4-kymppinen juppihippipunkkari Koillis-Helsingistä. Soittelen, äänittelen, miksailen. Toisinaan myös kuvailen still- tai videokuvaa, teen myös levynkansia ym. Kaikkea tätä tekisin mieluusti enemmänkin, mutta kun ne päivätyöt haittaa harrastuksia.
Kitaransoiton opettelu alkoi joskus 80-luvun puolivälissä. Bassottelu hiukan myöhemmin, kun pyydettiin mukaan bändiin. Kokeiltu on myös rumpuja ja pianoa.
Basistina on tullut oltua useammassakin bändissä, musiikkityylit ovat vaihdelleet suomipoppiksesta trashmetalliin. Nyttemmin ramopunkkia yhtyeessä 70-luvun Vihannekset.
Omaehtoista audiotekniikan opiskelua soiton ohessa sekä musiikkiteknologiaa ja arts managementia Sibelius-Akatemian avoimessa yliopistossa.
Omassa kuvassa soitan punkkia Factoryssa, kuvasi valokuvaajavaimo heidikh 30.11.2005.