Muusikoiden.net
11.12.2016
ROKKAA MERKONOMIKSI - liiketalouden perustutkinto 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 07.11.2012 - Joona Mäkelä


Päivämäärä:ke 07.11.2012
Esiintyjät:Joona Mäkelä

Matti Jasu

Paikka:Helsinki, Folks-klubi Korjaamon vintillä
Lisätietoja:KE 7.11. FOLKS-KLUBI: MATTI JASU, JOONA MÄKELÄ + Dj Antoinette

Turkulaisesta Goodnight Monsters –yhtyeestä omille teilleen lähteneen Matti Jasun innoittajina ovat amerikkalaiset laulaja-lauluntekijät ja brittiläiset bändit. Silottelemattomissa kappaleissa voi kuulla vaikutteita mm. Warren Zevonilta, Neil Youngilta ja Randy Newmanilta.
Jasu julkaisi garagen ja kantrin välillä seilaavan soolodebyyttinsä kesällä 2012. Levy nauhoitettiin nopeasti Loose Trainiksi ristityn kokoonpanon kanssa.

Joona Mäkelän kappaleita on voinut jo useamman vuoden kuulla Phenomenal Creature yhtyeen esittämänä. Tänä menneenä kesänä pitkään hautunut ajatus sooloprojektista sai myös tuulta allensa.
Banjolla ja kitaralla esitetyt laulut ovat juurevia, synkkiä, värikylläitä ja omakohtaisia kuvauksia ympäristöstä. Pop ei ole kirosana, kunhan termiä ei ymmärrä väärin. Tässä konseptissa pop merkitsee soljuvuutta ja sujuvuutta. Väkivalta ja kauniit melodiat lyövät useasti kättä kun projekti kompastee folkin, countryn ja bluesin viitoittamilla poluilla. Hän ei vieläkään tiedä kumpi on tärkeämpi, kappale vai tulkinta.

21.00 Joona Mäkelä
22.00 Matti Jasu
Levyjä soittamassa Dj Antoinette klo 20 alkaen.

FOLKS
Korjaamon vintti
Töölönkatu 51 A
00250 Helsinki
20-01
Vapaa pääsy
Internet:http://soundcloud.com/phenomenal-creature
http://www.korjaamo.fi/fi/musiikki
   Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti