Varmasti yksi mielenkiintoisimmista Fenderin Custom Shopin tuotoksista koskaan on vuonna 1993 julkaistu 60 wattinen putkivahvistin, Vibro-King. Liekö se samalla myös yksi pitkäikäisimmistä yhtäjaksoisesti tuotannossa olleista Custom Shopin tuotteista sillä sitä valmistettiin 20 vuotta, aina vuoteen 2013 saakka. Vibro-King ei ollut suoranaisesti kopio mistään tietystä Fenderin aiemmasta vahvistimesta vaan edusti uutta ajattelua ja tuotekehitystä, tiukasti kuitenkin vintage-hengessä luovien ja Leo Fenderin perinteitä kantaen. Laitteen suunnitteli pitkän linjan "putkimies" Bruce Zinky, jonka käden jälki näkyi useissa muissakin tuon ajan Custom Shop vahvistimissa. Zinky tunnetaan myös miehenä, joka 2000 -luvun ensimmäisellä vuosikymmennellä omisti legendaarisen Supro -tuotemerkin valmistaen Supron lisäksi omallakin nimellään upeita ja omaperäisiä vahvistimia sekä näiden lisäksi edelleen kehitteli jo 80 -luvulla ideoimaansa Smokey Ampia. Siis sitä käytettyyn savukerasiaan kasattua minivahvistinta, jonka saattoi nähdä esimerkiksi maailmankiertueella matkustavan Keith Richardsin hotellisängyllä Telecasteriin liitettynä.
Vibro-Kingista on vuosien varrella julkaistu useita eri versioita peruskytkennän ollessa yleensä muuttumaton ja suurimpien muutosten, ainakin päältä päin katsoen, ollessa enemmänkin kosmeettisia. Nopealla vilkaisulla vahvistin saattoi muistuttaa perinteistä Fender Super Reverbia klassisessa mustassa ja hopeisessa kuosissaan, joidenkin versioiden puolestaan jäätyä ns. Fenderin Brownface aikakauteen vangituksi. Näiden lisäksi Vibro-Kingista on tehty pieniä eksoottisilla puupinnoilla olevia sarjoja. Tuo perin tutulta näyttävä kontrollipaneeli kuitenkin kätkee taakseen yhden nerokkaimmista Fender -vahvistimista. Kolme ensimmäistä säädintä Input -jakin jälkeen nimittäin ovat pelkkää Reverbia varten. Vahvistimen etuasteeseen on rakennettu Fenderin 6G15 mallinimelläkin tunnettu 60 -luvun kitaramusiikin mullistanut putkikaiku. Se on siis täsmälleen sama laite, jonka läpi on soitettu mm. tunnetuimmat Surf -musiikin klassikot, mutta nyt soittajan ei tarvitse enää kantaa erikseen mukanaan tuota puoli metriä pitkää ja epäkäytännöllistä laitetta vaan se kulkee kiinteänä osana vahvistinta.
Tavallisesta Fenderin kaiullisesta vahvistimesta poiketen Vibro-Kingin soittajan kitarasignaali kulkee aivan ensimmäisenä tämän muutaman watin teholla toimivan erillisen putkivahvistinyksikön läpi ennen osumistaan varsinaiseen etuasteeseen. Signaalin voisi periaatteessa ottaa heti tästä kohdalta ulos, liittää kaiuttimeen ja soitella menemään. ...saundin ollessa toki aika erikoinen... Tällainen kytkentä muuttaa vahvistimen saundia perusteellisella tavalla. Kaiun signaalia on mahdollista säätää sekä kaikutankin sisään syötettävän signaalin voimakkuuden (Dwell) osalta, että puhtaan ja kaikusignaalin keskinäisen suhteen osalta (Mix). Jälkimmäinen säätö vastaa perinteisen kitaravahvistimen Reverb -säädintä eli se säätää niin sanotusti kaiun määrää. Dwell, joka tavallisesti vahvistimen kytkennässä on asetettu kiinteästi tiettyyn määrään, on oikeastaan Volume, jolla määritellään kuinka lujaa signaali ajetaan pitkään jousitankkiin. Tonen avulla hienosäädetään tämän jousien läpi kulkeneen "märän" signaalin äänenväriä.
Kytkentäkaaviota tutkimalla näkee, että kaiku on vain 99% esikuvansa kaltainen sillä pieniä muutoksia kahta vahvistinta toisiinsa yhdistäessä on täytynyt ja haluttu tehdä. Saundi kuitenkin on täysin alkuperäisen 63 Tube Reverb läiskyttimen kaltainen ja Vibro-King korventaa tämän kaikulaitteen pääteputkea todella armottomasti. Jopa niin, että aivan ensimmäisissä Zinkyn suunnittelemisissa ja myös markkinoille lasketuissa yksilöissä kaiun ajamiseen käytetty EL84 putki ei tahtonut kestää. Korjausraporttien perusteella sitä saatettiin kiusata jopa pahemmin kuin Voxin AC30 päätteessä. Vaikka saundi oli hyvä, Fender päätyi lopulta ajamaan kaikua perinteisemmällä 6V6 putkella ja luotettavuus parani. Tätä ratkaisua käytettiin kaikissa myöhemmissä Vibro-Kingeissa.
Kaikupiirin jälkeen soitto siirtyy perinteisempään kitaravahvistimen osaan. Kytkennässä ja saundissa on paljon tuttua Fenderia, mutta ei kuitenkaan mitään yhtä tiettyä aikakautta. Bruce Zinky on vanhassa haastattelussa kommentoinutkin, että Vibro-King oli hänen näkemyksensä siitä mitä vuonna 1957 julkaistu Tweed Bandmaster olisi voinut olla hänen aikaansa siirrettynä. Kyse ei ole siis tarkasta kopiosta vaan nimenomaan hänen näkemyksestään. Kingin saundissa on kyllä selvästi enemmän Tweed aikakauden keskiäänialuetta kuin Blackface kytkennöille ominaista "keskiääni-skuuppia", mutta paljon siinä on silti myös mustapintaisten esikuviensakin henkeä. Signaali syötetään ensin etuasteputkelle ja EQ säädetään vasta tämän putken jälkeen. Saundista on myös useassa kohdassa leikattu reilusti alapäätä ja ottamatta nyt kantaa taajuuksiin ja numeroihin, pelkkien korvien perusteella, äänen värin hienosäätö tapahtuu aika kapealla alueella. Vibro-Kingista ei saa Twin Reverbille ominaista tanakkaa alapään jytinää tai lämpöä. Bass, Middle ja Treble operoivat enemmänkin hyvin leikkaavaan bänsisoittoon tarkoitetulla kaistalla. Tästä kai johtuneekin yksi internetpalstojen yleisimmistä kysymyksistä/pettymyksistä/kritiikeistä/kehuista. Vahvistimen Tone Stack ei toimi kuten perinteiseen Fenderiin tottunut olettaisi. Jo potentiometrien säätöalue on oma juttunsa, mutta myös säätimien herkkyys ja keskinäinen riippuvuus on erilainen. Mieleisen saundin etsiminen saattaa vaatia aikaa ja kokeilemista. Eräs pettynyt sanoikin, -"If you want a Super Reverb, buy a Super Reverb - this wasnt it!". Vibro-Kingin saundissa on ääntä lisätessä jo hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien kuultavissa Tweedeille tyypillistä säröytymistä. Tämä siitäkin huolimatta, että kahdesta 6L6 -pääteputkesta puristetaan, nykynuorison termejä käyttäen, aivan "jäätävän" kokoisella verkkomuuntajalla sekä tarkkaan suunnitellulla päätemuuntajalla 60 wattia tehoa. Näistä luvuista huolimatta Vibro-Kingin puhdas headroom häviää monelle pienemmälle vahvistimelle. Ja tämähän oli nimenomaan Bruce Zinkyn suunnitelma. Meteliä riittää kyllä reilusti, mutta soittajalle avautuu aivan uskomattoman hienot mahdollisuudet toistaa soittonsa dynamiikkaa tämän koneen läpi siten, että musikaalinen kompressio ja säröytyminen on koko ajan sormien ulottuvilla vaikka nätimmin soitettuna oltaisiinkin kristallin kirkkaissa äänimaisemissa.
Jalkakytkimen takaa löytyy kaiun seuraksi kaksi käyttökelpoista lisäominaisuutta. Toinen painike kytkee päälle etupaneelistakin liukukytkimen takaa löytyvän FAT -moodin, joka käytännössä tuo 3db lisää meteliä, boostaten ala- ja keskitaajuuksia. Käyttökelpoinen saundi, joskin boostaus on aika reilu, eli soolo tulee varmasti kuulluksi! Toisen painikkeen takaa löytyy perinteinen Tremolo. Etupaneelissa sitä säädellään kahdella potentiometrillä (Intensity ja Speed). Tuttua Fender meininkiä paitsi, että omassa koneessani, joka on aivan viimeisiä valmistettuja yksilöitä, tremolo ei käytä enää valovastukseen perustuvaa kytkentää. Ilmeisesti kyse on ollut häiriöiden ja/tai kulujen leikkaamisesta ja tremolo aaltoilee erilliselle piirilevylle rakennetun kytkennän kautta. Tämä sinänsä osuu aika selvästi silmään, jos kurkkaa konehuoseen, sillä 20th Anniversary mallit on rakennettu perinteiselle turretlevylle, käsin johdottamalla. Piirilevyyn kasattu tremolo toki voi olla hyväkin asia vintage -henkisessä kytkennässä, sillä se on täysin häiriötön ja käynnistyy aina ilman ongelmia tai viiveitä.
Eräs vanhaa Bandmasterista muistuttava piirre on poikkeuksellinen kaiutinten koko ja määrä. Vibro-Kingia on valmistettu historiansa ajan vain combona ja vain 3x10" kaiutinasetelmalla. Kolme 8 ohmin elementtiä toisiina köytettynä synnyttävät epätavallisen kuorman, joka tekee omat temppunsa hieman eri tarkoitukseen suunnitellulle päätemuuntajalle. Näin käy sekä Kingissä, että Bandmasterissa. Täyden 60 wattin tehon vahvistin luovuttaakin vasta, kun sen perään liitetään erillinen 4 ohmin lisäkaappi. Fender myi tätä kaappia aikanaan lisävarusteena soittajille, jotka halusivat täyden tehon ja äänenpaineen irti vahvistimestaan. Pete Townshendilla näitä 3x10" + 2x12" torneja näytti vuosikaudet olevan lavalla kolmin kappalein, Joskus ilmeisesti neljäkin... Ja kun nimien pudotteluun lähdettiin, niin tunnettuja Vibro-Kingin käyttäjiä ovat myös olleet Gary Clark Jr, Ronnie Wood, Tom Petty, John Mayer, Ritchie Kozen, Jimmy Page, Brad Paisley jne.jne.
Ensimmäiset versiot vahvistimesta varustettiin 10 -tuumaisilla Eminence Alnico -kaiuttimilla - niin kutsutuilla Eminence "Blue frame" kartioilla. Yleisesti hyväksytyn mielipiteen mukaan tämä on erittäin hyvältä kuulostava kaiutin Fender kytkentöihin. Tekniset yksityiskohdat ovat kai vuosien välillä vaihdelleet, mutta vanha sininen Eminence on ollut kohtuullisen herkkä kaiutin (~97db) ja tämä on varmasti auttanut osaltaan Vibro-Kingia kuulumaan vähän taemmillekin riveille konsertissa. En ole itse koskaan tällaista yksilöä nähnyt, kuullut saatika kokeillut. Kaikkitietävien keskustelupalstojen mukaan nämä kaiuttimet yhdistettynä (ehkä heikosti valittuun?) Volume potentiometriin muodostivat koneen, jonka äänenpainetta oli vaikeahko hallita - asetuksella 2 ei oikein kuulunut mitään ja 3 kohdalla irtoili amalgaamia hampaista. Koska omaa kokemusta tästä ei ole, voin vain verrata muiden kommentteja artikkelin kuvissa näkyvään 20th Anniversary yksilöön, vuodelta 2013. Fender valitsi näihin 200 kpl valmistettuihin juhlavuoden malleihin Volume -säätimen, joka kokemukseni mukaan toimii erittäin lineaarisesti ja tasaisesti. Äänen säätäminen ja varsinkin reunasärön eri sävyjen etsiminen on todella helppoa ja palkitsevaa. Osansa voi olla myös tätä mallia varten Fenderin teettämillä Jensen P10R-F alnico-kaiuttimilla. Tämä F versio on Eminencen sinisiin verrattuna n. 5 desibeliä epäherkempi (~92db), jolla on jo merkittävä vaikutus näiden eri aikakausina valmistettujen koneiden väliseen saundiin sekä mahdolliseen äänenvoimakkuuteen. Näiden juhlavuoden mallien ja alkupään Eminence -yksilöiden väliin mahtuu myös iso joukko Vibro-Kingejä, joissa on Jensen P10R kaiuttimet - ilman sitä -F lisämerkintää. F -version pitäisi tuotekuvauksen mukaan olla valmiiksi sisäänsoitetun kuuloinen, lämpimämpi jne. Oma kokemukseni on päinvastainen, testattuani sekä Bandmasteria (Victoria 35310), että Vibro-Kingia ristiin molemmilla kaiutinmalleilla. Perus P10R oli selvästi lämpimämpi. Molemmat ovat upeita kauttimia ja sopivat 100% noihin molempiin vahvistimiin. Pieni sävyero kuitenkin löytyy yläpään toistossa ja basson määrässä. Ei kuitenkaan mitään mitä ei voisi EQ:lla itse helposti säätää - eli aika identtisiä.
Omaan vahvistimeeni löysin viime talvena väriltään sopivan mustan Vibro-King 2x12" lisäkaapin. Vahvistin on kokonsa puolesta suunniteltu nostettavaksi tuon umpikaapin päälle. Löytämästäni yksilöstä Fenderin valitsemat alkuperäiset kaksi 12 tuuman Celestion V30 kaiutinta oli vaihdettu Celestion Alnico Goldeihin mikä ei minua haitannut toki yhtään. En tiedä miten tuo kaappi on alkuperäisillä elementeillä sopinut yhtälöön pienten 92 desibelin Jensenien kanssa, mutta ainakin 100db Goldit peittävät metelillään ne alleen. Erikseen soitettuna Goldit sopivat tähän kytkentään todella hyvin. No, mihin maailman paras kaiutin nyt ei sopisi :) ...yli 8 desibelin herkkyyserosta johtuen tulee omat soitot kuiten hoidettua pelkällä combolla. Ehkäpä joskus, kun inflaatio helpottaa, tulee vielä testattua kaapissa noita 10 -tuumaisia enemmän muistuttavia perinne Jenseneita - P12Q tai vastaavat.
Kolme yleisintä näkemääni valitusta Vibro-Kingin suhteen lienevät koneen koko (painaa liikaa), liian kovaääninen eikä kuulosta perinteiseltä Fenderilta. Itse en ole kärsinyt mistään edellä mainituista. Toki, vahvistin painaa yli 30kg, mutta niin painaa myös Twin Reverb ja AC30 ja syliin nostettuna tätäkin on ihan mukava kannella välilevyjä kiusaamatta. Hyvä roadcase auttaa myös. Yhdestä muovikahvasta tällaisen komootin raahaaminen pimeässä rappukäytävässä on sitten jo oma valinta kärsiä ei niinkään vahvistimen huono ominaisuus.... Kuten edellä kirjoitin, äänenpaine Anniversary mallissa on todella hienosti hanskassa - helppoa säädellä tilanteen mukaan ja meteliä riittää tarvittaessa melkein minne vaan. Tarkasti suunniteltu taajuuskaista tuo kitaran esille muiden instrumenttien seassa helposti eikä konetta oikeasti tarvitse avata liikaa. Näin helpottuu myös pedaalien käyttö. Saundi on todellakin omaperäinen. Kirkas, selkeä ja toimii hyvin sekä humbuckereilla, että perinteisellä Stratocasterilla. Mukana on koko ajan pientä säröytymistä, jonka vuoksi saundi tuntuu aina olevan kohdaallaan - ei tee mieli mennä lisäilemään Volumea tai säätämään lisää keskialuetta. Blackface saundin vannoutuneena ystävänä en silti kaipaa tuohon mitään lisää. Jousikaiku on parasta mitä olen koskaan kuullut. Tämä on toki makuasia, mutta itse en oikein ole vanhan putkikaiun voittanut Reverbia löytänyt.Kirjoittanut heinovi1 18.05.2023 | |  
|
![[ MUUSIKOIDEN.NET ]](/img/printlogo.gif)
