaan toisten ongelmia ja pelastaa maailmaa.
 
Janus
17.09.2012 12:46:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bonham: On paljon todella pätevää jengiä. Valitettavasti varmaan joka kylästä löytyy myös niitä seppiä, joilla ei ole mitään avuja ketään neuvoa. Rahaa otetaan ja kaikki mitä tehdään on päin persittä... niiden korjaamisessa onkin sitten jo enemmän työsarkaa.
 
True dat.
 
Tää on muuten varmaan pitkästä aikaa oikea ketju nostaa esille JJ Kelan tapaus - tässä tapauksessa "seppänä" toimi kasvatustieteiden professori, dosentti K. Lehtonen:
 
http://www.ers.fi/page5/JJK.pdf
 
http://www.youtube.com/watch?v=luykAuyxtp4&feature=youtube_gdata (linkki löytyi googlen kautta)
 
tomaattiorava
17.09.2012 12:50:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

just joo. morjes vaa.
 
"Ootko avaruusolio? -En. No mee sit lääkäriin."
Janus
17.09.2012 12:51:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: just joo. morjes vaa.
 
Luitko edes ton .pdf:n?
 
Ymmärsitkö lukemasi?
 
Bonham
17.09.2012 12:52:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: just joo. morjes vaa.
 
Näin se maailma makaa. Sun täytyy ensin saada oma koulutus/setti kuntoon ennen kuin voi jeesata muita!
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
tender.insanity
17.09.2012 12:53:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Janus: Luitko edes ton .pdf:n?
 
Ymmärsitkö lukemasi?

 
Se taitaa olla vain harmissaan, kun oikotie onneen ei olekaan niin helppoa.
 
tomaattiorava
17.09.2012 12:53:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pitänee rajoittaa mnetin käyttöä jatkossa, ei missään tuu yhtä hedelmätöntä dialogia kyllä aikaseks. ehkä suomi24:ssä....
 
"Ootko avaruusolio? -En. No mee sit lääkäriin."
Bonham
17.09.2012 12:54:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tender.insanity: Se taitaa olla vain harmissaan, kun oikotie onneen ei olekaan niin helppoa.
 
Kyllä mä ymmärrän tuon idean. Mutta mikään ei ole ilmaista. Ja heti kun rahaa jostain pyytää, kysytään, että millä lihaksilla meinaat soutaa... ja jollei sitä habaa ole, ei tipu kiluakaan.
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Bonham
17.09.2012 12:54:51 (muokattu 17.09.2012 12:54:57)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: pitänee rajoittaa mnetin käyttöä jatkossa, ei missään tuu yhtä hedelmätöntä dialogia kyllä aikaseks. ehkä suomi24:ssä....
 
No kerro sä sitten miten tää hoidetaan?
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Janus
17.09.2012 12:55:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: pitänee rajoittaa mnetin käyttöä jatkossa, ei missään tuu yhtä hedelmätöntä dialogia kyllä aikaseks. ehkä suomi24:ssä....
 
http://mypetjawa.mu.nu/archives/Ste … e%20Buscemi%20smallest%20violin.gif
 
tomaattiorava
17.09.2012 12:56:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

joo mode poistakoon koko ketjun ensitilassa.
 
"Ootko avaruusolio? -En. No mee sit lääkäriin."
Feline
17.09.2012 13:09:43 (muokattu 17.09.2012 13:10:33)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No höh. Ihan kelpo idea sinänsä. Mutta tosiaan, ensin koulutukset ja oma pää kuntoon ja ehkä jotain muuta kautta näppärämmin pääsee syrjäytyneitten nuorten kanssa tekemisiin. Ja itse en todellakaan pidä mitenkään pahana sitä, että ihminen, joka on itse paininut ongelmien kanssa pyrkii auttamaan muita samassa tilanteessa olevia/olleita. Helpommin sitä syrjäytyneeseen, sosiaalisesti kömpelöön nuoreen kontaktia saa samanlainen sosiaalisesti pökkelö. Ylisosiaalisten ja kuoliaaksi halaavien kanssa epäsosiaaliselle tulee vaan vielä epämukavampi "väärällä planeetalla" -olo. Sama ku jossain erityisluokalla. Pahinta siellä on sellainen ope, joka on stereotyyppisen normaali, helpompaa adhd ja assi ihmisillä on kaltaistensa kanssa, ja hyvää esimerkkiäkin siinä on lapsosille tarjolla, että kyllä vaikeuksista huolimatta voi pärjätä.
 
maelstorm
17.09.2012 13:14:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: pitänee rajoittaa mnetin käyttöä jatkossa, ei missään tuu yhtä hedelmätöntä dialogia kyllä aikaseks. ehkä suomi24:ssä....
 
jos sä näin pienestä lannistut tällä tavalla niin miten sä kuvittelit selviäväsi syrjäytyneiden ihmisten opettamisesta? luuletko, että sellainen on helppoa ja kivaa hommaa? Jos sun tahdonvoima on näin heikoissa kantimissa niin kannattaa tosiaan miettiä pari kertaa mitä tulevaisuudeltasi haluat ja mihin pystyt.
 
Bonham
17.09.2012 13:27:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No käydään asian kimppuun aloitusviestissä ehdotetuin ideoin.
 
Mitä tarvitaan:
-jonkin sortin pätevyys, tässä tapauksessa musiikin kanssa toimimiseen, nuorten kanssa toimimiseen
-tarkoitukseen soveltuva tila - musahommista syntyy useasti muita häiritsevää ääntä. Tämä asettaa tilalle omat vaatimuksensa. Tilan tulisi olla helposti saavutettavissa, esteetön, turvallinen jne.
-soittimia
-nuoria... kuka löytää, ohjaa toiminnan pariin, valvoo...
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Johann Onn
17.09.2012 22:53:35 (muokattu 17.09.2012 22:55:43)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

maelstorm: nämä syrjäytyneet eivät ole mikään maailman hedelmällisin maaperä ottaa kitaraa syliin
 
Älä aliarvioi niitä. Kyllä ne sen mielellään käteen ottaa...
 
Kunhan siis takana on avoin ovi, josta voi karkuun. Ja kanikonttoriin tai johonkin, missä sen saa vaihdettua rahaan tai kaljaan. Tai johonkin "muuhun".
 
tomaattiorava: Näkemyksiä tai ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan!
 
Unohda koko homma ?.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti