Muusikoiden.net
05.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Etusivulle
KeikatIlmoita keikkaArtistitPostituslista
KeikkatunnelmatBändipäiväkirja
Palaute

Keikka: 20.11.2010 - Stereo Total (GER)


Päivämäärä:la 20.11.2010
Esiintyjä:Stereo Total (GER)
Paikka:Helsinki, Kulttuuritehdas Korjaamo
Lisätietoja:Berliiniläisten Francoise Cactusin ja Brezel Göringin muodostama kulttiyhtye Stereo Total saapuu marraskuussa Korjaamolle. Viimeksi vuonna 2007 loppuunmyydyllä Kuudennen Linjan keikalla esiintynyt yhtye saapuu Suomeen uuden Baby Ouh! -levyn tiimoilta. Baby Ouh! on vuodesta 1993 lähtien toimineen yhtyeen kymmenes studioalbumi. Suomen keikat ovat tällä hetkellä laajan kiertueen viimeiset. Kiertue käsittää Skandinavian ja Keski-Euroopan lisäksi myös Yhdysvallat ja Kanadan.

Stereo Total yhdistelee musiikissaan onnistuneesti ranskalaista chanson-laulelmaa, garagepunk-asennetta, lo-fi-soundeja ja leikittelevää elektrosoppaa. Yleensä bändi laulaa joko saksaksi, englanniksi tai ranskaksi, mutta levyillä on kuultu myös espanjan, japanin ja turkin kieltä. Vuonna 2009 Stereo Total julkaisikin No Controles -albumin, joka sisälsi bändin omia suosikkeja espanjaksi laulettuna.

Bändi on pitkän uransa aikana tehnyt satoja keikkoja, lämmitellyt The Strokesia Yhdysvalloissa sekä soinut useissa mainoksissa (mm. Sony Handycam) ja videopeleissä. Lisäksi Stereo Total on innoittanut monia bändejä, joista voisi mainita ainakin kotimaiset bändit kuten Op:l Bastards, Aavikko ja I Was A Teenage Satan Worshipper.

Liput ennakkoon 18¤ (+ mahd. toimituskulut) / ovelta 20¤
Korjaamolaiset 16¤ (+ mahd. toimituskulut) / ovelta 18¤
www.lippu.fi 0600 900900 (1,75e/min+pvm)
www.tiketti.fi, 0600 11616 (1,50¤/min+pvm)
Internet:http://www.myspace.com/stereototal
http://www.korjaamo.fi
   Tulostettava versio

» Jaa keikka Facebookissa
» Lisää Googlen kirjanmerkkeihin
» Jaa keikka MySpacessa
» Lähetä Twitteriin


Tarkasta aina keikan todenperäisyys esiintyjän ja/tai esiintymispaikan kotisivuilta.
Muusikoiden.net ei vastaa keikkojen oikeellisuudesta!

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti