Muusikoiden.net
08.12.2016
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Häiritsevä musiikki luvanvaraiseksi
1 2
tender.insanity
25.04.2012 12:26:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://yle.fi/uutiset/hairitsevaank … kin_soittoon_tarvitaan_lupa/6009618
 
Häiritseväänkin musiikin soittoon tarvitaan lupa
 
Tornion keskustan katuja öillisellä musiikinsoittamisella häiritsevät autoilijat rikkovat paitsi järjestyssääntöjä, myös tekijänoikeussäännöksiä. Suomessa musiikin julkiseen esittämiseen tarvitaan muiden lupien lisäksi myös tekijänoikeudellinen lupa, jonka saa Teostolta.
 
Teoston liiketoimintapäällikkö Lars-Johan Fast sanoo, että autostereoitaan ja subbareitaan huudattavat kuskit tarvitsisivat luvan musiikin esittämiseen, ainakin teoriassa.
 
- Periaatehan on se, että kun musiikkia soitetaan julkisesti niin siihen tarvitaan lupa. Ehkä tässä tapauksessa kuitenkin olisi syytä puuttua niihin muihin ongelmiin kuin siihen musiikin esittämisluvan puutteeseen. Ja jos aivan rehellisesti sanotaan niin en nyt ihan ensimmäisenä ole lähdössä täältä Helsingistä ratsaamaan niitä katuja sinne pohjoiseen, Fast kertoo.

 
Ei jeesus sentään. Alkaa mennä niin naurettavaksi tämä meininki..
 
Hyvä terveys on hitain tapa kuolla.
kiriminni
25.04.2012 12:31:51 (muokattu 25.04.2012 12:33:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lupa kuunnella ostamaansa musiikkia josta on teostomaksut maksettu?
Eihän tuota musiikkia julkisesti?soiteta vaan omassa autossa???
Ai niin se häiritsevä kuuntelu.Eiköhän tuosta viikossa saada eduskunnassa pikalaki aikaiseksi,kun niillä ei tärkeämpiäkään asioita ole hoidettavaan.
Kaksin-ja tai kolminkertainen rahastus on paras liikeidea.
 
What you got is all you need.
KTR
25.04.2012 13:16:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikös tuossa uutisessa nyt ollut lähinnä kyse siitä, että Torniossa öisin rälläilevät amikset saisivat pistää subbareitaan hiljempaa, kun meteli pitää öisin ihmisiä hereillä?
 
"- Periaatehan on se, että kun musiikkia soitetaan julkisesti niin siihen tarvitaan lupa. Ehkä tässä tapauksessa kuitenkin olisi syytä puuttua niihin muihin ongelmiin kuin siihen musiikin esittämisluvan puutteeseen. Ja jos aivan rehellisesti sanotaan niin en nyt ihan ensimmäisenä ole lähdössä täältä Helsingistä ratsaamaan niitä katuja sinne pohjoiseen, Fast kertoo."
 
Niin, teoriassa. Onkos tässä nyt vain luettu uutisesta sanat "teosto" ja "autostereot" ja vedetty hätäiset johtopäätökset, että PERKELE TEOSTO MAFIA.
 
.
Mesa/Boogie
25.04.2012 13:22:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kiriminni: Lupa kuunnella ostamaansa musiikkia josta on teostomaksut maksettu?
 
Meinaatko, että ne Tornion jylpyt olisivat ostaneet musansa laittoman lataamisen sijaan?
 
Soittakaa pojat tango - vaikka sitten joku huonompi tango...
Kailis
25.04.2012 13:33:23
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Miten ennen subbareita pysty ajaan piluralia?
 
pekka montin: Rummutuksesta sen verta(yleisestiottan tässä maassa) että se on lajiteltavissa n. neljään eri kategoriaan:
tender.insanity
25.04.2012 13:50:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KTR: . Onkos tässä nyt vain luettu uutisesta sanat "teosto" ja "autostereot" ja vedetty hätäiset johtopäätökset, että PERKELE TEOSTO MAFIA.
 
"Teoston liiketoimintapäällikkö Lars-Johan Fast"
 
Niin kauan kuin jotkut päälliköt aivopierujaan esittelevät, voi koko maa olla huolissaan tulevista suuntauksista.
 
Hyvä terveys on hitain tapa kuolla.
Wradlin
25.04.2012 13:50:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KTR: Eikös tuossa uutisessa nyt ollut lähinnä kyse siitä, että Torniossa öisin rälläilevät amikset saisivat pistää subbareitaan hiljempaa, kun meteli pitää öisin ihmisiä hereillä?
 
Kyllä enkä yhtään ihmettele, tuo amisrällääjien aiheuttama meteli Tornion keskustassa on (varsinkin kesäöisin) järkyttävää. Hyvä vaan jos ja kun siihen puututaan.
 
Epämuusikko
25.04.2012 13:54:50
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.youtube.com/watch?v=kFDXfYNCCFo
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
KTR
25.04.2012 13:59:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tender.insanity: "Teoston liiketoimintapäällikkö Lars-Johan Fast"
 
Niin kauan kuin jotkut päälliköt aivopierujaan esittelevät, voi koko maa olla huolissaan tulevista suuntauksista.

 
http://my50flags.com/wp-content/uploads/2011/05/Jackie-Chan-WTF.jpg
 
Mites tuo luetun ymmärtäminen?
 
"Ehkä tässä tapauksessa kuitenkin olisi syytä puuttua niihin muihin ongelmiin kuin siihen musiikin esittämisluvan puutteeseen. "
 
- Teoston liiketoimintapäällikkö Lars-Johan Fast
 
.
tatta
25.04.2012 14:08:05
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

retorinen kymysys:
 
maksaisivatkohan nämä autosta luukuttajat sitten tariffi-maksut kenties auton matkustaja-, ja penkkilukumäärän, sekä ajoreittinsä varrella sijaitsevien asuntojen määrästä oletetun asukasmäärän, sekä satunnaisten jalankulkijoiden määrän mukaan...
 
tarvitaan siis teostotarkastajien katupartioauto.
 
Tatta the orginal Grazy Mama! Sepä se, so not! Jos elämää seuraa kuolema... on väistämätöntä, että me molemmat olemme yhtä aikaa perillä....
tender.insanity
25.04.2012 14:08:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KTR: http://my50flags.com/wp-content/uploads/2011/05/Jackie-Chan-WTF.jpg
 
Mites tuo luetun ymmärtäminen?
 
"Ehkä tässä tapauksessa kuitenkin olisi syytä puuttua niihin muihin ongelmiin kuin siihen musiikin esittämisluvan puutteeseen. "
 
- Teoston liiketoimintapäällikkö Lars-Johan Fast

 
Eipä sillä luetun ymmärtämisellä ole mitään tekemistä sen kanssa, että tuo edes heittää ajatuksen ilmaan medialle. Moni käytäntö saa alkunsa teoriasta.
 
Hyvä terveys on hitain tapa kuolla.
FastEddie
25.04.2012 14:12:52 (muokattu 25.04.2012 14:18:13)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tender.insanity: http://yle.fi/uutiset/hairitsevaank … kin_soittoon_tarvitaan_lupa/6009618
 
Ei jeesus sentään. Alkaa mennä niin naurettavaksi tämä meininki..

 
Miksi Helsingissä asuvan Teoston liiketoiminnanpomon lausunto, Tornion amisten pillurallista on Ylen sivuilla?
 
"Rehab is for quitters"
Kailis
25.04.2012 14:14:20 (muokattu 25.04.2012 14:15:57)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tender.insanity: Eipä sillä luetun ymmärtämisellä ole mitään tekemistä sen kanssa, että tuo edes heittää ajatuksen ilmaan medialle. Moni käytäntö saa alkunsa teoriasta.
 
Toimittaja tekee jutun häiritsevistä teineistä ja kysyy Teoston kaverilta onko joitain juridisia ongelmia. Mitä tyypin pitäisi tehdä? Olla vastaamatta siksi että m.netissä joku vetää herneen nenään?
 
Miksi Helsingissä asuvan Teoston liiketoiminnanpomon lausunto, Tornion amisten pillurallista on Ylen sivuilla?
 
Koska foliohattu.
 
pekka montin: Rummutuksesta sen verta(yleisestiottan tässä maassa) että se on lajiteltavissa n. neljään eri kategoriaan:
Wradlin
25.04.2012 14:19:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

FastEddie: Miksi Helsingissä asuvan Teoston liiketoiminnanpomon lausunto, Tornion amisten pillurallista on Ylen sivuilla?
 
Koska Yle on koko maan media?
 
FastEddie
25.04.2012 14:21:08 (muokattu 25.04.2012 14:21:53)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kailis:
Koska foliohattu.

 
Eiköhän pistetä pari miljardia Teoston tilille (ja Illuminatin kans), niin Torniolaiset saavat jatkossakin kuunella rauhassa Sabrinaansa... Yöllä!
 
"Rehab is for quitters"
tatta
25.04.2012 14:31:30
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

FastEddie: Eiköhän pistetä pari miljardia Teoston tilille (ja Illuminatin kans), niin Torniolaiset saavat jatkossakin kuunella rauhassa Sabrinaansa... Yöllä!
 
Eiks se nyt kuitenkin oo niin parasta, että Tornio itse asettaa "illurallin" rajoittamiseksi yöajokieltoja osalle kaduista, ja desipelit pidetään samalla tasolla ku moottoripyöräke urheilijoidenkin sallittu raja ja Teosto hoitaa ihan vaan nää muusikoiden asiat, niin kuin tähänkin asti.
 
Huvilupahan tarvitaan jokatapauksessa, jos julkisella paikalla pidetään disco, ja sillon se on poliisin asia, ei teoston.
 
Mua ei haittaa yhtään, että teostosta saa ansaitusti fyffendaalia musiikistaan.
 
Tatta the orginal Grazy Mama! Sepä se, so not! Jos elämää seuraa kuolema... on väistämätöntä, että me molemmat olemme yhtä aikaa perillä....
zekeode
25.04.2012 14:47:51
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kailis: Miten ennen subbareita pysty ajaan piluralia?
 
Jotenkin näin se meni:
http://zeke.wippiespace.com/wanharalli.jpg
 
Muusikon elämä terveellisemmäksi: iHerb alennukset ja kokemuksia
tatta
25.04.2012 14:53:56
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zekeode: Jotenkin näin se meni:
http://zeke.wippiespace.com/wanharalli.jpg

 
eisss! : - )
taustakuva-ainesta!
 
Tatta the orginal Grazy Mama! Sepä se, so not! Jos elämää seuraa kuolema... on väistämätöntä, että me molemmat olemme yhtä aikaa perillä....
zekeode
25.04.2012 15:00:19
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tatta: eisss! : - )
taustakuva-ainesta!

 
http://zeke.wippiespace.com/wanharalli2.jpg
Tossa vähän isompi. :)
 
Muusikon elämä terveellisemmäksi: iHerb alennukset ja kokemuksia
Stradlin
25.04.2012 15:03:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tender.insanity: Eipä sillä luetun ymmärtämisellä ole mitään tekemistä sen kanssa, että tuo edes heittää ajatuksen ilmaan medialle. Moni käytäntö saa alkunsa teoriasta.
 
"Heittää ajatuksen ilmaan"? Tyyppi kertoo tuossa mitä säännöissä sanotaan asiasta, ei mitään muuta. Toteaa sitten, että lupien valvominen ei tässä tapauksessa tunnu järkevältä eikä häntä edes kiinnosta sitä lähteä tekemään.
 
Kyllä tässä nimenomaan on siitä luetun ymmärtämisestä kyse.
 
"Voi elämä teidän kanssa oikeasti. Joku erottuu vähän noista teidän massamielipiteistä niin sitten heti ollaan oven takana hiilihankojen ja soihtujen kanssa." - M4ss3 m/
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti