[ MUUSIKOIDEN.NET ]

23.11.2013: Echelon-IV:n kitarasetit


Kun kaikilla muillakin on tämä niin miksipäs ei. Moi, olen Arne, tohtorikoulutettava ja vallan mainio tyyppi joidenkin mielestä. Joskin lyhyt ja kalju. Mini-Me. En käytä harmaita vaatteita. Kerronpas teille kitaroistani, koska pidän niistä.


Caparison Horus SE 2004

Tämä tuli hommattua tuossa muutama vuosi sitten, suunnilleen siinä kesällä 2009 tai jotain. Tarinahan menee niin että aina niin innoissani olen katsonut näitä Caparison-artisteja. Chris Amott, Michael Romeo, KSE:n jampat, Mattias IA... just nämä tyypit. Varmaan sitä tottui siihen Caparisonin "Devils tail" lapaan, joka monesti jakaa myös ihmisten mielipiteitä.

Niin, mutta mikä ihme se Caparison sitten on? Suunnilleen 90-luvun alkupuolella sellanen kaveri ku Itaru Kanno työskenteli Jacksonille Japanissa ja suunnitteli pari kitaramallia Grover Jackson -linjalle, joka käsitti melkoisen korkealaatuisia soittimia. Falcon lienee tunnetuin näistä: superstrato, jossa 24,75" skaala, 27 nauhaa yläkielillä, muutama vähemmän alakielillä, jonka vuoksi otelaudan reuna mikkien kohdalla on vino ja siten mikkivaihtoehdoiksi laitettiinkin humbuckeri tallaan ja single coil vinottain kaulaan myötäilemään otelautaa. Reverselapa, pulttikaula jossa kaulaliitos muotoiltu... jännästi sekä yksi volumepotikka, joka myös toimi push-push potikkana mikkien vaihtamista varten. Jackson Falconista oli muodostuva Caparison Horus myöhemmin, kun Itarun työsuhde päättyi Jacksonin kanssa ja kitaroiden suunnitelmat jäivät Itarun nimiin. Caparison Guitars perustettiin vuonna 1995 - pieni pulju Japanissa, joka tuottaa "semi-custom" tyyppisiä kitaroita eli käytännössä kaikki kitarat, niin hyllymallit kuin artistien customitkin, tuotetaan samalla linjastolla pääasiassa käsin, etenkin viimeistelyn puolesta. Horuksen lisäksi Caparison malleja ovat Dellinger (hieman perinteisempi superstrato), Orbit (Flying-V tyyppinen kitara), TAT (eli Through and through, kuten Dellinger mutta neck-thru), sekä Angelus (hieman PRS/Les Paul double-cut tyyppinen kitara, jota edelsi Itarun suunnittelema, hyvin samankaltainen kitara nimeltä Charvel Questar).

Itarun käsialaa on myös Devils tail -lapa, joka on itsessään melko yksinkertanen 2+4 tyyppinen ratkaisu. Lapa tekee mielestäni paljon soittimille ja saa ne näyttämään uniikeilta, mutta niin... Nämä kitarathan itsessään on vähän tyyriitä, varsinkin nykyään. Varsinkin kun huomioi sen että etenkin ennen valikoima oli kohtalaisen suppea ja customshop ei ole avoin muille kuin artisteille.

Tästä kitarasta en maksanut kuin vajaa tonnin posteineen eestilästä käytettynä. Sanoisin, että ostopäätökseen vaikutti erityisesti se että sattumalta huomasin Helsingin F-musiikissa vastaavan Horus-mallin kun olin Tuskan yhteydessä käymässä. Olihan se hyvä soittaa. Ruma se oli mutta aivan loistava soittaa.

Mutta niin, itse kitara. Snow cloud väritys lienee joku "SE" väritys, mikä lie special edition. En sano olevani ulkonäön puolesta kitaran kauhea fani, mutta tämä on paras kitara mitä olen ikinä soittanut. Kitara itsessään on mahonkia ja lakkakerros on paksu - soundillisesti kitara ei kuulosta mahonkiselta kitaralta, jos nyt vertaa vaikkapa Les Pauleihin tahi Jacksonin SLS malleihin. Kirkkaampi, joskin yläpää on selvästi leikattu. Mielenkiintoista myöskin se että juuri tämä yksilö poikkeaa unplugged soundiltaan toisesta Horuksestani, joka on käytännössä sama kitara. Siitä lisää kohta.

Kirjotan tätä muuten pikkupäissään.

NIIN siis se Horus. Mahonkikeho, ruusupuuotelauta, vaahterakaula, pultti. DiMarzio D-sonic tallassa, navat lähempänä tallaa, DiMarzio Air Norton S kaulassa. 27 nauhaa (omgomg) ja skaalana tämä Les Paulille tyypillinen 24,75". Schallerin floikka. Erittäin helpposoittoinen kitara, tosin todella hyvin viimeistelty ja säädetty myös. Puhkuu laatua sen puolesta ainakin, mutta en minä tästä uuden hintaa (vastaava maksaa vajaa 3 tonnia suomessa) maksaisi. Mikkien kanssa sanoisin että soundin saa todella selkeäksi ja mikkikombinaatio itsessään on melko hyvä, tosin kaipaan aidon humbucker Air Nortonin lämpöä, joka jää single coil versiossa vähän pieneksi. Oli joskus tuo Air Norton humbuckeri vm. 2006 Caparison Dellinger II:ssä, joskin en tiedä voiko näitä verrata keskenään kun Dellingeris ei ollu lakkaa päällä. Siinä oli todella voimakas ja syvä, semmonen "diippi", soundi luonnostaan.

Kannattaa muuten testata Horusta jos ei ole ennen testannut, kaulaprofiili on ainakin normaalia kummallisempi. Asymmetrinen ainakin silmämääräisesti. Tiedä sitten onko esim Suhrilla miten erilainen. Tämä 2004 vuosikerta vaikuttaa aika hyvältä muutenkin.


Caparison Horus MF 2006

Black Night - eli sini-musta-harmaa-sienitöpöttely väri. 1200 EUR käytettynä. Kaulasta piti pulittaa satasia vielä lisäksi. Puut ja talla samat kuin edellisessä, poislukien kaula, joka on siis nyysitty harvinaisesta (10 kpl valmistettu) Horus-HGS MF07 mallista. Mikkeinä Seymour Duncan Distortion ja Hot Rails. Kuten jo vähän aiemmin tuossa totesin, tämä kitara on sama kitara kuin edellinen mutta kuulostaa eriltä. Tämä kitara on myös painoltaan kevyempi. Mahongin laatu vaihtelee vuosittain? Tummempi ja syvempi ääni luonnostaan, muistuttaa itseasiassa sitä Dellingeriä joka oli aiemmin. Sentin lähempänä Les Paulia, mutta vain sentin. Hot rails on melko kuuma mikki, jossa on sellainen läski soundi, selvästi paksumpi kuin vaikka Air Norton S:ssä. Distortion, suoraan sanottuna, kuulostaa EMG 81:ltä. Muut voi sanoa mitä haluaa mutta minusta nuo on hyvin samankaltaisia. Vaahteraotelauta kyllä vaikuttaa soundiin hieman, kirkasti selvästi kun vaihto ruusupuuotelautaisen tilalle.

Soitettavuudeltaan kitara on myös hieman erilainen 2004 versioon verrattuna. Kaula on paksumpi, ihan vähän paksumpi - ehkä jopa eri muotoinen. En sano että on huono asia, mutta erilainen se on. Se muistuttaa jälleen sen Dellingerin kaulaa, joka myös oli siis vuodelta 2006. Sattumaa? Hur såm helst. Ainiin, ostin kitaran Ruotsista kun alko kitaransoiton vieroitusoireet iskemään gradua tehdessä tuolla Saksanmaalla. Kaula tuli briteistä.


Caparison Horus-HGS MF07 2008

Vuosien 2007 - 2008 aikana valmistettiin testimielessä 10 kappaletta Horus-HGS -sarjaa vaahteraotelaudalla myöhemmin julkaistua Horus-HGS MF sarjaa varten. Erona jälkimmäiseen sarjaan tietysti otelautamerkkien puuttuminen. Tämmösen pokasin m.netistä, en edes ajatellut näitä olevan Suomessa. Näitä ei käsittääkseni kovin montaa ole enää olemassa, kun ihmiset ostavat ja vaihtavat kaulat normimalleihin. Ihmekkös. Esteettisistä syistä vaihdoin tähän kullatut hardwaret. Tykkään.

Kitara painaa kuin synti, tehty pähkinäpuusta - mukavan napakka soundi mutta silti hyvin samankaltainen silti mahongin kanssa. Keho resonoi soittaessa ihan mullina. Lykkäsin tämän alavireeseen mihin nämä on tarkoitettu - onhan tallaakin normimalleihin nähden siirretty pari milliä taaksepäin paksujen kielten intonaation helpottamiseksi - siitä nimi HGS (heavy gauge strings). Kaulassa DiMarzio The Chopper ja tallassa EvoII. Evoluutio kakkonen on mielestäni aivan liian bassovoittoinen tallamikki tähän kitaraan ja vireeseen. Pitänee vaihtaa jossain välissä. Voihan se tietty olla kielistäkin kiinni (.062 B:ssä) ...


Line6 POD X3 Live

Halpa, mutta mukavan monipuolinen ja helppokäyttöinen mallintava etuaste. Nyt tosin ärsyttää kun polkimien ylärivi lakkasi toimimasta. Jos joku osaa korjata niin be my guest, tarjoan kaliat. Tästä nyt saa muuten siis kaikennäköstä soundia ulos. Riittänyt kun kerta tulee lähinnä soiteltua tietokoneen kautta. USB aiheutti viivettä tosin niin on tullut kytkettyä sitten äänikortin line inniin tämä. Ihan hyvin toiminut. Jatkeena Behringerin MS40 monitorit.


Mitäs muuta?

Olen makkarimuusikko. Soitan itselleni enkä muille ja nuo "kalliit" kitaratkin ovat semmonen rahansijoitusharrastus. En jaksa ryypätä kaikkia rahoja. Kitaroita on tullut omistettua muutamia, lisää tietoja profiilissa. Nyt kun lähinnä Caparisoneista on kysymys niin voisin kaiketi kertoa vähän lisää siitä Dellingeristä.

Ostin sen noin vuosi sitten ja möin myös eteenpäin. Se oli hyvä kitara, ei siinä mitään, mutta varmaan se suurin juttu oli se soundin tummuus. Kokeilin muita mikkejä, myös D-soniccia ja Air Nortonia mutta se oli erilainen. Alunperin tässä oli BKP:t. Soundi oli tumma ja bassorikas, ei semmoista kevyttä mid-yläpiikkiä kuten Horuksissa. Erona varmaan suurin oli se että Dellinger oli vain öljytty ja otelautamateriaali oli eebenpuu. Tuo eeben muuten tuntui eriltä kuin ruusupuu. Kaikki tietty sanovat että kitaraa pitäisi soittaa niin ettei sormenpää koske puuhun mutta minkä sille voi. Jotkut osaa soittaa, jotkut ei. Itse lähinnä jonneilen.

Axe FX olis kiva ja kallis.. Varmaan. Tai sitten semmonen POD HD lauta. Varmaan tärkeintä on se että pääsee paineleen jalalla nappuloita. Michael Jackson -vitsi tähän väliin.

Voitte kommentoida ja arvostella, ihan sama. Paska artikkeli anyhow. Tässä oli mun tämän hetken soittokamat. Mitä seuraavaksi? Varmaan vahvistinosaston päivittelyä - se Axe ois kiva. Ikuinen GAS tietty. Korjatkaa mun POD. Toisaalta vois olla fiksua opetella myös soittamaan kitaraa.

Kirjoittanut Echelon-IV 20.11.2012

Copyright ©1999-2024, Muusikoiden.net. Kaikki oikeudet pidätetään.