Muusikoiden.net
05.12.2016
HOTONE - pienimmät pedaalit koskaan? 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

15.01.2007: PRS Custom 24 20th Anniversary


Johdanto

Sainpas tossa parin sattuman ja älyttömän mäihän kautta käsiini erään unelmieni ja vuosien GASituksen kohteen, PRS Custom 24sen. Kun sain tekstarin, jossa kerrottiin, että kitara on maksettu ja koneessa tulossa Suomeen päin alkoi kädet täristä pahemmin kun yhtenäkään lauantai-aamuna. Malttamattoman odottelun päätteeksi sain käsiini keinonahkapäällysteisen veluurillavuoratun kitarakotelon, jonka tiesin sisältävän tulevan elämänkumppanin. Boksin avattuani jäin tuijottamaan upeaa loimuvaahterakantta ja lintu-upotuksia ja mietin, että nenäni edessä on yksi himotuimpia ja kauneimpia kitaroita mitä olin koskaan omin silmin nähnyt ja vasta pikkuhiljaa aloin ymmärtää, että se on täysin minun omani. Kieltenvaihdon ja intonaationsäädön jälkeen kytkin ekaa kertaa kitaran vahvistimeen, enkä siitä sitten liikkunut kymmeneen tuntiin yhtään minnekkään.

Kitara

Kyseessähän on siis jenkkivalmistaja Paul Reed Smithin eräs ykkösmalleista, Custom 24 ja royal blue-värityksellä, helmiäislintu-upotuksilla, tremolotallalla ja wide-thin profiililla. Tarkemmat speksit:

-Mahonkibody loimuvaahterakannella
- 25”-skaalainen mahonkikaula set-thru liitoksella, ruusupuuotelaudalla ja 24 nauhalla
-PRS tremolotalla
-HFS Treble (talla) ja Vintage Bass (kaula) mikit, molemmat PRSn omia tuotteita
-Master volume, master tone ja 5-way rotary mikkivalitsin
-PRS 14:1 Phase II low mass lukkiutuvat virittimet

Viimeistely

Ensisilmäyksellä kitara vaikuttaisi olevan virheetön. Tuntien tutkailun jälkeen kitara vaikuttaisi olevan virheetön. Upea (ja tallan tienoilla 2,5cm paksu) loimuvaahterakansi on hienoimpia näkemiäni; kannessa vaikuttaisi olevan piirteitä niin quilt- kun flame-kuvioinnista olematta kuitenkaan täysin selkeästi kumpikaan. Merensininen väri tehostaa tätä efektiä ja vaahteran kuviointi näyttää lähes kolmiulotteiselta, melkein kuin oikealta aallokolta. Mahonkiosista ei voi pahemmin sano mitään, sillä ne on kaikki peitetty tummalla petsillä. Metalliosat on kromia, mikä toimii ehdottomasti parhaiten sinisen värin kanssa. Otelauta on tummaa ja yllättävän sileää ruusupuuta kun taas otelaudan lintu-upotukset ovat yksityiskohtaiset ja tehty täysin virheettömästi (toisaalta tämän tason kitarassa muutenkaan uskoisi pahemmin virheitä olevan). Nauhat ovat suunnilleen Dunlop 6150 (aka Jumbo)-tuntuiset, en kuitenkaan mene niiden tarkasta koosta takuuseen. Pikakurkkaus sisätiloihin ja sieläkin on viimeistely hyvin rajattu, johdot niputettu ja juotokset tarkkaan tehty. Kaiken kaikkiaan virheettömästi tehty, täydellisesti sommiteltu ja yleisesti kaunis yksilö.

Soittaminen

Ensimmäinen asia jonka huomasin oli kuinka kitaran kaula istui käteeni kuin valettu. Hieman stratomaisella kaulalla soitteleminen on helppoa ja sujuvaa niin hitaammassa fiilistelyssä kuin skaalojen sahauksessa ja sweeppaillessa. Kaulaliitos sallii ylimpien nauhojen vaivattoman soittelun (vaikkei olekaan ihan neck-thru luokkaa, ymmärrettävästi). Säätöjen jälkeen .10-.52-kielet tuntuvat kuin luoduilta tätä kitaraa varten, tuoden mukavan tukevan fiiliksen ja napakkuuden pikkaukseen. Bendit ja vibrato osuvat hyvin kohdalleen ja harmonicit ovat kirkkaampia kun missään kuulemassani kitarassa. Tremolotalla ja virittimet pitävät vireen täysin moitteettomasti, toisaalta en mitään floikkavingutteluja ole kokeillutkaan. Ainoana miinuksena on hieman rasittava mikkivalitsin, joka tekee mikin vaihtamisen lennossa omaksi taitolajikseen. Tähänkin olen ajatellut pistäväni 3-way togglen ja vaihtavan tonepotikan push-pull-switchiksi, jolla sitten hoidetaan nuo eksoottisemmat säädöt.

Soundipolitiikka

Akustisesti soiteltuna kitarassa on hyvinkin paksu ja lämmin soundi, joka on silti selkeä ja ennen kaikkea hyvin persoonallinen. Mahonkirunko tuo soundiin sustainia ja lämpöä, kun taas vaahterakansi terävöittää mahongin luontaista löysyyttä ja tekee koko paketista napakan kuuloisen.
Pientä haittaa aiheutti tallan jousien resonointi, mutta pujottamalla kangaspalan jousien väliin päästiin siitäkin ongelmasta helposti. Tremolotallasta huolimatta sustainia on vaikka bändin toiselle kitaristille lahjoitettavaksi.

Kytkettyäni kitaran kiinni Laneyn VH100R-nuppiin (kaikki spedut välistä pois näin aluksi) cleanille kanavalle ja kaulahumpparille, löysin yhden parhaista kitarasoundeista koskaan. Soundi oli yllättävän terävä kaulamikiksi, mutta todellinen ahaa-elämys tapahtui, kun aloin väännellä kitaran potikoita; tonesta kitara muutti luonnettaan täysin, siirtyen ideaalisesta fingerpickaussoundista suoraan jazzin hämärille vesille. Tonepotikkaa vääntelemällä löysin yhdestä ainoasta mikkiasennosta enemmän monipuolisuutta kun olin voinut kuvitella mahdolliseksi edes koko kitarasta. Säröillä mikin erottelu ottaa hieman ns. rankkua ja selkeään skaalansahaukseen siinä on hieman liian vähän tehoa, mutta kuitenkin hoitaa asiansa kunnialla. Tätä mikkiä tulee kuitenkin käytettyä lähinnä puhtailla soitellessa.

Kakkosasento on (oletettavasti, PRSsän omista kytkentäkaavioista ei ota kukaan selvää) humppareiden sisemmät coilit rinnankytkettynä ja tämäkin pääsi yllättämään; normaalisti on tottunut siihen, että kaiken maailman coilsplittaukset ja säädöt ovat enemmän tai vähemmän totaalisen pliisuja, mutta tästä löytyi hyvinkin autenttinen single-coilmainen soundi. Heleys ei ole tietenkään straton luokkaa, mutta senkin sanoisin olevan pitkälti mahonkibodyn piikkiin menevää. Cleaneilla soitettuna alkaa automaattisesti käymään läpi SRV-lickejä ja säröille iskettäessä ei auta muu kun sortua pieneen Ynkkäilyyn. Tälläkin mikkivalinnalla voi tehdä ihmeitä potikoita vääntelemällä, erityisesti tonepotikkaa hieman kelaamalla taaksepäin löytyi saman tien Danny Gatton-jammailusoundi.

Kolmosasento on (oletettavasti) molempien humppareiden sisemmät coilit sarjaankytkettynä, ja jotenkin tämä kyseinen konfiguraatio on hieman, noh, pliisu. Ei niin että soundissa jotain vikaa olisi, muttei se silti ole oikeen omaan soundipalettiini ole oikeen juurtunut. Cleanit tulee yleensä soiteltua jommalla kummalla edellämainituista valinnoista, joten tätä kyseistä valintaa tulee käytettyä lähinnä joissain ZZ Top-tyylisissä komppailuissa pienellä säröllä. Ei nyt mitenkään huono muttei niin loistavakaan.

Nelosasento on telecastertyyliin ulommat coilit yhdessä ja samoin kun kakkosasennosta, tästä löytyi lähestulkoon aidot single-coil soundit. Cleaneilla soitellessa diskantti saattaa puraista hieman korvaan, mutta aivan minimaalisella potikansäädöllä löytyy mukavia rautalankasoundeja. Säröillä tästä asennosta löytyy yllättävän paljon hönkää, eikä melua ole nimeksikään; tästä löytyi mainio komppaussoundi kevyempään rokkiin.

Vitosasento on (yllätys yllätys) tallahumppari. Yllätyin suuresti tällä soitellessa, sillä vaikka mikit olivat osoittautuneet hyvinkin monipuolisiksi niin kyllä niistä selkeästi enemmän vintagemaisen vaikutelman sai; tallahumppari taas vinkuu ja nappaa pinchejä lähes EMG-aktiivimikkien veroisesti. Tämä tuo mukavan dynamiikantunnun soundiin, sillä vaikka harmonicit tuntuvat hyppäävän esiin, mikki ei ole ylitehoinen. Säröillä pysytään samoilla linjoilla ja homma pysyy kasassa aina sirkkeliheviosastolle saakka. Erottelu voisi olla ehkä hieman parempi, mutta tähänkin lopputulokseen päädyin vasta pitkällisen tutkiskelun jälkeen, eli ei se mitenkään selkeästi soitossa kuulu. Kyseisestä mikkiasennosta löytyi kun löytyikin Opeth-soundit (lähinnä ehkä Lamentationsin livesoundit) ja niitä sitten hurmoksessa soittelin tuntitolkulla ja tykkään kyllä kuin hullu puurosta.

On vielä pakko sanoa lopuksi, että olen oppinut tonepotikan käytännöllisyyden vasta tämän kitaran myötä. Harvemmin enää tulee koskettua vahvistimen EQn kun pelkkiä potikoita rullailemalla löytää jo enemmän monipuolisuutta kun pystyy tajuamaankaan.

Yhteenveto

Tämä on helpostikin monipuolisin kitara mitä olen koskaan soittanut. Lähes kaikki kuviteltavissaolevat musiikkityylit ovat soundillisesti tavoitettavissa pelkästään kitaran namikoita vääntelemällä. Kitaran vielä ollessa niin pirun hienonnäkönen niin voin helposti ja täysin varauksetta sanoa, että tässä on paras kitara mitä minulla on koskaan ollut tilaisuus soittaa. Kaiken kruunaa vielä virheetön viimeistely ja muutenkin siisti viba. Jos huippuhyvää jokapaikanhöylää hakee ja lompakko kestää niin tässäpä oiva vaihtoehto. Niin ja jos ei muuta, voit aina vaan kehuskella omistavasi PRSsän ;)

Plussat:
+Virheetön valmistus ja viimeistely
+Soundit
+Ulkonäkö
+Soitettavuus
+Se, että se on PRS
+Tonepotikan monikäyttöisyys

Miinukset
-Ärsyttävä mikkivalitsin
-Hieman heikot hihnapidikkeet (vaihdettu jo Dunlopin Straplockit)

Arvosana: parista pikkuasiasta huolimatta täysi 10.

Kirjoittanut LexaR 15.01.2007

            450×600  -  39 kt.


Arvostelu

4,44,44,44,44,4    (10 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

LexaR: Pientä muokkailua tuli tehtyä tohon mikkiosioon, näemmä PRSsällä arvostetaan monimutkaisia kytkentöjä.
LexaR: ja jos pistätte miinusta ni viittitekö kertoa miks
Lemmu: Alun mielettömän hehkutuksen jälkeen aloin hieman epäillä artikkelin objektiivisuutta...
LexaR: tuon alun oli tarkotus vaan kuvaa senhetkisiä tuntemuksia ;) sanoisin että loppuartikkeli on niin objektiivinen kun mielipiteeseen pohjautuvan arvostelun kuuluukin olla
metapo: pidä mikkivalitsinta ongelmana.
metapo: Otetaan uusiks ! Siis itselläni vastaava vm.91. Artikkeli vastaa omia kokemuksiani, paitsi mikkivalitsin ei minulle ole ongelma.
hopeno: PRS CE tarjoaa samat soundit ja soitettavuuden vaatimattomammassa muodossa. Sustania on ihan yhtä paljon, ei saa antaa pulttikaulan hämätä! Jutussasi on hyvä pointti "tonesta" .. hyvä kitara, piuha, viritin ja vahvari = uskomaton efekti :-)
janis: Muuten hyvä juttu, mutta hehkutus rupes tökkimään. Kaikki on aivan mielettömän hienoa..
LexaR: Minkäs sitä tosiasiolle voi... mielipiteeseen kaikki arvostelut pohjautuu
Jaksu: Upee artikkeli :D. Saahan sitä omasta kepukasta tykätä just niin paljon ku haluu
Butcheri: On kyllä komea kitara. Jos itsekkin joskus tuollaisen saisi...
Kaitsu_69: Pakko kysyä vaihdoitko tuon 3-way togglen ja nuo tone potikat? Mulla on joku vanha-83 Ibz artist jossa on nuo mikin puolittajat tone potikoissa ja se vaan toimii älyttömän hyvin.

Yhteensä 12 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Laitearviot

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

Hosted by Nebula.fi

 

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti