Muusikoiden.net
19.08.2017
Hae nyt | Varsinais-Suomen Kansanopisto 

Etusivulle
Haastattelut
Palaute

Haastattelut: The Grammers

The Grammers
24.04.2015 - The Grammers ja rockluonnon kiertokulku

The Grammers yhtyeen laulaja Hannu Vainionpää vastasi Muusikoiden.netin kysymyksiin.

Juhani: Julkaisitte vuoden alussa kuudennen albuminne Journey, voisitteko kertoa levyn tekoprosessista? Oliko levyn työstäminen erillaista verrattuna aikaisempien levyjen tekoon?

Hannu: Prosessi oli hyvin tiivis ja nopea. Vaikka levytystauko olikin pitkä, uusien biisien haltuunotto ja äänitys tapahtui hyvin tiiviissä rytmissä loppusyksystä. Jopa huomattava osa sävellyksistä valmistui vasta studiolla. Tästä johtuen levylle tuli omaan korvaan raikasta klassista rockia, ei liian kurttuotsaista, mutta ei liian leppoisastikaan vedettyä materiaalia. Aikaisemmin biisit ovat olleet jo studioon mennessä hyvin pitkälle valmiita paloja. Tosin, jos meillä olisi ollut huomattavasti suuremmat resurssit, niin täältä olisi tullut hyper-kosminen triplalevy. Tuottaja Severi Peuran rauhallisen ammattimainen ote teki ainakin laulamisestani parempaa. Näkemykset olivat samankaltaisia, mutta riittävän erilaisia, että jutusta tuli tuoreemman kuulloista.

Juhani: The Grammers on ehtinyt soittaa yhdessä jo 15 vuotta. Viittaako levyn nimi Journey tähän taipaleeseen?

Hannu: Kyllähän se näin on. Viittaus on myös edellisen levyn kansitaiteeseen, jossa ulkoavaruuden olennot ottavat meidät alukseensa ja vievät kosmoksen suureen syleilyyn. Kyllähän tämä on ollut aika matka tähän asti. Vailla suurempaa menestystä tahkoaminen ei ole tuntunut kuin ajoittain turhauttavalta. Tämä juttu on kasvanut meihin kiinni. Meillä on 99 prosenttisesti helskutan hauskaa reissuillamme. Monet toveribändit ovat lopettaneet enkä ihmettele sitä lainkaan. Nyt vielä, kun baareilla ja ravintoloilla on todella tiukkaa, niin tämän tason suosion omaavalla bändillä paikat loppuu kesken. Ja liksat. Eihän kiertämisessä Suomessa ole mitään järkeä, jos koko vuoden tulee pers-nettoa. Mutta se on se rakkaus lajiin ja me emme luovuta (haastateltava katsoo kaihoisasti Saksaan ja huoahtaa).

Juhani: Voi olla että muistan väärin, mutta itselläni on muistikuva siitä, että olisin jossain vaiheessa käynyt The Grammersin kämpillä, jolloin bändinne jäseniä asui saman katon alla kommuunissa kuin Guns N' Roses ikään? Muistanko väärin, vai onko bänditoimintanne ollut näinkin tiivistä joskus?

Hannu: Emme ole asuneet saman katon alla, koko porukka kertaakaan. Basistimme Saku Kujala ja allekirjoittanut olemme molemmat asuneet kitaristimme Ville Vesalaisen kämpässä, mutta eri aikoihin. Vai olenko kulkenut joskus niin sumussa etten muista. Mein Gott!

Kun teimme biisejä Money&Glory-levylle, olimme kaikki samalla raksalla duunissa. Ensin aamulla töihin ja iltapäivällä treeneihin. Siinä meni kesä komeasti. Muistan vieläkin ensimmäisen tilipäivän. Kuuma kesäilta ja ajamme koko bändin voimin kaupunkiin, ikkunat auki sydän riemua täynnä! Päihdyimme hyvin voimakkaasti. Elämästä.

Juhani: Mikä on mielestänne hienointa bänditoiminnassa? Mikä on se voima joka ajaa jaksamaan eteenpäin ja motivoi musiikin tekoon?

Hannu: Hienoja juttuja on monia, niin monia. Joskus jopa aamuyöllä roudaaminen väsyneenä on jotenkin masokistisesti tyydyttävää. Varsinkin jos juttu lentää ja hyvin useastihan se lentää. Yhtenä hienona juttuna pitää mainita se hetki, kun uusi biisi syntyy ja lähtee toimimaan. Se sama energia oli silloin syksyllä 1999 läsnä, kun biisi nimeltä "Stuck in mud" kajahti ulos vahvistimista Säkylässä, Haikosen maatilan kanalassa. Se oli meidän ensimmäinen tekemämme biisi. Tuo tunne ei unohdu, siksi jaksamme vieläkin. Elämä motivoi musiikin tekoon, olisin varmasti huonompi ihminen ilman tätä bändiä jossa minulla on kunnia olla.

Juhani: Entä miten maailma ympärillä on muuttunut uranne aikana mitä tulee musiikkiin, sen tekoon ja keikkailuun?

Hannu: Osittain jo vastasinkin aiemmin. Onhan se muuttunut, kai. Suuremmalla osalla ihmisistä on helpompaa kuunnella musiikkia, planeetta on pienentynyt tässä mielessä. Valtavirran musiikki kuullostaa omaan korvaan kauheammalta kuin koskaan, ainakin suurin osa. Kun me aloitimme studiossa härväämisen, niin ProTools oli jo käytössä. Tosin nauhalle ensimmäiset äänitykset tehtiin ja tehdään osittain edelleenkin, joten siellä puolella ei ole tapahtunut mitään ihmeellisempää. Me teemme asiat kuitenkin hyvinkin perinteisesti, klassisesti. Emme sentään niin perinteisesti, että käyttäisimme partaterää ja liimaa studiossa. Biisien tekeminen on mennyt hyväksi havaitulla kaavalla. Joku tuo riffin tai aihion biisistä treeneihin ja sitten alamme leipomaan kakkua. Toki demojen tekemisen helpottuminen kotona on edesauttanut valmiimman vision tuomista muiden korville.

The GrammersJuhani: Perinteisesti bändit ovat luoneet uraansa keikkailemalla ja kiertämällä ahkerasti. Näinä päivinä vaikuttaa olevan niin, että YouTubea katsotaan enemmän kuin käydään bändien keikoilla ja musiikki breikkaa yhä enemmän netin kautta. Mitä mieltä olette?

Hannu: Netti mullisti vahvasti alaa. Ovatko ihmiset tulleet sitten laiskemmiksi, siitä en ole varma. Nykyään on helpompi saada tietoa bändistä netistä ja katsella niitä kusisia kännykameralla otettuja livepätkiä ja muodostaa ennakkokäsitys. Siltikin uskon, että keikkailu kannattaa. Puskaradion voimaa ei pysty ennakoimaan ja siksi jokainen keikka tärkeä.

Juhani: Miten The Grammersin sävellykset syntyvät? Improvisoitteko paljon? Journey levyn päättää hyvin jamipainotteiselta kuulostava kappale Tsar Bomba, ainakin sen loppupuolella tuntuu olevan vapautunutta jamipohjaista soittoa.

Hannu: Prkl! Taisinpa tähänkin vastata osittain aiemmin. Vesalaisen kloppi toi näihin sessioihin paljon aihioita, jotka olivat oikeastaan lähempänä jo valmista runkoa. Aihioista rupeamme sitten vääntämään sitä valmiiksi tulevaa materiaalia, onnistuen ja epäonnistuen. Riittävällä itsekritiikillä ja pikkasen kieli poskessa syntyy Grammers-biisi. Uramme alkuvaiheessa jammailimme treeniksellä enemmänkin, kunnes sitten ryhdyimme äänittämään niitä "jammailuja". Jammailut sitä myötä pikkuhiljaa jäi -ei ollu iha Allman Brothersia, mutta kyllä mekin joskus osaamme jammailun jalon taidon.

Juhani: Nykyään Rock Academy järjestää monipuolista opetusta aloitteleville bändeille Suomessa. Jos itse olisitte luennoimassa rockin tekemisestä, mitä haluaisitte kertoa uraansa aloittaville bändeille?

Hannu: Ääh, jokainen kulkee oman tiensä, mutta jos ny täytyy jotain sanoa, niin nyt tulee sellaisia cliche’itä, ettei pahemmasta väliä:

1.Terve luottamus itseensä on tärkeää. Esimerkiksi; ei haittaa vaikka joskus mokaa keikalla, se hetki meni jo, hymyä huuleen ja katse eteenpäin. Toisaalta liiaksi turpeaa egoa kannattanee välttää.

2.Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa tarttis tulla toimeen. Mulkun maine harvemmin auttaa missään. Poikkeukset vahvistaa säännön.

3.Soittakaa aina tukka auki!

Juhani: Onko vuosien varralla sattunut jotain erityistä tapahtumaa keikalla, keikkamatkalla tms.

Hannu: Onhan noita ollut. Tämä tuli ekana mieleen. Oli poikain kanssa tossa puhetta just bändimme kovin lyhytikäisestä maskotistamme, Dickiestä. Tuo styroxista valmistettu ja punaiseksi maalattu peniksenomainen, kattoon ripustettava hahmo sylki savua päästään. Tai ei se koskaan sylkenyt, oikeastaan vaan tuhautteli savua. Tämä johtui teknisestä viasta savukoneen ja Dickien välillä. Keikka oli Helsingissä ja meitä ennen soitti bändi, joka toi paikalle pikkutakki-kansaa. Bändin vedon jälkeen ryhdyimme roudaamaan kamojamme lavalle, mukaanlukien Dickien. Jo tässä vaiheessa yleisössä rupesi kuulumaan paheksuvaa jupinaa. Saimme nostettua Dickien kattoon roikkumaan koko komeudessaan ja soitimme keikan. Ilman huikeaa savuspektaakkelia harmiksemme. Koskaan ei paikka ollut tyhjentynyt pikkutakeista yhtä nopeasti,uskaltaisin veikata. Roudatessamme Dickietä lavalta, basistimme korvaan tarttui kahden brittimiehen keskustelu: "What kind of a band is this?" Johon toinen mies vastasi: "I don't know... some sort of gay band?". Näin siis levitimme mainettamamme yli valtakunnan rajojen!

Juhani: Mikä on bändinne motto / elämänfilosofia?

Hannu: We are the Road Brothers! Brothers of the Road!

Juhani: Tulevaisuuden suunnitelmat?

Hannu: Keikkaa niin paljon, kun vain on mahdollista. Ulkomaille olis äärimmäisen hienoa päästä pitkästä aikaa. Nyt siihen olis syksymmällä mahdollisuus, mutta siitä sitten myöhemmin lisää. Sen jälkeen taas uutta levyä luulisin. Se on rockluonnon kiertokulku.


Kuuntele alta The Grammersin Journey levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Hey Mama



Haastattelu: Juhani Paaso/Muusikoiden.net
Kuvat: Petri Vilén

Tulostettava versio.

Tulostettava versio ilman kuvia.

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2017, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti