23.01.2011: Peavey VTM 120
Peavey VTM 120 projekti
Jo pidemmän aikaa olin etsinyt tämmöistä, joskus 90 luvulla mulla oli VTM 60 ja se tuli myytyä sitten kaverille, jolta se vahvari tosin oli mulla päivähoidossa pitkän aikaa, aina kesään 2010 saakka.
Muusikoiden netistä sitten vihdoinkin löytyi rikkinäinen/pikkuvikainen nuppi. Olinpa ehättänyt jo oman reilun vuoden pari siellä keikkuneen ostoilmoituksenkin poistamaan. No tärppäsi kuitenkin.
Omistaja kertoi kaljaa kaatuneen vahvistimen päälle ja sen seurauksena sipanneen. Korjailtu ja saatu joksikin aikaa toimimaan kunnekka taas hyytyny.
Tein kaupat, mielessäni kohtuu helppo projekti ja kelpo vahvistin.
Peavey leikkuulaudalle ja siitä sitten tutkimaan sisälmyksiä.
Verkkomuuntaja osoittautui olevan rikki. Virtaa ottaa niin pirusti mutta pihalle, ei mistään käämistä, ei sitten yhtään mitään. Tuosta tuskin on muuhun kuin painoharjoitteluun. Uraltone yleismuuntaja tilalle. Toimii, pitänee noiden ledien syttymiseen vielä perehtyä.
Virtalähteen kortti tarkastettu, ok. On "korjailtu" juu. Paljon tinasit, paljon pilasit pätee tähän. Siistitty, uskoisin että toimii.
Hehkuille johdotukset ja johtonipun reititys uusiksi. Ei mahdu isot virrat noihin ohuisiin lattakaapeleihin, 4 x EL34/6L6 ottaa sen 6 A hehkuille. Siispä kunnon letkua tilalle.
Monissa nykyvahvistimissa jotka on rakenneltu useammille korteille on nuo lattakaapelit aika ongelmallisia...bugera, peavey, crate etc.
Pääteasteen piirilevyn ja muuntajan kimppuun.
Päätemuuntaja vaikuttas olevan kunnossa, ainakin signaali kulkee läpi, kun testaan siihen syöttää poppista toisioon ja kuulokkeilla taas kuulostelen ensiö puolelta.
Mutta niinpä sekin vaan oli rikki. Melkoisen epämiellyttävältä kuulosti ulostuleva signaali. Toinen muuntaja tilalle ja kokeilu, johan toimii.
Nyt modataan samalla pääte ottamaan vastaan niin EL 34 kuin 6L6 putketkin ja turha sälä pois.
Eli muutetaan vastukset hiloilta seuraavasti. 100 ohm muutetaan 1 k ja 47 k muutetaan 5,6 k ja poistetaan kummaltakin puolikkaalta anodeilta maihin olevat diodit. VTM:n kiinteä, ja kohtuu kylmälleen asetettu bias muutetaan säädettäväksi.
Alkuperäisen kytkennän mukaisilla vastuksin asetetulla jänniteellä tohon kärsii heittää vaikka bissetölkit pääteputkiksi ja yhtä hyvin toimii. Eli turvallisesti kylmälleen tehtaan säätö.
Hehkujen kulku uusiksi, muutetaan kulkemaan ensin päätteelle, sitten etuselle ja hurinat kuriin kanssa, Hum Balance potikan korvaan kahdella 100 ohm vastuksella, peruskytkentä niillä maihin.
Nyt on verkkomuuntaja ja 4 x 6L6 putkia tilattu. Samaan syssyyn tilasin kamppeet säädettävän biaksen ja PPIVMV rakentamiseen. Oletusarvona tällä viikolla pääsee soitteleen ja tyyppäilemään mitä tästä rakennelmasta tuli.
Muuntaja sun muut osat tuli. Säädettävä bias rakennettu, Nyt saa senkin säädettyä.
Alkuperäisen muuntajan jännitteistä ei sen kummempaa tietoa ollut mutta lähdin liikkeelle 300-0-300 jännitteellä.
Jutut paikalleen, viimehetken tarkastelut ja äänikin kuuluu, tosin aika paskalta kuulostaa. Tutkimuksia ja suosiolla kokeilen toisella päätemuuntajalla, hyvin toimii. Orkkis muuntajassa on jotain vuotoa ensiön ja toisiion välillä. Tilailtava tähän siis Päätemuuntajakin.
Testipenkissä 32 V 8 ohmin kuormaan eli tekee laskennallisesti sen 120 W heittämällä.
(32 x 32 / 8 = 128.
Jotain jullikkaa vielä teettää etusputkien levy, aika-ajoin mökä vaimenee kovin ja koputtelemalla ko. levyä ääni palaa taas.
Eli tähän mennessä siis tarpeet : molemmat muuntajat, yksi potikka, muutama vastus ja tuloksena aika hyväsaundinen vahvistin.
14.1.2011 päivitys
Nykyisellään soi ja vääntöä löytyy. Koeponnistettu kotosalla, ja havaintoja : jostain syystä bassotoisto on kuitenkin aika laimea, kun vertaa minull aolleeseen VTM 60 vahvistimeen. Siinä tarvinnut Bass säätää juuri 3-4 isommalla, nyt saapi olla liki täysin auki ja ohuehko on saundi.
Post volumen äkkijyrkkä ja arvaavaton käyttäytyminen ei miellytä. Kerrostalossa lähtee rapingit seinistä....
Jatketaan pajoittelua.
26.1.2011 päivitys
TAD:ilta löyty Peaveyn alkuperänen päätemuuntaja ja 6505 verkkomuuntaja. Tuumailin että voiskohan tuo kuitenkin kehnompi saundi johtua muuntajista. Pitänee tilailla, eihän nuo romppeet koskaan hukkaan mene.
22.2.2011 päivitys
TADilta tilattu OT odottelis asentamista paikalleen. Josko ritten röhkis niinkun pitää.Kirjoittanut HornCrathConn 28.04.2010 | |  

|
Arvostelu
Kommentit
|  |  | Artikkelit: Elektroniikka ja soitinrakennus Tulostettava versio Tulostettava version ilman kuvia Lähetä pikaviesti kirjoittajalle |