| Kuvaus: | MINÄ OLEN:
Tatu, helsinkiläinen kansanmuusikko, musiikinopettaja ja lyömäsoittaja. Opiskelen tällä hetkellä Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla, ja opintojeni ohella keikkailen ja opetan freelanceripohjalta. Valmistuin Jyväskylän yliopiston musiikin laitokselta musiikin aineenopettajaksi (FM) syksyllä 2010.
Syvimmälle sisimpääni ovat porautuneet suomalainen ja pohjoismainen kansanmusiikki, mutta haen jatkuvasti vivahteita ja elämyksiä myös muiden kulttuureiden musiikkitraditioista. Olenhan kuitenkin myös vannoutunut kelttiläisen ja arabialaisen musiikin ystävä.
Lyömäsoitinten läpsyttelyn lisäksi esiinnyn silloin tällöin myös kitaran ja muiden kielisoittimien varressa, ja joskus minulta pääsee lavalla myös laulu. Lisäksi sävellän ja sovitan jatkuvasti materiaalia yhtyeilleni.
MUSIIKKIMAKU:
Gåte, Spiro, Serras, Lure, Tandoori Hill, Flook, Chris Wood, Ismo Alanko Säätiö, Orkestar Bordurka, Maria Kalaniemi, Solas, Madredeus, Markku Lepistö, Gráda, Téada, Pink Floyd, Lau, Coldplay, Yann Tiersen, Lúnasa, Alwa, Wolfstone, McCoy Mrubata, Antti Paalanen, Sister Flo, Tumult, Loreena McKennitt, Air, Fomp, Birkin Tree, Tötterssön, Husky Rescue, Cornelis Vreeswjik, Depeche Mode, Hoven Droven, Wigwam, Urga, Freshlyground, Tsuumi Sound System, Hector, Karen Tweed, Pettersson & Fredriksson, Kula Shaker, Garmarna, Ragnarök, Liekki, Kent, Värttinä, Philip Glass, Egotrippi, Midlake, Gjallarhorn, Bo Kaspers Orkester, Pohjannaula, Hedningarna, Harv, Frigg, Michael McGoldrick, Isokynä Lindholm, Väsen, Sorten Muld, Den Fule, Ale Möller Band, Ultra Bra, ZetaBoo, Bazar Blå, Kingston Wall, Radiohead, The Beatles, Runrig, Prusikoukku, Magyar Posse, Andreas Ljones Band, Jethro Tull, Kadril, Dazkarieh... (Ei missään järjestyksessä.)
-- Viimeisimmät kylmät väreet -- (13.11.2010) :
Antti Paalanen - Winter's Dance (Breathbox)
Pettersson & Fredriksson - Brand (Sotali)
Pettersson & Fredriksson - Langas (Sotali)
-- Hienoimmat keikat tähän asti -- (13.11.2010) :
Ethno in Transit - Kaustinen Folk Music Festival - 2011
Väsen - Kaustinen Folk Music Festival - 2011
Ruuti - Feeniks-Klubi - 2010
Antti Paalanen - Feeniks-Klubi - 2010
Orkestar Bordurka / Shantel & Bucovina Club Orkestar - Huvilateltta - 2010
Markku Lepistö Co. - Kaustinen Folk Music Festival - 2009
Orkestar Bordurka - Kaustinen Folk Music Festival - 2009
Gráda - Irish Festival of Oulu - 2008
TsuumiSoundSystem & Väsen - Louhisali - 2008
Husky Rescue - Lutakko - 2007
Egotrippi - Lutakko - 2006
Magyar Posse - Lutakko - 2006
Gjallarhorn - Kaustinen Folk Music Festival - 2006
Värttinä - Kaustinen Folk Music Festival - 2006
Värttinä - Lutakko - 2006
Lúnasa - Kaustinen Folk Music Festival - 2005
Gåte - Provinssirock - 2005
Liekki - Lutakko - 2005
Gjallarhorn - Kaustinen Folk Music Festival - 2004
Bo Kaspers Orkester - Sibeliustalo - 2004
Värttinä - Kaustinen Folk Music Festival - 2003
Väsen - Kaustinen Folk Music Festival - 2003
Jethro Tull - Kulttuuritalo - 2001
ELOKUVAMAKU:
The Eternal Sunshine of the Spotless Mind, Inception, Mr. Nobody, Butterfly Effect, Amelié, Laivauutisia, Big Fish, K-Pax, Braveheart, Taru Sormusten Herrasta-trilogia... (Eivätkä nämäkään ole järjestyksessä)
YHTYEET, JOISSA VAIKUTTAA:
Okra Playground (Arkaaista poljentoa maailman klubikentälle)
Transit Café (Lukemattomista vaikutteistaan ammentavaa etnorymistelyä)
Vimmafolk (Skandinaavista kansanmusiikkipaahtoa kelttivivahtein)
Ruber (Kansanmusiikkifuusioitua keskiajan musiikkia)
Folk Big Band (Sibelius-Akatemian suuri pelimanniorkesteri)
The Tap Room Houseband (Irlantilaista ja kelttiläistä perinnemusiikkia)
Duo Kauppinen & Viitala (Pohjoismaista nykykansanmusiikkia)
KAMAT:
- PRK Rabioso -cajón (rak. Jorge Barrachina)
- Schlagwerk cajóneita, Booster set, Cajonito etc.
- BlakBox6-cajón (rak. Valter Kinbom)
- Egyptiläinen Tabla (rak. Gawharet El Fan)
- Remo Soloist -tabla
- Alexandria-tabla
- Bodhrán (rak. Christian Hedwitschak)
- Pari Burkina fasolaista djembeä
- Syyrialainen Riqq & Schlagwerk Riq
- Darabukaa moneen makuun
- Udu & Ibo
- Kilisyttimiä, kelloja, sheikkereitä ja sälää yms. reilusti yli äyräiden.
- Kumu "Tatu Viitala Custom"-setti
- Zildjian/Bosphorus/Stagg-symbaaleja
- Larrivée OM-03
- Fender Newporter
- Sakura "Hippi/Festari"-kitara (teräskielinen)
ESIKUVAT:
Andre Ferrari (Väsen)
Fredrik Gille (Bazar Blå)
Björn Tollin (ex-Hedningarna)
Fredrik Dahl (Bo Kaspers Orkester)
Jaska Lukkarinen (Värttinä)
Petter Berndalen (Gjallarhorn)
Sami Kuoppamäki (Kingston Wall)
John Joe Kelly (Flook)
Marko Timonen (ZetaBoo)
Edellämainittujen lisäksi listalle kuuluisi melko monta loistavaa ei-lyömäsoittajaa. Suutari pysyy nyt kuitenkin lestissään ettei lista veny liian pitkäksi.
PIDÄN:
Sateesta, syyshämärästä, punaviinistä, Bulmers- Magners- Westons- ja ScrumpyJack-siidereistä, pohjoismaiden mytologiasta, sitruunasta, kellertävistä vanhoista katuvaloista, marginaalimusiikista, tytöistä, tequilasta, 'tyylikkyydestä', sinisestä sekä pohjoismaalaisista peikkotukkaisista kansanmusiikkilaulajattarista.
EN PIDÄ:
Yli-ihmisistä, räpistä, volvomiehistä, tylyistä portsareista, Finlandia-vodkasta, 'Bass Boom'-levyistä, bimbo-elokuvista, kiireestä, tekosyistä, tenttiputkista, piratismista, light-limonaadeista, teinix-juopoista, yökerhoista enkä aseista.
HARRASTAA:
Kansantanssia, uintia, mustavalkoisia valokuvia, musiikkikulttuurien tutkimista ja sitä myöten etnisten lyömäsoitinten keräilyä, käveleskelyä ulkona keskellä yötä, erilaisten vihertävien drinkkien tekemistä sekä uusien kansanmusiikkilevytuttavuuksien etsimistä.
MUUSIKOIDEN.NET:
Kirjoittelen lähinnä Yleistä-, Proge/etno- sekä Rummut-palstoille. Ja tietenkin Turhuuksiin. Joku päivä ahkerammin kuin joku toinen päivä.
MISTÄ LÖYTÄÄ:
Varmasti Helsingistä, epäsäännöllisesti Jyväskylästä, ja todennäköisesti keikalta..
"Life is too short to stay in 4/4" |