Muusikoiden.net
05.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 06.10.2011 - Lsb


Päivämäärä:to 06.10.2011
Esiintyjä:Lsb
Paikka:Helsinki, Bar Loose
Lisätietoja:LSB:n
musiikki on uutta intensiivistä, vimmattua ja hurmioitunutta rokkia, jossa englanninkieliset tarinat rakkaudesta, hyväksynnästä, raivosta ja vihasta ovat framilla. Musiikki kietoutuu tekstien kanssa jokaisessa biisissä tuoreen kuuloisiksi paketeiksi, jotka ovat jo koukuttaneet monia. Kokonaisuutta on luonnehdittu moderniksi suomalaiseksi vastineeksi niin Foo Fightersin, Jeff Buckleyn kuin Ryan Adamsinkin musiikille. Jotkut ovat jopa verranneet LSB:n saundia Mike Pattonin projekteihin kaikessa intensiivisyydessään.
Toisaalta slovarien vahvuus on nimenomaan ainutlaatuisissa persoonallisissa tulkinnoissa tarinoista, jotka käsittelevät esimerkiksi hienoja helsinkiläisiä bussikuskejamme.
Bändi koostuu raudankovista ammattilaisista, jotka soittavat LSB:n ohella mm. Palefacen, Chisun, Jo Stancen, Anna Abreun ja Cheekin bändeissä. Kaikkia yhdistää kuitenkin syvä rakkaus rokkiin ja bändin saundi onkin kahden vuoden aikana kasvanut huimaksi. Bändin vetäjä Lauri Schreck muistetaan myös muutaman vuoden takaisesta Frank Zappan Joe's Garage -rockoopperan maailman ensimmäisestä lavatoteutuksesta Tavastialla. Tuotanto tehtiin yhdessä Zappan perikunnan kanssa. Viimeiset vuodet Lauri on kuitenkin keskittynyt oman musiikin tekoon ja lopputulos on nyt kaikkien kuultavissa!

LSB - Bewitched levykaupoissa 5.10

Liput 6 ¤, ennakkoliput alk. 5 ¤ www.tiketti.fi
Internet:http://www.myspace.com/lsb-music
http://www.barloose.com
   Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti