Muusikoiden.net
09.12.2016
Musamaailma.fi - Soittimet helposti netistä 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 16.06.2011 - Celso Machado & Tampere Guitar Orchestra


Päivämäärä:to 16.06.2011
Esiintyjä:Celso Machado & Tampere Guitar Orchestra
Paikka:Tampere, Klubi
Lisätietoja:Brasilialainen säveltäjä ja multi-instrumentalisti konsertoi Tampereella

Celso Machado on ilmiö, joka lumoaa. Hän soittaa, laulaa, tanssii, viheltää ja rummuttaa. Machadon poikkeuksellinen soittimien hallinta ja intohimoinen esiintyminen herättävät huomiota kaikkialla maailmassa. Machado tunnetaan myös lahjakkaana säveltäjänä, lyömäsoittajana ja opettajana.

Machadon nerous perustuu hänen kykyynsä yhdistellä vaikutteita erilaisista musiikkiperinteistä. Hän on löytänyt yhtäläisyyksiä pohjoisbrasilialaisesta ja italialaisesta musiikista, mutta yhtä lailla esimerkiksi marokkolaisista rytmeistä ja sambasta. Machado hyödyntää musiikissaan vaivattomasti myös klassista musiikkia ja jazzia.

Celso Machado on saanut tunnustusta ainutlaatuisesta musiikistaan yleisön lisäksi palkintoraadeilta. Vuonna 2008 Machado sai kanadalaisen folkmusiikkipalkinnon vuoden parhaana sooloartistina. Samana vuonna hän sai myös Radio-Canada Galaxie -palkinnon. Machadon elokuvasävellys In The Company of Fear -dokumenttiin palkittiin Leo-palkinnolla parhaasta elokuvasävellyksestä vuonna 1999.

Machadon konsertti huipentuu kitaraorkesterisävellykseen Folguedo. Teoksen esittää Tampere Guitar Orchestra säveltäjä Machadon johdolla. Ilta päättyy DJ Jilkan brasilialaisrytmeihin.

Lisätietoja:
http://www.celsomachado.com/Celso_Machado/Welcome__Bienvenue.html

16.6.2011 klo 21.00 Klubi, 12 ¤ ennakko /15 ¤ ovelta
Internet:http://www.tampereguitarfestival.com
http://www.klubi.net
   

Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti