Muusikoiden.net Keikat
 
Päivämäärä:pe 20.05.2016
Esiintyjä:Äpärät
Paikka:Helsinki, Nosturi
Lisätietoja:Yli 35-vuotta anarkiaa ja kaaosta – ja mellakka vain pahenee

Punkrocklegenda The Exploited elää punkista ja kiertueista. Bändi julkaisee levyjä harvakseltaan, mutta on kiertueella käytännössä jatkuvasti. Nyt tämä kaaospunkin ruumiillistuma saapuu keikalle Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin Nosturissa perjantaina 20. toukokuuta. The Lämppärinä Nosturissa esiintyy Äpärät.

Vuonna 1979 perustettu The Exploited on ollut legenda debyyttialbuminsa ”Punk’s not dead” julkaisusta lähtien. Albumi teki bändistä kertaheitolla tunnetun ympäri maailmaa ja levyn nimestä syntyi punkin tunnetuin slogan, joka yhdessä bändin mohikaani-pääkallo-logon kanssa on tatuoitu punkkareiden ihoille ympäri maailmaa.

The Exploited on noista päivistä lähtien pitänyt tinkimättömästi oman linjansa. Kun lähes kuusikymppinen Wattie laulaa ”fuck the system”, on sen edessä turha yrittää perustella asioita virkamieslausunnoilla.

Bändi on sen laulajalle Wattielle elämäntyyli, joka on jättänyt myös jälkensä. Vuonna 2014 Wattie sai sydänkohtauksen kesken keikan lavalla Lissabonissa. Muutamien kuukausien tauon jälkeen bändi on kuitenkin ehtinyt taas kiertää maailmaa aina Australiaa myöden ja
The Exploited käy päälle keskisormet pystyssä vihaisempana kuin koskaan. Bändi ei ole vain punk-ikoni – The Exploited on punkrock!

Illan lämppärinä esiintyvä Äpärät julkaisee levyjä jopa illan pääbändiä harvempaan tahtiin, sillä niin ikään yli 35-vuotisesta urastaan huolimatta Äpäriltä ilmestyy “Häiriköt tulee II”-niminen debyyttialbumi vasta nyt. Julkaisupäivä on perjantaina 29. huhtikuuta.

Äpärät on ankaran livebändin maineessa. Bändin keikat ovat sekoitus vaarallista punkenergiaa ja hikistä paahtoa, joista parhaimmillaan on muodostunut kuin nyrkkeilymatsi, jossa kehässä ovat bändi ja yleisö ottamassa mittaa toisistaan.

KONSERTTI:
The Exploited ja Äpärät
Pe 20.5. Nosturi, Helsinki
Liput alkaen 26,5¤ ovelta 28¤
Ennakkoliput tulevat myyntiin perjantaina klo 12.00 Lippupalvelussa
Ovet avautuvat klo 19.00

NETTISIVUT:

The Exploited
http://www.the-exploited.net/
https://www.facebook.com/TheExploited/

Äpärät
https://www.facebook.com/aparatpunkrock/
http://aparat.bandcamp.com/
Internet:http://www.elmu.fi
 
http://muusikoiden.net/keikat/keikka.php?id=107718

Copyright ©1999-2024, Muusikoiden Net ry.