Blue Moon 07.06.2003 23:12:35 (muokattu 08.06.2003 03:00:57) | |
---|
Kaikkein kamalampia toisten biisien raiskauksia? Lähes kaikki brittiversiot jenkkipop- ja r&b-hiteistä, joita englantilaiset herman's hermitsit, manfredmannit sun muut 60-luvun daveclarkfive-popparit väänsi hukaten yleensä alkuperäisversion parhaan imun, vaikka tuottajana olisi häärinyt joku britteinsaarten tekijämiehistäkin. Tosin Manfred Mannin versioita Marie Knightin "Come Tomorrow":sta täytyy tässä yhteydessä erityisesti kehua ja onhan niitä muitakin poikkeuksia, kun tarkemmin miettii. Versioimansa musiikin luoteeseen paremmin perehtyneet brittiyhtyeet, kuten Them, Animals, Rollarit, Beatles, Yardbirds jne. saivat aikaan paikoin jopa alkuperäisiä parempia versioita. Muita hirvityksiä: Rolling Stonesin aivan päin helvettiä vedetty Irma Thomasin "Time On My Side". Rollarien soul-versiot olivat muutenkin lähes järjestään kammottavia alkuperäisiin verrattuna, johtuen lähinnä Jaggerin tyylisuunnan vaatimuksiin nähden varsin rajoittuneesta laulutaidosta. Bluesit ja rock'n'rollit onnistuivatkin sitten huomattavasti paremmin. Hurriganesin "Tallahassee Lassie". Freddy Cannon ei ollut juuri Remua kummempi laulaja mutta tuottajanero Bob Crewen (ja Frank Slayn?) sovituksen avulla originaaliversiolle luotu jännite puuttuu Ganesin halonhakkuu-versiosta täysin. - It's been a long time coming - |
Bonham 08.06.2003 02:49:45 | |
---|
Sä olet julma! Mun mielestä Mannfred Mann on tehnyt todella hyviä covereita, usein, ei aina. Opinons are like assholes, everybody's got one. (Harry Gallahan) |
Blue Moon 08.06.2003 02:57:30 | |
---|
Sä olet julma! Mun mielestä Mannfred Mann on tehnyt todella hyviä covereita, usein, ei aina. Jees, mä oon ilkeä. :-) Siis eihän ne mitään pahimpia raiskauksia loppujen lopuksi olleet. Ei tosin tule tuon "Come Tomorrow":n lisäksi mieleen yhtään, joka pistäisi tosissaan kampoihin originaalille. Laulupuolella Marie Knight vie totta kai voiton mutta Manfred Mannin sovitus on parempi. - It's been a long time coming - |
Bonham 08.06.2003 03:26:52 | |
---|
Mun mielestä koko Watch levy vuodelta 1978 on melko onnistunut coverlevy vai miksi sitä nyt sanoisi, mutta hyvä levy kuitenkin... Opinons are like assholes, everybody's got one. (Harry Gallahan) |
Blue Moon 08.06.2003 05:12:28 | |
---|
Enpä oo tuota kuullut. Lähinnä tarkoitin noita 60-luvun coverjuttuja. - It's been a long time coming - |
Marlowe 08.06.2003 09:27:25 | |
---|
Todd Rundgrenin albumi "Faithful" (1976) putosi pari päivää sitten postiluukusta. Levyn a-puolella power pop-nero ja supertuottaja versioi muun muassa The Beach Boysien "Good Vibrationsin", Jimi Hendrixin "If Six Was Ninen", Beatlesin "Strawberry Fieldsin" ja "Rainin" sekä Bob Dylanin "Most Likely You Go Your Way And I'll Go Minen". Rundgrenia ei voi syyttää ainakaan biisien raiskaamisesta, sillä kappaleet ovat käytännössä identtisiä alkuperäisten kanssa - jopa siinä määrin että tuossa viimeksi mainitussa Rundgren jäljittelee vokaaliosuuksissa Dylanin nasaalia. Mielenkiintoista, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus on aika turha (tosin levyn B-puolella on miehen omia, kohtalaisen hyviä sävellyksiä, kuten "Love of the Common Man"). Hyvä cover ei näemmä synny yksinomaan "tinkimättömästä ammattitaidosta", vaan mukaan tarvitaan monesti ripaus omaleimaisuutta ja rohkeutta ryhtyä muokkaamaan kappaletta hyvinkin erilaiseen muottiin. Legendan mukaan "Faithfulin" väitetään saaneen alkunsa Todd Rundgrenin ja John Lennonin lehtien palstoilla käymästä väittelystä. Rundgren oli todennut jonkin lehden palstoilla "etteivät nuo 60-luvun mestariteokset niin ihmeellisiä ole, kuka tahansa pystyisi samaan", johonka ex-Beatle olisi kuivakkaasti todennut että "teepä sama perässä". Tiedä onko tuo totta, mutta tarina on hyvä. The unhappiest people I know, romantically speaking, are the ones who like pop music the most. (Nick Hornby) |
Muhvinssi 08.06.2003 19:32:56 | |
---|
Marzi Nyman teki muuten Michael Jacksonin Earth Songista hienon suomen kielisen version nimeltä: "Miten käy norsun?" |
Jaska 09.06.2003 02:28:54 | |
---|
Kaikki nää Gregorian jutut (inclueding sama suomalainen paska) Ja sitte se teenage bändi mikä laulaa abbaa (vaikka ei se alkuperänenkää oikeen nappaa... sehän rimmas) Sitte se gay bandi Five mikä teki We Will Rock YOun (onkohan biisin oikea nimi, dunno) Ai niin, sitte oli se ku Disco (paska bändi muutenki) veti jossain livena Depech Moden jotai viisua ihan päin vittua. Ja onhan noita muitaki... |
jannu 09.06.2003 02:52:58 (muokattu 09.06.2003 02:53:42) | |
---|
Henkilökohtaiset "suosikkiraiskaukset" löytyvät ehdottomasti Willian Shattnerin aikoinaan tekemistä coveroinneista. Mies skulaa mm. Mr. Tamburine Manin ja Lucy In The Sky With Diamondsin sinfoniaorkesterin säestyksellä, lausuen välissä Shakespearea. Aivan käsittämätöntä matskua. Jos äijä oli selvinpäin ne jutut tehdessään, niin huhhuh. |
 09.06.2003 08:51:05 | |
---|
Tämän 'bändin' nimeä ei pidä täällä ääneen lausuman. Jumalauta mä vihaan niitä! Ja varsinki sitä meininkiä: vedetään hiki päässä sortseissa ja kauluspaidoissa aikas paskoja biisejä, raha ja paska haisee, ja yleisössä 25-45v siiderimuijilla on niin kivaa että... Niin en itsekkään juurikan arvosta kyseistä bändiä mutta satunpa vaan tietämään että äijät tekee tolla jutulla rahaa tällähetkellä ihan mukavasti. Tässäkohtaa varmaan tulee mieleen että soitetaan ammatikseen niitä biisejä mitä ne siiderimuijat haluaa.... thats it! "Lauluni tulevat jostain tuolta siniseltä taivaalta" Unto Mononen |
 09.06.2003 09:00:45 | |
---|
Mistä muuten tuollainen lupa näihin covereihin hommataan? Teostolta saat tietää säveltäjät/sanoittajat jotka yleensä on "myyneet" teoksen jollekkin kustannusfirmalle (Warner/chapell, peermusic,,,emi yms.) Mutta jos versio on suht samanlainen kuin alkuperäinen niin coverin saa tehä yleensä ilman kyselyitä kunhan alkuperäiset tekijätiedot eli säv. san. mainitaan. Mutta silloin ei saa laittaa sovittajaksi omaa bändiä ja kustannusfirma täytyy siis mainita kanssa. Joihinkin biiseihin ei kertakaikkiaan saa lupia: muistelisin että esim. Neil Young ei anna tehä omistaan covereita... (en oo ihan varma ) "Lauluni tulevat jostain tuolta siniseltä taivaalta" Unto Mononen |
jPekka 09.06.2003 09:58:54 | |
---|
Joihinkin biiseihin ei kertakaikkiaan saa lupia: muistelisin että esim. Neil Young ei anna tehä omistaan covereita... (en oo ihan varma ) No onhan ainakin Kirka saanut, eikä siitä taida olla edes hirveän kauaa... ("Alla kanelipuun") . - SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!! |
Mage 10.06.2003 09:59:40 | |
---|
No onhan ainakin Kirka saanut, eikä siitä taida olla edes hirveän kauaa... ("Alla kanelipuun") . Oliskos ollut että Hector ei taas saanut levyttää Rocking in the free world coveria vai muistanko väärin. Ja entäs sitten Pepe ja Pave ;-) Give me a little time to think, while I mix me another motherfucking drink.
- RL Burnside |
Robert 10.06.2003 15:24:19 | |
---|
CoB- Shot In The Dark CoB-Aces High Don Johnson Big Band- Sultans Of Swing Voi ketsu! |