| Aihe: Levyt, joissa ei ole yhtäkään huonoa kappaletta | |
|---|
|
Mamba: Joulualbumi
Kovat biisit, kova esittäjä, kovabändi. Ei liene kysyttävää.
Ajatuksenjuoksun leimaa-antavin luonteenpiirre on pimeys. |
|
Brian Setzer orc 1.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
 LaMotta
30.12.2015 19:55:19 (muokattu 30.12.2015 20:04:25) | |
|
Kuuntelin pitkästä aikaa nazarethin razamanazia. Odottelin että milloin tulee skipattava piisi. Eipä tullut. Eli tällä levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta. Melko huonot soundithan tuossa kylläkin on. Mutta tiukka ote ja meininki.
Hurriganesin roadrunnerillakaan ei varsinaisesti yhtäkään huonoa piisiä ole. Get onin yleensä skippaan kun se nii-in puhki kuultu vetonen.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
|
Moni varmaan näistäkin mainittu, en jaksa kahlata koko ketjua läpi.
- Pink Floyd: Dark Side Of The Moon, Wish You Were Here, nää toimii kokonaisuuksina loistavasti, hienot tunnelmat.
- AC/DC: Back in Black, Powerage, toimii kun junan vessa.
- Black Sabbath: Black Sabbath, Master of Reality, Sabbath Bloody Sabbath,
Iommi on kyllä helvetin hyvä biisintekijä.
- Led Zeppelin: II,IV, Physical Graffiti, nää jätkät vaan osas niin hyvin.
- Rolling Stones, Sticky Fingers, Beggars Banquet, Exile On Mainstreet,
Itselle ollut Rollarit aina yksi tärkeimmistä bändeistä.Bändi jota jaksaa aina
kuunnella.
- Motörhead No Sleep 'Til Hammersmith, Lemmy, Fast Eddie ja Philthy Phil
tiukimmillaan, yks parhaita live levyjä, mitä on ikinä tehty.
Onhan noita paljon muitakin ja muilta artisteilta, ei vaan jaksa luetella. |
|
Sex Pistols - Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols
Onhan tää nyt kova. Kokonaan.
Jos intternetissä ei olisi pornoa, siinä olisi vain yksi sivu.
-joku laini telkkusarjassa- |
|
Zarmo: Mamba: Joulualbumi
Kovat biisit, kova esittäjä, kovabändi. Ei liene kysyttävää.
Ei maksa vaivaa kysyä, siihen on toki syynsä.
Stidi alla. |
|
barclay: Omasta fyysisestä levyhyllystäni tsekattuna:
AC/DC: Back In Black, Fly On The Wall, Blow Up Your Video ja The Razor's Edge. Muu bändin tuotanto on epätasaisempaa..
Bush: Sixteen Stone
CMX: Discopolis
Jimi Hendrix Experience - Are You Experienced?
Marilyn Manson: Mechanical Animals
Oasis: Standing On The Shoulder Of Giants
Ja yllätysvetona täysin puskista: Solid Base: The Take off. Alusta loppuun loistava eurodance levy.
Muistaakseni Nirvanan Nevermindkin on semmonen levy jossa ei huonoja kappaleita ole..
Päivitystä:
3 Doors Down: Better Life
Badlands: Voodoo Highway |
|
John Mellencampin Scarecrow.
The Counting Crowsin eka levy. |
 Epämuusikko
28.01.2016 19:53:01 (muokattu 28.01.2016 19:56:18) | |
|
hsv: Kyllä niitä loppujen lopuksi aika paljon löytyy, itse olen nämä kuluttanut puhki vinyylinä ennen cd:n vallankumousta.
The Band - Music From Big Pink
ELO - A New World Record
Nämä.
Omalle kohdalleni nasahtavat myös:
Tears for Fears - Seeds of Love (ei remasteri, siinä on jämäbiisejä)
FZ - One Size Fits All, Over-Nite Sensation ja Apostrophe(')
Crowded House - Together Alone
sekä lapsuuden sankarini, Pat Metheny Groupin First Circle, jonka loppupään pari balladia menevät "vähemmän teemallisesti mieleenjäävinä jos ei skarppaa, mutta silti hirveän nättinä musiikkina".
e: oho, olinkin maininnut Seedsin jo pari vuotta sitten tässä ketjussa. Siltä osin makuni ei vissiin ole muuttunut :D
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
|
Meijän eka levy. Se oli se uugein. Kakkonen on jo ihan kaupallista paskaa, eikä se täältä pakaroiden ja kokkelivuorten takaa katsottuna oikeastaan edes harmita. |
|
Minusta tämä juttu ei toimi näin.
On kyllä muutamia levyjä, joissa syntyy sellainen kokemus, vaikka
Green Day: Dookie
Beck: Sea Change,
mutta enemmänkin kuin yksittäisistä kappaleista kyse on siitä, että albumissa syntyy tietynlainen flow, jonka sisällä ne biisit sitten vuorotellen soljuvat.
Tästä voi tehdä huomioita kuuntelemalla 60-luvulla eri maita varten tehtyjä versioita klassikkoalbumeista.
Esimerkiksi Jefferson Airplanen "Surrealistic Pillow" on mestarillinen, moni-ilmeinen ja rokkaava, todella hyvä levy. Ekan lämmittelynä toimivan "She Has Funny Cars"in jälkeen tulee intensiivinen Grace Slickin laulama "Somebody to Love", ja teos on jo tässä vaiheessa voittanut kuulijan puolelleen. Vaikka materiaali on vaihtelevaa niin biisit toimivat hyvin yhteen.
Sen sijaan UK:ssa julkaistuna levy alkaa laimealla "My Best Friend"-renkutuksella, ja jatko, vaikka sisältää samoja biisejä, kuulostaa sekavalta, innottomalta ja tylsältä, kunnes sitten vasta B-puoli alkaa rokata.
Samoin Beatlesin "Rubber Soul" on alkuperäisversiona tunnelmaltaan aaltoileva, täytebiisien kyllästämä, mutta USA:n versiona yhtenäinen, ja jollain tavalla alkubiisin "I've Just Seen a Face" rytmejä ja sävelmaailmaa miellyttävällä tavalla kertaava.
Paljon on näissä myös kyse tietysti siitä että mihin tottuu. |
 kyseinen
30.01.2016 14:03:52 (muokattu 30.01.2016 14:05:51) | |
|
Epämuusikko: Crowded House - Together Alone
Ei mene itselleni läpi "ei yhtäkään huonoa" -tapauksena, mutta ymmärrän hyvin, jos jollekulle menee. En vain henk. koht. pidä "yliarvostetuista" Private Universesta ja Locked Outista. Lisäksi Black & White Boy ja Skin Feeling on vähän täytebiisejä. Itse asiassa Crowded House -tekeleistä Temple of Low Men on itselleni lähimpänä "ei yhtäkään huonoa" -osastoa. Sen pilaa vain Sister Madly. Woodface ei ole kaukana myöskään, ihan vain pari hutia silläkin. Törkeitä levyjä kyllä tekivät aikoinaan, kestävät ajan hammastakin paremmin kuin moni moni moni aikalaisensa.
GiovanniDiRondo:
Green Day: Dookie
Tuo meni aikoinaan ilman SKIP-nappia, juu. Ei toki enää mitenkään.
Internetin kautta, vähän joka puolelle. -V. Keskinen |
Epämuusikko
30.01.2016 15:44:38 (muokattu 30.01.2016 15:54:45) | |
|
kyseinen: Ei mene itselleni läpi "ei yhtäkään huonoa" -tapauksena, mutta ymmärrän hyvin, jos jollekulle menee. En vain henk. koht. pidä "yliarvostetuista" Private Universesta ja Locked Outista. Lisäksi Black & White Boy ja Skin Feeling on vähän täytebiisejä.
Skin Feeling on kieltämättä vähän odd one out, mutta kolmen tahdin rakenne miellyttää. Itse selviän tästä levystä skippaamatta yhtäkään biisiä, toisin kuin muista CH:n studiolevyistä. Locked Out on loistava ysärirenkutus ja Black & White Boy on just hyvä biisi :D Private Universe on mulle ehkä hieman turhake mutta sekin menee mahdottoman hyväsoundisena tunnelmapalana.
Itse asiassa Crowded House -tekeleistä Temple of Low Men on itselleni lähimpänä "ei yhtäkään huonoa" -osastoa. Komppaan, mutta levy on keskimäärin sen verran synkkää kauhomista ettei mene yhtä hyvin talossa ja puutarhassa.
Nuo levynkannet näyttää näin Hesterin ominkäsinpoistumisen jälkeen aika makaabereilta.
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
 HaloOfFlies
02.02.2016 19:13:56 (muokattu 02.02.2016 19:15:32) | |
|
Nazarethin Hair Of The Dog.
Jokainen biisi on klassikko tällä levyllä. Levyn avaavan nimiraidan tuntevat kaikki, jotka ovat vähänkään musiikkia joskus kuunnelleet. Taso säilyy korkealla läpi levyn ja lopetusraita Please Don't Judas Me on hienoimpia ikinä. Ja sokerina pohjalla tietysti Love Hurts, josta Nazarethin versioimana tuli yksi kaikkien aikojen rock-balladeista. Ainoa mikä tuntuu vähän täyteraidalta on Changin' Times.
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
|
GiovanniDiRondo: Green Day: Dookie
Tämä tulee kaiveltua hyllystä autoon aina noin vuoden välein ja kerran kuuntelen sen läpi skippaamatta biisiäkään. Enempään ei pysty, aikoinaan luukuttanut sen verran useasti.
Aamulla kuuntelin Meat Loafin Bat out of hell 1:n kerralla läpi. Se voisi sinällään istua otsikkoon mutta se ei toimi levynä. Parin biisin alkaessa meinaa tukehtua kun ne ovat niin eri puusta veisteltyjä kuin muut, vaikka sitten biiseinä kantavatkin. Ihan kuin väärältä levyltä ja artistilta. |
|
Dirtyh: Parin biisin alkaessa meinaa tukehtua kun ne ovat niin eri puusta veisteltyjä kuin muut, vaikka sitten biiseinä kantavatkin. Ihan kuin väärältä levyltä ja artistilta.
Kuinka eklektistä kamaa pitää olla että tämä on huono asia?
En juuri nyt oo tsekkaamassa kys. levyä, en vaan myöskään keksi tilannetta jolloin omalla kohdallani itsessään kantavan materiaalin poukkoilevaisuus estäisi kuuntelemisen :D
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
|
Tämä ei sitten ole vitsi vaikka siltä saattaa kuulostaa, mutta
Janos Valmunen - Bussipysäkillä. |
|
Epämuusikko: Kuinka eklektistä kamaa pitää olla että tämä on huono asia?
En juuri nyt oo tsekkaamassa kys. levyä, en vaan myöskään keksi tilannetta jolloin omalla kohdallani itsessään kantavan materiaalin poukkoilevaisuus estäisi kuuntelemisen :D
Pahoittelen että ymmärsit väärin.
Tarkoitin että parin biisin alkaessa tulee sellainen mitä helvettiä fiilis kun biisi onkin niin eri puusta veistelty että se on kuin toiselta levyltä ja artistilta. Ei ne estä kuuntelemasta mutta joka kerta ne alkaessaan hämmentävät. |
 Zed
24.03.2016 07:33:02 (muokattu 24.03.2016 07:33:50) | |
|
Keväiseen soundtrackiini vakiintuneen Radioheadin OK Computer on minulle sellainen. Jokainen kappale antaa osansa levyn välittämään maailmankuvaan ja tunnelmaan.
Elämäni on toisen kerroksen huoneisto, jonka avonaisesta ikkunasta heitellään huonoja CD-levyjä lumihankeen. |
|
Yes : Close To The Edge |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
