Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

01.09.2011 - Retropop julkaisee odotetun toisen albuminsa

01.09.2011 - Retropop julkaisee odotetun toisen albuminsa

Pieni ja ihmeellinen elektropop-bändi Retropop julkaisee toisen albuminsa 'Tämän hetken tähden' 26. lokakuuta. Albumin ensimmäinen single 'Tää ilta' on jo saanut monien tanssijalat vipattamaan ja lisää on luvassa. Kaiken itse säveltämisestä äänittämiseen sekä visuaaliseen ilmeeseen asti tekevä yhtye julkaisee toisen albuminsa oman levymerkkinsä kautta. Albumin ennakkomyynti alkaa tänään yhtyeen virallisilla kotisivuilla.

Retropop on vuonna 2005 Lempäälässä perustettu nelihenkinen yhtye, joka soittaa suomenkielistä konepoppia. Retropopin selkeitä valtteja ovat hienot melodiat, pörisevät ja surisevat synat sekä Sailan ihastuttavan raikas lauluääni. Retropopin debyyttialbumi 'Pieni ja ihmeellinen' ilmestyi kesäkuussa 2008. Samanniminen debyyttisingle sai paljon radiosoittoa ja siitä tehty musiikkivideo voitti vuoden 2007 Yleisö Muuvin.

Kokoonpano:
Saila Ojala - laulu
Tommi Ojala - syntikat, ohjelmointi
Mika Ojalehto - rummut
Olli Räsänen - kitara

Katso albumin traileri: http://youtu.be/nol8jyZgVnI

Yhtyeen kotisivut: http://www.retropop.fi

Uusimmat uutisotsikot

19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista
17.06.2024Muusikoiden.net Miitti 2024
14.06.2024Edesmenneestä vuorikiipeilijästä kertova Rami Helinin debyyttisingle äänitettiin keskellä luonnonkatastrofia Alppi-maisemissa
14.06.2024Ruisrockin ohjelma on valmis

Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)