Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 12.06.2011 - Juuso Nieminen


Päivämäärä:su 12.06.2011
Esiintyjä:Juuso Nieminen
Paikka:Ylöjärvi, Ylöjärven kirkko
Lisätietoja:Juuso Nieminen edustaa uuden suomalaisen kitaristisukupolven terävintä kärkeä. Niemisen poikkeuksellinen virtuositeetti ja musiikillinen lahjakkuus on noteerattu Suomen lisäksi myös kansainvälisesti. Niemisen soitossa suomalaisille huippumuusikoille ominainen tekninen taituruus yhdistyy oivaltaviin musiikillisiin tulkintoihin.

Juuso Nieminen on konsertoinut Suomen lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa, Portugalissa, Kreikassa, Liettuassa ja Italiassa. Menestystarina alkoi, kun Nieminen voitti Tammisaaren kitarafestivaalin kilpailun vuonna 1998. Tällä hetkellä Nieminen on palkittu 17 kilpailussa, joista 7:ssä hän on ollut ensimmäinen. Kitaristin meriitteihin kuuluvat esimerkiksi voitot Alhambra-kilpailusta Espanjasta vuonna 2006 ja saksalaisesta Heisenbergin kilpailusta vuonna 2005.

Niemisen musiikillisesta taustasta löytyy Sibelius-Akatemian kitaransoiton professorin Jukka Savijoen kitaraopetuksen lisäksi myös laulu- ja kapellimestariopintoja. Nieminen valmistui vuonna 2007 Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi erinomaisin arvosanoin.

Juuso Niemisen esikoislevy Juuso Nieminen plays Ponce and Rodrigo julkaistiin vuonna 2005. Vuonna 2006 julkaistiin hänen toinen levynsä Guitar Recital, jossa Nieminen soittaa 1800-luvun kitaramusiikkia.

Ylöjärven kirkko, 12.6.2011 klo 19.00, 15 ¤
Internet:http://www.tampereguitarfestival.com
http://maps.google.fi/ … =1&gl=fi&hq=yl%C3%B6j%
   

Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti