Muusikoiden.net:in Keikkakalenteri 03.10.2023 klo 04:52:27 |
Muusikoiden.net:in keikkakalenteri on koko maan kattava tietokanta keikoista Suomessa. Voit tarkastaa keikkojen todenperäisyyden esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivulta. Tuoreimmat tiedot keikoista saat osoitteesta muusikoiden.net/keikat jossa voit myös lisätä oman bändisi listoille. Palvelu on kaikille maksuton. |
Päivämäärä | Esiintyjä, Paikka | Lisätietoja |
ke 04.10.2023 | Joona Toivanen Trio Espoo, Sellosali | Kansainvälisesti arvostetun jazzpianistin Joona Toivasen trio asuu tällä hetkellä ympäri Eurooppaa: Joona Göteborgissa, Tapani Toivanen Kööpenhaminassa ja Olavi Louhivuori Helsingissä. Joona Toivanen Trio julkaisi uusimman, jo seitsemännen pitkäsoittonsa Both Only (We Jazz) vuonna 2022, ja kolmikko soi levyllä vahvana ja yhtenäisenä.
Teosto-palkittu, Emma-ehdokkuudella noteerattu, maailmaa kiertänyt yhtye soittaa uudella albumillaan melankolisia kappaleita, jotka jättävät tilaa vapaalle improvisaatiolle. Pitkiä kaaria maalailevat modernit sävellykset tuovat uusia, rikkaita sävyjä yhtyeelle ominaiseen minimalistiseen, akustiseen ilmaisuun.
Joona Toivanen, piano
Tapani Toivanen, basso
Olavi Louhivuori, rummut
Joonas Saikkonen, äänisuunnittelu
Kesto 1 h 15 min http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegnkwira |
ke 04.10.2023 | Eino & Koskettajat Helsinki, On The Rocks | Ginger Vine Management presents: The Ones To Watch in 2023 Pt. 2
The Ones To Watch palaa jälleen! Keskiviikkona 4.10. On The Rocksin alakerrassa päästään jälleen tarkistamaan Suomen musakentän kultakimpaleet. Tällä kertaa parrasvaloihin nostetaan indie-artisteja, joiden musiikki seikkailee popin, rockin ja folkin maailmoissa. Tänä syksynä OTW-iltojen tukijana toimii Elävän musiikin säätiö.
Illan aloittaa tamperelais-helsinkiläinen Eino & Koskettajat, jonka elämänmakuinen retrorock käyttää häikäilemättömästi hyväkseen eeppisiä pop-koukkuja, tarttuvia melodioita sekä ovelia sointukiertoja. Illan toisena esiintyjänä nähdään The Spring -debyyttialbumillaan musiikkipiireissä laajalti huomiota herättänyt Emmy June, jonka juuret ovat roots- ja soul-musiikissa sekä amerikkalaisessa singer-songwriter-traditiossa. Illan lopettaa pitkäjänteistä ja omaleimaista uraansa työstävä UG-folkin kulttinimi Slack Bird, jonka saimme esiintymään kvintettinä juuri ennen kuin yhtye suuntaa seuraavalle Euroopan-kiertueelleen.
KE 4.10. On The Rocks
Aikataulu:
19.00 ovet
19:30 Eino & Koskettajat
20:30 Emmy June
21:30 Slack Bird
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 8 ¤
– ovelta 10 ¤, mikäli jäljellä
K-18 https://www.instagram.com/einojakoskettajat/ https://www.rocks.fi/tapahtumat/ones-to-watch-slack-bird-emmy-june-eino-koskettajat/ |
ke 04.10.2023 | Emmy June Helsinki, On The Rocks | Ginger Vine Management presents: The Ones To Watch in 2023 Pt. 2
The Ones To Watch palaa jälleen! Keskiviikkona 4.10. On The Rocksin alakerrassa päästään jälleen tarkistamaan Suomen musakentän kultakimpaleet. Tällä kertaa parrasvaloihin nostetaan indie-artisteja, joiden musiikki seikkailee popin, rockin ja folkin maailmoissa. Tänä syksynä OTW-iltojen tukijana toimii Elävän musiikin säätiö.
Illan aloittaa tamperelais-helsinkiläinen Eino & Koskettajat, jonka elämänmakuinen retrorock käyttää häikäilemättömästi hyväkseen eeppisiä pop-koukkuja, tarttuvia melodioita sekä ovelia sointukiertoja. Illan toisena esiintyjänä nähdään The Spring -debyyttialbumillaan musiikkipiireissä laajalti huomiota herättänyt Emmy June, jonka juuret ovat roots- ja soul-musiikissa sekä amerikkalaisessa singer-songwriter-traditiossa. Illan lopettaa pitkäjänteistä ja omaleimaista uraansa työstävä UG-folkin kulttinimi Slack Bird, jonka saimme esiintymään kvintettinä juuri ennen kuin yhtye suuntaa seuraavalle Euroopan-kiertueelleen.
KE 4.10. On The Rocks
Aikataulu:
19.00 ovet
19:30 Eino & Koskettajat
20:30 Emmy June
21:30 Slack Bird
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 8 ¤
– ovelta 10 ¤, mikäli jäljellä
K-18 https://www.instagram.com/emmyjune_official/ https://www.rocks.fi/tapahtumat/ones-to-watch-slack-bird-emmy-june-eino-koskettajat/ |
ke 04.10.2023 | Slack Bird Helsinki, On The Rocks | Ginger Vine Management presents: The Ones To Watch in 2023 Pt. 2
The Ones To Watch palaa jälleen! Keskiviikkona 4.10. On The Rocksin alakerrassa päästään jälleen tarkistamaan Suomen musakentän kultakimpaleet. Tällä kertaa parrasvaloihin nostetaan indie-artisteja, joiden musiikki seikkailee popin, rockin ja folkin maailmoissa. Tänä syksynä OTW-iltojen tukijana toimii Elävän musiikin säätiö.
Illan aloittaa tamperelais-helsinkiläinen Eino & Koskettajat, jonka elämänmakuinen retrorock käyttää häikäilemättömästi hyväkseen eeppisiä pop-koukkuja, tarttuvia melodioita sekä ovelia sointukiertoja. Illan toisena esiintyjänä nähdään The Spring -debyyttialbumillaan musiikkipiireissä laajalti huomiota herättänyt Emmy June, jonka juuret ovat roots- ja soul-musiikissa sekä amerikkalaisessa singer-songwriter-traditiossa. Illan lopettaa pitkäjänteistä ja omaleimaista uraansa työstävä UG-folkin kulttinimi Slack Bird, jonka saimme esiintymään kvintettinä juuri ennen kuin yhtye suuntaa seuraavalle Euroopan-kiertueelleen.
KE 4.10. On The Rocks
Aikataulu:
19.00 ovet
19:30 Eino & Koskettajat
20:30 Emmy June
21:30 Slack Bird
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 8 ¤
– ovelta 10 ¤, mikäli jäljellä
K-18 https://www.instagram.com/slackbirdpunx/ https://www.rocks.fi/tapahtumat/ones-to-watch-slack-bird-emmy-june-eino-koskettajat/ |
ke 04.10.2023 | Tove Johnson Helsinki, Siltanen | Livet klo 21:30 alkaen
Baari auki klo 01 asti
K-20, vapaa pääsy
Tove Johnson on modernia punkvaikutteista garagea eksistentiaalisilla teemoilla. Välillä nopeaa, välillä äänekästä, aina hurjaa. Bändin keikan lisäksi Siltasessa on luvassa heidän Oulun musiikkivideofestivaaleilla pääpalkinnon voittaneen Muscle Hearts -musiikkivideon juhlaseremonia, josta lisätietoa ehkä tippuu vielä lähempänä!
Illan avaavan Hattara-yhtyeen biisit kuljettavat suloisenkatkeriin kesäromansseihin, ekoihin lumihiutaleisiin ja just sun luo. Vuoristoratakitarat helisevät ja surisevat auttaen unohtamaan - tai muistuttavat vielä lisää. Hattarapop never stop since 2022. https://www.instagram.com/tovejohnsonband https://siltanen.org/ |
ke 04.10.2023 | Hattara Helsinki, Siltanen | Livet klo 21:30 alkaen
Baari auki klo 01 asti
K-20, vapaa pääsy
Tove Johnson on modernia punkvaikutteista garagea eksistentiaalisilla teemoilla. Välillä nopeaa, välillä äänekästä, aina hurjaa. Bändin keikan lisäksi Siltasessa on luvassa heidän Oulun musiikkivideofestivaaleilla pääpalkinnon voittaneen Muscle Hearts -musiikkivideon juhlaseremonia, josta lisätietoa ehkä tippuu vielä lähempänä!
Illan avaavan Hattara-yhtyeen biisit kuljettavat suloisenkatkeriin kesäromansseihin, ekoihin lumihiutaleisiin ja just sun luo. Vuoristoratakitarat helisevät ja surisevat auttaen unohtamaan - tai muistuttavat vielä lisää. Hattarapop never stop since 2022. https://linktr.ee/hattara https://siltanen.org/ |
to 05.10.2023 | Manala Afterwork Jazz feat. Simon Zion Helsinki, Manala | Manala Afterwork Jazz on vuodesta 2018 toiminut viikoittainen jazzklubi Helsingin keskustassa. Klubilla esiintyvät Suomen eturivin huippumuusikot kotoisassa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Tapahtuma on pääsymaksuton, joten suosittelemme käyttämään pääsylipuista säästyneet rahat ravintolan legendaarisiin pizzoihin ja virvokkeisiin! https://www.manala.fi/fi/afterwork-jazz/ http://manala.fi |
to 05.10.2023 | Lohkare Kuopio, Maxim | Pauli Hanhiniemi Trio ja Lohkare yhteiskeikalla Maximissa 5.10.2023.
LOHKARE on rockin perinteestä ponnistava bändi. Sopiva annostelu nostalgiaa, nykyaikaa, hammond-soundia ja bluestunnelmaa luo Lohkareen soundin.
Pauli Hanhiniemi MAT (Melko Akustinen Trio). Luvassa on Paulin lauluja eri vuosikymmeniltä ja eri yhteyksistä: Kolmatta naista, Paulin Perunateatteria, Hehkumoa ja ihan tuorettakin soolomateriaalia. MAT- versiot ovat orgaanisia sovituksia, mutta laulut ovat säilyttäneet olemuksensa.
Aikataulu:
18.00 ovet
19:00 Lohkare
20:30 Pauli Hanhiniemi MAT
Ennakkoliput Tiketti.fi 20¤ (+pm)
https://www.tiketti.fi/lohkare-pauli-hanhiniemi-trio…/92871
Liput ovelta: 25¤ https://www.facebook.com/LohkareOfficial https://maximkuopio.fi |
to 05.10.2023 | Pauli Hanhiniemi MAT (Melko akustinen trio) Kuopio, Maxim | Pauli Hanhiniemi Trio ja Lohkare yhteiskeikalla Maximissa 5.10.2023.
LOHKARE on rockin perinteestä ponnistava bändi. Sopiva annostelu nostalgiaa, nykyaikaa, hammond-soundia ja bluestunnelmaa luo Lohkareen soundin.
Pauli Hanhiniemi MAT (Melko Akustinen Trio). Luvassa on Paulin lauluja eri vuosikymmeniltä ja eri yhteyksistä: Kolmatta naista, Paulin Perunateatteria, Hehkumoa ja ihan tuorettakin soolomateriaalia. MAT- versiot ovat orgaanisia sovituksia, mutta laulut ovat säilyttäneet olemuksensa.
Aikataulu:
18.00 ovet
19:00 Lohkare
20:30 Pauli Hanhiniemi MAT
Ennakkoliput Tiketti.fi 20¤ (+pm)
https://www.tiketti.fi/lohkare-pauli-hanhiniemi-trio…/92871
Liput ovelta: 25¤ https://www.facebook.com/PauliHanhiniemiVirallinen https://maximkuopio.fi |
to 05.10.2023 | Puhelinseksi Helsinki, Tiivistämö | https://tiivistamo.fi/event/helsinki:agefocglai/teini-p-puhelinseksi-k18/?lang=fi https://tiivistamo.fi/event/helsinki:agefocglai/teini-p-puhelinseksi-k18/?lang=fi |
to 05.10.2023 | Teini-Pää Helsinki, Tiivistämö | https://tiivistamo.fi/event/helsinki:agefocglai/teini-p-puhelinseksi-k18/?lang=fi https://tiivistamo.fi/event/helsinki:agefocglai/teini-p-puhelinseksi-k18/?lang=fi |
to 05.10.2023 | TANELI Helsinki, Bar Loose | LIPUT / TICKETS 7¤
SHOWTIME
21:00 TANELI
21:45 Sons of Cobra
22:30 Black Star Gramophone
TANELI syntyi, kun Ruotsista Suomeen muuttanut Daniel
Jakobsson ja Helsingissä asuva Taneli Tulkki kohtasivat vuoden 2020 lopulla ja kuin salamaniskun lailla saivat inspiraation ruveta tekemään ruotsin- ja englanninkielistä
vaihtoehtorockia Kentin ja Red Hot Chili Peppersin lehtolapsena.
Duosta TANELI kasvoi täysveriseksi nelihenkiseksi yhtyeeksi Ari Mannisen ja Juha Pihlajan liittymisen myötä. Myös soundi on jalostunut entistä jykevämmäksi Millenium-alternativeksi. Nyt tie on auki, tahto kova ja rahkeet riittävät.
Black Star Gramophone:
Musiikillisesti Black Star Gramophone seikkailee vuosituhannen vaihteen retrorockmaisemissa rönsyillen vahvasti sinne, tänne ja tuonne. Black Star Gramophonelle musiikilliset karsinat ja raja-aidat on tehty ainoastaan ylitettäviksi ja rikottaviksi. Yhtyeen musiikki viekin sinut matkalle, josta ei sivupolkuja tai yllättäviä käänteitä jää puuttumaan, joten ota tiukasti kiinni ja hyppää raketin kyytiin.
Soundiaan yhtye on hionut niin treenikämpän suojissa kuin studiossakin ja debyyttialbumi julkaistaan alkuvuoden 2024 aikana. Tällä hetkellä yhtye keskittyy keikkailuun ja työstää samalla uutta musiikkia.
Sons of Cobra on Korkean energian Aussi-/Detroit-tyylistä rockaNrollaah! https://linktr.ee/taneliofficial https://barloose.com/live/black-star-gramophone-sons-of-cobra-taneli/ |
to 05.10.2023 | Black Star Gramophone Helsinki, Bar Loose | LIPUT / TICKETS 7¤
SHOWTIME
21:00 TANELI
21:45 Sons of Cobra
22:30 Black Star Gramophone
TANELI syntyi, kun Ruotsista Suomeen muuttanut Daniel
Jakobsson ja Helsingissä asuva Taneli Tulkki kohtasivat vuoden 2020 lopulla ja kuin salamaniskun lailla saivat inspiraation ruveta tekemään ruotsin- ja englanninkielistä
vaihtoehtorockia Kentin ja Red Hot Chili Peppersin lehtolapsena.
Duosta TANELI kasvoi täysveriseksi nelihenkiseksi yhtyeeksi Ari Mannisen ja Juha Pihlajan liittymisen myötä. Myös soundi on jalostunut entistä jykevämmäksi Millenium-alternativeksi. Nyt tie on auki, tahto kova ja rahkeet riittävät.
Black Star Gramophone:
Musiikillisesti Black Star Gramophone seikkailee vuosituhannen vaihteen retrorockmaisemissa rönsyillen vahvasti sinne, tänne ja tuonne. Black Star Gramophonelle musiikilliset karsinat ja raja-aidat on tehty ainoastaan ylitettäviksi ja rikottaviksi. Yhtyeen musiikki viekin sinut matkalle, josta ei sivupolkuja tai yllättäviä käänteitä jää puuttumaan, joten ota tiukasti kiinni ja hyppää raketin kyytiin.
Soundiaan yhtye on hionut niin treenikämpän suojissa kuin studiossakin ja debyyttialbumi julkaistaan alkuvuoden 2024 aikana. Tällä hetkellä yhtye keskittyy keikkailuun ja työstää samalla uutta musiikkia.
Sons of Cobra on Korkean energian Aussi-/Detroit-tyylistä rockaNrollaah! https://www.youtube.com/@tsoolimuuli8410 https://barloose.com/live/black-star-gramophone-sons-of-cobra-taneli/ |
to 05.10.2023 | Sons Of Cobra Helsinki, Bar Loose | LIPUT / TICKETS 7¤
SHOWTIME
21:00 TANELI
21:45 Sons of Cobra
22:30 Black Star Gramophone
TANELI syntyi, kun Ruotsista Suomeen muuttanut Daniel
Jakobsson ja Helsingissä asuva Taneli Tulkki kohtasivat vuoden 2020 lopulla ja kuin salamaniskun lailla saivat inspiraation ruveta tekemään ruotsin- ja englanninkielistä
vaihtoehtorockia Kentin ja Red Hot Chili Peppersin lehtolapsena.
Duosta TANELI kasvoi täysveriseksi nelihenkiseksi yhtyeeksi Ari Mannisen ja Juha Pihlajan liittymisen myötä. Myös soundi on jalostunut entistä jykevämmäksi Millenium-alternativeksi. Nyt tie on auki, tahto kova ja rahkeet riittävät.
Black Star Gramophone:
Musiikillisesti Black Star Gramophone seikkailee vuosituhannen vaihteen retrorockmaisemissa rönsyillen vahvasti sinne, tänne ja tuonne. Black Star Gramophonelle musiikilliset karsinat ja raja-aidat on tehty ainoastaan ylitettäviksi ja rikottaviksi. Yhtyeen musiikki viekin sinut matkalle, josta ei sivupolkuja tai yllättäviä käänteitä jää puuttumaan, joten ota tiukasti kiinni ja hyppää raketin kyytiin.
Soundiaan yhtye on hionut niin treenikämpän suojissa kuin studiossakin ja debyyttialbumi julkaistaan alkuvuoden 2024 aikana. Tällä hetkellä yhtye keskittyy keikkailuun ja työstää samalla uutta musiikkia.
Sons of Cobra on Korkean energian Aussi-/Detroit-tyylistä rockaNrollaah! https://open.spotify.com/artist/1vSLJ8I5wMpHT7hWkakqnl?si=ATrSyHz9RNunWSPvkr9TvA https://barloose.com/live/black-star-gramophone-sons-of-cobra-taneli/ |
pe 06.10.2023 | Polymoon Helsinki, Korjaamo | Kaleidobolt + Polymoon @ Kulmasali, Korjaamo 6.10.2023
FB-Event: https://www.facebook.com/events/992227071922076
Liput: Ennakkoon 15,5 ¤, ovelta 18 ¤ mikäli jäljellä.
Osoitteesta: https://www.tiketti.fi/tapahtuma/92372
---
Perjantaina 6. lokakuuta Korjaamon Kulmasalissa iskeydytään myrskyn keskelle, kun kaksi Suomen energisintä riffikonetta lyövät hynttyyt yhteen ja otsalohkot lattiaan! Varmista pääsysi syksyn riehakkaimmalle keikalle hankkimalla lippusi ennakkoon Tiketin verkkokaupasta. Kulmasalin pienen kapasiteetin vuoksi lippuja riittää vain nopeimmille!
Kaleidobolt on vuonna 2014 Helsingissä perustettu voimatrio, jonka musiikissa yhdistyvät progressiiviset biisirakenteet, murskaavat riffit ja psykedeeliset äänimaisemat. Ajava groove ja murea räime päätyvät yhtyeen käsittelyssä armottomaan törmäystestiin, jota seuratessa suojalasien käyttö on vähintäänkin suositeltavaa. Kaleidobolt on huippuunsa viritetty ja arvaamaton livebändi, joka on ansainnut maineensa energisenä livekokoonpanona soittaessaan satoja klubi- ja festivaalikeikkoja ympäri Eurooppaa. Jokainen yhtyeen livenä nähnyt tietää takuulla mistä on kyse!
Polymoon on tamperelainen, vuonna 2018 perustettu rock-yhtye. Psykedeelisestä rockista, progesta ja shoegazesta ammentavan yhtyeen ainutlaatuinen soundi ja energiset keikat herättivät kiinnostusta heti ensi metreiltä lähtien myös Suomen rajojen ulkopuolella, minkä johdosta Polymoon solmi levytyssopimuksen berliiniläisen Robotor Recordsin kanssa vuonna 2021. Eurooppaa ahkerasti kiertänyt yhtye julkaisi viimeisimmän albuminsa "Chrysalis" helmikuussa 2023 juhlistaen julkaisua yhteiskiertueella Graveyardin ja Kadavarin kanssa!
LISÄTIEDOT:
https://www.facebook.com/kaleidobolt/
https://www.instagram.com/kaleidobolt/
https://www.facebook.com/polymooooon/
https://www.instagram.com/polymooooon/ |
pe 06.10.2023 | Jay Kortehisto ja Lassi Kouvo Helsinki, Triplan Kylä Baari | Kyläjazz: Jay Kortehisto ja Lassi Kouvo
Suomen eturivin jazzpasunisteihin ja -laulajiin lukeutuva Jay Kortehisto vierailee Kyläjazzeilla pe 6.10.!
Jay Kortehisto, pasuuna ja laulu
Lassi Kouvo, piano
Keikka alkaa klo 19. Fredikanterassi 1 B, 00520 Helsinki. Sisään hotellin ovesta, joko kadulta (Pasilansilta) tai Triplan tapahtuma-aukiolta (neljäs kerros), ja portaat/hissillä ylös Kylä Baariin (kerros 4,5). Vapaa pääsy, tervetuloa! https://www.facebook.com/LassiKouvo/ https://www.facebook.com/OriginalSokosHotelTripla |
pe 06.10.2023 | Psychework Helsinki, On the Rocks | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.psychework.com http://www.rocks.fi |
pe 06.10.2023 | Scars of Solitude Helsinki, On the Rocks | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.scarsofsolitude.com http://www.rocks.fi |
pe 06.10.2023 | Dreamtale Helsinki, On the Rocks | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.dreamtale.org http://www.rocks.fi |
pe 06.10.2023 | Purgatory (GER) Helsinki, Kuudes linja | Ennakot Eventualista ja Tiketistä 15 ¤, liput ovelta 17 ¤ / klo 19–23
K-18
https://www.eventu.al/en/event/2529/finland/helsinki/purgatoryger-lie-ruins
https://www.tiketti.fi/purgatory-ger-lie-in-ruins-kuudes-linja-helsinki-lippuja/92635 https://www.facebook.com/Purgatory666 https://kuudeslinja.com/ |
pe 06.10.2023 | Lie in Ruins Helsinki, Kuudes linja | Ennakot Eventualista ja Tiketistä 15 ¤, liput ovelta 17 ¤ / klo 19–23
K-18
https://www.eventu.al/en/event/2529/finland/helsinki/purgatoryger-lie-ruins
https://www.tiketti.fi/purgatory-ger-lie-in-ruins-kuudes-linja-helsinki-lippuja/92635 http://www.facebook.com/lieinruins/ https://kuudeslinja.com/ |
pe 06.10.2023 | Boot Factory Band Riihimäki, Veerev Olu PÄRNU | Moi
Keikka 6.10.2023 ja Pärnu, Veerev Olu klo 20.00 Show Time.
PAIKKA SIIS PÄRNU |
pe 06.10.2023 | Juha Tretjakov Tampere, Pub Simon | Luvassa monipuolinen kattaus englanniksi ja suomeksi laulettuja pop- ja rock-klassikoita vuosien varrelta.
Klo 17-19
K-18, vapaa pääsy http://www.pubsimon.fi |
pe 06.10.2023 | Ei Kiinnosta Lappeenranta, UUS HOI SIE | Lisätietoa FB eventissä |
pe 06.10.2023 | DISCO Espoo, Sellosali | DISCO teki lähtemättömän vaikutuksen vuosituhannen taitteessa ilmestyneillä jättihiteillään kuten Hei älä luule, Ilkeitä asioita ja Levottomat tuulet. Aki Erosen sekä Olli Halosen muodostama kaksikko on koko olemassaolonsa ajan leikitellyt omassa luokassaan erityisesti synapopin saralla.
Neljän studioalbumin jälkeen yhtye vietti pidempää taukoa julkaisurintamalta, palatakseen ryminällä takaisin vuonna 2022. Sony Musicille levyttävä DISCO on julkaissut kuluneen vuoden aikana singlet Muualla palaa ja Kauniimpi ilman sua, joista jälkimmäisellä mukana on myös Irina. Sellosalissa kuullaan lisää tuoretta musiikkia kaksikolta.
DISCO viihtyy edelleen listoilla myös nuoremman polven inspiraation kautta. Adi L Haslan ja costeen Levottomat tuulet -modernisointi on ollut yksi vuoden 2022 soitetuimpia uudelleenversiointeja.
Kesto 1 h 10 min http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agdhqtkoty |
pe 06.10.2023 | Crackwhore Turku, Pikku-Torre | Pure Action Rock Night Presented By Komitea™
Perjantaina 6.10. klo 23 Pikku-Torressa tärähtää lavalle Crackwhore ja Self-Made Rockers. Luvassa rokettirollia, räjähtävää meininkiä ja menoa.
Liput 5 ¤, soitto alkaa kello 23.
Yliopistonkatu 30, Turku. https://www.facebook.com/crakhoreturku https://komitea.fi/klubi |
pe 06.10.2023 | Self-Made Rockers Turku, Pikku-Torre | Pure Action Rock Night Presented By Komitea™
Perjantaina 6.10. klo 23 Pikku-Torressa tärähtää lavalle Crackwhore ja Self-Made Rockers. Luvassa rokettirollia, räjähtävää meininkiä ja menoa.
Liput 5 ¤, soitto alkaa kello 23.
Yliopistonkatu 30, Turku. https://www.facebook.com/profile.php?id=100068896757105 https://komitea.fi/klubi |
la 07.10.2023 | Danny Kouvola, Ravintola Lohari | Iso-D laskeutuu Lohariin ja Dannyn musiikki on livenä soinut mm. 1960's 1970's 1980's 1990's 2000's 2010's ja 2020's
Tule ihmeessä katsomaan suomen menestyvintä artistia. Showtime n.klo 23.30 ja lipunmyynti alkaa ovelta klo 19.30 |
la 07.10.2023 | Purgatory (GER) Kuopio, Ravintola Ottopoika | https://www.facebook.com/events/757161239165271
Liput 15¤
K-18 https://www.facebook.com/Purgatory666 http://ottopoika.fi/ |
la 07.10.2023 | Lie in Ruins Kuopio, Ravintola Ottopoika | https://www.facebook.com/events/757161239165271
Liput 15¤
K-18 http://www.facebook.com/lieinruins/ http://ottopoika.fi/ |
la 07.10.2023 | Lantern Kuopio, Ravintola Ottopoika | https://www.facebook.com/events/757161239165271
Liput 15¤
K-18 https://www.facebook.com/lantern666 http://ottopoika.fi/ |
la 07.10.2023 | The Box Boys Duo Pori, OneForTheRoad | The Box Boys Duo pistää menon vauhdikkaaksi jo tunnetuksi tulleella monipuolisella ja jokaiselle jatakin- tyyliin menolla! Tule Sinäkin viettämään vauhdikas musiikintäyteinen ilta kanssamme :) |
la 07.10.2023 | Lohkare Jyväskylä, Ravintola Poppari | Pauli Hanhiniemi Trio ja Lohkare yhteiskeikalla Ravintola Popparissa 7.10.2023.
LOHKARE on rockin perinteestä ponnistava bändi. Sopiva annostelu nostalgiaa, nykyaikaa, hammond-soundia ja bluestunnelmaa luo Lohkareen soundin.
Pauli Hanhiniemi MAT (Melko Akustinen Trio). Luvassa on Paulin lauluja eri vuosikymmeniltä ja eri yhteyksistä: Kolmatta naista, Paulin Perunateatteria, Hehkumoa ja ihan tuorettakin soolomateriaalia. MAT- versiot ovat orgaanisia sovituksia, mutta laulut ovat säilyttäneet olemuksensa.
Liput: 22,50¤ (ennakko) / 25¤ (ovi) https://www.facebook.com/LohkareOfficial http://ravintolapoppari.fi |
la 07.10.2023 | Pauli Hanhiniemi MAT (Melko akustinen trio) Jyväskylä, Ravintola Poppari | Pauli Hanhiniemi Trio ja Lohkare yhteiskeikalla Ravintola Popparissa 7.10.2023.
LOHKARE on rockin perinteestä ponnistava bändi. Sopiva annostelu nostalgiaa, nykyaikaa, hammond-soundia ja bluestunnelmaa luo Lohkareen soundin.
Pauli Hanhiniemi MAT (Melko Akustinen Trio). Luvassa on Paulin lauluja eri vuosikymmeniltä ja eri yhteyksistä: Kolmatta naista, Paulin Perunateatteria, Hehkumoa ja ihan tuorettakin soolomateriaalia. MAT- versiot ovat orgaanisia sovituksia, mutta laulut ovat säilyttäneet olemuksensa.
Liput: 22,50¤ (ennakko) / 25¤ (ovi) https://www.facebook.com/PauliHanhiniemiVirallinen http://ravintolapoppari.fi |
la 07.10.2023 | Boot Factory Band Riihimäki, Willy Bar PÄRNU | Moi
Keikka siis Pärnu ja Willy Bar. Show Time klo 20.00 - |
la 07.10.2023 | Hard Road bluesband Raasepori, Karjaan Asema | Huom! Tilaisuus alkaa jo klo 15 https://m.facebook.com/people/Hard-Road-Blues-Band/100055115245347/ |
la 07.10.2023 | Levis Twist Turku, S/S Bore | Beat on the Boat tapahtuma. https://www.facebook.com/levistwist |
la 07.10.2023 | Pestigore Kerava, Bowling & Billiard Garage | Sherwoodin Sävelet esittää:
LA 7.10.2023
Pestigore
Elvenscroll
SEMI
Liput 10¤ + narikka
Showtime 21.30
K18
Bowling & Billiard Garage
Lintulammenkatu 18, 04250 Kerava http://https://www.facebook.com/pestigore/ https://www.facebook.com/events/1866856003719875 |
la 07.10.2023 | Elvenscroll Kerava, Bowling & Billiard Garage | Sherwoodin Sävelet esittää:
LA 7.10.2023
Pestigore
Elvenscroll
SEMI
Liput 10¤ + narikka
Showtime 21.30
K18
Bowling & Billiard Garage
Lintulammenkatu 18, 04250 Kerava http://https://elvenscrollfolk.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/events/1866856003719875 |
la 07.10.2023 | Semi Kerava, Bowling & Billiard Garage | Sherwoodin Sävelet esittää:
LA 7.10.2023
Pestigore
Elvenscroll
SEMI
Liput 10¤ + narikka
Showtime 21.30
K18
Bowling & Billiard Garage
Lintulammenkatu 18, 04250 Kerava https://www.facebook.com/events/1866856003719875 |
la 07.10.2023 | Ei Kiinnosta Savonlinna, Pub Playoff | K18 |
la 07.10.2023 | pehmoaino Espoo, Sellosali | Persoonallisen popin todellinen taitaja pehmoaino julkaisi debyytti-EP:nsä Kaukana kotoa keväällä 2022. Kaikki EP:n kappaleet singahtivat Spotifyn TOP-listalle, Haluun takas mun perhoset -kappaleen noustessa listan kärkeen. Viraaliksi artistin nosti kyseisen biisin leviäminen TikTok-alustalla. Pehmoainon, eli Aino Morkon musiikkiura alkoi tosin jo 13-vuotiaana, kun hän voitti The Voice Kids -ohjelman toisen tuotantokauden.
Viime vuonna artisti kahmi peräti viisi Emma-ehdokkuutta ja voitti Vuoden Tulokas sekä Vuoden Alternative 2022 palkinnot. Freesin artistin musiikki on samalla ihanan tunnelmallista ja koukuttavan tanssittavaa: hauskuus, herkkyys ja välittömyys – pehmoaino on must see!
Artistin ensimmäisen albumin pitäisi olla valmis syksyn aikana.
Ikärajaton
Kesto 1 h http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegnr6feq |
la 07.10.2023 | Ovimiehet plays The Doors Forssa, Pikku Pistrina | Ovet klo 20, soitto klo 21.
Liput 10¤ (käteismaksu) https://www.facebook.com/profile.php?id=100054342054809 |
la 07.10.2023 | Sixgun Renegades Helsinki, Hard Rock House | Kovaa rockia soittava Sixgun Renegades tekee paluun esiintymislavalle. Vuonna 2008 perustettu yhtye on ammentanut vaikutteensa stadionrockin peruspilareista; Thin Lizzy, Van Halen, Judas Priest, Whitesnake sekä Peer Günt johtotähtinään. Tule, katso ja koe, kun Sixgun Renegades esittää kohokohdat 11.8. julkaistavalta kolmannelta albumiltaan sekä rakastetut, ympäri maailman soitetut radiohitit.
Saving Jack on seitsemänhenkinen bändi, joka tarjoaa monipuolisella lähestymistavalla rock-musiikkia. Jackin oma tyyli, jonka he itse ovat nimenneet tiksi-rockiksi, on herättänyt niin paljon kiinnostusta, että se on yllättänyt jopa bändin itsensä. Heidän musiikkinsa tarjoaa rytmiä, melodioita sekä tarttuvia kertosäkeitä, jotka jäävät elämään korvamatojen tapaan kuulijan korvakäytävään! Saving Jack julkaisi juuri upouuden EP:n kesäkuussa 2023, joka jatkaa vuonna 2021 julkaistun debyytti-EP:n jalanjäljissä. Energinen live-esiintyminen on ehdottomasti Jackin vahvuus, joka takaa huikeat bileet keikasta toiseen!
Airi's on indie rock-yhtye Espoosta, joka perustettiin vuonna 2019. Sen musiikki yhdistelee elementtejä 90-luvun rockista, big band-sovituksiin ja progressiiviseen rockiin. Yhtyeen kappaleiden lyriikat kertovat tarinoita, joihin on helppo samaistua – ne käsittelevät kaikkea ihastuksesta ahdistukseen ja rakkaudesta masennukseen. Airi's on aktiivisesti kiertänyt Suomea, ja on ollut lämppäriartistina esimerkiksi Erja Lyytisen ja Mara Ballsin keikoilla. He ovat myös esiintyneet Iso-Britanniassa.
Ennakkolippuasiakkailta ei peritä eteispalvelumaksua.
--------------
Loput liput käteisellä ovelta 6/8 +eteispalvelumaksu
K-18
20:00 Airi's
21:00 Sixgun Renegades
22:00 Saving Jack
Osta lippu etukäteen, vältä jonoilu ja kolikkojen kaivelu.
https://biletti.fi/e/saving-jack-sixgun-renegades-airis-acoustic-at-hard-rock-house-7102023 http://sixgunrenegades.com https://hardrockhouse.fi/ |
la 07.10.2023 | Saving Jack Helsinki, Hard Rock House | Kovaa rockia soittava Sixgun Renegades tekee paluun esiintymislavalle. Vuonna 2008 perustettu yhtye on ammentanut vaikutteensa stadionrockin peruspilareista; Thin Lizzy, Van Halen, Judas Priest, Whitesnake sekä Peer Günt johtotähtinään. Tule, katso ja koe, kun Sixgun Renegades esittää kohokohdat 11.8. julkaistavalta kolmannelta albumiltaan sekä rakastetut, ympäri maailman soitetut radiohitit.
Saving Jack on seitsemänhenkinen bändi, joka tarjoaa monipuolisella lähestymistavalla rock-musiikkia. Jackin oma tyyli, jonka he itse ovat nimenneet tiksi-rockiksi, on herättänyt niin paljon kiinnostusta, että se on yllättänyt jopa bändin itsensä. Heidän musiikkinsa tarjoaa rytmiä, melodioita sekä tarttuvia kertosäkeitä, jotka jäävät elämään korvamatojen tapaan kuulijan korvakäytävään! Saving Jack julkaisi juuri upouuden EP:n kesäkuussa 2023, joka jatkaa vuonna 2021 julkaistun debyytti-EP:n jalanjäljissä. Energinen live-esiintyminen on ehdottomasti Jackin vahvuus, joka takaa huikeat bileet keikasta toiseen!
Airi's on indie rock-yhtye Espoosta, joka perustettiin vuonna 2019. Sen musiikki yhdistelee elementtejä 90-luvun rockista, big band-sovituksiin ja progressiiviseen rockiin. Yhtyeen kappaleiden lyriikat kertovat tarinoita, joihin on helppo samaistua – ne käsittelevät kaikkea ihastuksesta ahdistukseen ja rakkaudesta masennukseen. Airi's on aktiivisesti kiertänyt Suomea, ja on ollut lämppäriartistina esimerkiksi Erja Lyytisen ja Mara Ballsin keikoilla. He ovat myös esiintyneet Iso-Britanniassa.
Ennakkolippuasiakkailta ei peritä eteispalvelumaksua.
--------------
Loput liput käteisellä ovelta 6/8 +eteispalvelumaksu
K-18
20:00 Airi's
21:00 Sixgun Renegades
22:00 Saving Jack
Osta lippu etukäteen, vältä jonoilu ja kolikkojen kaivelu.
https://biletti.fi/e/saving-jack-sixgun-renegades-airis-acoustic-at-hard-rock-house-7102023 https://www.facebook.com/savingjackband/ https://hardrockhouse.fi/ |
la 07.10.2023 | Airi's Helsinki, Hard Rock House | Kovaa rockia soittava Sixgun Renegades tekee paluun esiintymislavalle. Vuonna 2008 perustettu yhtye on ammentanut vaikutteensa stadionrockin peruspilareista; Thin Lizzy, Van Halen, Judas Priest, Whitesnake sekä Peer Günt johtotähtinään. Tule, katso ja koe, kun Sixgun Renegades esittää kohokohdat 11.8. julkaistavalta kolmannelta albumiltaan sekä rakastetut, ympäri maailman soitetut radiohitit.
Saving Jack on seitsemänhenkinen bändi, joka tarjoaa monipuolisella lähestymistavalla rock-musiikkia. Jackin oma tyyli, jonka he itse ovat nimenneet tiksi-rockiksi, on herättänyt niin paljon kiinnostusta, että se on yllättänyt jopa bändin itsensä. Heidän musiikkinsa tarjoaa rytmiä, melodioita sekä tarttuvia kertosäkeitä, jotka jäävät elämään korvamatojen tapaan kuulijan korvakäytävään! Saving Jack julkaisi juuri upouuden EP:n kesäkuussa 2023, joka jatkaa vuonna 2021 julkaistun debyytti-EP:n jalanjäljissä. Energinen live-esiintyminen on ehdottomasti Jackin vahvuus, joka takaa huikeat bileet keikasta toiseen!
Airi's on indie rock-yhtye Espoosta, joka perustettiin vuonna 2019. Sen musiikki yhdistelee elementtejä 90-luvun rockista, big band-sovituksiin ja progressiiviseen rockiin. Yhtyeen kappaleiden lyriikat kertovat tarinoita, joihin on helppo samaistua – ne käsittelevät kaikkea ihastuksesta ahdistukseen ja rakkaudesta masennukseen. Airi's on aktiivisesti kiertänyt Suomea, ja on ollut lämppäriartistina esimerkiksi Erja Lyytisen ja Mara Ballsin keikoilla. He ovat myös esiintyneet Iso-Britanniassa.
Ennakkolippuasiakkailta ei peritä eteispalvelumaksua.
--------------
Loput liput käteisellä ovelta 6/8 +eteispalvelumaksu
K-18
20:00 Airi's
21:00 Sixgun Renegades
22:00 Saving Jack
Osta lippu etukäteen, vältä jonoilu ja kolikkojen kaivelu.
https://biletti.fi/e/saving-jack-sixgun-renegades-airis-acoustic-at-hard-rock-house-7102023 https://weareairis.com https://hardrockhouse.fi/ |
la 07.10.2023 | Uncle & Sam Duo Tampere, Ravintola Artturi | Rockin ja Hard Rockin klassikoita akkarimeiningillä
Showtime 22.00 |
ti 10.10.2023 | Kaisa's Machine Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Kaisa Mäensivu on nousujohteista uraa luova jazzkontrabasisti ja -säveltäjä. New Yorkiin opiskelemaan suunnannut ja miljoonametropoliin kotiutunut kontrabasisti esiintyy oman Kaisa’s Machine -yhtyeensä lisäksi lukuisissa kokoonpanoissa niin Suomessa kuin maailmalla. Kaisa’s Machinen ensimmäinen albumi In the Key of K esitteli kypsän näkemyksen modernista jazzista ja laatuyhtyeen saumattomasta yhteistoiminnasta Mäensivun sävellysten muodossa. Jatkuvasti uusia reittejä etsivä, energisen kupliva yhtye julkaisee toisen, uutta suuntaa ottavan levynsä Taking Shape newyorkilaisen Greenleaf Musicin kautta 7.7.2023.
Jazzbasismin legendan Ron Carterin opeissa keitetty basisti ja yhtyeenjohtaja Mäensivu sai kansainväisen Riga Jazz Stage bassokilpailun ensimmäisen sijan vuonna 2018 ja vuonna 2019 hänet palkittiin Pori Jazzin nuorena taiteilijana. Yhä persoonallisempaan suuntaan kehittyvä Kaisa's Machine on esiintynyt aktiivisesti myös Suomen ulkopuolella, mm. Lontoon legendaarisessa Ronnie Scott’s:ssa sekä New Yorkin Smalls Jazz Clubilla.
"Mäensivun soitto on äärimmäisen tarkkaa mutta letkeää. Harvan käsissä kontrabasso soi yhtä vangitsevasti ja karismaattisesti. Hyvin svengaavaa." - Arttu Seppänen, HS
Max Zenger (FI) - saksofoni
Max Light (US) - kitara
Rasmus Sørensen (DEN) - piano
Kaisa Mäensivu (FI) - basso
Joe Peri (US) - rummut http://espoonkulttuurikeskus.fi |
ti 10.10.2023 | William Öster & The Moonliners Helsinki, Tenho Restobar | Luvassa originaalia Americana musiikkia kahdelta ajankohtaiselta ja kiinnostavalta indie artistilta. Tervetuloa paikan päälle!
Showtimet klo 19:00 Raivo Jackson ja klo 20:00 William Öster & The Moonliners.
Vapaa pääsy! https://www.youtube.com/watch?v=SURVHJdIpts https://www.facebook.com/events/1011102660222865/?acontext=%7B%22event_action_history%22%3A[%7B%22me |
ti 10.10.2023 | Raivo Jackson Helsinki, Tenho Restobar | Luvassa originaalia Americana musiikkia kahdelta ajankohtaiselta ja kiinnostavalta indie artistilta. Tervetuloa paikan päälle!
Showtimet klo 19:00 Raivo Jackson ja klo 20:00 William Öster & The Moonliners.
Vapaa pääsy! https://youtu.be/HqOKWTMnYkk https://www.facebook.com/events/1011102660222865/?acontext=%7B%22event_action_history%22%3A[%7B%22me |
ke 11.10.2023 | Vimma Helsinki, Kuudes Linja | Vimma kutsuu juhlimaan albuminsa julkaisua Kuudennelle linjalle 11.10.2023 klo 19:00. Luvassa on yllätyksiä. Tietenkin.
Julkaistava etno-pop-rock -albumi on nimeltään Tornadon silmässä ja se saa päivänvalon 13.10.2023, julkaisijana saksalainen Nordic Notes. Levyn lyriikat rakentavat yhteisöjä eksistentiaalisesti epävakaina aikoina. Kappaleet käsittelevät muutosta, kriisiä ja kollektiivista hajoamisen kokemusta.
Vimma on nähty viime aikana mm. Tallinn Music Weekillä, Lost In Musicissa, Espan kesän avauksessa ja Provinssissa sekä yhteiskunnallisesti merkittävissä muutokseen tähtäävissä tilaisuuksissa. Debyyttialbumin Meri ja Avaruus (Eclipse Music 2019) julkaisun yhteydessä VIMMA palkittiin Etnogaalassa vuoden tulokkaaksi. Musiikin ohella yhtyeen laulaja Eeva ja viulisti Pessi ovat ympäristöaktivisteina tiiviisti mukana yhteiskunnallisessa muutoksessa.
Yhtyeen kokoonpano: Pessi Jouste, Eeva Rajakangas, Sonja Kaipainen, Roope Jokinen, Kalle Outila, Santeri Kettu, Aapo Lankinen
Illan aloittaa Satu Lii yhtye
Satu Liin musiikki on hymyilevän melankolista, herkkää ja samalla rouheaa. Suomalaiseen mielenmaisemaan sulautuvat kappaleet ja artistin auringonkeltainen ääni yhdistelmänä on koukuttavaa kuunneltavaa. Sattu Liin "Enemmän kuin koskaan" -kappale on ehtinyt yhtyeen nuoresta iästä huolimatta voittamaan jo parikin musiikkikilpailua, YLEn levylautakunnan ja Sauraava biisi levyraadin. Satu Liin kokoonpano livenä ensimmäistä kertaa Helsingissä ja juuri Kutosella.
Satu Lii kokoonpano: Satu Lii, Kalle Outila, Sami Jaakkola ja Tuomas Viiliäinen
www.kuudeslinja.com https://www.saurabooking.com/artists/vimma/ https://www.facebook.com/events/696563735647959 |
ke 11.10.2023 | Satu Lii Helsinki, Kuudes Linja | Vimma kutsuu juhlimaan albuminsa julkaisua Kuudennelle linjalle 11.10.2023 klo 19:00. Luvassa on yllätyksiä. Tietenkin.
Julkaistava etno-pop-rock -albumi on nimeltään Tornadon silmässä ja se saa päivänvalon 13.10.2023, julkaisijana saksalainen Nordic Notes. Levyn lyriikat rakentavat yhteisöjä eksistentiaalisesti epävakaina aikoina. Kappaleet käsittelevät muutosta, kriisiä ja kollektiivista hajoamisen kokemusta.
Vimma on nähty viime aikana mm. Tallinn Music Weekillä, Lost In Musicissa, Espan kesän avauksessa ja Provinssissa sekä yhteiskunnallisesti merkittävissä muutokseen tähtäävissä tilaisuuksissa. Debyyttialbumin Meri ja Avaruus (Eclipse Music 2019) julkaisun yhteydessä VIMMA palkittiin Etnogaalassa vuoden tulokkaaksi. Musiikin ohella yhtyeen laulaja Eeva ja viulisti Pessi ovat ympäristöaktivisteina tiiviisti mukana yhteiskunnallisessa muutoksessa.
Yhtyeen kokoonpano: Pessi Jouste, Eeva Rajakangas, Sonja Kaipainen, Roope Jokinen, Kalle Outila, Santeri Kettu, Aapo Lankinen
Illan aloittaa Satu Lii yhtye
Satu Liin musiikki on hymyilevän melankolista, herkkää ja samalla rouheaa. Suomalaiseen mielenmaisemaan sulautuvat kappaleet ja artistin auringonkeltainen ääni yhdistelmänä on koukuttavaa kuunneltavaa. Sattu Liin "Enemmän kuin koskaan" -kappale on ehtinyt yhtyeen nuoresta iästä huolimatta voittamaan jo parikin musiikkikilpailua, YLEn levylautakunnan ja Sauraava biisi levyraadin. Satu Liin kokoonpano livenä ensimmäistä kertaa Helsingissä ja juuri Kutosella.
Satu Lii kokoonpano: Satu Lii, Kalle Outila, Sami Jaakkola ja Tuomas Viiliäinen
www.kuudeslinja.com https://www.saurabooking.com/artists/satu-lii/ https://www.facebook.com/events/696563735647959 |
to 12.10.2023 | Manala Afterwork Jazz feat. Mathias Sandberg Helsinki, Manala | Manala Afterwork Jazz on vuodesta 2018 toiminut viikoittainen jazzklubi Helsingin keskustassa. Klubilla esiintyvät Suomen eturivin huippumuusikot kotoisassa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Tapahtuma on pääsymaksuton, joten suosittelemme käyttämään pääsylipuista säästyneet rahat ravintolan legendaarisiin pizzoihin ja virvokkeisiin! https://www.manala.fi/fi/afterwork-jazz/ http://manala.fi |
pe 13.10.2023 | Bilebändi HighLights Tampere, Viihdekeskus Ilona | Soitto alkaa noin klo 00-01 välissä
https://www.youtube.com/watch?v=jdgkFz0sN8A http://www.highlights.fi/ http://ilonatre.fi/ |
pe 13.10.2023 | Tero Vaara solo Kuusamo, Ravintola Zone | Mamba-yhtyeen laulaja-lauluntekijä soolokeikalla Rukalla. https://www.terovaara.fi https://rukapalvelu.fi/ravintolazone/ |
pe 13.10.2023 | Lassi Kouvo, Teemu Åkerblom ja Henri Lintula Helsinki, Radisson Blu Royal/Bistro Johan | Lassi Kouvo, Teemu Åkerblom ja Henri Lintula + jazzjamit – Royal Jazz Club
Royalin lokakuun jazzjamit avaa trio Kouvo-Åkerblom-Lintula. Teemu Åkerblom on kysytty kontrabasisti, joka julkaisi esikoisalbuminsa 2015 ja soittaa myös yli kymmenellä muulla jazzalbumilla. Rumpali Henri Lintula tunnetaan erityisesti omasta Birdy Big Bandistään, tällä kertaa hänen tyylikkäästä soitostaan päästään nauttimaan pienyhtyeessä. Trio esittää pianisti Lassi Kouvon amerikkalaisesta jazztraditiosta ammentavia (ja siihen viittauksia sisältäviä) sävellyksiä.
Teemu Åkerblom, kontrabasso
Henri Lintula, rummut
Lassi Kouvo, piano
Keikka alkaa klo 19, jamit klo 20. Runeberginkatu 2, 00100 Helsinki. Vapaa pääsy, tervetuloa! https://www.facebook.com/LassiKouvo/ https://www.facebook.com/bistrojohan |
pe 13.10.2023 | Sähköpaimen Helsinki, Roasberg | Lokakuussa Perinnearkkuklubin valtaa sähköinen kansanmusiikki. Tätä tulevat esittämään Kansanmusiikkiliiton kiertueyhtye Sähköpaimen sekä Mikko H. Haapoja.
klo 18 ovet
klo 19 Mikko H. Haapoja
klo 20 Sähköpaimen
klo 21 jamit, jos löytyy soittajia
Vapaa pääsy! Fri éntre! https://www.facebook.com/sahkopaimen/ http://perinnearkku.net |
pe 13.10.2023 | Mikko H. Haapoja Helsinki, Roasberg | Lokakuussa Perinnearkkuklubin valtaa sähköinen kansanmusiikki. Tätä tulevat esittämään Kansanmusiikkiliiton kiertueyhtye Sähköpaimen sekä Mikko H. Haapoja.
klo 18 ovet
klo 19 Mikko H. Haapoja
klo 20 Sähköpaimen
klo 21 jamit, jos löytyy soittajia
Vapaa pääsy! Fri éntre! https://mikkohaapoja.net/ http://perinnearkku.net |
pe 13.10.2023 | Jiri Nikkinen the Beatles Tribute Band Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Jiri Nikkinen yhtyeineen ottaa varaslähdön 1964 julkaistuihin Beatles-albumeihin A Hard Day`s Night ja Beatles For Sale, jotka täyttävät vuonna 2024 pyöreät 60 vuotta. Jiri Nikkinen the Beatles Tribute Band esittää albumit alusta loppuun kappaleiden oikeassa järjestyksessä, oikeista sävellajeista, oikein sovituksin ja oikealla Beatles-spiritillä - sillä ainoalla oikealla tavalla, joka tekee kunniaa maailman merkittävimmän pop-yhtyeen tuotannolle.
A Hard Day`s Night oli ensimmäinen Beatles-albumi, joka sisälsi pelkästään yhtyeen omaa tuotantoa. Hittejä hittien perään! Levyn ohessa julkaistiin myös samanniminen elokuva. Samana vuonna Beatles ehti tehdä vielä toisenkin albumin, "Beatles For Sale", lukemattomien keikkojen, haastattelujen ja elokuvanteon ohessa. Vauhti oli erittäin kova. Maailman parturit kärsivät asiakaspulaa teinien halutessa yllättäen kasvattaa Beatle-mopin. Jopa Prinssi Charles osoittautui Beatles-faniksi. Myös suomalaisiin teineihin pandemia nimeltään Beatlemania iski viimeistään vuoden 1964 aikana. Kerättiin Hellaksen Beatles-purkkakuvia ja koulukirjat täyttyivät piirustuksista, jotka esittivät yhtyeen jäseniä ja heidän musiikkinsa soi kaikkialla.
Nyt sinulla on mahdollisuus sukeltaa vuoden 1964 Beatlemanian-päiviin ja kokea livenä nämä kaksi erittäin hittipitoista ja rokkaavaa levyä. The Beatlesia et voi enää nähdä, mutta tämän voit! http://espoonkulttuurikeskus.fi |
pe 13.10.2023 | Henri Aalto Tampere, Pub Simon | Kitara-artististilta luvassa sekä kovempaa menoa, että rauhallisempia tahteja ja taiturimaista musisointia, myös yleisön toivebiisit toteutuvat.
Klo 17-19
K-18, vapaa pääsy http://www.pubsimon.fi |
pe 13.10.2023 | Äijien muskari Mäntsälä, Mäntsälän kulttuurimeijeri | Tervetuloa bändi-iltaan!
Äijien muskari klo 19
The Balance klo 20
Fennostana klo 21
Vapaa pääsy, ikärajaton |
pe 13.10.2023 | The Balance Mäntsälä, Mäntsälän kulttuurimeijeri | Tervetuloa bändi-iltaan!
Äijien muskari klo 19
The Balance klo 20
Fennostana klo 21
Vapaa pääsy, ikärajaton
Järjestäjä: Mäntsälä LIVE https://www.instagram.com/the.balanceofficial/ |
pe 13.10.2023 | Fennostana Mäntsälä, Mäntsälän kulttuurimeijeri | Tervetuloa bändi-iltaan!
Äijien muskari klo 19
The Balance klo 20
Fennostana klo 21
Vapaa pääsy, ikärajaton |
la 14.10.2023 | Bilebändi HighLights Tampere, Viihdekeskus Ilona | Soitto alkaa noin klo 00-01 välissä
https://www.youtube.com/watch?v=jdgkFz0sN8A http://www.highlights.fi/ http://ilonatre.fi/ |
la 14.10.2023 | Tero Vaara solo Kuusamo, Ravintola Zone | Mamba-yhtyeen laulaja-lauluntekijä soolokeikalla Rukalla. https://www.terovaara.fi https://rukapalvelu.fi/ravintolazone/ |
la 14.10.2023 | Dionysian Band - tribute to the Doors Helsinki, Kanneltalo | Showtime klo 18. Liput 18¤, lippu.fi. http://dionysianband.com https://www.kanneltalo.fi/ |
la 14.10.2023 | Saattohoito79 Kouvola, Vanha viiala Myllykoski | Kovaa ajoa, tiukkoja tilanteita ja hyvää musaa.
Nyt ei jäädä tuleen makaamaan. Ollaan kuin John&Jameson !!
K-18 https://hyperfollow.com/Saattohoito79linkit https://www.facebook.com/profile.php?id=100063689732967 |
la 14.10.2023 | IVB Helsinki, Kalasattaman Vapaakaupunki | Ankaraa rokkia, punkkia ja muita sellaisia genrejä kahden valiobändin voimin. Liput joka lompakkoon sopivat pyöreät nolla euroa. Ilta alkaa klo 19. https://www.facebook.com/ivbband/ https://www.vapaakaupunki.fi/?category=livemusiikki |
la 14.10.2023 | pässilauma Helsinki, Kalasattaman Vapaakaupunki | Ankaraa rokkia, punkkia ja muita sellaisia genrejä kahden valiobändin voimin. Liput joka lompakkoon sopivat pyöreät nolla euroa. Ilta alkaa klo 19. https://passilauma.bandcamp.com/ https://www.vapaakaupunki.fi/?category=livemusiikki |
la 14.10.2023 | The Box Boys Duo Säkylä, Kepolan Olohuone | Yksityistilaisuus |
la 14.10.2023 | Folkrim Salo, Pub Rock Stars | Folkrim tuo folkmetallin ilosanomaa Saloon Lokakuussa!
Raumalainen viiden hikisen miehen soitinyhtye tarjoilee sahdinhuuruista humppametallia joka saa tanssijalan vavahtelemaan ja juhlamielen kattoon!
Liput 5¤
Showtime klo 22:00
Ovet klo 20:00 https://www.facebook.com/Folkrim https://www.rockhotel.fi/ |
la 14.10.2023 | JORMA Tampere, Maanalainen | JORMA, Helmi Ada ja Nina Kaitaranta Maanalaisessa 14.10. Soitot alkaa klo 22. Liput 6/5¤
JORMA on neljäkymmentävuotias haaveilija, joka myöntää, ettei tajua itsestään vieläkään juuri mitään.
Vintage poprockia omasta elämästä, iloista, suruista, eroista ja unelmista.
Helmi Ada (duo) seikkailee popin rajamailla. Raikkaat biisit saa sävyjä mm. iskelmästä ja kantrirockista. Suuria tunteita lempeän ironisesti käsittelevät tekstit hurmaa kyynisemmänkin kuulijan. Helmi Ada jytää, naurattaa ja itkettää.
Kuuntele uusin sinkku Muille pojille: https://spotify.link/60z61oVobBb
Nina Kaitaranta yhtyeineen tekee tarttuvaa luomupoprockia, joka kerrostuu juurevasti ja ilmavasti. Kaitaranta julkaisi kesäkuussa Hymy herkässä ep:n, jonka kappaleet nostettiin Spotifyn Suomirock tänään -soittolistalle.
Kuuntele musiikkia Spotifyssa: https://tinyurl.com/y5ybftwh
Youtubessa: https://youtu.be/bH7-UwacYqw http://fb.me/e/1tIiufHbd |
la 14.10.2023 | Helmi Ada Tampere, Maanalainen | JORMA, Helmi Ada ja Nina Kaitaranta Maanalaisessa 14.10. Soitot alkaa klo 22. Liput 6/5¤
JORMA on neljäkymmentävuotias haaveilija, joka myöntää, ettei tajua itsestään vieläkään juuri mitään.
Vintage poprockia omasta elämästä, iloista, suruista, eroista ja unelmista.
Helmi Ada (duo) seikkailee popin rajamailla. Raikkaat biisit saa sävyjä mm. iskelmästä ja kantrirockista. Suuria tunteita lempeän ironisesti käsittelevät tekstit hurmaa kyynisemmänkin kuulijan. Helmi Ada jytää, naurattaa ja itkettää.
Kuuntele uusin sinkku Muille pojille: https://spotify.link/60z61oVobBb
Nina Kaitaranta yhtyeineen tekee tarttuvaa luomupoprockia, joka kerrostuu juurevasti ja ilmavasti. Kaitaranta julkaisi kesäkuussa Hymy herkässä ep:n, jonka kappaleet nostettiin Spotifyn Suomirock tänään -soittolistalle.
Kuuntele musiikkia Spotifyssa: https://tinyurl.com/y5ybftwh
Youtubessa: https://youtu.be/bH7-UwacYqw http://fb.me/e/1tIiufHbd |
la 14.10.2023 | Nina Kaitaranta Tampere, Maanalainen | JORMA, Helmi Ada ja Nina Kaitaranta Maanalaisessa 14.10. Soitot alkaa klo 22. Liput 6/5¤
JORMA on neljäkymmentävuotias haaveilija, joka myöntää, ettei tajua itsestään vieläkään juuri mitään.
Vintage poprockia omasta elämästä, iloista, suruista, eroista ja unelmista.
Helmi Ada (duo) seikkailee popin rajamailla. Raikkaat biisit saa sävyjä mm. iskelmästä ja kantrirockista. Suuria tunteita lempeän ironisesti käsittelevät tekstit hurmaa kyynisemmänkin kuulijan. Helmi Ada jytää, naurattaa ja itkettää.
Kuuntele uusin sinkku Muille pojille: https://spotify.link/60z61oVobBb
Nina Kaitaranta yhtyeineen tekee tarttuvaa luomupoprockia, joka kerrostuu juurevasti ja ilmavasti. Kaitaranta julkaisi kesäkuussa Hymy herkässä ep:n, jonka kappaleet nostettiin Spotifyn Suomirock tänään -soittolistalle.
Kuuntele musiikkia Spotifyssa: https://tinyurl.com/y5ybftwh
Youtubessa: https://youtu.be/bH7-UwacYqw http://fb.me/e/1tIiufHbd |
to 19.10.2023 | Manala Afterwork Jazz Helsinki, Manala | Manala Afterwork Jazz on vuodesta 2018 toiminut viikoittainen jazzklubi Helsingin keskustassa. Klubilla esiintyvät Suomen eturivin huippumuusikot kotoisassa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Tapahtuma on pääsymaksuton, joten suosittelemme käyttämään pääsylipuista säästyneet rahat ravintolan legendaarisiin pizzoihin ja virvokkeisiin! https://www.manala.fi/fi/afterwork-jazz/ http://manala.fi |
to 19.10.2023 | Edu Kettunen Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Edu Kettusen 17. albumi City By The Sea on hänen uransa ensimmäinen englanninkielinen albumi, ja se julkaistaan keväällä 2023.
”Ura alkoi englanniksi Broadcastin riveissä ja senkin jälkeen enganninkieli on koko ajan kulkenut mukana. Olen tehnyt enkkutekstejä muille, originaaleja ja käännöksiä. Tekstintekijänä, ylipäätään, olen "kotoisin" englanninkielisestä laululyriikasta (Steely Dan, Jackson Browne, Joni Mitchell, Bernie Taupin...). Nyt hetki tuntui oikealta tehdä oma albumi "kolmannella kotimaisella". Ei sen kummempaa.”
Kiertueen konserteissa kuullaan uusia englanninkielisiä Edun kappaleita, mutta myös toki suomenkielisiä klassikoita uran varrelta.
Edu Kettunen (laulu, kitara), Mika Kuokkanen (kitara, taustalaulu) http://espoonkulttuurikeskus.fi |
to 19.10.2023 | Honey Juice Helsinki, Lepakkomies | Honey Juice
Vaihtoehtorokkia joka yhdistää suomalaisen elämänilon saksalaiseen huumorintajuun, kunnianhimoiseen espanjalaiseen työmoraaliin ja laulaja Asalyan kotimaan Uzbekistanin ilmaisuvapauteen. Tää wannabe lukiodropouttien kvintetti on varmasti se seuraava iso juttu.
Mukana menossa myös kaksi muuta paikallista indiebändiä, Don ja HITES.
Liput: 5¤ + narikka
Ovet: 20:00
Don 20:30
HITES 21:15
Honey Juice 22:00 https://honeyjuice.band https://www.lepis.fi/tapahtumat/honey-juice-hites-don/ |
to 19.10.2023 | HITES Helsinki, Lepakkomies | Honey Juice
Vaihtoehtorokkia joka yhdistää suomalaisen elämänilon saksalaiseen huumorintajuun, kunnianhimoiseen espanjalaiseen työmoraaliin ja laulaja Asalyan kotimaan Uzbekistanin ilmaisuvapauteen. Tää wannabe lukiodropouttien kvintetti on varmasti se seuraava iso juttu.
Mukana menossa myös kaksi muuta paikallista indiebändiä, Don ja HITES.
Liput: 5¤ + narikka
Ovet: 20:00
Don 20:30
HITES 21:15
Honey Juice 22:00 https://www.lepis.fi/tapahtumat/honey-juice-hites-don/ |
to 19.10.2023 | Don Helsinki, Lepakkomies | Honey Juice
Vaihtoehtorokkia joka yhdistää suomalaisen elämänilon saksalaiseen huumorintajuun, kunnianhimoiseen espanjalaiseen työmoraaliin ja laulaja Asalyan kotimaan Uzbekistanin ilmaisuvapauteen. Tää wannabe lukiodropouttien kvintetti on varmasti se seuraava iso juttu.
Mukana menossa myös kaksi muuta paikallista indiebändiä, Don ja HITES.
Liput: 5¤ + narikka
Ovet: 20:00
Don 20:30
HITES 21:15
Honey Juice 22:00 https://www.lepis.fi/tapahtumat/honey-juice-hites-don/ |
pe 20.10.2023 | Kari Antila ja Lassi Kouvo Helsinki, Triplan Kylä Baari | Kyläjazz: Kari Antila ja Lassi Kouvo
Kyläjazzien vierailevana artistina kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaisiin jazzmuusikoihin lukeutuva kitaristi Kari Antila! Kari tunnetaan myös Jazzkukko-festivaalin isänä.
Kari Antila, kitara
Lassi Kouvo, piano
Keikka alkaa klo 19. Fredikanterassi 1 B, 00520 Helsinki. Sisään hotellin ovesta, joko kadulta (Pasilansilta) tai Triplan tapahtuma-aukiolta (neljäs kerros), ja portaat/hissillä ylös Kylä Baariin (kerros 4,5). Vapaa pääsy, tervetuloa! http://www.lassikouvo.com https://www.facebook.com/OriginalSokosHotelTripla |
pe 20.10.2023 | Jaakko Pesola Helsinki, Tonefest Guitar Gallery | Intiimit lauluillat on sarja pienimuotoisia, ainutlaatuisia laulaja-lauluntekijöiden konsertteja. Artistit ovat lähellä ja avoimina. Laulut kauniiksi riisuttuina, puhtaassa muodossa tarjoiltuna. Tervetuloa!
Konserttien aloitus klo 19. Kahden artistin esiintymisten välissä pieni väliaika. Baari / kahvila palvelee. Konsertissa 12 asiakaspaikkaa
Tapahtumapaikka: Tonefest Guitar Gallery, Helsinginkatu 14, Helsinki
Liput: https://www.tonefestguitargallery.com/products/gallery-sessions-intimate-indie-toinen-antti-jaakko-pesola-20-10
Tilausvahvistus käy pääsylippuna.
*******
Toinen Antti
Antti Koivula on suomalainen laulunkirjoittaja, artisti ja tuottaja, joka tunnetaan My First Bandin solistina. Toinen Antti on Antti Koivulan soolotodellisuus, jonka laulunkirjoituksesta ja tuotannosta hän vastaa itse.
Toisen Antin musiikissa singer/songwriter-henkinen tarinankerronta sekoittuu sähköiseen ja elektroniseen tanssimusiikkiin. Soundillisesti liikutaan jossain post-punkin, 80-lukulaisen synapopin ja hetkittäin jopa IDM:n vetävässä ristiaallokossa. Kotimaisista tekijöistä liipataan läheltä Pariisin Kevättä, Ruusuja ja Hectoria.
My First Bandista soolouralle lähteneen ja sittemmin Kaiku Recordingsin artistirosterista irtautuneen Koivulan reitti Toiseksi Antiksi on kuljettanut hänet valtavirran iskelmä-popista kohti omaehtoisempaa tyyliä.
Jaakko Pesola
Jaakko Pesola on helsinkiläinen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi. Hän on julkaissut kaksi sooloalbumia, ja useat hänen singlensä ovat soineet Suomen kuunnelluimman radiokanavan taajuudella ja monilla paikallisradioasemilla. Jaakko on esiintynyt klubeilla, pubeissa ja festareilla ympäri Suomea, ja TV:n prime timessa yli 300 000 katsojalle.
Jaakon laulutekotyylissä voi kuulla viitteitä yhtäältä 80-luvun melodisesta hardrockista ja toisaalta klassisesta suomirockista. Hänen toistaiseksi eniten radiosoittoa saanut laulunsa "Minut on sinulle tehty" on myös paljon velkaa kaustislaisille kansanmusiikkiperinteelle, jolle Jaakko altistui lähes jokaisena lapsuuden kesänä keskipohjalaisten sukujuuriensa kautta. https://jaakkopesola.com/ https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021 |
pe 20.10.2023 | Toinen Antti Helsinki, Tonefest Guitar Gallery | Intiimit lauluillat on sarja pienimuotoisia, ainutlaatuisia laulaja-lauluntekijöiden konsertteja. Artistit ovat lähellä ja avoimina. Laulut kauniiksi riisuttuina, puhtaassa muodossa tarjoiltuna. Tervetuloa!
Konserttien aloitus klo 19. Kahden artistin esiintymisten välissä pieni väliaika. Baari / kahvila palvelee. Konsertissa 12 asiakaspaikkaa
Tapahtumapaikka: Tonefest Guitar Gallery, Helsinginkatu 14, Helsinki
Liput: https://www.tonefestguitargallery.com/products/gallery-sessions-intimate-indie-toinen-antti-jaakko-pesola-20-10
Tilausvahvistus käy pääsylippuna.
*******
Toinen Antti
Antti Koivula on suomalainen laulunkirjoittaja, artisti ja tuottaja, joka tunnetaan My First Bandin solistina. Toinen Antti on Antti Koivulan soolotodellisuus, jonka laulunkirjoituksesta ja tuotannosta hän vastaa itse.
Toisen Antin musiikissa singer/songwriter-henkinen tarinankerronta sekoittuu sähköiseen ja elektroniseen tanssimusiikkiin. Soundillisesti liikutaan jossain post-punkin, 80-lukulaisen synapopin ja hetkittäin jopa IDM:n vetävässä ristiaallokossa. Kotimaisista tekijöistä liipataan läheltä Pariisin Kevättä, Ruusuja ja Hectoria.
My First Bandista soolouralle lähteneen ja sittemmin Kaiku Recordingsin artistirosterista irtautuneen Koivulan reitti Toiseksi Antiksi on kuljettanut hänet valtavirran iskelmä-popista kohti omaehtoisempaa tyyliä.
Jaakko Pesola
Jaakko Pesola on helsinkiläinen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi. Hän on julkaissut kaksi sooloalbumia, ja useat hänen singlensä ovat soineet Suomen kuunnelluimman radiokanavan taajuudella ja monilla paikallisradioasemilla. Jaakko on esiintynyt klubeilla, pubeissa ja festareilla ympäri Suomea, ja TV:n prime timessa yli 300 000 katsojalle.
Jaakon laulutekotyylissä voi kuulla viitteitä yhtäältä 80-luvun melodisesta hardrockista ja toisaalta klassisesta suomirockista. Hänen toistaiseksi eniten radiosoittoa saanut laulunsa "Minut on sinulle tehty" on myös paljon velkaa kaustislaisille kansanmusiikkiperinteelle, jolle Jaakko altistui lähes jokaisena lapsuuden kesänä keskipohjalaisten sukujuuriensa kautta. https://www.youtube.com/channel/UCSknPdPl4GvfzjYsMUaxpSQ https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021 |
pe 20.10.2023 | Emmi Malinen Tampere, Pub Simon | Laulaja-lauluntekijä Emmi Malinen tarjoilee elämänmakuisia lauluja klo 17-19.
K-18, vapaa pääsy http://www.pubsimon.fi |
pe 20.10.2023 | Saattohoito79 Loviisa, Hotelli Zilton | Hyvän mielen Rock 2023
Saattohoito79 klo 22.30 https://www.facebook.com/saattohoito79 |
la 21.10.2023 | Egres Turku, Nirvana Bar & Live Club | EGRES soittaa progressiivista metallia, jossa on runsaasti vaikutteita elokuvamaailmasta. Musiikki on mahtipontista, melodista ja yllättävää. Metallista soundia kerrostavat sello ja piano. Musiikki elää yli genrerajojen; monipuoliset kappaleet kuljettavat kuulijan kauniista päiväunesta painajaismaiseen eetokseen ja sieltä takaisin. Energinen lavashow ja kuuden instrumentin rintama muodostavat sykähdyttävän audiovisuaalisen kokemuksen.
EGRES plays cinematic, progressive metal. Their music is flamboyant, melodic and surprising. Low, metallic tunes are brigtened by cello and piano. The music fluctuates across the genres as the diverse songs take the listener from a beautiful daydream to a nightmarish ethos and back again. An energetic stage show and a frontier of six instruments create enchanting audiovisual experience. https://linktr.ee/egresband https://www.instagram.com/nirvanaturku/ |
la 21.10.2023 | Pirkko Mannola & Eino Grön Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Suomalaisen viihdetaivaan legendat Pirkko Mannola ja Eino Grön lähtevät yhdessä ainutkertaiselle juhlakiertueelle syksyllä. Mannola ja Grön juhlistavat kiertueensa merkeissä 85-vuotissyntymäpäiviään ja esittävät yleisölle eri vuosikymmenten suosikkikappaleita juhlaorkesterin kera.
Konserttien juontajana toimii Markku Veijalainen.
Mannola ja Grön aloittivat uransa jo 1950-luvun lopulla. Mannola nousi koko Suomen tietouteen Miss Suomi -kisan voittajana 1958. Eino Grönin läpimurtolevytys oli puolestaan samaisena vuonna julkaistu Liian paljon rahaa -kappale.
Mannola ja Grön ovat tehneet vuosien aikana paljon yhteistyötä keskenään. Jo 1960-luvun alussa he muun muassa esiintyivät samassa elokuvassa ja levyttivät kaksi yhteistä laulua. Mannola ja Grön ovat ikuinen osa suomalaisen viihteen ja kevyen musiikin historiaa. Heidän karismantäyteiset esiintymisensä ovat lumonneet suomalaisia jo vuosikymmenten ajan. http://espoonkulttuurikeskus.fi |
la 21.10.2023 | Maustetytöt Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Kolmannen albuminsa keväällä julkaisesut Maustetytöt on suomalaisen popin omintakeinen suunnannäyttäjä. Tarttuvat melodiat yhdistettynä arkirealistisiin sanoituksiin ovat vastustamaton yhdistelmä, jossa on kaikille jotain tuttua. Maustetyttöjen loppuunmyydyt keikat, kultalevyt ja Emmat ovat vakiinnuttaneet Maustetyttöjen aseman yhtenä Suomen suosituimmista yhtyeistä. http://espoonkulttuurikeskus.fi |
la 21.10.2023 | The Box Boys Band Nakkila, Nakkilan Työväentalo | 21.10 juhlitaan yksityisesti häiden vuosipäivää ja pyöreitä vuosia, joissa tahtia paukuttaa THE BOX BOYS BAND.
On ilo ja kunnia päästä soittamaan rakkaiden Ystävien tärkeään juhlaan.
Yksityistilaisuus! |
la 21.10.2023 | Yheksän Euron Pikavippi Jyväskylä, Yläkaupungin Ale Pub | Vapaa pääsy, tervetuloa! K-18 https://yheksaneuronpikavippi.carrd.co/ |
la 21.10.2023 | Saattohoito79 Kotka, Haukka music bar | Upee Punkrock ilta.!
Sähköbikinit (Hki) Starttaa klo 22.00 varmasti mieleenpainuvasti.
Sen jälkeen on helppo tuudittautua ja päästää vaan itsensä vajoamaan Saattohoitoon heti perään.
Liput 6e
K-18 https://www.facebook.com/saattohoito79/ https://www.facebook.com/haukkamusicbar/?locale=fi_FI |
la 21.10.2023 | Sähköbikini Kotka, Haukka music bar | Upee Punkrock ilta.!
Sähköbikinit (Hki) Starttaa klo 22.00 varmasti mieleenpainuvasti.
Sen jälkeen on helppo tuudittautua ja päästää vaan itsensä vajoamaan Saattohoitoon heti perään.
Liput 6e
K-18 https://www.facebook.com/haukkamusicbar/?locale=fi_FI |
la 21.10.2023 | William Öster & The Moonliners Helsinki, Mendocino | William Öster & The Moonliners plays original Americana music with a touch of country & blues. Check it out on youtube and come enjoy us live! https://www.youtube.com/watch?v=SURVHJdIpts https://www.facebook.com/events/273349892157420/?acontext=%7B%22event_action_history%22%3A[%7B%22mec |
la 21.10.2023 | Kaihon Lapset Tampere, Dog's Home | Kaihon Lapset & Rûckwater
Dog's Home
Itsenäisyydenkatu 2, Tampere
Liput 5¤ https://www.facebook.com/Kaihonlapset |
la 21.10.2023 | Rûckwater Tampere, Dog's Home | Kaihon Lapset & Rûckwater
Dog's Home
Itsenäisyydenkatu 2, Tampere
Liput 5¤ https://www.facebook.com/ruckwater |
la 21.10.2023 | Arcadics Jazz Orchestra & Tomi Kettunen Helsinki, Teatteri Toivo Haukilahdenkatu 2 | Django Reinhardtia big band sovituksina. Tällaisia versioita ei ole esitetty vuosikymmeniin.
Ennakkovaraukset ja liput á 25 euroa: info@arkadics.com |
la 21.10.2023 | Petrolbreath Helsinki, Bar Base | Bar Base tarjoaa kolmen kovan kattauksen 21.10. vapaalla sisäänpääsyllä! https://www.facebook.com/Petrolbreathband https://fb.me/e/1nZaqiklt |
la 21.10.2023 | The Autotunes Helsinki, Bar Base | Bar Base tarjoaa kolmen kovan kattauksen 21.10. vapaalla sisäänpääsyllä! https://www.facebook.com/theautotunesband https://fb.me/e/1nZaqiklt |
la 21.10.2023 | Ängry Gentlemen Helsinki, Bar Base | Bar Base tarjoaa kolmen kovan kattauksen 21.10. vapaalla sisäänpääsyllä! https://www.facebook.com/angrygentlemenofficial https://fb.me/e/1nZaqiklt |
su 22.10.2023 | Suvi Teräsniska Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Viime syksynä loppuunmyydyllä Ihmisen poika -kiertueellaan hurmannut, upea Suvi Teräsniska lähtee syksyllä kattavalle konserttisalikiertueelle. Särkyneiden sydänten tie nimellä kulkeva kiertue alkaa 29. syyskuuta Varkaudesta ja päättyy 5. Marraskuuta Säkylään.
-Olen laulanut rakkaudesta ja ihmissuhteista läpi urani. Nyt halusin tehdä illan, jonka aikana hoidetaan särkyneitä sydämiä ja lauletaan tarinoita rakastamisen vaikeudesta. Esitän konsertissa omia tuttuja biisejä vuosien varrelta. Lisäksi kuullaan julkaisemattomia lauluja tulevalta albumilta. Mausteena pari minulle tärkeää lainabiisiä oman elämäni soundtrackilta. Lämpimästi tervetuloa konserttiin, Suvi kuvailee tulevaa kiertuetta. http://espoonkulttuurikeskus.fi |
ti 24.10.2023 | Hurja Halla Espoo, Sellosali | Hurja Halla on joensuulainen nykykansanmusiikkiduo, jonka ennakkoluuloton musiikki ammentaa pohjoisen luonnosta ja myyteistä. Etnisten puhaltimien, sellon ja ihmisäänten sointi kuljettaa kuulijan matkalle pohjoisen metsiin. Persoonallisen yhtyeen ohjelmisto koostuu sen omista kappaleista, joiden tunnelmat vaihtelevat haikeista tunnelmista kiivaisiin, transsimaisiin poljentoihin.
Duo julkaisi kehutun esikoislevynsä Riitti tammikuussa 2022. Julkaisun jälkeen levyn musiikki on soinut radiokanavilla ympäri Eurooppaa saaden myös kansainvälistä huomiota.
Duo Hurja Halla:
Liisa Haapanen, sello, ihmisääni
Janne Ojajärvi, huuliharput, munniharput, pitkähuilut, ihmisääni, perkussiot
Kesto 45 min
Vapaa pääsy. http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegopcbf4 |
ke 25.10.2023 | Pambikallio Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Yksi viime aikojen kiinnostavimmista ja seuratuimmista tulokkaista, Pauliina Nymanin ja Lauri Kallion muodostama Pambikallio on hurmannut suomenkielisellä psykedeliapopillaan heti ensijulkaisuistaan lähtien. Yhtyeen unenomainen, pehmeä ja leikittelevä soundi kietoo kuulijan tiukasti verkkoonsa. Suloisen ja vastustamattoman ulkokuoren sisältä paljastuu kuitenkin häpeilemätön ja ravisteleva helmi.
Pambikallion musiikillinen maailma on kuin täysin oma sadunomainen mikrokosmos. Yhtyeen utuisen ja kimaltelevan kaikuisan dreampopin rangan ympärille on kasvanut duon käsissä ilahduttavan svengaavat, määrätietoisesti surisevat ja psykedeelisen taianomaiset raajat. Lopputulos on universaalin suvereeni. Kaikki yksityiskohdat ovat loppuunsa asti mietittyjä ja sen huomaa löytäessään yhtyeen musiikista toistuvasti jotain uutta. Pambikallion musiikki on tehty ajatuksella, rakkaudella ja taidolla.
Yhtye julkaisi odotetun debyyttialbuminsa maaliskuussa 2022. Pambikallio -albumi sai innostuneen vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin. Yhtye on nostettu mm. YleX Läpimurto 2022 -listaukseen ja ollut ehdolla niin Indie Awardseissa kuin Femma-gaalassakin vuonna 2022.
Duona aloittanut yhtye kasvaa keikoille nelihenkiseksi bändiksi Jon Petterssonin (basso) ja Teemu Mustosen (rummut) täydentämänä. http://espoonkulttuurikeskus.fi |
ke 25.10.2023 | Helsinki Flamenco Jazz Helsinki, Tenho Restobar (Helsinginkatu 15) | Tenho esittää: Helsinki Flamenco Jazz
klo 19.00
Vapaa pääsy / Free entry! / Entrada libre
Valmistaudu boheemiin akustiseen kokemukseen! Luvassa pohjoismaisilla jazz-tekstuureilla maustettu flamenco-ilta.
Koe musiikki, joka tuo Etelä-Espanjan äänet suomalaiseen maisemaan. Tenhon flamencojazz-iltojen ainutlaatuisesta lämmöstä et halua jäädä paitsi.
Iltoja isännöi espanjalaisen Javier Sanchezin johtama, akustisen Cuejero yhtyeen muusikot.
Assi Sten: flamenco dance
Jutta Virtanen: trumpet
Henri Syrjänen: flamenco guitar
Tahvo Himanen: cajón
Javier Sanchez: double bass and vocals
Suosittelemme saapumaan hyvissä ajoin paikalle jonojen välttämiseksi.
Pöytävaraukset: www.tenhorestobar.fi https://www.facebook.com/cuejero https://ravintolatenho.fi |
ke 25.10.2023 | Susanna Lukkarinen Espoo, Sellosali | Laulaja & lauluntekijä ja pianisti Susanna Lukkarinen on vaikuttanut Suomen musiikkielämässä jo pitkään eri yhtyeissä ja sooloartistina. Hän on myös yksi suositun lauluyhtye Club For Fiven perustajajäsenistä ja lauloi kokoonpanossa vuosina 2000–2021. Susanna julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Fly Away vuonna 2010. Syksyllä 2023 julkaistaan hänen toinen sooloalbuminsa, jota juhlitaan Sellosalin lämminhenkisellä lavalla Suomen eturivin muusikoiden kera.
”Musiikilliset juureni ovat klassisessa musiikissa ja jazzissa, mutta rakastuin teini-iässä myös folk-, ja maailmanmusiikkiin. Nämä musiikin tyylit ovat pysyneet vahvoina vaikuttajina sävellyksissäni”
Susanna Lukkarinen, laulu, piano
Laura Airola, viulu
Jussi Kannaste, saksofoni
Antti Lötjönen, basso
Teemu Viinikainen, kitara
Jaska Lukkarinen, rummut
Abdissa "Mamba"Assefa, perkussiot
Kesto 1 h 50 min, sis. väliajan http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegoqenaq |
to 26.10.2023 | Manala Afterwork Jazz feat. Tomi Nikku & Mikael Saastamoinen Helsinki, Manala | Manala Afterwork Jazz on vuodesta 2018 toiminut viikoittainen jazzklubi Helsingin keskustassa. Klubilla esiintyvät Suomen eturivin huippumuusikot kotoisassa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Tapahtuma on pääsymaksuton, joten suosittelemme käyttämään pääsylipuista säästyneet rahat ravintolan legendaarisiin pizzoihin ja virvokkeisiin! https://www.manala.fi/fi/afterwork-jazz/ http://manala.fi |
pe 27.10.2023 | The Kinky Thing plays Kingston Wall Järvenpää, Shed | Shed LIVE:
The Kinky Thing – A Tribute to Kingston Wall
The Kinky Thing ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut I-levyn aikoihin. Mukana on mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäen Kingston Wall -aikainen rumpusetti sekä lisäksi keikalla kuullaan I-levyn alkuperäisiä raitoja. Tämän lähemmäs et alkuperäistä bändiä pääse vuonna 2023.
The Kinky Thing soittaa 2023 kesän ja syksyn keikoillaan Kingston Wallin I-levyn kannesta kanteen. Yhtye on toistaiseksi myynyt kaikki keikkansa hyvissä ajoin ennakkoon loppuun.
THE KINKY THING
Lauri Leno: basso ja laulu
Peter Salonen: kitara ja taustalaulu
Erik Nickull: rummut
Showtime klo 22.30
Shed palvelee klo 03.00 saakka.
Liput 10 ¤, ennakkoon osoitteesta www.shed.fi/kauppa https://www.facebook.com/thekinkything https://shed.fi/ |
pe 27.10.2023 | Joonatan Rautio, Hannu Rantanen ja Lassi Kouvo Helsinki, Radisson Blu Royal/Bistro Johan | Joonatan Rautio, Hannu Rantanen ja Lassi Kouvo – Royal Jazz Club
Suomen arvostettuimpiin jazzmuusikoihin lukeutuva Joonatan Rautio vierailee Royalin jazzillassa 27.10.2023! Bassoa soittaa Hannu Rantanen ja pianoa Lassi Kouvo. http://www.joonatanrautio.com
Joonatan Rautio, saksofoni
Hannu Rantanen, kontrabasso
Lassi Kouvo, piano
Keikka alkaa klo 19. Runeberginkatu 2, 00100 Helsinki. Vapaa pääsy, tervetuloa! https://www.facebook.com/LassiKouvo/ https://www.facebook.com/bistrojohan |
pe 27.10.2023 | Psychework Äänekoski, Bar Hurmos | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.psychework.com http://www.barhurmos.fi |
pe 27.10.2023 | Scars of Solitude Äänekoski, Bar Hurmos | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.scarsofsolitude.com http://www.barhurmos.fi |
pe 27.10.2023 | Melrose Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Melrose on vuonna 1981 perustettu rock-yhtye, joka on musiikissaan yhdistänyt perusrockia rockabillyyn ja rock’n’rolliin. Tämän timanttisen rock-orkesterin edellisestä studiolevystä on kulunut yli kymmenen vuotta, jonka aikana bändi on keikkaillut ahkerasti ja säännöllisesti ympäri maailmaa, pääsääntöisesti kotimaassa. Tämä rock-trio tunnetaankin loistavasta livemeiningistä, joka tehoaa yhä vain faneihin ajasta ja paikasta riippumatta. Yhtye on myös esiintynyt Aki Kaurismäen elokuvissa Laitakaupungin valot sekä Hamlet liikemaailmassa.
Melrose on:
Tokela, laulu & kitara
Jami, rummut
Roger, basso http://espoonkulttuurikeskus.fi |
pe 27.10.2023 | Bilebändi HighLights Jyväskylä, London | Soitto alkaa n. klo 00-01 välissä http://www.highlights.fi/ http://www.londonjkl.fi |
pe 27.10.2023 | The Box Boys Duo Pori, Bar Jolene | The Box Boys Duo (Cajonrumpu, ja symbaalit, eli uniikit minirummut, sekä Kitara ja Laulu) saapuu jälleen viihdyttämään menevillä sekä herkillä kappaleilla Jolenen asiakkaita, joista moni on hyviä Ystäviämme :)
Soitamme kaksi settiä alkaen n. 21.00 jo tutulla, koskettavalla tatsilla- ole Sinäkin mukana fiilistelemässä ehkä juuri Sinunkin lempikappalettasi. T. Tony ja Japi |
pe 27.10.2023 | Jarkko Caven Tampere, Pub Simon | Luvassa rokkiherkkuja, herkkiä tunnelmapaloja ja tuttuja tarttuvia kotimaisia klo 17-19.
K-18, vapaa pääsy http://www.pubsimon.fi |
la 28.10.2023 | Psychework Pori, Meara Klubi | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.psychework.com http://www.mearamusic.fi |
la 28.10.2023 | Vanguardian Pori, Meara Klubi | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.mearamusic.fi |
la 28.10.2023 | Folkrim Pori, Meara Klubi | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella

la 28.10.2023 | Manala Afterwork Jazz feat. Jarno Tikka Helsinki, Manala | Manala Afterwork Jazz on vuodesta 2018 toiminut viikoittainen jazzklubi Helsingin keskustassa. Klubilla esiintyvät Suomen eturivin huippumuusikot kotoisassa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Tapahtuma on pääsymaksuton, joten suosittelemme käyttämään pääsylipuista säästyneet rahat ravintolan legendaarisiin pizzoihin ja virvokkeisiin! https://www.manala.fi/fi/afterwork-jazz/ http://manala.fi |
la 28.10.2023 | Osmo Ikonen feat. Petteri Sariola Espoo, Espoon kulttuurikeskus | Osmo Ikonen feat. -kiertue on täällä! Louhisalin konserttiin Osmo Ikonen kutsuu vieraakseen kitaravirtuoosi Petteri Sariolan. Useista eri yhtyeistä ja tv-ohjelmista tutut musiikkialan moniottelijat lyövät kättä päälle ja esittävät yhdessä tyylikkään kokonaisuuden omia ja lainattuja lauluja sekä kotimaasta että maailmalta. Tätä musiikillista ilotulitusta on nähtävissä harvoin, joten tämä kannattaa tulla kuulemaan ja kokemaan itse paikan päälle! http://espoonkulttuurikeskus.fi |
la 28.10.2023 | Bilebändi HighLights Jyväskylä, London | Soitto alkaa n. klo 00-01 välissä http://www.highlights.fi/ http://www.londonjkl.fi |
la 28.10.2023 | Hotelli Harma Kotka, Haukka Music Bar | Hector -tribuuttibändi merikaupungissa! Tule, näe, koe!
”Hectorin sukupolvia yhdistävät biisit nousevat liitoon Hotelli Harman arvostavassa otteessa – kuunneltavaksi, tanssittavaksi tai mukana laulettavaksi. Kuulijoita vuosien varrella liikuttaneet kertomukset ovat Hotelli Harman tulkintoina valmiina löytämään, paitsi Hectorin uskollisia faneja, myös uusia ystäviä.” https://hotelliharma.fi/ https://www.facebook.com/haukkamusicbar/?locale=fi_FI |
la 28.10.2023 | Bad Valentines Helsinki, Alppilan Kultainen Kulaus | Tervetuloa Rocktober Rumble Matiinee Vol.2 - bileisiin lauantaina 28.10. Alppilan Kultaiseen Kulaukseen alkaen klo 14.00!
Erittäin rock iltapaivä tulossa, siispä liity seuraan!
BAD VALENTINES
Uusi rock´n´roll tulokas helsinkiläinen Bad Valentines tarjoaa ravistettuna tujakan cocktailin aineosinaan 1970-luvun arena rock, punk rock sekä rock´n´roll pop.
Punk rockin kantaaottava ja anteeksipyytelemätön sanoma sekä melodisen rock´n´rollin harmoniat lauluissa ja kitaroissa ovat biiseissä vahvasti läsnä.
Bändin jäsenet ovat vuosien ajan vaikuttaneet lukuisissa eri bändeissä, esimerkkeinä Plastic Tears ja Daggerplay.
Bad Valentines on viisikko, jossa jytäävät laulussa Hon, kitarassa ja taustalaulussa Pekko Mantzin, bassossa Edu, rummuissa Sirpa Immonen ja kitarassa sekä taustalaulussa Kupe Wessman.
THE DIRTY GRAY
Sekaisin oleva maailma tarvitsee ripauksen streittiä Rock-n-Rollia mieltä lämmittämään.
The Dirty Grey on vanhanliiton kopla, joka hämmentää biiseissään katurockia, 70' glamia, rootsrockia, powerpoppia sattumanvaraisessa suhteessa.
Tämä soppa tarjoillaan kädenlämpöisenä päin pläsiä bändin debyyttikeikalla Kultaisessa Kulauksessa.
The Dirty Greyn jäsenten taustalta löytyy sellaisia edesmenneitä sekä toimivia bändejä kuin The Fishfaces, Plastic Tears, Spiha, Nollaseiska , Noir Brigade, The Holy Ones.
Tervetuloa harmaalle vyöhykkeelle!
POTKUT
Potkut, kirkonpolttoiskelmää Tampereelta jo vuodesta 2019!
Koukuttavan melodisia biisejä, joiden sanoitukset sukeltavat suoraan syvään päätyyn.
Potkut :
Linda : laulu, Arde : kitara ja taustalaulu, Sakke : basso, Nakki ; koskettimet, Vili ; rummut
Potkut Facebookissa : https://www.facebook.com/kicksityhtye
CHEAP DISASTERS
Cheap Disasters on tuonut punkahtavaa streetrockia ihmisten sydämiin vuodesta 2015.
Pääkaupunkiseudulta oleva yhtye luottaa musiikissaan rullaavin ja tarttuviin kappaleisiin synkillä sanoituksilla ihmissuhteista ja elämästä yleensä.
Cheap Disasters koostaa syksyn aikana valmiiksi esikoisäänitettään.
Yhtyeen alkutaipaleen Spinal Tapmaisen rumpalien vaihtuvuuden jälkeen kokoonpano on vakiintunut nykyiseen muotoonsa: Olli/ rummut, Riku/ basso, Dani/ leadkitara, Marcus/ komppikitara ja Milla/ laulu.
Cheap Disasters : https://www.facebook.com/CheapDisasters |
la 28.10.2023 | The Dirty Grey Helsinki, Alppilan Kultainen Kulaus | Tervetuloa Rocktober Rumble Matiinee Vol.2 - bileisiin lauantaina 28.10. Alppilan Kultaiseen Kulaukseen alkaen klo 14.00!

la 28.10.2023 | Potkut Helsinki, Alppilan Kultainen Kulaus | Tervetuloa Rocktober Rumble Matiinee Vol.2 - bileisiin lauantaina 28.10. Alppilan Kultaiseen Kulaukseen alkaen klo 14.00!

la 28.10.2023 | Cheap Disasters Helsinki, Alppilan Kultainen Kulaus | Tervetuloa Rocktober Rumble Matiinee Vol.2 - bileisiin lauantaina 28.10. Alppilan Kultaiseen Kulaukseen alkaen klo 14.00!

to 02.11.2023 | Manala Afterwork Jazz feat. Teppo Mäkynen Helsinki, Manala | Manala Afterwork Jazz on vuodesta 2018 toiminut viikoittainen jazzklubi Helsingin keskustassa. Klubilla esiintyvät Suomen eturivin huippumuusikot kotoisassa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Tapahtuma on pääsymaksuton, joten suosittelemme käyttämään pääsylipuista säästyneet rahat ravintolan legendaarisiin pizzoihin ja virvokkeisiin! https://www.manala.fi/fi/afterwork-jazz/ http://manala.fi |
to 02.11.2023 | Maja Mannila Trio Espoo, Sellosali | Maja Mannila on vaikuttava nuori jazz/soul-laulaja, pianisti ja säveltäjä. Yhtyeensä kanssa hän esittää omia, englanninkielisiä kappaleita, jotka ovat tyyliltään sekoitus r'n'b-tä, soulia, jazzia ja gospel-musiikkia. Muusikkoperheen kasvatilla on varma ote musisointiin samalla kun hän painottaa vapauden ja hauskanpidon olevan tärkeää musiikin luomisessa ja soittamisessa. Tulevaisuudessa Mannila tähtää levyttämiseen ja kansainväliseen keikkailuun sekä yhtyeen kanssa että sooloartistina. Maja on noteerattu englantilaisen rumpali Richard Spavenin ja laulaja Anthony Strongin toimesta, jotka ovat pyytäneet Majaa esiintymään kanssaan.
Maja Mannila Triossa Mannilan kanssa soittavat Severi Sorjonen (rummut) ja Johannes Granroth (basso). Yhtye valittiin vuoden 2023 Nordic Jazz Comets -tapahtumaan edustamaan suomalaista uutta jazzia. Maja soittaa ja laulaa myös nuoressa nousevassa Peela-yhtyeessä. Vuosina 2021–22 hän esiintyi Iiro Rantalan Flock-kokoonpanossa kiertäen Keski-Eurooppaa.
Kesto 70 min http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegpcr6je |
pe 03.11.2023 | Psychework Tampere, Hönö Baari | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.psychework.com http://www.honobaari.fi |
pe 03.11.2023 | Scars of Solitude Tampere, Hönö Baari | Psychework juhlistaa syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan Suomen-kiertueella
Metalliyhtye Psycheworkin odotettu kolmas albumi ”Spark of Hope” julkaistaan 29. syyskuuta 2023 ja yhtye lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa 8. syyskuuta Turun Apollosta ja päättyy Tampereen Hönö Baariin 3. marraskuuta. Liput ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nämä ovat ilon päiviä! Psychework täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja sitä saadaan juhlistaa uudella albumilla ja kiertueella. Musiikillisesti uusi albumi ”Spark of Hope” on edeltäjäänsä monisyisempi, melodisempi ja ehkä jokseenkin raskaampi, ainakin soundillisesti, unohtamatta tietenkään isoja äänimaisemia ja orkestraatioita. Odotamme innolla, että saamme sen teille pian tuoda esille, myös livenä”, kommentoi yhtyeen solisti Antony Parviainen.
Psycheworkin lämmittelijänä Kuopion Ottopojassa, Jyväskylän Lutakossa, Lahden Ravintola Torvessa, Äänekosken Bar Hurmoksessa ja Tampereen Hönö Baarissa nähdään melodista metallia soittava Scars of Solitude. Yhtye avaa illan myös Helsingin On The Rocksissa, jossa esiintyy lisäksi power metal -yhtye Dreamtale.
Spark of Hope Tour 2023
08.09. Apollo, Turku
15.09. Ottopoika, Kuopio *
16.09. Bar 15, Seinäjoki
22.09. Lutakko, Jyväskylä *
23.09. Ravintola Torvi, Lahti *
06.10. On The Rocks, Helsinki *+
27.10. Bar Hurmos, Äänekoski *
28.10. Meara Klubi, Pori
03.11. Hönö Baari, Tampere *
Support: * Scars of Solitude + Dreamtale http://www.scarsofsolitude.com http://www.honobaari.fi |
pe 03.11.2023 | Mikko Pietilä Helsinki, Tonefest Guitar Gallery | Intiimit lauluillat on sarja pienimuotoisia, ainutlaatuisia laulaja-lauluntekijöiden konsertteja. Artistit ovat lähellä ja avoimina. Laulut kauniiksi riisuttuina, puhtaassa muodossa tarjoiltuna. Tervetuloa!
Konserttien aloitus klo 19. Kahden artistin esiintymisten välissä pieni väliaika. Baari / kahvila palvelee. Konsertissa 12 asiakaspaikkaa
Tapahtumapaikka: Tonefest Guitar Gallery, Helsinginkatu 14, Helsinki
Liput: https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021/products/gallery-sessions-intimate-indie-mikko-pietila-ja-anna-kokkonen-pe-3-11
Tilausvahvistus käy pääsylippuna.
*******
Mikko Pietilä
Mikko Pietilä on sooloartisti ja Verhot-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Mikon laulujen maailmaa kuvaa hyvin se, mitä Verhot-yhtyeen musiikista on kirjoitettu:
"Verhot on käsikirjoittamattomia kohtaamisia. Kohtaamisia hauraiden ja rikkinäisten puiden varjosta. Kohtaamisia autioilla kaduilla. Aamuyön tunteina jo aivan liian pitkään venyneillä jatkoilla. Kohtaamisia yön pimeydessä ja aamuyön hämärässä.
Verhojen maailma on naiivi ja viaton, ja siksi myös usein hauras ja helposti haavoittuva. Tässä ajoittain kauniissakin sielunmaisemassa käydään jatkuvasti selviämistaistelua, jossa toivo ja epätoivo kulkevat käsi kädessä. Rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja, hetkessä kirkkaat värit vaihtuvat tummiin sävyihin ja valo katoaa syvään pimeyden verhoon. Verhot on olemassa, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa, sille musiikki on keino selviytyä päivästä toiseen. Verhot on mielentila, jonka voi aistia. Verhot tekee musiikkia, jotta se voisi tuntea olevansa olemassa, ja samalla se tuo lohtua olemalla yksinäisten ja unohdettujen uskollinen ystävä."
Anna Kokkonen
Anna Kokkonen on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, jonka satumaisesta musiikista säteilee lohtua ja voimaa. Hänelle myönnettiin marraskuussa 2021 arvostettu Kullervo Linna -palkinto ansioistaan kotimaisen viihdemusiikin luomisessa ja sen rikastamisessa. Kokkonen vastaa kappaleidensa sävellyksistä, sanoista ja tuotannosta.
Kokkonen valmistelee parhaillaan viidettä albumiaan, jonka ensimmäinen sinkkujulkaisu on Tiellä tähtiin (25.8.2023). Tämä henkeäsalpaava voimabiisi on anthem ystävällisyydelle.
Syksyllä 2021 Anna Kokkosen ”Tuulen tyttö” -kappale valittiin legendaariseen Syksyn sävel -kilpailuun 300 hakijan joukosta. Tämä Kokkosen itsensä tekemä ja esittämä kappale äänestettiin kilpailun finaaliin, jossa se oli yksi Iltalehden lukijoiden suosikeista. Kokkosen single ”Maailma on ihana” syksyltä 2021 nostettiin mm. Radio Suomen ja Aito Iskelmä -radioaseman soittolistalle. http://www.verhotmusic.com/ https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021 |
pe 03.11.2023 | Anna Kokkonen Helsinki, Tonefest Guitar Gallery | Intiimit lauluillat on sarja pienimuotoisia, ainutlaatuisia laulaja-lauluntekijöiden konsertteja. Artistit ovat lähellä ja avoimina. Laulut kauniiksi riisuttuina, puhtaassa muodossa tarjoiltuna. Tervetuloa!
Konserttien aloitus klo 19. Kahden artistin esiintymisten välissä pieni väliaika. Baari / kahvila palvelee. Konsertissa 12 asiakaspaikkaa
Tapahtumapaikka: Tonefest Guitar Gallery, Helsinginkatu 14, Helsinki
Liput: https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021/products/gallery-sessions-intimate-indie-mikko-pietila-ja-anna-kokkonen-pe-3-11
Tilausvahvistus käy pääsylippuna.
*******
Mikko Pietilä
Mikko Pietilä on sooloartisti ja Verhot-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Mikon laulujen maailmaa kuvaa hyvin se, mitä Verhot-yhtyeen musiikista on kirjoitettu:
"Verhot on käsikirjoittamattomia kohtaamisia. Kohtaamisia hauraiden ja rikkinäisten puiden varjosta. Kohtaamisia autioilla kaduilla. Aamuyön tunteina jo aivan liian pitkään venyneillä jatkoilla. Kohtaamisia yön pimeydessä ja aamuyön hämärässä.
Verhojen maailma on naiivi ja viaton, ja siksi myös usein hauras ja helposti haavoittuva. Tässä ajoittain kauniissakin sielunmaisemassa käydään jatkuvasti selviämistaistelua, jossa toivo ja epätoivo kulkevat käsi kädessä. Rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja, hetkessä kirkkaat värit vaihtuvat tummiin sävyihin ja valo katoaa syvään pimeyden verhoon. Verhot on olemassa, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa, sille musiikki on keino selviytyä päivästä toiseen. Verhot on mielentila, jonka voi aistia. Verhot tekee musiikkia, jotta se voisi tuntea olevansa olemassa, ja samalla se tuo lohtua olemalla yksinäisten ja unohdettujen uskollinen ystävä."
Anna Kokkonen
Anna Kokkonen on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, jonka satumaisesta musiikista säteilee lohtua ja voimaa. Hänelle myönnettiin marraskuussa 2021 arvostettu Kullervo Linna -palkinto ansioistaan kotimaisen viihdemusiikin luomisessa ja sen rikastamisessa. Kokkonen vastaa kappaleidensa sävellyksistä, sanoista ja tuotannosta.
Kokkonen valmistelee parhaillaan viidettä albumiaan, jonka ensimmäinen sinkkujulkaisu on Tiellä tähtiin (25.8.2023). Tämä henkeäsalpaava voimabiisi on anthem ystävällisyydelle.
Syksyllä 2021 Anna Kokkosen ”Tuulen tyttö” -kappale valittiin legendaariseen Syksyn sävel -kilpailuun 300 hakijan joukosta. Tämä Kokkosen itsensä tekemä ja esittämä kappale äänestettiin kilpailun finaaliin, jossa se oli yksi Iltalehden lukijoiden suosikeista. Kokkosen single ”Maailma on ihana” syksyltä 2021 nostettiin mm. Radio Suomen ja Aito Iskelmä -radioaseman soittolistalle. http://www.annakokkonen.com/ https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021 |
pe 03.11.2023 | Ida Nielsen & The Funkbots (DK) feat. Felix Zenger Espoo, Sellosali | Tanskalaistaituri Ida Nielsen on parhaiten tunnettu Princen basisti-laulajana ja oli myös Princen kanssa keikalla Helsingissä vuonna 2011. Prince ja 3rdeyegirlin jälkeen hän aloitti menestyksekkään soolouran.
Ida äänestettiin maailman 10 parhaan basistin joukkoon (yhdessä Stanley Clarken ja Victor Wootenin kanssa) vuosittaisessa Music Radar -äänestyksessä vuonna 2019. Hänen uuden funk-pakatun albuminsa on määrä ilmestyä kesäkuussa 2023.
Ida tarjoaa yhdessä bändinsä The Funkbotsin kanssa energisen funk-show’n täynnä hyvää fiilistä, tiukkoja grooveja ja hienovaraisia viittauksia Idan mentoriin Princeen.
Konsertissa kuullaan vierailijana kotimaista beatbox-mestaria Felix Zengeria.
Ulko-ovet klo 18.00
Showtime 19.00
Kesto 1 h 30 min, ei väliaikaa http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agdjftrtnm |
la 04.11.2023 | Valona coverband Salo, Maran baari | . https://www.valonacoverband.com/ https://maran.fi/toimipisteet/maran-baari/ |
la 04.11.2023 | Hit-Mix Band Kouvola, Ravintola Lohari | Hit-Mix Band pyykäisee itsensä Loharin Stagelle Pyhäinpäiväniltana, joten pukeudu kuinka haluat ja sanotaan Halloweenimaisesti hittien joukossa HellouuuWine! http://hitmixband.com |
la 04.11.2023 | Hank Nero Tampere, Sisko ja sen Veli | Mies & kitara-musaa Claptonista Olavi Virtaan! http://facebook/hank nero http:/siskojasenveli.fi |
la 04.11.2023 | Cliff Barnes Pori, Barlast | Halloween-hipat merellisessä Reposaaressa. http://www.cliffbarnesband.com https://barlast.fi |
la 04.11.2023 | Tender Lakes Pori, Barlast | Halloween-hipat merellisessä Reposaaressa. https://www.facebook.com/tenderlakes/ https://barlast.fi |
la 04.11.2023 | The Torrances Pori, Barlast | Halloween-hipat merellisessä Reposaaressa. https://soundcloud.com/torrances https://barlast.fi |
ti 07.11.2023 | Helsinki Panic Helsinki, Playhouse Bar | TiistaiTiistai -klubilla ti 7.11. Helsinki Panic, The Lonely ja Snowed Out!
Liput ovelta 6 eur
Helsinki Panic on alternative rock -yhtye Helsingistä. Yhtyeen soundi on säröinen, voimakas ja rajoja rikkova, joka luo uskottavan pohjan tunnerikkaille tarinoille kaatumisesta ja nousemisen halusta. Bändin julkaisuhistoriasta löytyy EP-levy sekä useita singlejä, joista viimeisin ”Jonkun täytyy lähteä ensin / Entropiaa” -tuplasingle julkaistiin kesäkuussa 2023.
instagram: https://www.instagram.com/helsinkipanic/
Spotify: https://spotify.link/kur8Is7uiDb
The Lonely on vuonna 2022 keikkailun aloittanut helsinkiläinen indierock-trio, jonka musiikissa voi kuulla vaikutteita synapopin ja post-punkin äänimaailmoista, sekä vivahteita shoegaze-suristelusta. Single "Trees Will Grow Again" julkaistaan lokakuussa.
Instagram: https://www.instagram.com/thelonelyhel/
Bandcamp: https://thelonelyhel.bandcamp.com
Snowed Out on helsinkiläinen tunnelmallisen synkkää darkpopia ja eloisaa indierockia yhdistelevä bändi, jonka musiikissa kuulee vaikutteita 90-luvun brittipopista, 80-luvun new romanticista sekä vuosituhannen vaihteen amerikkalaisesta vaihtoehtorockista.
Musiikkia: https://soundcloud.com/snowedoutband
Curfew-video (2022): https://youtu.be/7buzpANiNV0
Facebook: https://www.facebook.com/snowedoutband/
Kotisivut: http://snowedout.net/ https://helsinkipanic.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/profile.php?id=100091395982228 |
ti 07.11.2023 | The Lonely Helsinki, Playhouse Bar | TiistaiTiistai -klubilla ti 7.11. Helsinki Panic, The Lonely ja Snowed Out!
Liput ovelta 6 eur https://thelonelyhel.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/profile.php?id=100091395982228 |
ti 07.11.2023 | Snowed Out Helsinki, Playhouse Bar | TiistaiTiistai -klubilla ti 7.11. Helsinki Panic, The Lonely ja Snowed Out!
Liput ovelta 6 eur https://snowedout.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/profile.php?id=100091395982228 |
to 09.11.2023 | Manala Afterwork Jazz feat. Mikko Innanen Helsinki, Manala | Manala Afterwork Jazz on vuodesta 2018 toiminut viikoittainen jazzklubi Helsingin keskustassa. Klubilla esiintyvät Suomen eturivin huippumuusikot kotoisassa ja tunnelmallisessa ympäristössä. Tapahtuma on pääsymaksuton, joten suosittelemme käyttämään pääsylipuista säästyneet rahat ravintolan legendaarisiin pizzoihin ja virvokkeisiin! https://www.manala.fi/fi/afterwork-jazz/ http://manala.fi |
to 09.11.2023 | Kuumaa Espoo, Sellosali | Modernin popin kärkinimi KUUMAA on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi maan mielenkiintoisimmista pop-yhtyeistä. Bändin jäsenet Johannes Brotherus, Jonttu Luhtavaara ja Aarni Soivio hurmaavat välittömällä energiallaan niin musiikissaan kuin keikoillaankin. Yhtyeen ydintä ovat suuret, tunnistettavat melodiat, tarttuvat tekstit ja valovoimainen live-energia.
Suurta suosiota nauttivan KUUMAA-yhtyeen viimeisimmät singlet ovat viihtyneet kärkipaikoilla sekä suoratoistopalveluissa että radioissa. Oo vielä sekunnin mun ja Tulipalo ovat molemmat ylittäneet platinarajan ja Tulipalo nousi loppuvuodesta 2022 maan soitetuimmaksi kappaleeksi radioissa, ja biisi voitti tammikuussa 2023 Kuukauden radiobiisi-palkinnon.
Yhtye nähtiin keväällä Uuden Musiikin Kilpailussa hitiksi kasvaneella Ylivoimainen-kappaleellaan.
Ikärajaton http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agefgatmcq |
pe 10.11.2023 | Bilebändi HighLights Turku, Apollo | Ovet aukeaa klo 22
Soitto noin klo 01
K-18
https://www.youtube.com/watch?v=jdgkFz0sN8A http://www.highlights.fi/ http://apolloturku.fi/ |
la 11.11.2023 | 5/5 Helsinki, Musiikkitalon ravintola | Tanssikengät jalkaan! Musiikkitalon ravintolassa tapahtuu 11.11. Helsinki Folk Party. Uusi tapahtuma tuo kesäisen Helsinki Folk Festivalin tunnelma keskelle marraskuuta. Teemana on siis kansantanssi, kuten kesälläkin Alppipuistossa. Toki paikalle saa tulla vain kuuntelemaan ensiluokkaista kansanmusiikkia ja nauttimaan iloisesta tunnelmasta!
klo 18 ovet
klo 19 Nordic Dance -työpaja
klo 20 Leija & Saana
klo 21 5/5
Liput 15/10¤ https://www.viiskauttaviis.com/band.html http://perinnearkku.net |
la 11.11.2023 | Leija & Saana Helsinki, Musiikkitalon ravintola | Tanssikengät jalkaan! Musiikkitalon ravintolassa tapahtuu 11.11. Helsinki Folk Party. Uusi tapahtuma tuo kesäisen Helsinki Folk Festivalin tunnelma keskelle marraskuuta. Teemana on siis kansantanssi, kuten kesälläkin Alppipuistossa. Toki paikalle saa tulla vain kuuntelemaan ensiluokkaista kansanmusiikkia ja nauttimaan iloisesta tunnelmasta!
klo 18 ovet
klo 19 Nordic Dance -työpaja
klo 20 Leija & Saana
klo 21 5/5
Liput 15/10¤ http://perinnearkku.net |
la 11.11.2023 | Nordic Dance Helsinki, Musiikkitalon ravintola | Tanssikengät jalkaan! Musiikkitalon ravintolassa tapahtuu 11.11. Helsinki Folk Party. Uusi tapahtuma tuo kesäisen Helsinki Folk Festivalin tunnelma keskelle marraskuuta. Teemana on siis kansantanssi, kuten kesälläkin Alppipuistossa. Toki paikalle saa tulla vain kuuntelemaan ensiluokkaista kansanmusiikkia ja nauttimaan iloisesta tunnelmasta!
klo 18 ovet
klo 19 Nordic Dance -työpaja
klo 20 Leija & Saana
klo 21 5/5
Liput 15/10¤ https://www.nordicdancehelsinki.com/ http://perinnearkku.net |
la 11.11.2023 | Bilebändi HighLights Turku, Apollo | Ovet aukeaa klo 22
Soitto soi noin klo 01
K-18
https://www.youtube.com/watch?v=jdgkFz0sN8A http://www.highlights.fi/ http://apolloturku.fi/ |
la 11.11.2023 | Indica Espoo, Sellosali | Legendaarinen Indica palaa keikkalavoille lähes 10 vuoden tauon jälkeen!
Indica tunnetaan yhtenä Suomen musiikkimaailman 2000-luvun merkittävimmistä rock-bändeistä, jonka omaleimaista soundia luonnehtivat solisti Jonsun lauluääni, konstailemattomat ja raikkaat sävellykset sekä ajanhenkiset, mutta ikuisuuden ja ajattomuuden kysymyksiä henkivät sanoitukset, joihin on tuotu mukaan kansanrunoudellisia aineksia.
Indican jättihittejä ovat muun muassa Ikuinen virta, Scarlett, Vuorien taa ja Linnansa vanki. Yhtyeen vuonna 2004 julkaistu debyyttialbumi Ikuinen virta myi kultaa ja platinaa ja seuraava Tuuliset tienoot vuodelta myi puolestaan kultaa. Yhteen kaksi uutta, tänä vuonna julkaistavaa singleä ovat heidän ensimmäisten tuottajien Gabi Hakasen ja Erno Laitisen luotsaamia studiosessioita, mikä merkitsee luontevaa paluuta juurille. http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegpinl7e |
la 11.11.2023 | The Kinky Thing plays Kingston Wall Tampere, Olympia-Kortteli | THE KINKY THING – A TRIBUTE TO KINGSTON WALL
The Kinky Thing ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut I-levyn aikoihin. Mukana on mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäen Kingston Wall -aikainen rumpusetti sekä lisäksi keikalla kuullaan I-levyn alkuperäisiä raitoja. Tämän lähemmäs et alkuperäistä bändiä pääse vuonna 2023.
The Kinky Thing soittaa 2023 kesän ja syksyn keikoillaan Kingston Wallin I-levyn kannesta kanteen. Yhtye on toistaiseksi myynyt kaikki keikkansa hyvissä ajoin ennakkoon loppuun.
THE KINKY THING:
Lauri Leno: basso ja laulu
Peter Salonen: kitara ja taustalaulu
Erik Nickull: rummut
Liput myynnissä Tiketin toimipisteissä ja verkkokaupassa keskiviikkona 20.9. klo 10:00.
Liput alkaen 20¤. Ikäraja K-18
https://www.tiketti.fi/the-kinky-thing-olympia-tampere-lippuja/93852
https://fb.me/e/4wr1CmEfv https://www.facebook.com/thekinkything https://olympiakortteli.fi/ |
ke 15.11.2023 | Coitus Int 50 Revival Espoo, Sellosali | Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Coitus Int -yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta. Merkkivuotta juhlistaakseen yhtyeen perustajajäsenet Mikko Alatalo ja Pena Penninkilampi lähtevät yhdessä tamperelaisen Hauli Bros -yhtyeen kanssa juhlakiertueelle nimellä ”Coitus Int 50 Revival”. Marraskuussa tämä harvinaislaatuinen keikka nähdään niin ikään tasavuosikymmeniään juhlivassa Sellosalissa!
Coitus Int 50v Revival -keikoilla tullaan kuulemaan kappaleita Coitus Intin kahdelta albumilta: ”Juice Leskinen & Coitus Int” (1973) ja ”Per Vers, runoilija” (1974). Levyt sisältävät monia ikonisia kappaleita, kuten ”Heinolassa Jyrää”, ”Hengitä sisko”, ”Hän hymyilee kuin lapsi” ”Juankoski Here I Come”, ”Elämässä pitää olla runkkua” sekä kakkoslevyn nimikkokappaleen ”Per Vers, runoilija”.
Juhlakeikkojen lisäksi Coitus Int 50 Revival julkaisee samannimisen tupla-albumin, joka sisältää uusia tulkintoja alkuperäisen yhtyeen kappaleista. Levyllä on mukana myös yhtyeen kolmas alkuperäisjäsen Harri Rinne.
Mikko Alatalo – laulu, huuliharppu, kazoo
Pena Penninkilampi – laulu
Juri Lindeman – laulu
Kalle Alatalo – kitarat, laulu
Ari ”Selkä” Pulkkinen – basso, laulu
Harri ”Oinari” Vainionpää – rummut
Tero Kaario – koskettimet
Kesto 1 h 30 min http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agd6zcprzm |
ke 15.11.2023 | EGRES Helsinki, Bar Loose | Toivo-Olavi on uunituore yhden miehen projekti sekä Turku Rock Academyn kasvatti, jonka musiikissa kuulee inspiraation lähteitä modernista metallista aina pop-balladeihin asti. Toivo-Olavin musiikin yksi tärkeimmistä osista löytyy elektronisista elementeistä, joiden ympärille muodostuu massiivinen kokonaisuus bändi-instrumentteja, syntikoita ja isoja laulusovituksia. Hänen musiikissaan kuulee vaikutteita esimerkiksi Vesalalta, Devin Townsendilta ja Peripheryltä.
Artisti säveltää ja sanoittaa kaikki kappaleet itse, ja lavalle noustessa häntä säestää kolmihenkinen taustabändi. Toivo-Olavi julkaisi 2023 kesän alussa ensimmäisen singlensä, joka pääsikin heti Metallia Suomesta Spotify playlist ja Radio Rockin soittoon. Aamuset myöskin kirjoittivat Toivo-Olavista ja kappaleesta jutun. Single julkaistiin yhteistyössä Turku Rock Academyn ja V.R Labelin kanssa.
Toivo-Olavin debyyttikeikka oli 2023 Ruisrockissa, jota seurasi keikat mm. Metallivuoressa ja Logomon kesäterassilla. Näiden lisäksi artisti on featannut Samu Haberin keikalla laulaen.
--
Destiny Inveiled on Turusta ponnistava metallibändi, jonka kappaleissa voi kuulla vaikutteita esimerkiksi Stam1nasta ja Volasta. Moderniin metalliin kallistuva meininki aiheuttaa takuulla yleisössä tarpeen suorittaa niskajumppaa, kuitenkaan unohtamatta tarttuvia kertosäkeitä!
Julkaisuja bändillä on kahden sinkun verran, joista Black And Hollow on streamannut yli 10 tuhatta kertaa. Vaikka keikkailu on koronan jälkeen vasta normalisoitumassa, Destiny Inveiled on jo päässyt lumoamaan yleisöjä yökerhoista festareihin mm. Metallivuoreen.
Joten; Niskat vetreiksi ja tanssilattialle!
--
Helsingissä 2020 perustettu EGRES soittaa progressiivista metallia, jossa on runsaasti vaikutteita elokuvamaailmasta. Musiikki on mahtipontista, melodista ja yllättävää. Metallista soundia kerrostavat sello ja piano.
Musiikki elää yli genrerajojen; monipuoliset kappaleet kuljettavat kuulijan kauniista päiväunesta painajaismaiseen eetokseen ja sieltä takaisin. Viimeistelty lavashow ja kuuden instrumentin rintama muodostavat sykähdyttävän audiovisuaalisen kokemuksen.
EGRESin debyyttialbumi Introspection julkaistiin 2022 ja se keräsi positiivisia arvosteluita Suomessa ja ulkomailla. Yhtye on keikkaillut Suomessa ja työstänyt uutta materiaalia joka tullaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna. https://linktr.ee/egresband https://barloose.com |
ke 15.11.2023 | Destiny Inveiled Helsinki, Bar Loose | Toivo-Olavi on uunituore yhden miehen projekti sekä Turku Rock Academyn kasvatti, jonka musiikissa kuulee inspiraation lähteitä modernista metallista aina pop-balladeihin asti. Toivo-Olavin musiikin yksi tärkeimmistä osista löytyy elektronisista elementeistä, joiden ympärille muodostuu massiivinen kokonaisuus bändi-instrumentteja, syntikoita ja isoja laulusovituksia. Hänen musiikissaan kuulee vaikutteita esimerkiksi Vesalalta, Devin Townsendilta ja Peripheryltä.
Artisti säveltää ja sanoittaa kaikki kappaleet itse, ja lavalle noustessa häntä säestää kolmihenkinen taustabändi. Toivo-Olavi julkaisi 2023 kesän alussa ensimmäisen singlensä, joka pääsikin heti Metallia Suomesta Spotify playlist ja Radio Rockin soittoon. Aamuset myöskin kirjoittivat Toivo-Olavista ja kappaleesta jutun. Single julkaistiin yhteistyössä Turku Rock Academyn ja V.R Labelin kanssa.
Toivo-Olavin debyyttikeikka oli 2023 Ruisrockissa, jota seurasi keikat mm. Metallivuoressa ja Logomon kesäterassilla. Näiden lisäksi artisti on featannut Samu Haberin keikalla laulaen.
--
Destiny Inveiled on Turusta ponnistava metallibändi, jonka kappaleissa voi kuulla vaikutteita esimerkiksi Stam1nasta ja Volasta. Moderniin metalliin kallistuva meininki aiheuttaa takuulla yleisössä tarpeen suorittaa niskajumppaa, kuitenkaan unohtamatta tarttuvia kertosäkeitä!
Julkaisuja bändillä on kahden sinkun verran, joista Black And Hollow on streamannut yli 10 tuhatta kertaa. Vaikka keikkailu on koronan jälkeen vasta normalisoitumassa, Destiny Inveiled on jo päässyt lumoamaan yleisöjä yökerhoista festareihin mm. Metallivuoreen.
Joten; Niskat vetreiksi ja tanssilattialle!
--
Helsingissä 2020 perustettu EGRES soittaa progressiivista metallia, jossa on runsaasti vaikutteita elokuvamaailmasta. Musiikki on mahtipontista, melodista ja yllättävää. Metallista soundia kerrostavat sello ja piano.
Musiikki elää yli genrerajojen; monipuoliset kappaleet kuljettavat kuulijan kauniista päiväunesta painajaismaiseen eetokseen ja sieltä takaisin. Viimeistelty lavashow ja kuuden instrumentin rintama muodostavat sykähdyttävän audiovisuaalisen kokemuksen.
EGRESin debyyttialbumi Introspection julkaistiin 2022 ja se keräsi positiivisia arvosteluita Suomessa ja ulkomailla. Yhtye on keikkaillut Suomessa ja työstänyt uutta materiaalia joka tullaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna. https://www.instagram.com/destinyinveiled/ https://barloose.com |
ke 15.11.2023 | Toivo-Olavi Helsinki, Bar Loose | Toivo-Olavi on uunituore yhden miehen projekti sekä Turku Rock Academyn kasvatti, jonka musiikissa kuulee inspiraation lähteitä modernista metallista aina pop-balladeihin asti. Toivo-Olavin musiikin yksi tärkeimmistä osista löytyy elektronisista elementeistä, joiden ympärille muodostuu massiivinen kokonaisuus bändi-instrumentteja, syntikoita ja isoja laulusovituksia. Hänen musiikissaan kuulee vaikutteita esimerkiksi Vesalalta, Devin Townsendilta ja Peripheryltä.
Artisti säveltää ja sanoittaa kaikki kappaleet itse, ja lavalle noustessa häntä säestää kolmihenkinen taustabändi. Toivo-Olavi julkaisi 2023 kesän alussa ensimmäisen singlensä, joka pääsikin heti Metallia Suomesta Spotify playlist ja Radio Rockin soittoon. Aamuset myöskin kirjoittivat Toivo-Olavista ja kappaleesta jutun. Single julkaistiin yhteistyössä Turku Rock Academyn ja V.R Labelin kanssa.
Toivo-Olavin debyyttikeikka oli 2023 Ruisrockissa, jota seurasi keikat mm. Metallivuoressa ja Logomon kesäterassilla. Näiden lisäksi artisti on featannut Samu Haberin keikalla laulaen.
--
Destiny Inveiled on Turusta ponnistava metallibändi, jonka kappaleissa voi kuulla vaikutteita esimerkiksi Stam1nasta ja Volasta. Moderniin metalliin kallistuva meininki aiheuttaa takuulla yleisössä tarpeen suorittaa niskajumppaa, kuitenkaan unohtamatta tarttuvia kertosäkeitä!
Julkaisuja bändillä on kahden sinkun verran, joista Black And Hollow on streamannut yli 10 tuhatta kertaa. Vaikka keikkailu on koronan jälkeen vasta normalisoitumassa, Destiny Inveiled on jo päässyt lumoamaan yleisöjä yökerhoista festareihin mm. Metallivuoreen.
Joten; Niskat vetreiksi ja tanssilattialle!
--
Helsingissä 2020 perustettu EGRES soittaa progressiivista metallia, jossa on runsaasti vaikutteita elokuvamaailmasta. Musiikki on mahtipontista, melodista ja yllättävää. Metallista soundia kerrostavat sello ja piano.
Musiikki elää yli genrerajojen; monipuoliset kappaleet kuljettavat kuulijan kauniista päiväunesta painajaismaiseen eetokseen ja sieltä takaisin. Viimeistelty lavashow ja kuuden instrumentin rintama muodostavat sykähdyttävän audiovisuaalisen kokemuksen.
EGRESin debyyttialbumi Introspection julkaistiin 2022 ja se keräsi positiivisia arvosteluita Suomessa ja ulkomailla. Yhtye on keikkaillut Suomessa ja työstänyt uutta materiaalia joka tullaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna. https://www.instagram.com/toivoolavimusic/ https://barloose.com |
to 16.11.2023 | Von Hertzen Brothers Acoustic Espoo, Sellosali | Von Hertzen Brothers tekee akustisen kiertueen syksyllä 2023. Kiertueen päätöskeikka koetaan Sellosalissa. Luvassa on tuoreita sovituksia tunnetuimmista biiseistä, tarinoita kappaleiden taustoista sekä myös harvemmin livenä kuultuja kappaleita, yllätyksiä unohtamatta.
Kesto 2 h, sis. väliajan http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agefqnb2pa |
pe 17.11.2023 | Jere Ijäs Helsinki, Tonefest Guitar Gallery | Intiimit lauluillat on sarja pienimuotoisia, ainutlaatuisia laulaja-lauluntekijöiden konsertteja. Artistit ovat lähellä ja avoimina. Laulut kauniiksi riisuttuina, puhtaassa muodossa tarjoiltuna. Tervetuloa!
Konserttien aloitus klo 19. Kahden artistin esiintymisten välissä pieni väliaika. Baari / kahvila palvelee. Konsertissa 12 asiakaspaikkaa
Tapahtumapaikka: Tonefest Guitar Gallery, Helsinginkatu 14, Helsinki
Liput: https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021/products/copy-of-gallery-sessions-intimate-indie-jere-ijas-ja-a-u-r-a-l-pe-17-11
Tilausvahvistus käy pääsylippuna.
*******
Jere Ijäs
Jere Ijäs on omaääninen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi, joka sekoittaa musiikissaan suomalaista pop ja rock-lauluperinnettä amerikkalaiseen svengaavaan rytmimusaan. Hänet tunnetaan yhtyeistään Jere & The Universe sekä Monacon työväen palloilijat. Ijäs on myös viime vuodet soittanut maamme ykkös roots-pumpussa Hoedownissa, mutta hänen suomenkielisessä materiaalissaan on aivan oma tinkimätön, rento ja ajaton tvistinsä, joka salakavalasti vangitsee uusia kuulijoita musiikillisten raja-aitojen ja määrittelyn ulkopuolella. Ijäksen musiikki on yhtä aikaa tutun tuntuista ja omaleimaista, mikä on erittäin harvinainen yhdistelmä.
A U R A L
Pianisti-laulaja-lauluntekijä Laura Sippola, taiteilijanimeltään A U R A L, on työskennellyt omintakeisella urallaan pitkän tovin. Plakkarissa on sooloalbumeita sekä liuta keikkoja niin oman Tuki-yhtyeen keulahahmona kuin pianistina eri artistien kokoonpanoissa. 15-vuotiaana Lapualta kohti uusia mantuja kulkeneen muusikon lauluissa folk ja jazz sekoittuvat pettämättömään melodiantajuun ja omintakeisiin sanoituksiin. Sippolalla on tunnistettava ääni niin laulajana kuin tarinankertojana ja pianistina.
Se mitä Laura on itse sanonut musiikin tekemisestä, kuvaa paitsi hänen omaa ajatusmaailmaansa, niin ehkä myös Intiimit lauluillat -konserttisarjan kaikkien artistien sielunmaisemaa: "Musiikin henki on ikuinen. Aina se tarjoaa jotain uutta ammennettavaa ja antaa voimavaroja elämän eri tilanteissa. Musiikki tunkeutuu suoraan sydämeen ja valtaa koko mielen. Joskus en meinaa päästä lähtemään kotoa, kun sormet eivät irtoa koskettimistolta. Rakastan sitä tunnetta. Laadukaskaan musiikki ilman sydäntä ei ole minulle tärkeää. Se ei ole pelkkä ammatillinen mielipide, musiikki on minulle pyhää." https://www.facebook.com/people/Jere-Ij%C3%A4s/100046921998237/ https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021 |
pe 17.11.2023 | A U R A L Helsinki, Tonefest Guitar Gallery | Intiimit lauluillat on sarja pienimuotoisia, ainutlaatuisia laulaja-lauluntekijöiden konsertteja. Artistit ovat lähellä ja avoimina. Laulut kauniiksi riisuttuina, puhtaassa muodossa tarjoiltuna. Tervetuloa!
Konserttien aloitus klo 19. Kahden artistin esiintymisten välissä pieni väliaika. Baari / kahvila palvelee. Konsertissa 12 asiakaspaikkaa
Tapahtumapaikka: Tonefest Guitar Gallery, Helsinginkatu 14, Helsinki
Liput: https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021/products/copy-of-gallery-sessions-intimate-indie-jere-ijas-ja-a-u-r-a-l-pe-17-11
Tilausvahvistus käy pääsylippuna.
*******
Jere Ijäs
Jere Ijäs on omaääninen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi, joka sekoittaa musiikissaan suomalaista pop ja rock-lauluperinnettä amerikkalaiseen svengaavaan rytmimusaan. Hänet tunnetaan yhtyeistään Jere & The Universe sekä Monacon työväen palloilijat. Ijäs on myös viime vuodet soittanut maamme ykkös roots-pumpussa Hoedownissa, mutta hänen suomenkielisessä materiaalissaan on aivan oma tinkimätön, rento ja ajaton tvistinsä, joka salakavalasti vangitsee uusia kuulijoita musiikillisten raja-aitojen ja määrittelyn ulkopuolella. Ijäksen musiikki on yhtä aikaa tutun tuntuista ja omaleimaista, mikä on erittäin harvinainen yhdistelmä.
A U R A L
Pianisti-laulaja-lauluntekijä Laura Sippola, taiteilijanimeltään A U R A L, on työskennellyt omintakeisella urallaan pitkän tovin. Plakkarissa on sooloalbumeita sekä liuta keikkoja niin oman Tuki-yhtyeen keulahahmona kuin pianistina eri artistien kokoonpanoissa. 15-vuotiaana Lapualta kohti uusia mantuja kulkeneen muusikon lauluissa folk ja jazz sekoittuvat pettämättömään melodiantajuun ja omintakeisiin sanoituksiin. Sippolalla on tunnistettava ääni niin laulajana kuin tarinankertojana ja pianistina.
Se mitä Laura on itse sanonut musiikin tekemisestä, kuvaa paitsi hänen omaa ajatusmaailmaansa, niin ehkä myös Intiimit lauluillat -konserttisarjan kaikkien artistien sielunmaisemaa: "Musiikin henki on ikuinen. Aina se tarjoaa jotain uutta ammennettavaa ja antaa voimavaroja elämän eri tilanteissa. Musiikki tunkeutuu suoraan sydämeen ja valtaa koko mielen. Joskus en meinaa päästä lähtemään kotoa, kun sormet eivät irtoa koskettimistolta. Rakastan sitä tunnetta. Laadukaskaan musiikki ilman sydäntä ei ole minulle tärkeää. Se ei ole pelkkä ammatillinen mielipide, musiikki on minulle pyhää." https://laurasippola.webnode.fi/ https://www.tonefestguitargallery.com/collections/gallery-sessions-2021 |
la 18.11.2023 | Bilebändi HighLights Joensuu, Viihdekeskus Ilona | Soitto soi noin klo 00-01 välissä
https://www.youtube.com/watch?v=jdgkFz0sN8A http://www.highlights.fi/ http://ilonajns.fi/ |
la 18.11.2023 | Hit-Mix Duo Luumäki, Ravintola Repe | Hit-Mix Duo viihdyttää jälleen Repen stagella tanssitrava ja biletettävää musaa. http://www.hitmixband.com |
la 18.11.2023 | Hank Nero Pälkäne, Vohveliravintola Sappee | Härmäamericana-artisti Hank Nero soittaa blues/country/rock´n roll-musaa mies & kitara-combona! http://facebook/hank nero http://sappee.fi |
la 18.11.2023 | The Yurigagarins Säkylä, Kepolan Olohuone | Rakkautta ja Rautalankaa- tapahtuma järjestetään Kepolan Olohuoneella ja esiintyjänä THE YURIGAGARINS!
Luvassa Rautaista lankaa meidän tyyliin, sekä wanhaa Suomirokkia, iskelmää, kaikkea, mikä saa 60- luvun fiiliksin tanssijalan nousemaan. Tervetuloa! T. Tony, Japi & Liljis ja koko Olohuoneen tiimi! |
ke 22.11.2023 | Helsinki Flamenco Jazz Helsinki, Tenho Restobar (Helsinginkatu 15) | Tenho esittää: Helsinki Flamenco Jazz
klo 19.00
Vapaa pääsy / Free entry! / Entrada libre
Valmistaudu boheemiin akustiseen kokemukseen! Luvassa pohjoismaisilla jazz-tekstuureilla maustettu flamenco-ilta.
Koe musiikki, joka tuo Etelä-Espanjan äänet suomalaiseen maisemaan. Tenhon flamencojazz-iltojen ainutlaatuisesta lämmöstä et halua jäädä paitsi.
Iltoja isännöi espanjalaisen Javier Sanchezin johtama, akustisen Cuejero yhtyeen muusikot.
Assi Sten: flamenco dance
Jutta Virtanen: trumpet
Henri Syrjänen: flamenco guitar
Tahvo Himanen: cajón
Javier Sanchez: double bass and vocals
Suosittelemme saapumaan hyvissä ajoin paikalle jonojen välttämiseksi.
Pöytävaraukset: www.tenhorestobar.fi https://www.facebook.com/cuejero https://ravintolatenho.fi |
pe 24.11.2023 | Valona Coverband Salo, TBD | . https://www.valonacoverband.com/ |
pe 24.11.2023 | Jonna Tervomaa Espoo, Sellosali | Jonna Tervomaa ilmestyi pitkästä aikaa keväällä yleisön eteen kitaravetoisen kokoonpanonsa kanssa, juhlakiertueensa merkeissä. Tervomaa oli bändeineen luomassa 2000-luvun taitteessa uudenlaista suomirock-soundia ja nyt on sen arvonpalautuksen aika.
Tammikuussa 50 vuotta täyttäneellä artistilla on käynnissä juhlavuosien juhlavuosi, sillä syntymäpäivän lisäksi Tervomaan laulunkirjoittajan ura ja aikuisiän debyyttialbumi (Jonna Tervomaa, 1998) täyttää 25 vuotta ja julkista laulajan uraa on kestänyt jo 40 vuotta (Syksyn sävel, 1983). http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegpzjrku |
la 25.11.2023 | Lähdön Aika Helsinki, Playhouse Bar | K18. Liput 10¤. https://lahdonaika.bandcamp.com https://www.facebook.com/playhousebarvallila |
la 25.11.2023 | Kantamus Helsinki, Playhouse Bar | K18. Liput 10¤. https://kantamus.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/playhousebarvallila |
la 25.11.2023 | Vainoa Helsinki, Playhouse Bar | K18. Liput 10¤. https://vainoayhtye.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/playhousebarvallila |
la 25.11.2023 | The Reality Show Helsinki, Playhouse Bar | K18. Liput 10¤. https://therealityshow.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/playhousebarvallila |
la 25.11.2023 | Valona Coverband Salo, TBD | . https://www.valonacoverband.com/ |
la 25.11.2023 | EGRES Vantaa, Myyräncolo | Liput ennakkoon Livetosta 9,90 ¤ / kpl.
(maksuvaihtoehtoina verkkopankit ja kulttuuriedut: ePassi, Smartum)
Ovelta 12 ¤ / kpl.
Tarjolla kolme hienoa bändiä Uudeltamaalta, jotka operoivat laajalla rintamalla raskaamman rokin puolella. Konsertti järjestetään uudenkarheassa Skenesalissa, joka kuuluu kulttuurikeskus Myyräncoloon. Entiseen skeittihalliin pystytetty tapahtumasali sijaitsee Myyrmäessä, aivan aseman vieressä. Paikalle pääsee kätevästi I- ja P-junilla tai bussilla.
Tapahtuma on sallittu alaikäisille, tiloissa anniskelua varten oma rajattu alue.
Aikataulu:
Klo 19.00: ovet
Klo 19.30: I.F.A
Klo 20.30: Muddy Moonshine
Klo 21.30: Egres
Illan avaa Vihdistä kotoisin oleva, pitkän linjan rockjuntta, I.F.A. Bändin alkutahdit polkaistiin vauhtiin jo vuonna 1985 basisti-laulaja Aapon toimesta. Trion musiikki on raskaamman osaston suomirokkia, josta voi aistia myös heidän vahvat punk-vaikutteensa.
I.F.A:n tänä vuonna julkaisemat "Kumarra" ja "Panssarimorsian" -singlet ovat keränneet vaikuttavia suoratoistolukemia ja kelluneet sitkeästi Suomen Epävirallinen Lista Top 40 -kärkikahinoissa.
Seuraavaksi illan ottaa haltuun vantaalainen Muddy Moonshine, joka on keikkaillut viime vuodet todella tiiviisti. Viisikon musiikki on blues-pohjaista hard rock-paahtoa laidasta laitaan, josta on kuultavissa heidän oma, uniikki soundinsa, joka on kypsynyt bändin jäsenten taustoista, joista löytyy kokemusta aina bluesista death- ja black metaliin. Muddy Moonshinen muista yhteyksistä voidaan mainita mm. nimet Ajattara, Pestigore ja Zombie Rodeo. Keikalla tullaan kuulemaan bändin kahden aikaisemman albumin tuotantoa sekä uutta materiaalia, jota on jo mukavasti kasassa.
Illan päättää nuoruuden voimalla puhkuva Helsinkiläinen kuusikko. EGRES soittaa progressiivista metallia, jossa on runsaasti vaikutteita elokuvamaailmasta. Musiikki on mahtipontista, melodista ja yllättävää. Metallista soundia kerrostavat sello ja piano. Musiikki elää yli genrerajojen: monipuoliset kappaleet kuljettavat kuulijan kauniista päiväunesta painajaismaiseen eetokseen ja sieltä takaisin. Viimeistelty lavashow savuineen ja efekteineen sekä kuuden instrumentin rintama muodostavat sykähdyttävän audiovisuaalisen kokemuksen. https://linktr.ee/egresband https://events.liveto.io/events/velmu-klubi-ifa-muddy-moonshine-egres-skenesali?fbclid=IwAR0pMtnrHYc |
la 25.11.2023 | Muddy Moonshine Vantaa, Myyräncolo | Liput ennakkoon Livetosta 9,90 ¤ / kpl.
(maksuvaihtoehtoina verkkopankit ja kulttuuriedut: ePassi, Smartum)
Ovelta 12 ¤ / kpl.
Tarjolla kolme hienoa bändiä Uudeltamaalta, jotka operoivat laajalla rintamalla raskaamman rokin puolella. Konsertti järjestetään uudenkarheassa Skenesalissa, joka kuuluu kulttuurikeskus Myyräncoloon. Entiseen skeittihalliin pystytetty tapahtumasali sijaitsee Myyrmäessä, aivan aseman vieressä. Paikalle pääsee kätevästi I- ja P-junilla tai bussilla.
Tapahtuma on sallittu alaikäisille, tiloissa anniskelua varten oma rajattu alue.
Aikataulu:
Klo 19.00: ovet
Klo 19.30: I.F.A
Klo 20.30: Muddy Moonshine
Klo 21.30: Egres
Illan avaa Vihdistä kotoisin oleva, pitkän linjan rockjuntta, I.F.A. Bändin alkutahdit polkaistiin vauhtiin jo vuonna 1985 basisti-laulaja Aapon toimesta. Trion musiikki on raskaamman osaston suomirokkia, josta voi aistia myös heidän vahvat punk-vaikutteensa.
I.F.A:n tänä vuonna julkaisemat "Kumarra" ja "Panssarimorsian" -singlet ovat keränneet vaikuttavia suoratoistolukemia ja kelluneet sitkeästi Suomen Epävirallinen Lista Top 40 -kärkikahinoissa.
Seuraavaksi illan ottaa haltuun vantaalainen Muddy Moonshine, joka on keikkaillut viime vuodet todella tiiviisti. Viisikon musiikki on blues-pohjaista hard rock-paahtoa laidasta laitaan, josta on kuultavissa heidän oma, uniikki soundinsa, joka on kypsynyt bändin jäsenten taustoista, joista löytyy kokemusta aina bluesista death- ja black metaliin. Muddy Moonshinen muista yhteyksistä voidaan mainita mm. nimet Ajattara, Pestigore ja Zombie Rodeo. Keikalla tullaan kuulemaan bändin kahden aikaisemman albumin tuotantoa sekä uutta materiaalia, jota on jo mukavasti kasassa.
Illan päättää nuoruuden voimalla puhkuva Helsinkiläinen kuusikko. EGRES soittaa progressiivista metallia, jossa on runsaasti vaikutteita elokuvamaailmasta. Musiikki on mahtipontista, melodista ja yllättävää. Metallista soundia kerrostavat sello ja piano. Musiikki elää yli genrerajojen: monipuoliset kappaleet kuljettavat kuulijan kauniista päiväunesta painajaismaiseen eetokseen ja sieltä takaisin. Viimeistelty lavashow savuineen ja efekteineen sekä kuuden instrumentin rintama muodostavat sykähdyttävän audiovisuaalisen kokemuksen. https://linktr.ee/muddymoonshine https://events.liveto.io/events/velmu-klubi-ifa-muddy-moonshine-egres-skenesali?fbclid=IwAR0pMtnrHYc |
la 25.11.2023 | I.F.A Vantaa, Myyräncolo | Liput ennakkoon Livetosta 9,90 ¤ / kpl.
(maksuvaihtoehtoina verkkopankit ja kulttuuriedut: ePassi, Smartum)
Ovelta 12 ¤ / kpl.
Tarjolla kolme hienoa bändiä Uudeltamaalta, jotka operoivat laajalla rintamalla raskaamman rokin puolella. Konsertti järjestetään uudenkarheassa Skenesalissa, joka kuuluu kulttuurikeskus Myyräncoloon. Entiseen skeittihalliin pystytetty tapahtumasali sijaitsee Myyrmäessä, aivan aseman vieressä. Paikalle pääsee kätevästi I- ja P-junilla tai bussilla.
Tapahtuma on sallittu alaikäisille, tiloissa anniskelua varten oma rajattu alue.
Aikataulu:
Klo 19.00: ovet
Klo 19.30: I.F.A
Klo 20.30: Muddy Moonshine
Klo 21.30: Egres
Illan avaa Vihdistä kotoisin oleva, pitkän linjan rockjuntta, I.F.A. Bändin alkutahdit polkaistiin vauhtiin jo vuonna 1985 basisti-laulaja Aapon toimesta. Trion musiikki on raskaamman osaston suomirokkia, josta voi aistia myös heidän vahvat punk-vaikutteensa.
I.F.A:n tänä vuonna julkaisemat "Kumarra" ja "Panssarimorsian" -singlet ovat keränneet vaikuttavia suoratoistolukemia ja kelluneet sitkeästi Suomen Epävirallinen Lista Top 40 -kärkikahinoissa.
Seuraavaksi illan ottaa haltuun vantaalainen Muddy Moonshine, joka on keikkaillut viime vuodet todella tiiviisti. Viisikon musiikki on blues-pohjaista hard rock-paahtoa laidasta laitaan, josta on kuultavissa heidän oma, uniikki soundinsa, joka on kypsynyt bändin jäsenten taustoista, joista löytyy kokemusta aina bluesista death- ja black metaliin. Muddy Moonshinen muista yhteyksistä voidaan mainita mm. nimet Ajattara, Pestigore ja Zombie Rodeo. Keikalla tullaan kuulemaan bändin kahden aikaisemman albumin tuotantoa sekä uutta materiaalia, jota on jo mukavasti kasassa.
Illan päättää nuoruuden voimalla puhkuva Helsinkiläinen kuusikko. EGRES soittaa progressiivista metallia, jossa on runsaasti vaikutteita elokuvamaailmasta. Musiikki on mahtipontista, melodista ja yllättävää. Metallista soundia kerrostavat sello ja piano. Musiikki elää yli genrerajojen: monipuoliset kappaleet kuljettavat kuulijan kauniista päiväunesta painajaismaiseen eetokseen ja sieltä takaisin. Viimeistelty lavashow savuineen ja efekteineen sekä kuuden instrumentin rintama muodostavat sykähdyttävän audiovisuaalisen kokemuksen. https://linktr.ee/ifaband https://events.liveto.io/events/velmu-klubi-ifa-muddy-moonshine-egres-skenesali?fbclid=IwAR0pMtnrHYc |
la 25.11.2023 | Saattohoito79 Myrskylä, Myrskytähti | Railakas Punkrock ilta Myrskylässä.
Saattohoito79 (Kouvola)
Kampiakseli (Myrskylä)
K-18
Nyt jytisee, tuu tsekkaa tää juttu! https://www.facebook.com/saattohoito79 https://www.facebook.com/Myrskytahti/?locale=fi_FI |
to 30.11.2023 | Music of Wigwam & Tasavallan Presidentti Espoo, Sellosali | Wigwam Revisited ja Vesa Aaltonen Prog Band tekevät tulevana syksynä harvinaislaatuisen yhteiskiertueen esittäen Suomen legendaarisimpiin progenimiin kuuluvien Wigwamin ja Tasavallan Presidentin tuotantoa.
Lavalle nousevat em. yhtyeiden huippumuusikoiden lisäksi molemmissa kokoonpanoissa esiintyvä, Wigwamin tunnetuimmasta kokoonpanosta tutuksi tullut Jukka Gustavson sekä Tasavallan Presidentti -yhtyeen toinen perustajajäsen, todella harvoin keikkalavoilla vieraileva Jukka Tolonen.
Wigwam ja Tasavallan Presidentti ovat molemmat kiistatta 1970-luvun kotimaisen rock-musiikin merkittävimpiä kokoonpanoja. Konsertissa kuullaan molempien yhtyeiden tunnetuimpia kappaleita ja tarkkaan valikoituja teoksia läpi vuosien.
Wigwam Revisited ja Vesa Aaltonen Prog Band ovat ainoat olemassa olevat Wigwam ja Tasavallan Presidentti -yhtyeiden muusikoista koostuvat kokoonpanot – tämän lähemmäs yhtyeiden musiikkia et enää pääse.
Kesto n. 2 h, sis. väliajan http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegxdulra |
pe 01.12.2023 | Cliff Barnes Turku, Pikku-Torre | w/ Tender Lakes + SaintPolis |
la 02.12.2023 | Stråle Seinäjoki, Bar 15 Basement | Showtime klo 22.30 jälkeen.
Stråle:
https://www.facebook.com/straleofficial
https://instagram.com/strale_official https://straleofficial.com/ https://bar15.fi/ |
la 02.12.2023 | Lyyti Espoo, Sellosali | Kaksi albumia julkaissut Lyyti on hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan, joka pistää lauluntekijäperinnettä uusiksi. Painavaa asiaa ja kevyttä musiikkia – ja hetkeä myöhemmin ihan toisin päin. Lyyti sanoittaa nykymaailmaa tavalla, joka itkettää, riemastuttaa ja iskee ilmat pihalle. Ote on toiveikas, vaikka pohjamudissa käydään. Mihin voi soittaa, kun metsäpalo leviää näytöltä yksiön eteiseen? Musiikki tanssittaa pianon, syntetisaattoreiden ja varmaotteisen komppiryhmän voimin. Lyyti on yhtyeensä kanssa kasvattanut mainetta myös häikäisevänä live-esiintyjänä, jonka heittäytymiskyky tekee jokaisesta keikasta ainutlaatuisen.
Ylistystä kerännyt kakkosalbumi Toiveet ja helyt (2021) toi Lyytille ensimmäisen Emma-ehdokkuuden sekä Vuoden artistin tittelin (Indie Awards 2022). Lyyti julkaisi tulevalta albumiltaan helmikuussa 2023 ensimmäisen singlen ”Katastrofin laajuus”, joka on myös ensimmäinen julkaisu yhteistyössä Universal Musicin alla toimivan Johanna Kustannuksen kanssa. Lyyti valmistelee parhaillaan tulevaa albumiaan yhdessä yhtyeensä ja Väinö Karjalaisen kanssa.
”Harvoinpa sitä pääsee todistamaan konserttia, jota seuraa täysin haltioituneena, ihmeissään ja täynnä onnea.”
Helsingin Sanomat 17.10.2021
”Lyytin keikka tuntui liki sukupolvikokemukselta: tämä aika kotimaisessa musiikissa muistetaan juuri tällaisista keikoista ja sellaisista levyistä kuin Toiveet ja helyt. Lyyti oli kerrassaan ekstaattisen hyvä.”
Keskisuomalainen 10.4.2022
Illan avaava Hulda Huima on ihastuttanut kuulijoita ja kriitikoita jo kymmenen vuoden ajan omaehtoisella musiikillaan, joka yhdistää iskelmäperinteen melodisuutta folkrockin energian kanssa. Kiitetyissä sanoituksissa käsitellään muun muassa rakkautta, yhteiskuntaa ja luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Hulda Huiman taustayhtye Hitaat sekunnit nostattaa kappaleet lentoon soittamalla tilanteen mukaan niin lempeästi kuin vimmatustikin.
Helmi Levyt julkaisi vuonna 2021 Hulda Huiman Maailma -levykokonaisuuden päätösosan Ilma. Vähäeleistä bändisoittoa ja kokeellisen elektronisia elementtejä yhdistelevän albumin on tuottanut Samuli Tanner (Tiiu Helinä, Clouds). Kokonaisuuden ensimmäinen osa Maa ilmestyi vuonna 2019.
Aikataulu:
klo 19 Hulda Huima
klo 20 Lyyti
Kesto 2 h, sis. väliajan http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegxgs5gm |
la 02.12.2023 | Hulda Huima Espoo, Sellosali | Kaksi albumia julkaissut Lyyti on hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan, joka pistää lauluntekijäperinnettä uusiksi. Painavaa asiaa ja kevyttä musiikkia – ja hetkeä myöhemmin ihan toisin päin. Lyyti sanoittaa nykymaailmaa tavalla, joka itkettää, riemastuttaa ja iskee ilmat pihalle. Ote on toiveikas, vaikka pohjamudissa käydään. Mihin voi soittaa, kun metsäpalo leviää näytöltä yksiön eteiseen? Musiikki tanssittaa pianon, syntetisaattoreiden ja varmaotteisen komppiryhmän voimin. Lyyti on yhtyeensä kanssa kasvattanut mainetta myös häikäisevänä live-esiintyjänä, jonka heittäytymiskyky tekee jokaisesta keikasta ainutlaatuisen.
Ylistystä kerännyt kakkosalbumi Toiveet ja helyt (2021) toi Lyytille ensimmäisen Emma-ehdokkuuden sekä Vuoden artistin tittelin (Indie Awards 2022). Lyyti julkaisi tulevalta albumiltaan helmikuussa 2023 ensimmäisen singlen ”Katastrofin laajuus”, joka on myös ensimmäinen julkaisu yhteistyössä Universal Musicin alla toimivan Johanna Kustannuksen kanssa. Lyyti valmistelee parhaillaan tulevaa albumiaan yhdessä yhtyeensä ja Väinö Karjalaisen kanssa.
”Harvoinpa sitä pääsee todistamaan konserttia, jota seuraa täysin haltioituneena, ihmeissään ja täynnä onnea.”
Helsingin Sanomat 17.10.2021
”Lyytin keikka tuntui liki sukupolvikokemukselta: tämä aika kotimaisessa musiikissa muistetaan juuri tällaisista keikoista ja sellaisista levyistä kuin Toiveet ja helyt. Lyyti oli kerrassaan ekstaattisen hyvä.”
Keskisuomalainen 10.4.2022
Illan avaava Hulda Huima on ihastuttanut kuulijoita ja kriitikoita jo kymmenen vuoden ajan omaehtoisella musiikillaan, joka yhdistää iskelmäperinteen melodisuutta folkrockin energian kanssa. Kiitetyissä sanoituksissa käsitellään muun muassa rakkautta, yhteiskuntaa ja luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Hulda Huiman taustayhtye Hitaat sekunnit nostattaa kappaleet lentoon soittamalla tilanteen mukaan niin lempeästi kuin vimmatustikin.
Helmi Levyt julkaisi vuonna 2021 Hulda Huiman Maailma -levykokonaisuuden päätösosan Ilma. Vähäeleistä bändisoittoa ja kokeellisen elektronisia elementtejä yhdistelevän albumin on tuottanut Samuli Tanner (Tiiu Helinä, Clouds). Kokonaisuuden ensimmäinen osa Maa ilmestyi vuonna 2019.
Aikataulu:
klo 19 Hulda Huima
klo 20 Lyyti
Kesto 2 h, sis. väliajan http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agegxgs5gm |
la 02.12.2023 | Bilebändi HighLights Vaasa, Teatron | Ovet klo 23
Soitto alkaa noin klo 00-01 välissä
K22
https://www.youtube.com/watch?v=jdgkFz0sN8A http://www.highlights.fi/ https://teatrovaasa.fi/ |
to 07.12.2023 | Stratovarius Espoo, Sellosali | Viime vuosina Power Metal -genreä on määritellyt vahvasti yksi yhtye: Stratovarius. Viisihenkinen metallisuuruus julkaisi viime vuonna tuoreimman studioalbuminsa ”Survive” ja on kiertänyt maailmaa tauotta. Bändin odotettu paluu kotimaisille lavoille tapahtuu joulukuussa 2023, jolloin Survive Finland Tour -kiertue tuo Stratovariuksen kahdeksaan kaupunkiin – myös Espoon Sellosaliin. Kiertueella mukana on suomalainen heavy metal -yhtye Nibiru Ordeal, joka avaa illan.
Ikärajaton
Kesto n. 2 h 30 min http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:age7gsz2qe |
la 09.12.2023 | Duo Pool Turku, Ravintola Basso | 100% Pop /Rock !! http://www.ravintolabasso.fi |
la 09.12.2023 | Bilebändi HighLights Oulu, Viihdekeskus Ilona | Ovet klo 22
Soitto alkaa noin 00-01 välissä
K-22
https://www.youtube.com/watch?v=jdgkFz0sN8A http://www.highlights.fi/ https://www.ilonaoulu.fi/ |
to 14.12.2023 | Tuure Kilpeläinen Espoo, Sellosali | Syksyllä uuden albumin julkaiseva Tuure Kilpeläinen suuntaa yhtyeensä kanssa kolmetoista paikkakuntaa sisältävälle levynjulkaisukiertueelle. Marraskuun puolivälissä alkavalla kiertueella kuullaan materiaalia Tuuren koko uran ajalta uuden yhtyeen esittämänä ja Sellosalissa artisti nähdään 14.12.
Tuure Kilpeläisen lisäksi uudessa yhtyeessä soittavat Ansku Mellanen (basso, kitara, laulu), Julius Sihvonen (koskettimet, laulu) ja Eliel Viitala (rummut).
”Harjoittelen parhaillaan kiertuetta varten uuden huippuryhmän kanssa. Anskun, Juliuksen ja Elielin monipuolinen ja vahva panos tulee luomaan esityksiin aivan oman tunnelmansa. Ammennamme kesän treeneistä lämpöä ja aurinkoa syyskauden keikoille. Ja kuten tiedetään, elämään mahtuu muutakin kuin pelkkää aurinkoa - tämä kaikki on hyvä jakaa saman tulen äärellä yleisön kanssa. Soitamme uuden albumin laulujen lisäksi vanhempaa materiaalia urani ajalta. Musiikki herää eloon keikoilla kauniina ja rauhallisena, välillä villinä ja rosoisena, joka ilta erilaisena ja läsnäolevana yleisön kanssa. Nähdään keikoilla!”, tunnelmoi Tuure.
Tänä kesänä Iskelmä-Finlandia-palkinnon saanut Tuure Kilpeläinen tuli suurelle yleisölle tutuksi Kaihon Karavaani -yhtyeensä kanssa. Tuure oli myös mukana Vain Elämää -TV-sarjan 9. kaudella. Tuuren tulevalla albumilla yhdistyvät saumatta moderni tuotanto, artistin tuttu, rakastettu ääni ja henkilökohtaiset tekstit. Kaiken uuden ohella odotettavissa on myös aikaisemmilta vuosilta tuttu Tuure - lämmintä ja välitöntä energiaa yleisöön luova karhea ja samettinen tulkitsija.
Ikärajaton
Kesto n. 1h 30min http://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agfecinfam |
pe 15.12.2023 | The Solar Expedition Jyväskylä, Ravintola Poppari | Tuore Jyväskyläläinen proge-tulokas The Solar Expedition juhlii debyyttialbuminsa Now julkaisua. Mukana menossa psyke-stonerin lipunkantaja Tampereelta, Soramäki Coastal Artillery.
The Solar Expedition on maalailevaa progressiivista rockia soittava yhtye Jyväskylästä. Bändin musiikissa voi kuulla kaikuja menneiden vuosikymmenten kokeellisen vaihtoehtorockin eri tyyleistä, höystettynä elokuvallisilla äänimaisemilla sekä paikoin hieman raskaammallakin ilmaisulla. Tarinallisuus ja levykokonaisuuksia yhteen sitova teemallisuus ovat myös tärkeä osa yhtyeen visiota.
The Solar Expedition
Ari Kauppinen, laulu, kitara
Leevi Pukki, basso
Atte Kivimäki, kosketinsoittimet
Vili Kallonen, rummut
———
Soramäki Coastal Artillery on Tampereella vuonna 2020 perustettu stoner-trio. Olemme julkaisseet kaksi kolmen biisin EP:tä, Hallucinaut (2022) ja Pyrocracy (2023). Musiikissa yhdistyvät raskaat, groovaavat riffit ja eteeriset, grunge-henkiset laulumelodiat ja surrealistiset tekstit.
Marko Soramäki drs
Marko Niittymäki gtr
Panu Ukkonen bass, voc https://thesolarexpedition.com http://ravintolapoppari.fi/keikat/tulevat-keikat/ |
pe 15.12.2023 | Soramäki Coastal Artillery Jyväskylä, Ravintola Poppari | Tuore Jyväskyläläinen proge-tulokas The Solar Expedition juhlii debyyttialbuminsa Now julkaisua. Mukana menossa psyke-stonerin lipunkantaja Tampereelta, Soramäki Coastal Artillery.
The Solar Expedition on maalailevaa progressiivista rockia soittava yhtye Jyväskylästä. Bändin musiikissa voi kuulla kaikuja menneiden vuosikymmenten kokeellisen vaihtoehtorockin eri tyyleistä, höystettynä elokuvallisilla äänimaisemilla sekä paikoin hieman raskaammallakin ilmaisulla. Tarinallisuus ja levykokonaisuuksia yhteen sitova teemallisuus ovat myös tärkeä osa yhtyeen visiota.
The Solar Expedition
Ari Kauppinen, laulu, kitara
Leevi Pukki, basso
Atte Kivimäki, kosketinsoittimet
Vili Kallonen, rummut
———
Soramäki Coastal Artillery on Tampereella vuonna 2020 perustettu stoner-trio. Olemme julkaisseet kaksi kolmen biisin EP:tä, Hallucinaut (2022) ja Pyrocracy (2023). Musiikissa yhdistyvät raskaat, groovaavat riffit ja eteeriset, grunge-henkiset laulumelodiat ja surrealistiset tekstit.
Marko Soramäki drs
Marko Niittymäki gtr
Panu Ukkonen bass, voc https://soramakicoastalartillery.bandcamp.com http://ravintolapoppari.fi/keikat/tulevat-keikat/ |
la 16.12.2023 | The Kinky Thing plays Kingston Wall Jyväskylä, Musta Kynnys | The Kinky Thing soittaa 2023 kesän ja syksyn keikoillaan Kingston Wallin I-levyn kannesta kanteen. Kyseessä ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut I-levyn aikoihin. Mukana on mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäen Kingston Wall -aikainen rumpusetti sekä lisäksi keikalla kuullaan I-levyn alkuperäisiä raitoja. Tämän lähemmäs et alkuperäistä bändiä pääse vuonna 2023.
The Kinky Thing on toistaiseksi myynyt kaikki keikkansa ennakkoon loppuun, joten liput kannattaa varata ripeästi.
THE KINKY THING:
Lauri Leno: basso ja laulu
Peter Salonen: kitara ja taustalaulu
Erik Nickull: rummut
Ennakkoliput alk. 14¤ (Jelmun jäsenet 12¤), liput ovelta klo 21 alkaen 16¤
https://www.jelmu.net/live-is-life-the-kinky-thing-a-tribute-to-kingston-wall-16122023 https://www.facebook.com/thekinkything https://mustakynnys.com/ |
la 16.12.2023 | Saattohoito79 Kouvola, Bar Joker | Vuoden viimeinen show kotikaupungissa.
Nyt kannattaa tulla paikanpäälle tarkistamaan tilanne.
Nopeita sooloja, hyviä biisejä, kiihkeää tunnelmaa.
K-18 https://www.facebook.com/saattohoito79 https://www.facebook.com/BarJokerKouvola?locale=fi_FI |
la 16.12.2023 | Bilebändi HighLights Kouvola, Mulligans | Ovet klo 21
Soitto alkaa noin klo 00
https://www.youtube.com/watch?v=jdgkFz0sN8A http://www.highlights.fi/ http://www.mulligans.fi/ |
Copyright ©1999-2023, Muusikoiden.net. Kaikki oikeudet pidätetään. |