Muusikoiden.net
18.04.2021
 

Etusivulle
ArtikkelitHakuOmat artikkelit
Palaute

25.02.2021: Fender Twin Amp '57


Puuvillatoimikas Deluxe ei olisi ehkä myyvin nimi vahvistimelle, mutta olisi se silti lähempänä totuutta kuin Tweed Deluxe. Kitarapiireissä Tweed viittaa yleisesti Fenderin aina vuoteen 1960 saakka valmistamiin kitaravahvistimiin, jotka verhoiltiin raidallisella kelta-ruskealla kankaalla. Oikeastihan tweed tarkoittaa lampaan karstavillasta valmistettua kangasta, joka usein kudotaan twill (suom. toimikas tai tvilli) tyylisesti, aivan kuten Fenderin käyttämä puuvillainenkin materiaali. Materiaalin ja toimikaskudontatyylin osalta Fenderin verhoilukangas on kuitenkin lähempänä meille tuttua denimia, eli farkkukangasta, kuin englantilaisen herrasmiehen takkia. Yleisesti kai uskotaan, että Tweed nimitys verhoilun mukaan on annettu puhtaasti siksi, että kangas muistuttaa tweedia. Mutta kuka niitä alkoi kutsua tweedeiksi ja milloin? Fenderin vanhoissa esitteissä materiaalia kuvataan sanoin "highest grade airplane luggage linen covering - washable and abrasion resistant". 1950 -luvun matkalaukkumainoksissa tätä samaa materiaalia kutsutaan oikealla nimellään, "varnished cotton twill", eli suomeksi, lakattu puuvilla toimikas!

Reilussa vuosikymmenessä (1948 -1960) Fender ehti julkaista hurjan määrän erilaisia kytkentöjä, joiden pohjalta rakennetut kitaravahvistimet pääsääntöisesti verhoiltiin keltaisella kankaalla. Tätä ajan jaksoa voitaneen kai kutsua hyvällä omallatunnolla Tweed -kaudeksi, vaikka Fender jatkoikin pienten Champ ja Harvard mallien verhoilua tällä vanhalla materiaalilla vielä muutaman vuoden tämän jälkeenkin. Pelkästään omasta kansiostani löysin yli 30 erilaista kytkentäkaaviota näiltä vuosilta. Mallinimet kuten Deluxe tai Pro säilyvät samana läpi vuosien, mutta eri vuosimallien välillä saattaa joskus olla enää hyvinkin vähäiset tekniset yhtäläisyydet, kuten esimerkiksi vuoden -48 ja -57 Fender Deluxe vahvistimissa. Näistä jälkimmäisen ollessa ehkä se kaikkein tunnetuin ja myös nykyään kopioiduin Tweed, jota myös 5E3 malliksi kutsutaan. Ainoatakaan Clarence Leonidas Leo Fenderin ajatusta en itse varmuudella tunne, mutta hänet tunteneet aikalaiset kertovat miehen olleen erittäin aktiivinen uusien innovaatioiden tutkija. Hän osallistui alan foorumeihin, tutustui tarkkaan hifi-, radio- putki- ja muuntajavalmistajien uusimpiin tiedotteisiin, kokeili, muokkasi, hylkäsi ja hyväksyi sekä kuunteli aktiivisesti tuotteidensa käyttäjien mielipiteitä ja toiveita. Tiedetään myös, että suuri rooli hänen toiminnassaan on ollut kannattavan, tehokkaan ja laadukkaan tuotannon aikaansaamisella. Uusia vahvistimia ei luultavasti ole synnytetty maailmaan vain hetken mielijohteesta tai ihan miten sattuu. Noissa Tweed -verhoilluissa 12 vuodessa sekoittuvat vahvasti uudet innovaatiot, putkitekniikan ja viihdemusiikin kehitys, mutta myös rohkea kokeilu sekä pyrkimys nopeaan ja silti hallittuun liiketoiminnan kasvuun. Tätä käsitystä tukee myös se, että 60 -luvulla, vaikka tuotevalikoima oli edelleen laaja, monet tekniset ratkaisut ja osavalinnat vahvistimissa olivat vakiintuneempia kuin edellisellä, suoraan sanoen kokeellisemmalla tai ainakin enemmän yhtenäistä suuntaa etsivällä vuosikymmenellä. Vuosien työ oli ilmeisesti silloin jo johtanut valmistajan mielestä parhaiten toimivien ratkaisujen löytymiseen. Samoin myös vahvistinten saundin ja kytkennän johdonmukaisuus kasvoi. Vuoden 1966 Twin Reverbeissa ei sen kuuluisan yleisen mielipiteen mukaan ole niin suuria yksilöiden välisiä eroja kuin esimerkiksi vuoden -57 Twin Ampeissa.

Katselin tässä eräänä iltana Youtubesta Ben Granfeltin Rockway Rig Rundownin ja viihdyttävästä esiintymisestä sekä todella upeasta soitosta toivuttuani päädyin penkomaan netistä tarkemmin hänen videolla esittelemäänsä BluGuitar Amp1 vahvistinta. Reilun kilon painoinen kone, jossa saksalainen suunnittelu ja venäläinen nanoputki innovaatio on yhdistetty hienosaundiseksi 100W kitaravahvistimeksi. Kun tähän lisätään vielä putken suunnittelu vuosikymmeniä kestäväksi sekä laitteen monipuoliset liitännät, herää ihan aiheellinen kysymys - miksi musiikin ammattilainen enää rikkoisi selkäänsä vanhan Marshallin kanssa, kun koko kalusto keikalle, studioon ja treeneihin kulkee tarvittaessa isossa vyölaukussa? Ja jos mennään syvemmälle rockin ytimeen kummalla iskettiin 90 -luvulla enemmän vastakkaisen sukupuolen edustajia ravintolan tiskiltä - Marshall Super Leadilla vai neonkeltaisella vyölaukulla? Niinpä!

Kuten Youtuben kanssa tuppaa usein käymään, videoita toinen toisensa perään selaileva huomaamattaan putoaa syvään kanin koloon, kauas sieltä mistä liikkeelle lähti, ja näin minullekin Granfeltin jälkeen kävi. Silmissä viuhui Danny Gatton, Clapton, Keith Richards, kaneliin tukehtuvan naisen yskimisen tahtiin sävelletty jazz-kitarointi, hauska kissavideo, mies joka litistää valtavalla hydraulipuristimella muovailuvahaa ja jossain vaiheessa myös Joe Walshin parin vuoden takaisen Z-Master nimikkovahvistimen esittely. Tämä viimeisin pätkä herätti taas syvemmän kiinnostuksen, koska tuo vempain pohjautuu Walshin uran alkuaikojen luottopeliin, kolmella 10 tuuman kaiuttimella varustettuun 59 vuoden Fender Tweed Bandmasteriin. Kyseisen vahvistimen kytkentä tunnetaan myös valmistajan tyyppinumerolla 5E7. Walshin vahvistin kiinnosti minua paljolti siksikin, että itselläni on ollut useita pieniä tweed -vahvistimia ja nykyään myös yksi isompi, Custom Shopin 57 Twin Amp, joka kansankielellä tunnetaan ns. Low power Tweed Twinina (40W). Low Power, erotuksena mm. Keith Richardsin tunnetuksi tekemästä High Power Twinista (80W). Näissä kahdessa Twin Ampissa, jotka usein saatetaan virheellisesti mieltää vain eri tehoisiksi versioiksi samasta vahvistimesta on itse asiassa paljon vähemmän yhteistä kuin taas aivan eri mallinimen omaavissa 40 wattin Twinissa ja Joe Walshin vanhassa Bandmasterissa. Tämä on kiehtovaa tuon aikakauden vahvistimissa. Jopa yhden ainoan vuoden sisällä Fender saattoi valmistaa kaksi saman nimistä vahvistinta, joissa on merkittävästi erilainen kytkentä ja sitä myöten myös saundi. Vuosien 56-59 aikana myös nähtäisiin teknisiä ratkaisuja, joita Fender ei välttämättä ollut vielä aikaisemmin käyttänyt, eikä toisaalta myöskään tulisi käyttämään sen jälkeen. Tämä kapea ajanjakso on minulle henkilökohtaisesti eräänlainen vedenjakaja sekä teknisesti, että myös merkittävässä määrin saundillisesti, Fenderin tuotannossa.

Fender 57 Twin Amp on moderni Hand wired -versio, vuoden 1957 low power Twinista. Sitä valmistettiin vuosina 2004-2011. Tämä siis erotuksena uudempaan versioon, joka tuli tuotantoon takaisin vuonna 2016, lisänimellä "Custom". Tämä artikkeli käsittelee vanhempaa versiota, joka poikkeaa uudemmasta vain lähinnä Weberin suunnittelemien kaiuttimien ja muutamien kondesaattorien tyypin osalta. Custom Shop on sitä rakentaessaan selvästi pyrkinyt autenttisuuteen ja käyttänyt mallikappaleena erästä useammankin arvostetun soittajan hyvänä pitämää alkuperäistä yksilöä. Näissä vahvistimissa oli aikanaan tunnetusti suuriakin yksilöllisiä eroja jo heti uutena, puhumattakaan siitä miltä ne komponenttien vanhettua kuulostavat nykyään. Joiltakin osin alkuperäisyydestä on jouduttu poikkeamaan modernien turvallisuusvaatimuksien osalta ja osittain myös komponenttien muututtua 60 vuodessa. Kytkentään on mm. lisätty muutama sulake sekä maadoitusta on parannettu. Kondensaattorit on Fenderin kertomuksen mukaan mallinnettu alkuperäisen saundin mukaan, mutta ulkonäöllisesti ja rakenteeltaan ne ovat kyllä silminnähden erilaiset. Oleellista roolia näyttelevät alkuperäiset muuntajat sekä kuristin on tarkasti kopioitu Fenderille Mercury Magneticsin toimesta. Valmistaja haluaa pitää kopiointiprosessin löydökset omana tietonaan eikä myy mitään näistä kolmesta osasta edes jälkikäteen kuluttajille vaan niitä on saatavissa ainoastaan Fenderilta varaosana (lähde: sähköpostikeskustelut, Mercury Magnetics, talvella 2021). Mercury toki valmistaa hienoja customoituja alkuperäistä vastaavia Twin Amp osia, mutta jotain pieniä nyansseja eroina saattaa olla Fenderin uusintapainokseen verrattuna.


Kun puhutaan ns. Tweed -saundista, on olemassa riski, että sen oletetaan tarkoittavan jotain yhtä tiettyä asiaa (kirjoittajan tahallinen kärjistys). Jo pelkkä 50 -luvun kaiutinten kokojen ero (8" vs. 15") tai niiden määrä (3x10" vs. 1x12") vaikuttaa merkittävästi saundiin, puhumattakaan kaiutintyyppien tai vahvistinten kytkennän eroista. Vuoden 57 Tweed Champ (5F1) on pelkällä Volume säätimellä varustettu yhden 6V6 putken single ended vahvistin, 8 tuuman pienellä paperikaiuttimella. Saman vuoden Tweed Deluxe (5E3) on 12 wattin 1x12 combo, jossa kaksi 6V6 putkea tuottavat hyvin omalaatuisen ja tunnistettavan, takaisinkytkemättömän, saundin. Tässä mallissa on myös hyvin laajalti hyväksikäytetty ominaisuus, mahdollisuus sekoittaa kahta eri sisäänmenon kanavaa keskenään. Eräs näiden kahden isoveljistä, artikkelimme varsinainen sankari, 57 Twin Amp (5E8-A) puolestaan toistaa kitaran äänet hyvin omalaatuisella kytkennällään, kahden 6L6G pääteputken ja 40 watin tehon turvin. Näiden kolmen vahvistimen saundissa on tunnistettavissa toki jotain samaa, tweedia, mutta myös eroja on valtavasti. Twin esimerkiksi käyttää virran tasasuuntaukseen kahta suurta rinnankytkettyä 5U4GB putkea. Pelkästään näiden kahden putken katodien hehkuttamiseen tarvitaan 6A virtaa, joka on lähes samaa luokkaa kuin kaksi pienempää vahvistinta tarvitsevat virtaa kokonaisuudessaan. Tämä asettaa melkoisia vaatimuksia jo pelkän verkkomuuntajan koolle ja on ollut aikanaan sekä taloudellisesti, että fyysisen tilan näkökulmasta kallis ja vaativa ratkaisu. Siksi sitä tuskin on tehty aivan kevyin perustein. Fender hylkäsi kaksoistasasuuntauksen kuitenkin hyvin pian ja rinnakkaismalli, 80 wattin Twin Amp, käyttääkin jo yhtä GZ34 putkea. Harrastajan, mutta myös vakavan saundi-diggarin näkökulmasta kaksoistasasuuntaus kuitenkin avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Vahvistin toimii tarvittaessa myös yhdellä putkella, jolloin jännitteet ja saundi sekä kompressio myös hieman muuttuvat. Myös eri putkityypit (GZ34, 5V4GA, 5R4GA) ovat mahdollisia vaihtoehtoja suoraan paikalleen heittämällä ja jälleen kuullaan pieniä eroja soinnissa. Ratkaisu on nykyäänkin harvinainen ja sitä näkee vain harvoin. Jos ei puhuta tarkoista Fender -kopioista, mm. Matchless sekä suomalainen Monster ovat käyttäneet kahden 5V4GA putken ratkaisua omissa vahvistimissaan. Unohtamatta tietenkään 5U4GB luottavia Mesan Dual- sekä Triple Rectifier malleja, joista jälkimmäisen tehohäviöllä lämmittää jo mukavasti pienehkön omakotitalon.

Yhtenä oletuksena on, että Twin Amp käytti kahta isoa tasasuuntaajaa varmistaakseen laadukkaamman ja paremman sanan puutteessa nopeamman virrantuoton pääteasteelle. Champin ja varsinkin Deluxen särösaundissa on selkeänä ominaisuutena niin sanottu virtalähteen kyykistyminen, jota suurin osa meistä ihastelee. Twinissa tätä ei samalla tavalla tapahdu, vaikka saundissa onkin aivan poikkeuksellisen kaunis kompressio ja sustain, poiketen verrokeistaan. Muutamaa vuotta aikaisemmin oli jo tuotu markkinoille saman virtamäärän ja korkeamman jännitteen tuottava GZ34 tasasuuntaaja, joten täyttä varmuutta Fenderin syistä kaksoistasasuuntaukseen 5U4GB putkella ei välttämättä koskaan saada. Olisi helppoa vain olettaa, että kaksi putkea (500mA) olisi nähty parempana ratkaisuna kuin yksi GZ34 (250mA). Tai klassinen väite, että Fender halusi käyttää kaikki hyllyssä olevat osat tarkasti pois kustannussyistä. Tämäkin olisi siinä mielellä loogista, että virtamuuntajan ja tasasuuntausputken yhteensopivuuden osalta näissä osissa on eroja. Tietyillä arvoilla tilattu muuntaja on usein täysin optimaalinen yhden putkityypin kanssa ja hieman pielessä toisen kanssa. Usein ero on merkittävä vain paperilla, mutta varmasti Leo F. on tähänkin kiinnittänyt huomiota. 5U4GB vanhanaikaisuuskaan ei ehkä yksin selitä sen hylkäämistä isomman Twinin kohdalla, koska kyseinen putki säilyy joissain Fendereissa (esim. Pro Reverb) aina 70 -luvun loppuun asti. Moderneissa vahvistimissa tasasuuntauksen rinnankytkentää käytetään ainakin aiemmin mainittujen valmistajien toimesta varmasti myös täysin saundillisesta näkökulmasta, koska eron niissä voi kuulla. Mesasta minulla ei ole omaa kokemusta, mutta muiden osalta ero on huomattava. Sitä huomaako baarikeikalla takarivin rokki-poliisi bändinsoiton seasta mitään eroa putkien määrässä, en osaa sanoa, mutta harrastelijana näitä juttuja on hauska kotona vertailla. 5U4GB on myös säilyttänyt roolin putki-hifin harrastajien keskuudessa, joista moni vannoo sen suorahehkuominaisuuden nimiin. Kyse on siis siitä, että putken elektroneja luovuttava katodi kuumennetaan hehkuvaksi toimintalämpötilaan suoraan sähkövirralla, kuten leivänpaahtimen punainen lanka. Muut Fenderinkin käyttämät yleisemmät tasasuuntajat ovat ns. epäsuorilla hehkuilla olevia laitteita, joissa sama reaktio aiheutetaan kuumentamalla tällä leivänpaahtimen punaisella langalla sen vieressä olevaa erillistä katodia kohti toimintalämpötilaansa. Jälleen eroja, jotka eivät välttämättä kuuluu Hartwall Areenan takariviin, mutta niille on silti ollut ihan teknisesti tärkeä paikkansa mm. pommikoneiden ja tutkajärjestelmien virtalähteissä. Miksi ei siis Tweedissakin?

Toinen erikoisuus 57 Twinissa on virtalähteen häiriöitä suodattavan kuristimen sijoittaminen. Samaa ratkaisua on oman muistini mukaan vain muutamassa Fenderissa kaikki Tweedeja samalta aikakaudelta. Näitä ovat esimerkiksi Joe Walshin Bandmaster ja maan mainio , mutta melko harvinainen Tweed Super (5F4). Kuristin on näissä kytketty siten, että myös kaikki anodivirta kulkee sen läpi. Tämä edellyttää kuristimelta selvästi jykevämpää rakennetta kuin pieniltä ns. modernimpaan tapaan sijoitettuilta osilta. Tällä 5E8-A kytkennässä käytetyllä ratkaisulla on oma roolinsa saundin kompressoitumisessa ja ns. sag :ssa. Fenderin päätöstä toimia näin voi vain arvailla, mutta itse olen eri mieltä jopa tunnettujen vahvistin-gurujen kanssa siitä, että kyseessä olisi ollut Fenderin virhe tai vahinko. Low power twinin kohdalla putken anodien ja screenien jännitteiden suhde on jotain, mitä yleisesti pidetään putken ikää lyhentävänä ja tämän lisäksi screenia suojaavat vastuksetkin on jätetty pois. Custom Shop on tässä suhteessa seurannut orjallisesti vanhan vahvistimen rakennetta. En lähde väittelyyn teknisesti pätevämpien henkilöiden kanssa ratkaisujen järkevyydestä, mutta 50 -luvun putkivalmistajien manuaaleista kyllä löytyy Leon kytkentää tukevia kaavioita. Niissä kuristimen sijoittaminen, screen jännitteiden ylitys ja suojavastusten puuttuminen liittyy saundin säröytymisen hallintaan. Tällöin toki on puhuttu hyvin maltillisista käyttösovelluksista eikä RCA:n insinööreillä varmasti ole ollut mielessä Neil Youngin tapa rääkätä vahvistimia täydellä säröllä henkihieveriin. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen virtalähde!

Alkuperäisessä Twinissa ei ollut säädettävää biaspiiriä. Lepovirta oli asetettu kiinteillä vastuksilla. Custom Shop on lisännyt uuden koneen kytkentälevyyn potentiometrin, jolla putkien säätö oikealle toiminta-alueella onnistuu helpommin. Osavalinta vastaa arvoiltaan alkuperäistä kytkentää, josta seuraa se, että joillain putkilla kone saattaa jäädä joidenkin makuun hieman viileäksi. Minun vahvistimessani yhden biasvastuksen arvoa on hieman pienennetty, jolloin säätövaraa on molempiin suuntiin tarpeeksi. Parin musiikkilehden ja -blogin arviossa mainittiin tehtaan asettaneen biasin melko viileäksi ja testaajat kokivat saundin paranevan selvästi, kun lepoteho nostetaan yleisesti turvalliseksi koetulle ylärajalle, 70% tasolle. Tällöin lepovirta aika usein taitaa jo ylittää 40mA/putki rajan ja nousee ehkä jopa 45mA saakka. Custom Shop ei suosittelen virran nostamista yli 33,3mA ja on tämän ihan varta vasten kirjannut koneen kytkentäkaavioon. Oman koneeni jännitteillä Fenderin suosituksissa pysyminen pitää lepovirrat maltillisella 50% tasolla. Kokeeksi nostin niitä todella kuumaksikin enkä huomannut saundissa merkittävää parannusta, joten parempi pysyä turvallisilla vesillä. Jännä kyllä, esimerkiksi isommissa Blackface koneissa vastaava ero biasoinnissa on kuulunut selkeästi ja kuumempi = parempi.

Näissä kolmessa Tweedissä (Low power Twin, Bandmaster, Super) on myös hyvin samankaltainen Tone stack, joka puolestaan poikkeaa yleisesti kaikista muista Fenderin vahvistimista. Jostain syystä se ei ole myöhemminkään levinnyt laajempaan käyttöön, vaikka on sekä minun, että Joe Walshin mielestäni oikein käyttökelpoinen. Erittäin karkeasti yleistäen voitaisiin kai sanoa, että jos useimmille tutun Blackface Deluxe Reverbin EQ säädöt muuttavat määrättyjen Treble ja Bass taajuuksien keskinäistä suhdetta ja siinä samalla mukana elää ilman omaa säädettävää potentiometriään kiinteällä vastuksella sekä kondensaattorilla määritelty Middle, 5E8-A puolestaan säätää tiettyihin raja-arvoihin valittujen taajuuksien vahvistusastetta, mutta ilman Blackfacelle tyypillistä kuoppaa keskialueella. Tämä on erittäin mielenkiintoinen tapa pyöritellä Treble ja Bass nappeja. EQ asetukset vaikuttavat erittäin paljon vahvistuksen määrään ja sitä kautta suoraan äänenpaineeseen sekä kovemmalla Volumella säröytymiseen. Vahvistimen Volume 4:ssa ja EQ säädöt 10:ssa vastaa Volumeltaan karkeasti yhtä kovaa meteliä kuin EQ säädöt 4:ssa ja vahvistimen Volume 10. ..ja Twin soi todella kovaa! Tämä vaatii hetken uudelleen opettelua, mutta mahdollistaa mainioiden saundien löytymisen myös pienemmällä äänenpaineella. Lisäksi sopivalla äänenpaineella esimerkiksi pelkkää Treblea lisäämällä kone käännetään voimakkaasti säröytymään tai halutessaan lähes täysille käännettyä vahvistinta hillitään halutuilta taajuuksilta. Todella hyvä EQ tweed tyyliseen saundimaailmaan. Fender lähettää näitä uusintapainoksia maailmalle neljällä 12AX7 etuasteputkella. Alkuperäinen Twin käytti kolmessa ensimmäisessä putken kannassa selvästi pienemmän vahvistuksen 12AY7 putkea ja vain vaiheenkäännössä 12AX7. Testailin molempia tapoja ja on sanottava, että 3x 12AY7 jälkeen ei ole paluuta. Sointi on todella moniulotteinen, EQ reagoi hienommin ja vahvistimen koko äänialue on käytettävissä, Volumen asennosta 1 aina 12 asti.12AX7 särösaundit oli mukavan paksut, mutta kone säröytyi aivan liian helposti. Kaikki eri puhtaiden ja lähes puhtaiden saundien välimuodot jäivät tehokkaammalla etuasteputkella turhan vähälle huomiolle. Tweed Deluxe tai Bassman tyylinen kanavien yhdistely ei Twinissa onnistu samalla tavalla. Ne ovat kylla samassa vaiheessa, mutta molempien kanavien soittaminen yhtä aikaa, yhdellä kitaralla vaatii Y -kaapelin tai jonkun hieman paremman A/B -boxin tms. ratkaisun jakaa signaali kahtia. Tämä avaa edelleen yhden tavan laajentaa kyseisen vahvistimen äänimaailmaa.

Kovin moni kitarasankari ei ole tehnyt Low power Twinia tunnetuksi joidenkin toisten Fender mallien tapaan. Danny Gattonilla oli ilmeisesti ainakin yksi, Clapton soitti paljonkin yhdellä, mutta rehellisyyden nimissä se ei ollut enää Cesar Diazin modausten jäljiltä sama kytkentä. Clapton oli laitattanut siihen ison 100W koneen muuntajan, eri kaiuttimet, neljä pääteputkea 80W tyyliin sekä puolijohdetasasuuntauksen. Tästä vähemmälle huomiolle jäämisestä huolimatta, lyhyen elämän elänyt 5E8-A kytkentä on monien Tweed -harrastajien silmissä lähes maaginen kohde. Niitä on harvoin myynnissä ja alkuperäisten koneiden kunto on mitä on ja rehellisyyden nimissä kitaristin vyölaukkuun mahtuu kyllä paljon monipuolisempiakin moderneja vempaimia. Itselläni ei ole vyölaukkuja, joten on tyydyttävä tähän vanhaan comboon vielä toistaiseksi. Minun yksilöni on vuodelta 2004, ostettu käytettynä ja ulkokuoresta näkee, että sitä on roudattu muuallakin kuin olohuoneessa. Kaikki on 17 vuoden ajan säilynyt silti ehjänä, jopa nämä upeasaundiset 12" Alnico kaiuttimet. Huoltona on tehty vain osien puhdistus ja voitelu sekä varmuuden vuoksi virtalähteen kondensaattorien vaihto. Jälkimmäinen tuli selvästi jo tarpeeseen, koska remontin jälkeen hurinataso putosi huomattavasti, normaalille tasolle. Koneen saadessani se oli biasoitu aika kylmäksi. Saundi ei ollut lähellekään niin täyteläinen kuin se voisi olla. Nopea säätö, putkien vaihto ja pieni remontti muutti tilannetta 600%. Maaginen on sana, joka itsellenikin tulee välillä mieleen.

Kirjoittanut heinovi1 25.02.2021

            1079×1081  -  1056 kt.

1079×1081  -  971 kt.

1079×1081  -  958 kt.


Arvostelu

5,05,05,05,05,0    (37 arvostelijaa)
Kirjaudu sisään arvostellaksesi!


Kommentit

Kefiiri: Tätä voisi jo kutsua seikkaperäisyydeksi! Huikeaa.
elwood66: Perusteellisen asiapitoisena kuitenkin sangen viihdyttävä!
petteri m: Mikään tästä tiedosta ei ole ns. välttämätöntä soittamiselle mutta kiinnostunut harrastaminen on juuri tätä että haluaa tietää asioita ja rakentaa käsityksiä ja syventää ymmärrystään. Todella hyvä kirjoitus.
Wäiski: Mahtava ja kiinnostava (ainakin vyölaukuttomille) tietopaketti
Telefantti: Olipa perusteellinen ja mielenkiinotoinen teksti.
VIPMetal: Olis ihan kirjan ainesta. 👍🏻

Yhteensä 6 kommenttia. Lisää kommentti!

Artikkelit: Omat soittokamat

Tulostettava versio

Tulostettava version ilman kuvia

Lähetä pikaviesti kirjoittajalle

 Copyright ©1999-2021, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.  
Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti