Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 14.09.2013 - Tuomo Prättälä & Markus Nordenstreng Duo


Päivämäärä:la 14.09.2013
Esiintyjä:Tuomo Prättälä & Markus Nordenstreng Duo
Paikka:Vantaa, Rekolan Kino
Lisätietoja:Rekolan Elävän musiikin yhdistys esittää: Tuomo Prättälä & Markus Nordenstreng Duo Liput 15 eur (jäsenhinta 10 eur). Lämmittelijänä WANHA SUOLA. Konserttti alkaa klo 18.00.

Tuomo on Emma -ja Teosto-palkittu soul -ja jazzmuusikko, joka on nyt yhdessä The Latebirds yhtyeen Markus Nordenstrengin
kanssa saatavilla klubi -ja festivaalikeikoille. Herrasmiesten setti on huikea kokonaisuus, jossa kuullaan Tuomon tunnetuimpien
kappaleiden lisäksi täysin uusia Tuomon ja Markuksen yhdessä tekemiä biisejä sekä makupaloja myös muun muassa Bob Dylanilta
ja The Bandiltä.

Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng kertovat olevansa pohjimmiltaan laulaja-lauluntekijöitä. Vaikka Prättälä mielletään
lähinnä soul-artistiksi ja vastaavasti The Latebirdsin riveissä esiintynyt Nordenstreng kantrirokkariksi, molempien tärkeimpiin
vaikuttajiin lukeutuu Bob Dylanin ja Carole Kingin kaltaisia amerikkalaisen singer/songwriter -genren pioneereja. Miesten
yhteinen sävel löytyi helposti. Prättälä ja Nordenstreng tutustuivat alunperin toisiinsa yhteisen ystävänsä Olavi Uusivirran
välityksellä viitisen vuotta sitten. Sittemmin herrat ovat soitelleet ja matkustaneet paljon keskenään. Viimeisin visiitti johti
Prättälän ja Nordenstrengin musisoimaan Tucsoniin, Arizonaan, jossa duo levytti uusia kappaleita Calexico-yhtyeen studiolla.
Yhteisprojektin ohella miehet valmistelevat paraikaa omia soololevyjään.

Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng kertovat olevansa pohjimmiltaan laulaja-lauluntekijöitä. Vaikka Prättälä - yksi maamme johtavista jazz-pianisteista - mielletään lähinnä soul-artistiksi ja vastaavasti The Latebirdsin riveissä esiintynyt Nordenstreng kantrirokkariksi, molempien tärkeimpiin vaikuttajiin lukeutuu Bob Dylanin ja Carole Kingin kaltaisia amerikkalaisen singer/songwriter -genren pioneereja.

Miesten yhteinen sävel löytyi helposti. Prättälä ja Nordenstreng tutustuivat alunperin toisiinsa yhteisen ystävänsä Olavi Uusivirran välityksellä viitisen vuotta sitten. Sittemmin herrat ovat soitelleet ja matkustaneet paljon keskenään.Viimeisin visiitti johti Prättälän ja Nordenstrengin musisoimaan Tucsoniin, Arizonaan, jossa duo levytti uusia kappaleita Calexico-yhtyeen studiolla.

Yhteisprojektin ohella miehet valmistelevat paraikaa omia soololevyjään. Prättälän seuraava albumi ilmestyy 2013 aikana. Myös Nordenstreng valmistelee soololevyä The Latebirds -yhtyeen viettäessä taukoa.
Internet:http://www.remy.fi/
   

Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti